”Minusta on käsittämätöntä, että työssäkäyvää opiskelijaa rangaistaan ahkeruudesta”, kirjoittaa 22-vuotias opiskelija Lauri Skön. Valtiovallan pitäisi viestiä opiskelijoille, että ylimääräinen ahkeruus ei ole pahe. Miten opintotukijärjestelmää tulisi muuttaa?
Opintotukijärjestelmän uudistamista pohtimaan asetettu työryhmä luovutti joulun alla raporttinsa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle. Työryhmän mukaan opintotukijärjestelmää voisi rukata esimerkiksi sitomalla opintotuki indeksiin ja lisäämällä opintotuen lainapainotteisuutta.
Opiskelijat lienevät Suomen ainoa ihmisryhmä, jonka oletetaan nostavan lainaa pelkkää elämistä varten. Nykyään me korkeakouluopiskelijat saamme opintotukea enintään 469,80 euroa kuussa, minkä lisäksi voimme nostaa opintolainaa 300 euroa jokaista yhdeksää tukikuukautta kohden.
Arhinmäki kiitti työryhmää kauniisti, mutta totesi samalla, että lainapainotteisuuden lisääminen kasvattaisi eriarvoisuutta. ”Asiasta vastuussa olevana ministerinä en voisi olla mukana tällaista kehitystä tukemassa”, Arhinmäki huomautti.
Miten opintotukijärjestelmää tulisi muuttaa?
Arhinmäen mielestä opintotukijärjestelmää tulisi kehittää muun muassa siten, että vanhempien tulot eivät vaikuttaisi alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen. Kyseinen ehdotus on hyvä, mutta samaan aihepiiriin liittyy eräs toinenkin epäkohta: opiskelijoiden omat tulorajat.
Tällä hetkellä korkeakouluopiskelija, joka nostaa opintotukea yhdeksänä kuukautena vuodessa, saa tienata vuoden aikana enintään 11 850 euroa. Muutoin opintotukia aletaan periä takaisin – viidentoista prosentin koron kera, luonnollisesti.
Nurinkurista tilanteessa on se, että monet opiskelijat joutuvat korjaamaan liiallisesta työnteosta aiheutuneet vahingot tekemällä lisää töitä. Opintotukien takaisinperintä ajaa opiskelijan helposti kierteeseen, josta on opintojen viivästyessä haittaa sekä opiskelijalle että yhteiskunnalle.
Minusta on käsittämätöntä, että työssäkäyvää opiskelijaa rangaistaan ahkeruudesta.
Liian matalat tulorajat tekevät työnteosta opiskelun ohessa usein taloudellisesti kannattamatonta. Moni tulorajansa ylittänyt opiskelija on joutunut pettyneenä toteamaan, että kotiin jääminen olisi ollut yhtä kannattavaa tai jopa kannattavampaa kuin töihin meneminen. Siitä on tolkku kaukana.
Siksi olen sitä mieltä, että korkeakouluopiskelijoiden tulorajoja pitäisi korottaa tuntuvasti.
Tulorajojen korottamiselle on monia perusteita
Varsinkaan vasemmiston edustajat eivät kuitenkaan ole lämmenneet ajatukselle työnteon kannattavuuden lisäämisestä. Arhinmäki on sanonut, että esimerkiksi Siwan kassalla istumisesta ei ole mitään hyötyä humanistisen tiedekunnan opiskelijalle. Opetusministeri Jukka Gustafsson on puolestaan todennut, että työssäkäyvien opiskelijoiden pitäisi luovuttaa työpaikkansa työttömille.
Työssäkäyvänä opiskelijana näen tällaisissa ajatuksissa useita ongelmia.
Ensinnäkin maassamme on jo nyt lukuisia työpaikkoja, joita työttömät eivät suostu ottamaan vastaan. Opiskelijat eivät siis vie keidenkään töitä – he vain tekevät työt, jotka muuten todennäköisesti jäisivät tekemättä.
Toiseksi on huomautettava, että monen opiskelijan on yksinkertaisesti pakko käydä töissä. Harva tulee toimeen pelkällä opintotuella. Helsingissä opintotuki riittää hädin tuskin asumiseen. Jos opiskelijat joutuisivat luopumaan työpaikoistaan, niin opintotukea pitäisi korottaa reilusti. Se ei kuitenkaan taida olla realistinen vaihtoehto, kun valtio joutuu pikemminkin karsimaan menojaan.
En voi myöskään olla ihmettelemättä Arhinmäen ylimielistä suhtautumista kaupan kassalla istumiseen.
