Turun Sanomat kertoi viime huhtikuussa, että perussuomalainen eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdotti blogissaan ulkomaalaisille hihamerkkejä. Monet muut lehdet toistivat uutisen. Mutta tehtiinkö Erosen kirjoitukselle oikeutta? Kyllä tehtiin, lausui Julkisen sanan neuvosto tuoreessa päätöksessään. Mutta onko päätös oikea? Ei ole, väittää retoriikan asiantuntija Antti Mustakallio.
Julkisen sanan neuvosto (JSN), joukkoviestinnän julkaisijoiden ja toimittajien itsesääntelyelin, on tehnyt päätöksiä keväisestä hihamerkkiuutisoinnista. JSN katsoo, että Turun Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
JSN:n päätös on väärä ja seurauksiltaan vaarallinen.
Mistä olikaan kyse?
Kansanedustaja James Hirvisaaren (PS) tuolloinen eduskunta-avustaja Helena Eronen kirjoitti Uusi Suomi -lehden verkkosivuilla ilmestyneessä blogissaan postauksen, jossa hän arvosteli Vähemmistövaltuutetun toimistoa. Toimiston edustaja oli ollut huolissaan siitä, että poliisi pysäyttää kadulla ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä ja pyytää heitä esittämään henkilöllisyyspaperit.
Alkuperäinen kirjoitus on poistettu, mutta kopio siitä löytyy esimerkiksi täältä.
Eronen ei osoittanut ymmärtämystä tällaista huolta kohtaan ja veti koko homman lekkeripeliksi. Hän esitti vahvan ironisesti, että ihmisoikeusrikkomuksilta voitaisiin välttyä, jos poliisi näkisi jo kaukaa, mitä kansalaisuutta kukin edustaa. Silloinhan ei tarvitsisi kysyä papereita!
Eronen ehdotti, että hihamerkit ratkaisevat asian. Sen jälkeen hän kuvaili laveasti, minkälaisia hihamerkkejä kukin voisi kantaa. Esimerkiksi kambodžalaisilla olisi hihamerkissään maamiinan kuva ja amerikkalaisilla hampurilainen.
Vähemmälläkin ymmärryksellä varustettu näki, ettei Eronen tosissaan esittänyt ulkomaalaisille hihamerkkejä. Tarkoituksena oli nälviä Vähemmistövaltuutetun toimistoa sellaisesta huolehtimisesta, jota Eronen piti turhanaikaisena.
Johtiko Turun Sanomat tietoisesti harhaan?
Turun Sanomat kirjoitti asiasta uutisen, jossa ei tuotu mitenkään esille Erosen esittämän kritiikin kärkeä, mutta kerrottiin kylläkin, että eduskunta-avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä. Tämä asia uutisoitiin tosiasiana. Lukijalle jäi sellainen käsitys, että Eronen aivan vakavissaan on sitä mieltä, että ulkomaalaisten tulisi kantaa Suomessa hihamerkkejä.
STT ja monet muut lehdet – eli näiden tiedostusvälineiden harjaantuneet toimittajat – ymmärsivät Turun Sanomien uutisen juuri näin ja välittivät sitä sellaisenaan eteenpäin.
Koska Turun Sanomissa työskentelee lukemisen ja tekstintuottamisen ammattilaisia, rohkenen olettaa, että he kyllä ymmärsivät Erosen alkuperäisen kirjoituksen kärjen, siis sen, mitä Eronen hihamerkkiehdotuksellaan oikeasti ajoi takaa. Tästä huolimatta lehti laati uutisen, jossa Erosen kirjoituksen pyrkimys ei käynyt ilmi.
Tällöin hihamerkkikirjoitus saatettiin virheelliseen valoon. On vaikea väistää vaikutelmaa, että uutisointi oli tietoisesti harhaanjohtavaa.
Turun Sanomien toiminta sai osakseen pontevaa kritiikkiä eri tahoilta. (Terävimpiä huomioita esitti puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki A-Studion Stream-ohjelmassa.) Lehden päätoimittaja ei kuitenkaan myöntänyt mitään virhettä tapahtuneen. Pahoitteluja saati anteeksipyyntöä ei herunut.
JSN: ”uutinen ei sisältänyt virheitä”
JSN on tuoreessa päätöksessään sitä mieltä, että Turun Sanomat toimi asiassa hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Tätä perustellaan sillä, että lehti lainasi ”blogitekstin osia sanatarkasti”, eikä uutinen ”sisältänyt virheitä”.
Mitään kantaa JSN ei ota kuitenkaan siihen, kertoiko Turun Sanomat lukijoille kaiken oleellisen tiedon. Tätähän lehti ei tehnyt: lukija ymmärtää hihamerkkiehdotukset vaivatta ironiaksi, jos hän tietää, että Eronen arvosteli kirjoituksellaan Vähemmistövaltuutetun toimistoa. Tämän tiedon Turun Sanomat kuitenkin lukijoiltaan pimitti.
