Turun Sanomat kertoi viime huhtikuussa, että perussuomalainen eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdotti blogissaan ulkomaalaisille hihamerkkejä. Monet muut lehdet toistivat uutisen. Mutta tehtiinkö Erosen kirjoitukselle oikeutta? Kyllä tehtiin, lausui Julkisen sanan neuvosto tuoreessa päätöksessään. Mutta onko päätös oikea? Ei ole, väittää retoriikan asiantuntija Antti Mustakallio.

Julkisen sanan neuvosto (JSN), joukkoviestinnän julkaisijoiden ja toimittajien itsesääntelyelin, on tehnyt päätöksiä keväisestä hihamerkkiuutisoinnista. JSN katsoo, että Turun Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

JSN:n päätös on väärä ja seurauksiltaan vaarallinen.

Mistä olikaan kyse?

Kansanedustaja James Hirvisaaren (PS) tuolloinen eduskunta-avustaja Helena Eronen kirjoitti Uusi Suomi -lehden verkkosivuilla ilmestyneessä blogissaan postauksen, jossa hän arvosteli Vähemmistövaltuutetun toimistoa. Toimiston edustaja oli ollut huolissaan siitä, että poliisi pysäyttää kadulla ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä ja pyytää heitä esittämään henkilöllisyyspaperit.

Alkuperäinen kirjoitus on poistettu, mutta kopio siitä löytyy esimerkiksi täältä.

Eronen ei osoittanut ymmärtämystä tällaista huolta kohtaan ja veti koko homman lekkeripeliksi. Hän esitti vahvan ironisesti, että ihmisoikeusrikkomuksilta voitaisiin välttyä, jos poliisi näkisi jo kaukaa, mitä kansalaisuutta kukin edustaa. Silloinhan ei tarvitsisi kysyä papereita!

Eronen ehdotti, että hihamerkit ratkaisevat asian. Sen jälkeen hän kuvaili laveasti, minkälaisia hihamerkkejä kukin voisi kantaa. Esimerkiksi kambodžalaisilla olisi hihamerkissään maamiinan kuva ja amerikkalaisilla hampurilainen.

Vähemmälläkin ymmärryksellä varustettu näki, ettei Eronen tosissaan esittänyt ulkomaalaisille hihamerkkejä. Tarkoituksena oli nälviä Vähemmistövaltuutetun toimistoa sellaisesta huolehtimisesta, jota Eronen piti turhanaikaisena.

Johtiko Turun Sanomat tietoisesti harhaan?

Turun Sanomat kirjoitti asiasta uutisen, jossa ei tuotu mitenkään esille Erosen esittämän kritiikin kärkeä, mutta kerrottiin kylläkin, että eduskunta-avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä. Tämä asia uutisoitiin tosiasiana. Lukijalle jäi sellainen käsitys, että Eronen aivan vakavissaan on sitä mieltä, että ulkomaalaisten tulisi kantaa Suomessa hihamerkkejä.

STT ja monet muut lehdet – eli näiden tiedostusvälineiden harjaantuneet toimittajat – ymmärsivät Turun Sanomien uutisen juuri näin ja välittivät sitä sellaisenaan eteenpäin.

Koska Turun Sanomissa työskentelee lukemisen ja tekstintuottamisen ammattilaisia, rohkenen olettaa, että he kyllä ymmärsivät Erosen alkuperäisen kirjoituksen kärjen, siis sen, mitä Eronen hihamerkkiehdotuksellaan oikeasti ajoi takaa. Tästä huolimatta lehti laati uutisen, jossa Erosen kirjoituksen pyrkimys ei käynyt ilmi.

Tällöin hihamerkkikirjoitus saatettiin virheelliseen valoon. On vaikea väistää vaikutelmaa, että uutisointi oli tietoisesti harhaanjohtavaa.

Turun Sanomien toiminta sai osakseen pontevaa kritiikkiä eri tahoilta. (Terävimpiä huomioita esitti puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki A-Studion Stream-ohjelmassa.) Lehden päätoimittaja ei kuitenkaan myöntänyt mitään virhettä tapahtuneen. Pahoitteluja saati anteeksipyyntöä ei herunut.

JSN: ”uutinen ei sisältänyt virheitä”

JSN on tuoreessa päätöksessään sitä mieltä, että Turun Sanomat toimi asiassa hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Tätä perustellaan sillä, että lehti lainasi ”blogitekstin osia sanatarkasti”, eikä uutinen ”sisältänyt virheitä”.

