Filosofi Pekka Himasen Sininen kirja on yhtä guggenheimia

Toimittaja Minna Lindgren julkaisi marraskuussa Suomen Kuvalehdessä osuvan kolumnin, jossa hän ruoti Pekka Himasen tulevaisuusselvitystä, Sinistä kirjaa. Valtioneuvoston tilaama selonteko oli osa tutkimushanketta, joka maksoi veronmaksajille 700 000 euroa. Katleena Kortesuo innostui tutkimaan Himasen tekstiä kielitieteen näkökulmasta. Onko kirjassa asiaa – vai onko se todellakin silkkaa guggenheimia?

Kävin läpi Sinisen kirjan ja tarkastelin sen kielenkäyttöä kriittisesti. Otin selvää, millaisia kielellisiä keinoja Himanen käyttää ja mihin hän kenties niillä pyrkii.

Minna Lindgren listasi ansiokkaasti Sinisen kirjan kolme onnetonta kielenpiirrettä – toistamisen, liioittelevat termit ja sekavat lauserakenteet – joten en puutu enää niihin. Niinpä kiinnitän huomioni tekstin muihin ominaisuuksiin.

1) Kiertelytekniikka paljastaa, kun keisarilla ei ole vaatteita

Jos ihmisen täytyy kirjoittaa tietyn mittainen teksti ja jos sanottavaa ei ole tarpeeksi, hän ryhtyy kiertelemään. Me kaikki muistamme tekniikan, jota käytimme yläasteella ruotsin ainekirjoituksessa. Tyhjää asiaa pyöriteltiin mahdollisimman monisanaisesti.

Sama metodi toimii näköjään myös tulevaisuusselonteoissa.

Kiertelytekniikassa kerrotaan lyhyt asia pitkällä ilmaisulla. Esimerkiksi ”kukkapenkki” voisi olla pitkäsanaisemmin ”korotettu istutusalue, jossa kasvaa kukiksi luonnehdittavia kasveja”. Näin saa kätevästi ilmaisun pituuden triplaantumaan, ilman että sisältö olisi yhtään sen laajempaa.

Himasella oli runsaasti kierteleviä ilmaisuja. Hän ei sano pitkä tähtäin tai pitkä aikaväli, vaan hän käyttää ilmaisua lyhyttä tähtäintä pidempi aikaväli (s. 17).

Himanen ei myöskään sano koko yhteiskunnassa, vaan hänen valintansa on sekä oppimismaailmassa että sen ulkopuolella (s. 57).

Sinisessä kirjassa ei kerrota lähteitä tavalliseen tapaan, joka olisi neutraali:

Lähde: Goldman Sachs.

Sen sijaan Himanen käyttää jälleen pitkää ilmaisua ja samalla korostaa suoraa keskusteluyhteyttään Goldman Sachsiin:

Lähde: Luvut saatu suoraan Goldman Sachsilta.

Tällainen kiertely pidentää virkkeitä tolkuttomasti. Himanen ei missään nimessä kirjoita yksinkertaisesti – siis vaikkapa näin:

Ensinnäkin meidän pitää sitoutua nostamaan työllisyysaste takaisin 75 prosenttiin.

Himas-kielellä sama asia sanotaan näin:

Ensimmäinen on sitoutuminen yhteisenä tavoitteena työllisyysastetta nostaviin toimiin niin, että se saadaan 1990-laman 70 %:iin romahdusta edeltäneelle normaalitilanteen vähintään 75 %:n tasolle. (s. 64)

Ei ihme, että raportin leipätekstiin on saatu käytettyä 103 sivua.

2) Itse keksitty termi ja sen ujutus tekstiin

Kun kirjoittaja keksii oman termin ja jättää sen selittämättä, lukijan on mahdotonta väittää vastaan. Termihän voi tarkoittaa mitä tahansa, ja kirjoittaja voi kääntää sen aina parhain päin.

Yksi Himasen termeistä on korkea turva. Sitä ei selitetä, mutta se on ilmeisesti hyvä ja tavoiteltava asia. Minulla ei ole aavistustakaan, tarkoittaako Himanen käsitteellään turvallisuudentunnetta, sosiaaliturvaa, fyysistä turvallisuutta, henkistä turvallisuutta – vai jotain ihan muuta.

