Oodi naisille

Punaviiniä, juustokakkua, rubiininpunaisia tossuja ja korsetteja. Niistä on oodi naisille tehty.

Eräänä päivänä en saanut mitään aikaiseksi, joten palkitsin itseni kaatamalla itselleni ison lasin punaviiniä, leikkaamalla ison palan valkosuklaajuustokakkua ja katsomalla elokuvan Ruusun nimi. Kyllä, sinä päivänä olin nainen.

Paitsi että Ruusun nimi ei ole mikään chick flick.

Eivätkä kaikki naiset tykkää punaviinistä tai juustokakusta (tästä en ole varma).

Eikä ole todistettu, että on jotenkin erityisen naisellista hemmotella itseään saamattomina päivinä. Kyllä miehetkin osaavat.

Fair points, kuten englantilainen kollegani sanoisi. Kysymys naiseudesta on monimutkainen.

Mikä on naiseuden olemus? Onko sitä edes?

Uuden vuoden aattona, vieraillessani vanhempien luona Helsingissä, postimies toi yllätyksen: Jonalyn Grace Fincherin kirjan Ruby Slippers. Kirjan on kirjoittanut nainen naisille, mutta mielestäni myös meidän miesten olisi hyvä ymmärtää How the Soul of a Woman Brings Her Home (kirjan alaotsikko). Päästäkseni fiilikseen sytytin tuoksukynttilän, avasin rosépullon, täytin kylpyammeen ja –

Ennen kuin ehdin aloittaa, äitini varasti kirjani!

Jokin sen kansikuvassa ja nimessä Ruby Slippers, rubiininpunaiset tossut, oli herättänyt hänen mielenkiintonsa.

Hän palautti kirjan vasta viikkoa myöhemmin, säteillen. Ilmeisesti hän oli ottanut kirjailijaan yhteyttä ja tilannut laatikollisen ”rubiininpunaisia tossuja” omistuskirjoituksella ystävilleen.

Lomani loppui ja oli aika palata Englantiin, jossa pääsin viimein itse tutustumaan Fincherin ajatuksiin.

Rubiininpunaiset tossut ovat lastentarusta Ihmemaa Oz. Ne ovat miellyttävät, ne istuvat täydellisesti. Kuin itselle räätälöidyt.

Tuhkimon kimaltelevat kengät ovat taas tämän vastakohta: epämukavat, epäluonnollisen tiukat; silti siskokset yrittävät niihin tunkeutua, satuttaen jalkansa, joskus jopa tieten tahtoen.

Nämä luonnollisen ja epäluonnollisen naiseuden symbolit ovat teoksen kaunokirjallinen tausta, jota vasten kirjoittaja peilaa psykologisia, sosiologisia, filosofisia ja teologisia pohdintojaan.

Toinen kielikuva, jota hän käyttää, on ”korsetti”. Sinkkukorsetti. Seksikorsetti. Äitikorsetti. Uranaiskorsetti. Kristittykorsetti. Sporttikorsetti. Akatemiakorsetti. Puristaa. Ei saa henkeä. Tunnistatko näitä?

Kirjoittajan mielestä essentialismista, eli uskosta miesten ja naisten olennaiseen (essence) eroon, on historiassa ollut naisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Moni piirre, jota on pidetty pysyvänä ja luonnollisena, onkin osoittautunut ajasta ja paikasta riippuvaiseksi sosiaaliseksi rakennelmaksi.

Naiset ovat satuttaneet itseään ahtautuessaan näihin malleihin. Myös miehet kärsivät, koska he auttavat työntämään. Tätä Fincher kutsuu vahingolliseksi essentialismiksi.

Sen vaaroista huolimatta hän itse on kuitenkin maltillinen essentialisti. Mies ei ole nainen, eikä nainen ole mies. Sukupuoli ei ole vain sosiaalinen rakennelma, vaikka on se sitäkin. Se ei myöskään ole vain biologiaa, vaikka on se sitäkin. Koska ihminen on psykofyysinen olento, voimme mielekkäästi puhua sekä naisen kehosta että sielusta. Kokonaisvaltaisesta naiseudesta.

Väärinymmärryksen välttämiseksi kirjoittaja muistuttaa usein (ja lukuisiin tutkimuksiin vedoten), että vaikka miehet ja naiset eivät ole samasta muotista, emme ole myöskään niin radikaalin erilaisia. John Gray oli väärässä. Naiset eivät ole Venuksesta, eivätkä miehet ole Marsista, vaan molemmat ovat Tellukselta. Mutta loppupeleissä emme ole identtisiä.