Työskentelen itse opintojeni ohessa R-kioskilla myyjänä, vaikka tulen aikanaan valmistumaan aineenopettajaksi. Väitän silti, että kaikenlaisista työkokemuksista on hyötyä. Opiskelijalle ei missään nimessä tee pahaa tutustua muihinkin kuin oman alansa töihin.
Hyötyjinä sekä yksilö että yhteiskunta
Sekin kannattaa huomioida, että myös valtio hyötyy veroa maksavista opiskelijoista. Siitäkään syystä en voi ymmärtää, miksi Suomen opintotukijärjestelmästä on tehty niin kannustamaton.
Gustafssonin ja Arhinmäen kannanottojen taustalla lienee sinänsä ymmärrettävä huoli opintoaikojen venymisestä. Onkin totta, että opintoaikoja täytyy lyhentää, mutta opiskelijoiden työssäkäynnin hankaloittaminen olisi hyvin lyhytnäköinen ratkaisu siihen.
On nimittäin selvää, että opiskelijat tarvitsevat kirjaviisauden lisäksi myös aitoa työkokemusta. Työnantajat arvostavat yhä enemmän sellaisia työnhakijoita, joilla on edes hitusen kokemusta työelämästä. Siksi työnteon hankaloittaminen saattaa itse asiassa vaikeuttaa opiskelijoiden työelämään siirtymistä, vaikka tarkoitus olisikin päinvastainen.
Valtiovallan pitäisi viestiä opiskelijoille, että ylimääräinen ahkeruus ei ole pahe. Jos joku kykenee yhdistämään opiskelun ja työnteon, hänelle pitäisi suoda se mahdollisuus. Moni opiskelija tarvitsee työtä, ja moni työ tarvitsee opiskelijaa.
Erittäin kannatettava ehdotus!
Opintotuki on jo nyt sidottu opintopisteisiin, eli tietty minimi pitää kuukausittain ylittää. Niin kauan kuin opinnot sujuvat, ei työskentelystä pitäisi olla _mitään_ sanktioita.
Kesken opintojeni sain Kelalta aikoinaan kirjeen, jossa ilmoitettiin opintotukeni loppumisesta – 9 kuukautta aiemmin, kun olin laskenut. Minulla piti olla vielä 9 käyttämätöntä opintotukikuukautta. Otin selvää, mitä oli tapahtunut.
Asuin Helsingin keskustassa, mikä ei onnistu ilman työtä. Joka vuosi olin tienannut enemmän kuin laki sallii. Olin jo tottunut siihen, että alkuvuodesta tulisi takaisinperintälasku – korko taisi olla silloin 14 %, mikä sai pikavippifirmat näyttämään hyväntekeväisyysorganisaatioilta.
Mutta olin tehnyt kamalan synnin. Vuosien varrella en ollut ITSE ottanut Kelaan yhteyttä ilmoittaakseni, että tänä vuonna tienasin taas X:n määrän liikaa. Oletin, että Kela itse tarkistaa summat – niin se tarkistikin, joka vuosi.
Joka vuosi maksoin 2-3 kuukautta takaisin. Mutta koska en ollut ollut aloitteellinen, ylimääräisenä ”rangaistuksena” takaisin maksetut kuukaudet vähennettiinkin opintotukikiintiöstäni. Ne laskettiin ikään kuin käytetyiksi, vaikka oli maksanut ne takaisin korkojen kera. Kuukausia oli kertynyt yhdeksän.
Jouduin lisäämään työtuntejani – ja valmistumiseni lykkääntyi.
PS Nuoret esittää opintotuen palkkiomallia ja tulorajojen poistoa, joka lähti liikkeelle @[37006438:2048:Oskari Juurikkala]n ajatuksesta.
Jos tänään olisi vaalit, olisin jo äänestänyt PS Nuoria.
”Kela on ystävä” on lause, jonka kuulet nyt ensimmäisen kerran elämässäsi.
Totta on se, että tulorajoja pitäisi nostaa tuntuvasti. Niitä nostettiin muutama vuosi sitten, mutta liian vähän.
On hienoa, että valtio tukee opiskelua ja asumista taloudellisesti. Mutta eikö ole kaikkien etu jos opiskelija oppii työnteon jo nuorena ja jos hänen ei tarvitse ottaa lainaa (joka pahimmassa tapauksessa joutuu valtion maksettavaksi)?
Saahan työssäkäyvät ihmiset lapsilisääkin, miten opintojen tukeminen eroaa tästä?
On jotenkin paradoksaalista, että opiskelijoita koitetaan kannustetaan jättämään työnteko väliin, jotta he pääsisivät nopeammin töihin. Luentojen skippaaminen ja kurssien hätäinen suorittaminen esim. mäkkärityön takia on kyllä ongelmallista ja tämä on ihan oikea ongelma monille, mutta ainakin oman alan työt myös edistävät oppimista.