Himasen mukaan korkea turva syntyy korkeasta hyvinvoinnista. Myöhemmin Himanen sanoo, että korkein turva syntyy korkeasta osaamisesta. En tiedä, ovatko nämä eri vai sama asia, koska olen jo eksynyt Himas-kieleen.

Korkea hyvinvointi on tuottavuuden lähde ja sen tuoma korkea turva on myös välttämätön perusta globaalin talouden hyväksyttävyydelle (s. 73)

Taloudellinen kestävyys edellyttää panostusta korkeaan hyvinvointiin, joka on korkean tuottavuuden lähde ja jonka tuoma korkea turva on välttämätön perusta globaalin talouden hyväksyttävyydelle. (s. 78)

Koska globaaliin talouteen liittyy työtehtävien jatkuvaa muutosta, on panostettava vahvasti korkeaan hyvinvointiin, joka tarkoittaa työntekijöiden korkeaa turvaa ja korkean tason hyvinvointipalveluita. (s. 78)

Lopulta nimittäin korkea osaaminen on korkein turva – eli kyky ja halu kehittää edelleen omaa osaamistaan muuttuvassa työmaailmassa on työntekijän korkein turva. (s. 78)

Samalla vain tästä kestävästä hyvi[n]voinnista huolehtiminen, mukaan lukien siis työntekijöiden korkea turva ja korkeatasoiset hyvinvointipalvelut sekä osaamisen kehittäminen, voi toimia tällaisen talouskasvun ja työllisyyden vahvistamisen perustana. (s. 94)

Vain tältä pohjalta on mahdollista hallituksen ja työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteistyönä tehdä kasvustrategia, jossa riittävän joustava työmarkkina ja avoin markkinakilpailu yhdistyvät työntekijöiden korkeaan turvaan ja korkealaatuisiin hyvinvointipalveluihin sekä osaamisen kehittämiseen tarvittuna uutena tuottavuuden ja turvan perustana. (s. 94)

Toinen Himasen oma termi on oppimismaailma. Sillä hän ilmeisesti tarkoittaa kaikkea kasvatusta ja koulutusta ennen työelämää – siis koko skaalaa varhaiskasvatuksesta jatko-opintoihin asti.

Oman termin keksiminen on aina riskialtista puuhaa, koska lukija pystyy myös kritisoimaan sitä. Oppimismaailma on terminä liian yksipuolinen. Se antaa ymmärtää, että työelämässä ei tapahtuisi oppimista, vaan että kokonainen oppimisen maailma on aivan muualla kuin työssä.

Itse asiassahan hyvinvointiyhteiskunnan 2.0 käsite aktivoi valtiota toimimaan hyvinvoinnin puolesta aiempien tapojen lisäksi vielä laajemmin, kuten esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseksi oppimis- ja työmaailmassa. (s. 40)

Siksi mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin on panostettava voimakkaasti myös jo työelämää varhaisemmin oppimismaailmassa ja kasvatuksessa. (s. 56)

Samalla tavalla kuin johtamis- ja työkulttuurin tarvitsee nostaa työhyvinvointi keskiöön niin oppimismaailman keskeisimpiin tavoitteisiin on kuuluttava osaamisen lisäksi henkisesti hyvinvoiva ihminen. (s. 57)

Oppimismaailman kannalta tämä tukee sekä sen kokonaisvaltaista tavoitetta hyvinvoivista osaajista että auttaa parantamaan oppimisympäristöjen yleistä laatua oppijoiden ja opettajien kannalta. (s. 58)

Tämä laajennetun tuottavan hyvinvoinnin eli hyvinvoivien osaajien ohjelman kolmas kohta on myös onnistuakseen toteutettava yhteistyönä hallituksen, oppimis- ja kasvatusmaailman, työelämän osapuolten sekä muun muassa mielenterveyden asiantuntijoiden kanssa riittävin resurssoinnein ja motivoivin intressein. (s. 59)