JSN on täynnä viestinnän alan ammattilaisia. Haluaisin uskoa heidän ymmärtävän, etteivät valikoidut sanatarkat lainaukset välttämättä riitä siihen, että kokonaisuudesta annetaan totuudenmukainen kuva. Lainaukset pitää asettaa oikeaan asiayhteyteen, jolloin niiden merkitys avautuu. Tämän Turun Sanomat jätti tekemättä, mutta se ei näytä JSN:a haittaavan.
JSN:n päätös on erittäin huolestuttava.
Tiedotusvälineiden pitää pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Kansalaisten tulee voida luottaa tiedotusvälineisiin. Tällaiset päätökset avaavat ovea sellaiselle uutisoinnille, jossa totuuteen pyrkiminen on toissijaista ja uutisen kannalta olennaisia asioita voidaan jättää kertomatta. Virheellisen uutisoinnin uhriksi joutuneelle seuraukset voivat olla rankat.
Mitä mieltä olen Helena Erosen blogipostauksesta?
Erosen kirjoitus on mielestäni niin asiasisällön kuin tyylin ja huumorinsakin puolesta kökkö. Ironia on helppo havaita, mutta se ei ole mielestäni järin nokkelaa eikä hauskaa. Olen eri linjoilla kirjoituksen ajatusten kanssa.
Olen kuitenkin vakaasti puolustamassa hänen ja muiden kansalaiskeskustelijoiden oikeutta saada osakseen sellaista uutisointia, joka tekee oikeutta tosiasioille.
Erosen kirjoituksen pohjalta olisi voitu käydä myös kriittistä keskustelua itse asiasta, eli Vähemmistövaltuutetun toimiston esittämästä huolesta. Turun Sanomat olisi esimerkiksi voinut kohdistaa kritiikkinsä sitä Erosen näkemystä kohtaan, että Vähemmistövaltuutetun toimiston huoli on turha ja naurettava. Nyt lehti valitsi kuitenkin aivan toisenlaisen tien.
Poliitikko – älä käytä ironiaa!
Mitä tämä tapaus kertoo meille retoriikasta?
Tapaus on ollut varmasti opetus Eroselle, ja monille muille poliittisille toimijoille. Ironian käyttäminen tyylikeinona on varsin vaarallista. Ironia tuntuu usein kirjoittajasta itsestään nokkelalta ja saa siten kirjoittajan tuntemaan itsensä älykkääksi. Tunne voi olla palkitseva.
Toki ironia voi olla oikeastikin älykästä ja tuottaa lukijalle myönteisiä nyrjähdyksiä aivoissa ja suupielissä. Viestin välittymiseen liittyy kuitenkin monta sudenkuoppaa.
Ironia nimittäin ymmärretään todella helposti väärin, joko tahattomasti tai sitten aivan tietoisesti. On tarpeettoman suuri riski , että kirjoittaja joutuu julkisuudessa selittelemään, mitä kirjoituksellaan tarkoitti.
Päätyminen tällaiseen tilanteeseen merkitsee melkein aina retorista tappiota.
Tästä seuraa perussääntö poliitikoille ja muille julkisuuden henkilöille: älä käytä ironiaa. Sääntöä voi rikkoa, mutta tällöin pitää olla aivan varma siitä, mitä on tekemässä.
Kuka voitti retorisen taiston?
Päätyikö voittajaksi Helena Eronen vai Turun Sanomat?
Tätä on vaikea sanoa. Monet niistä, jotka kokivat Erosen joutuneen vääristelyn uhriksi, osoittivat häntä kohtaan sympatiaa. Toisaalta kepeä, vitsaileva puhe hihamerkeistä osoittaa monien mielestä vahvaa tyylitajun puutetta. Sen verran synkkä historiallinen tausta moisilla merkeillä on.
Kun Turun Sanomat oli valinnut kritiikin kohteekseen Erosen blogikirjoituksen, se olisi voinut arvostella kirjoitusta monelta eri kantilta, aivan asiallisesti ja ehkä aiheestakin. Lehti päätti kuitenkin masinoida järjettömän mekkalan kuohuttavalla mutta täysin harhaanjohtavalla uutisella. JSN:n päätöksen siivittämänä se rapauttaa monien luottamusta tiedotusvälineisiin.
Tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa uutisointia on Suomessa harrastettu jo pitkään.
Tämähän olikin mielenkiintoinen katselmus. Koska itselläni ei ole koskaan ollut mitään himoja politiikaan, siis minulle on yksi ja sama, että menikö poliittinen uskottavuuteni viemäriin tuon kohun myötä, harmittaakin eniten, että kohu nousi ehkäpä yhdestä huonoimmista blogikirjoituksistani ikinä. Tai no, kaikista eniten harmittaa se, että kyllähän tuo ja esim. Schubakin kohu saavat poliitikot ja politiikassa mukana toimivat harrastamaan entistäkin enemmän varovaisuutta ja kyräilyä julkisen keskustelun suhteen. Se on sääli.
Tarkoitushakuista natsiksi leimaamista koko juttu, vaikkakin nämä samat tahot vääristelevät uutisointia Gaazasta tavalla joka tuo mieleen juutalaisvainot.
Mutta olihan se kirjoitus ihan paska :D.