Mitään kantaa JSN ei ota kuitenkaan siihen, kertoiko Turun Sanomat lukijoille kaiken oleellisen tiedon. Tätähän lehti ei tehnyt: lukija ymmärtää hihamerkkiehdotukset vaivatta ironiaksi, jos hän tietää, että Eronen arvosteli kirjoituksellaan Vähemmistövaltuutetun toimistoa. Tämän tiedon Turun Sanomat kuitenkin lukijoiltaan pimitti.

JSN on täynnä viestinnän alan ammattilaisia. Haluaisin uskoa heidän ymmärtävän, etteivät valikoidut sanatarkat lainaukset välttämättä riitä siihen, että kokonaisuudesta annetaan totuudenmukainen kuva. Lainaukset pitää asettaa oikeaan asiayhteyteen, jolloin niiden merkitys avautuu. Tämän Turun Sanomat jätti tekemättä, mutta se ei näytä JSN:a haittaavan.

JSN:n päätös on erittäin huolestuttava.

Tiedotusvälineiden pitää pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Kansalaisten tulee voida luottaa tiedotusvälineisiin. Tällaiset päätökset avaavat ovea sellaiselle uutisoinnille, jossa totuuteen pyrkiminen on toissijaista ja uutisen kannalta olennaisia asioita voidaan jättää kertomatta. Virheellisen uutisoinnin uhriksi joutuneelle seuraukset voivat olla rankat.

Mitä mieltä olen Helena Erosen blogipostauksesta?

Erosen kirjoitus on mielestäni niin asiasisällön kuin tyylin ja huumorinsakin puolesta kökkö. Ironia on helppo havaita, mutta se ei ole mielestäni järin nokkelaa eikä hauskaa. Olen eri linjoilla kirjoituksen ajatusten kanssa.

Olen kuitenkin vakaasti puolustamassa hänen ja muiden kansalaiskeskustelijoiden oikeutta saada osakseen sellaista uutisointia, joka tekee oikeutta tosiasioille.

Erosen kirjoituksen pohjalta olisi voitu käydä myös kriittistä keskustelua itse asiasta, eli Vähemmistövaltuutetun toimiston esittämästä huolesta. Turun Sanomat olisi esimerkiksi voinut kohdistaa kritiikkinsä sitä Erosen näkemystä kohtaan, että Vähemmistövaltuutetun toimiston huoli on turha ja naurettava. Nyt lehti valitsi kuitenkin aivan toisenlaisen tien.

Poliitikko – älä käytä ironiaa!

Mitä tämä tapaus kertoo meille retoriikasta?

Tapaus on ollut varmasti opetus Eroselle, ja monille muille poliittisille toimijoille. Ironian käyttäminen tyylikeinona on varsin vaarallista. Ironia tuntuu usein kirjoittajasta itsestään nokkelalta ja saa siten kirjoittajan tuntemaan itsensä älykkääksi. Tunne voi olla palkitseva.

Toki ironia voi olla oikeastikin älykästä ja tuottaa lukijalle myönteisiä nyrjähdyksiä aivoissa ja suupielissä. Viestin välittymiseen liittyy kuitenkin monta sudenkuoppaa.

Ironia nimittäin ymmärretään todella helposti väärin, joko tahattomasti tai sitten aivan tietoisesti. On tarpeettoman suuri riski , että kirjoittaja joutuu julkisuudessa selittelemään, mitä kirjoituksellaan tarkoitti.

Päätyminen tällaiseen tilanteeseen merkitsee melkein aina retorista tappiota.

Tästä seuraa perussääntö poliitikoille ja muille julkisuuden henkilöille: älä käytä ironiaa. Sääntöä voi rikkoa, mutta tällöin pitää olla aivan varma siitä, mitä on tekemässä.

Kuka voitti retorisen taiston?

Päätyikö voittajaksi Helena Eronen vai Turun Sanomat?

Tätä on vaikea sanoa. Monet niistä, jotka kokivat Erosen joutuneen vääristelyn uhriksi, osoittivat häntä kohtaan sympatiaa. Toisaalta kepeä, vitsaileva puhe hihamerkeistä osoittaa monien mielestä vahvaa tyylitajun puutetta. Sen verran synkkä historiallinen tausta moisilla merkeillä on.

Kun Turun Sanomat oli valinnut kritiikin kohteekseen Erosen blogikirjoituksen, se olisi voinut arvostella kirjoitusta monelta eri kantilta, aivan asiallisesti ja ehkä aiheestakin. Lehti päätti kuitenkin masinoida järjettömän mekkalan kuohuttavalla mutta täysin harhaanjohtavalla uutisella. JSN:n päätöksen siivittämänä se rapauttaa monien luottamusta tiedotusvälineisiin.