Kestävä talouskasvu on kytkettävä kestävän hyvinvoinnin käsitteeseen, jossa edetään teollisen ajan hyvinvointivaltiota pidemmälle menevään uudistettuun hyvinvointiyhteiskuntaan: päämääräksi on asetettava pelkän pahoinvoinnin vähentämisen sijaan todellisen hyvinvoinnin edistäminen niin että se ulottuu sairaudenhoitojärjestelmää laajemmin koko yhteiskuntaan oppimismaailmasta työelämään. (s. 72)

Yllä olevista korkea turva– ja oppimismaailma-esimerkeistä löytää kiinnostavan tekniikan, jota Himanen käyttää: hän ujuttaa termin mukaan yhä pitempiin kokonaisuuksiin.

Himanen ottaa aluksi käyttöön itse keksimänsä termin lyhyissä virkkeissä ja ikään kuin ohimennen. Näin termiä ei tarvitse määritellä, kun se putkahtaa esiin vaivihkaa. Lukijakaan ei osaa pelätä pahinta, koska termi ei tunnu vielä oleelliselta.

Vähitellen vieras termi alkaa esiintyä yhä pitemmissä virkkeissä ja ajatuskokonaisuuksissa. Lopputuloksena ovat valtavat kolmekymmensanaiset kyhäelmät, joista lukija ei saa enää tolkkua.

Nyt lukijan on jo myöhäistä kysellä määritelmän perään, koska hänhän on hyväksynyt aiemmatkin esiintymät ja jatkanut niistä huolimatta eteenpäin.

3) Mahdollisimman paljon porsaanreikiä

Himasella on tehokas tapa jossitella rivien välissä. Hän jättää tekstiin niin paljon porsaanreikiä ja epätarkkoja ilmaisuja, että harva asia näyttäytyy enää selkeänä väitteenä tai faktana.

Tällaisen sopimuksen oikeanlainen toteuttaminen on ratkaisevimpia kysymyksiä sen suhteen kuinka lähellä tuottavuus- ja talouskasvu ovat tällä ja seuraavalla vuosikymmenellä ennusteen 1,5 %:ia tai suomalaisen työvoiman potentiaalina varmasti olemassa olevaa 3 %:ia. (s. 94)

Kyse on siis oikeanlaisesta toteuttamisesta, eikä mistä tahansa toteuttamisesta. Porsaanreikämetodiin kuuluu se, että Himanen ei tietenkään kerro, mikä olisi hänen kaipaamaansa ”oikeanlaista toteuttamista”.

Himasen mukaan tuottavuus- ja talouskasvu saattavat päätyä lähelle ennusteen lukemaa – joka voi olla joko 1,5 tai 3 prosenttia. Tällaisen arvion minäkin olisin voinut heittää, enkä olisi veloittanut raportistani kuin kymppitonnin.

Himanen puhuu myös ratkaisevimmista kysymyksistä. Muitakin ratkaisevia kysymyksiä siis nähtävästi on, mutta Himanen ei paljasta niitä. – Ehkä ne eritellään seuraavassa huippukalliissa selonteossa.

Vastaavia porsaanreikärakenteita löytyy muualtakin:

Verotus ei luo talouskasvua, mutta tällä tavalla kestävän kasvun prinsiippien kokonaisvaltaisesti ohjaamana se voi kyllä joko aktivoida tai deaktivoida sitä. (s. 103)

Himasen mukaan verotus voi siis ”aktivoida tai deaktivoida” talouskasvua. Tämä on tietenkin ovela käsienpesumetodi, koska Himanen ei lupaa väitteellään yhtään mitään. Vaikka verotuksessa noudatettaisiin hänen ”kestävän kasvun prinsiippejään”, silti talouskasvulle voi käydä ihan miten tahansa.

4) Ota syyttäjän rooli

Yksi tehokkaimmista retorisista keinoista on ottaa syyttäjän rooli ja syyttää muita siitä, mitä itse tekee.