Höpsis, teksti oli erittäin ansiokas ja teki tehtävänsä! 🙂
Natsikortti. Elämme edelleen siinä valheessa, jonka Neuvostoliitto esitti Auschwitzistä, että saksalaiset olisivat murhanneet 4 miljoonaa juutalaista kaasukammioissa Auschwitzissä. ”Voittaja kirjoittaa historian” tekee historiasta VALHEEN. Valehtelusta on käytännössä aina enemmän hyötyä kuin tosiasioista. Koska elämme valheessa, toimimme valheellisesti, niin myös Turun Sanomat. Juutalaisia ei käsketty käyttämään hihamerkkejä (vaan rintamerkkejä) eivätkä kaikki (mitkään?) 2010-luvun kannanotot korreloi natsien kanssa. Elämme valheen aikakautta, ja valheita käytetään valtataistelussa. Koska hihamerkkikirjoitus pystyttiin korreloimaan ”liian suositun” oppositiopuolueen kanssa, mentiin valheen tielle ja loppu on historiaa. Sitä paitsi Helena kirjoitti, että ei, ulkomaalaiset tuntisi siitä, että ”heillä ei olisi hihamerkkiä”. Ja summa summarum: haluttomuus lukea (loppuun asti) tai ymmärtää lukemaansa, on aitoa ”impivaaraa”.
No tehtävänsähän se teki, mutta tekstinä se oli tosi huono. Jos olisi ollut hyvä, niin eipä siitä tuollaista mölyä olisi syntynytkään. Mutta olihan tuo mielenkiintoinen kokemus, ja ehkäpä paljasti asioista paljonkin hyvin monelle, toivottavasti. Siis ettei ehkä kannata niellä sellaisenaan kaikkea, mitä media meille syöttää.
Natsikortti. Elämme edelleen siinä valheessa, jonka Neuvostoliitto esitti Auschwitzistä, että saksalaiset olisivat murhanneet 4 miljoonaa juutalaista kaasukammioissa Auschwitzissä. ”Voittaja kirjoittaa historian” tekee historiasta VALHEEN. Valehtelusta on käytännössä aina enemmän hyötyä kuin tosiasioista. Koska elämme valheessa, toimimme valheellisesti, niin myös Turun Sanomat. Juutalaisia ei käsketty käyttämään hihamerkkejä (vaan rintamerkkejä) eivätkä kaikki (mitkään?) 2010-luvun kannanotot korreloi natsien kanssa. Elämme valheen aikakautta, ja valheita käytetään valtataistelussa. Koska hihamerkkikirjoitus pystyttiin korreloimaan ”liian suositun” oppositiopuolueen kanssa, mentiin valheen tielle ja loppu on historiaa. Sitä paitsi Helena kirjoitti, että ei, ulkomaalaiset tuntisi siitä, että ”heillä ei olisi hihamerkkiä”. Ja summa summarum: haluttomuus lukea (loppuun asti) tai ymmärtää lukemaansa, on aitoa ”impivaaraa”.
On ilahduttavaa havaita, että on olemassa totuutta rakastavia ihmisiä. Valheelle ei pidä antaa periksi.
.
Nyt vasta hihamerkkikausti halutaan nähdä oikeasta näkövinkkelistä ja tarpeeksi etäältä.
Wittu mitä pa$kaa, sanoisi rakastettu ja pidetty poliitikkome Xubb.
Täten ehdotan, että jokaisen ironisen kirjoituksen yhteyteen on lisättävä EU-standardoitu merkki, joka kertoo jutun sisältävän ironiaa. – Selvyyden vuoksi: tämä oli ironiaa.
Lisäksi ehdotan, että toimittajat ja JNS:n edustajat velvoitetaan osallistumaan ironian lukutaidon eli ironologian kurssille. – Ironista kyllä, tämä ei ollut ironiaa.
Niin tärkeä kirjoitus, että sen voisi ehkä saattaa Turun Sanomille erikseen tiedoksi? Toisaalta, ei ehkä kannata. Tässähän on sivulauseita ja kaikkee muuta vaikeeta.
Kiitos kommenteista! Erityisen ilahduttavaa oli, että hihamerkkikirjoituksen tekijä itse kommentoi. Helena, niin kuin tekstistäni käy ilmi, mielestäni TS ei kohdellut sinua lainkaan reilusti ja JSN näyttää nyt pyhittävän tällaisen toimintatavan. Tämä on vaarallinen kehityskulku.
Olen tosi samaa mieltä Tapion kanssa: pakollinen ironologian kurssi ei tekisi lainkaan pahaa niille, jotka työkseen lukevat ja tuottavat tekstejä julkiseen käyttöön.
Eniten kaipaan kuitenkin reiluutta tekstien tulkitsemiseen. Kirjoittajan pyrkimyksille pitäisi pyrkiä tekemään oikeutta. Jos sen jälkeen ollaan eri mieltä kirjoittajan kanssa, tiukkakin kritiikki voi olla ihan paikallaan. Mutta kaiken pitää lähteä siitä, mitä toinen on todella alunperin tarkoittanut.