Jos olet perheellinen opiskelija, opintotukesi on täsmälleen sama kuin perheettömälläkin. Perheelliset opiskelijat käyvätkin lähes poikkeuksetta töissä elättääkseen perheensä.
Kiitos kommentistasi, Jason!
Kokemuksesi osoittavat selkeästi, kuinka järjettömiä piirteitä nykykäytäntö tulorajojen suhteen pitää sisällään.
Hyvä huomio, Mervi. Opintotuen huoltajakorotus olisi sekin askel oikeaan suuntaan.
Perheellisten huomiointi olisi minunkin mielestä (toki oma lehmä ojassa) oleellisinta. Perheellisen opintotuki on n.300€ bruttona. Perheellinen on opintotuen asumislisän ulkopuolella ja täten yleisen asumislisän piirissä, joka kokemukseni mukaan vaikeasti saatavissa ja lähinnä byrokratiaa…
Tarkkaavainen lukija muistutti Facebook-seinälläni, että opintotukia aletaan periä takaisin vasta, kun 11 850 euron tuloraja ylittyy vähintään 220 eurolla. Tämä ei tietenkään muuta kokonaiskuvaa kovinkaan paljoa valoisammaksi.
Kerrankin uskallan sanoa, että hienoa tekstiä.
Olen vahvasti samaa mieltä. Mutta lähtisin etsimään kiertotietä, joka voisi olla esimerkiksi progressiivinen opintotuen tuloraja. Kun opiskelija etenee opinnoissaan ja peruskurssit ovat jo kaukana, tulorajat voisivat nousta työn ja opinnot symbioosina huomioivalle tasolle.
Toinen harkittava vaihtoehto voisi mielestäni olla yleinen kelan byrokratian purku perustulon kautta. Riittävän tasoinen perustulo voisi syrjäyttää opintotuen historiaan tulorajoineen.
Heh, en ole tavannut montaakaan opiskelijaa, joiden työnteko ei olisi haitannut opiskelu/valmistumistahtia. En kiellä, etteikö esimerkiksi Helsingissä olisi lähes mahdotonta opiskella pääsääntöisesti ilman muita tulonlähteitä, mutta opiskelijoiden kannustamien lisätyöhön kyllä venyttää opintoaikoja.
Niinpä mutta eikö olisi mielekkäämpää ennemmin palkita onnistuneesta tasapainoisesta ahkeruudesta, kuin rangaista byrokratian ylenkatsomisesta. Tarkoitan, että kaikkien etu on tukea yleistä ja joksenkin normaalia toimintatapaa joka ei vahingoita muita tapoja harjoittavia. Ei pointtina ole lisätyö ja vaan nykytilan siunaaminen ja pienen ahkeran opiskelijan stressin lievitys. 🙂
Kenties ongelma ei kuitenkaan ole universaali vaan lähinnä pääkaupunkiseutua koskeva…
Kiva teksti Lauri! Mä en Niilo usko, että viikonloppuna siwan kassalla vietetyt vuorot ovat kovin ratkaiseva tekijä kenenkään valmistumisessa, vaikka matalilla tulorajoilla sekin on liikaa ja aiheuttaa tarpeetonta opintotukitaiteilua.
Eiköhän se opiskeluaika veny eniten niillä, joita valmistuminen ei lähtökohtaisesti kiinnosta. Dropp-outteja, niitä joiden opinnot ei etene minnekään, on esimerkiksi meidän tiedekunnassa järjetön määrä ja se näkyy tilastoissa. Eikä niiden valmistumiseen kelan tulorajat juuri vaikuta.. 🙂
Minusta on hienoa, että valtiovalta holhoaa täysin hillittömiä nuoria! Hehän tekevät muuten liikaa töitä ja ajavat itsensä näin ihan piippuun. Ehkä opiskelijoille voisi harkita hihamerkkiä? Siitä heidät olisi helppo tunnistaa ja ohitsekulkijat voisivat antaa vinkkejä kuinka itsehillintää voi harjoittaa ja kuinka elämää tulisi elää ihan noin yleensäkin.
Mikä loistava idea, ajattelet. Kyllä, kyllä, mutta en vain millään keksi mikä olisi sopiva kuva hihamerkkiin…
Haalaripakko siis. Se olis selkeä. Tykkään.
Hyvä pointti. Tukea ei tulisi periä takaisin niin kauan kuin opintopisteitä kertyy. Tuki osaksi verotettavaa tuloa ja normaali progressio, joka kyllä lannistaa työntekemisen jossain vaiheessa mutta ei yhtä aggressiivisesti kuin nykysysteemi :-).