Pelkkä retoriikka hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta” ei nyt riitä vaan tarvitaan päätöksiä tässä esiin nostetuissa isoissa konkreettisissa kysymyksissä. (s. 107)

Himanen – jonka oma teksti on täynnä sanojen pyörittelyä – vaatii muita luopumaan ”retoriikasta” ja ryhtymään päätöksiin. Itsehän Himanen ei anna yhtään selkeää päätösehdotusta raportissaan.

Millainen olisi ollut hyvä selonteko?

Tosiasiat täytyy myöntää: tulevaisuutta ei kukaan tiedä, eikä selontekojakaan ole helppo laatia.

Jos kuitenkin ottaa tehtävän vastaan, pitäisi syntyä jotain konkreettista. Olisin kaivannut Siniseen kirjaan enemmän selkeitä kehitysehdotuksia siitä, mitä julkishallinnon pitäisi nyt tehdä. Olisin halunnut myös tavoitteita ja toimintaehdotuksia pienessä mittakaavassa – siis yksilöille, yrityksille ja yhteisöille.

Lisäksi vaadin satojen tuhansien eurojen selonteolta edes selkeää, ymmärrettävää tekstiä, eikä guggenheimilaista sumutusta. Ymmärrän hyvin sen, että minulla ei aina ole aivokapasiteettia tajuta vaikeita kokonaisuuksia. Kielitieteen valossa näyttää kuitenkin siltä, että Himanen tekee vaikean kokonaisuuden sellaisestakin asiasta, mikä itse asiassa on yksinkertaista tai jopa täysin sisällötöntä.

Millainen olisi ollut hyvä selonteko? Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa Stubbin teettämän maabrändiraportin tai Niinistön teettämän Ihan tavallisia asioita -linjauksen. Niissä molemmissa oli käytännön esimerkkejä toimista ja tavoitteista. Stubbin ja Niinistön projektit osoittavat, että suurista ja vaikeista asioista voidaan puhua selkeästi ja konkreettisesti.

En usko, että Himanen olisi tahallaan rahastava tyhjänpuhuja. Hän aivan taatusti istuu filosofisissa mietteissään niin aidosti ja niin syvällä, että hän on unohtanut, mikä palvelee lukijaa. Himanen on suurten linjojen ystävä. Hän on vain unohtanut, että suuret linjat koostuvat pienemmistä asioista, ja niinpä hän jättää visionsa konkretisoimatta.

Suuret linjat eivät ikinä toteudu, ellei ensin näytä pieniä linjoja, joilla pääsee suuriin. Visiolla voi heittää vesipääskyä, ellei ole olemassa konkretiaa, jolla visio saavutetaan. Toisaalta jos halutaan tilata pelkkä visio ilman konkretiaa, sen eteen ei tarvita 700 000 euron edestä tutkimusta.

Suurista linjoista olemme kaikki samaa mieltä: Hyvinvointiin on panostettava. Lama on saatava loppumaan. Mielenterveyteen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Näiden asioiden listaaminen ja perustelu ei tuo mitään uutta.

Suurten linjojen luettelusta ei ole hyötyä, jos ne eivät konkretisoidu. Valtion olisi pitänyt tehdä nuo linjanvedot itse ja maksaa sadat tuhannet eurot sille, joka listaisi konkreettiset kehitysehdotukset.

Täytyy kuitenkin muistaa, että se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Meidän pitäisi pystyä jatkossa välttämään tällaiset virheostokset ja selontekoshoppailut. Niinpä valtion tilaamissa tutkimuksissa täytyy olla jokin laatuvaatimus, ei pituusvaatimus. Ostajan pitää vaatia tekstiltä selkeyttä ja konkretiaa. Himas-kieltä ei saisi suvaita, sillä se on löysää, salailevaa ja hyödyntämiskelvotonta.

Edit 11.1.2013 klo 13:45: Kustannusrakenne korjattu ingressitekstiin.

Katleena Kortesuo

Katleena Kortesuo on bloggaaja, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut selkeään tekstiin, sisältömarkkinointiin ja verkkokirjoittamiseen. Katleenan Ei oo totta -blogi on Suomen luetuimpia viestinnän alan blogeja.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€