Mitä naiseus sitten on? Mitä on feminiinisyys?

Kuin liukas saippuapala, se pakenee tiukkoja määrittely-yrityksiämme. Fincher soveltaa perheyhtäläisyyden ajatusta (family resemblance) lähestyäkseen kohti jonkinlaista likiarvoa naiseuden olemuksesta. Perheyhtäläisyydet ovat yleisiä mutta eivät välttämättömiä ominaisuuksia. Hän tunnistaa ainakin kuusi ominaisuutta.

Niistä kaikki paitsi ensimmäinen esiintyvät myös miehillä, mutta ne ”ovat naisille ominaisempia” tai niissä ”naisilla on etumatkaa”.

(1) Naisen keho: sielu kudottuna naisen muotoon. (2) Haavoittuvuus: kehossa ja sielussa. (3) Kanssakäymisen tarve: identiteetti muodostuu läheisyyden kokemuksesta. (4) Herkkyys: sisäänrakennettu tutka toisten ja itse tuntemuksille. (5) Tunneälykkyys: taito käsitellä vaikeitakin tunteita. (6) Huolehtivaisuus: kyky pitää huolta muista, itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Tämä ei tietenkään ole kaikenkattava listaus. Eikä se ole joustamaton: ainoastaan ensimmäinen on ”välttämätön”. Fincher käyttää kokonaisen kappaleen (s. 106-141) selittääkseen tarkkaan, mitä hän näillä tarkoittaa – ja mitä hän ei tarkoita. Ne ovat kaikki myönteisiä ominaisuuksia.

Jokaisella vahvuudella on toki omat erityiskiusauksensa. Kaikki stereotypiat eivät ole tuulesta temmattuja!

Fincherin mielestä nämä ominaisuudet ovat enemmän tai vähemmän vastavuoroisessa suhteessa. Ensimmäinen niistä, naisen keho, vaikuttaa kaikkeen, myös sielulliseen puoleen. ”Naisena kehomme tuottaa sielullemme erilaista materiaalia työstettäväksi.” Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi kuukautiskiertoa, hedelmällisyyttä, kykyä luoda elämää. Tunneälykkyydestä hän sanoo: ”Vastaanotamme paljon emotionaalisia viestejä, koska kehomme vain poimii enemmän vaikutteita.”

Olen kiinnostunut sukupuolikysymyksistä, enkä vain siksi, että tutkin rakkautta ammatikseni (ei ole empiirinen tutkimus).

”Itse Rakkaus puhuu nyt, ja se joka tahtoo sitä ymmärtää, se rakastakoon ensin”, sanoi soturimunkki Bernard Clairvauxlainen. Haluaisin oppia rakastamaan.

Ehkä ollakseen hyvä rakastaja on oltava hyvä ihmistuntija? Ja ollakseen hyvä ihmistuntija on ymmärrettävä jotakin sukupuolieroista?

Yhtäläisyyksiä on enemmän kuin eroavaisuuksia, mutta eroavaisuudet tekevät elämästä kiinnostavan.

Myös sukupuolen sisällä. Teitä naisia on niin monta mallia.

Myös rakkauksia on monenlaisia. Kirjassaan Neljä rakkautta C. S. Lewis erottelee (yllätys) neljä eri rakkauden lajia: kiintymysrakkaus (kr. storge), ystävyysrakkaus (filia), eroottinen rakkaus (eros) ja lähimmäisenrakkaus (agape).

Kaikissa näissä rakkauden lajeissa on lisäksi eri suhteissa rakkauden kolmea ”ainesta”. Tarverakkaus, lahjarakkaus ja arvostusrakkaus läpäisevät kaikki neljä rakkautta. Esimerkiksi eros-rakkauden ulottuvuuksista Lewis kirjoittaa kauniisti:

Tarverakkaus sanoo naisesta: ’En voi elää ilman häntä’; lahjarakkaus kaipaa saada antaa hänelle onnea, mukavuutta ja suojaa ja jos mahdollista, hyvinvointia; arvostusrakkaus katsoo, tuijottaa, pidättää henkeään ja vaikenee, iloitsee siitä, että tuollainen ihme voi olla olemassa vaikkei se olisikaan häntä varten…

Onnellinen se mies, joka osaa rakastaa naista tällä tavoin.

Emme kaikki voi kohdata eros-rakkaudessa, koska se on luonnostaan eksklusiivisin, mutta filia-rakkaudessa voimme kohdata. Sukupuolten välinen ystävyys on elämän suuria ilon lähteitä.

Helppoa se ei aina ole, koska olette niin kauniita. Arvostusrakkaus on vaikea taitolaji. Vaikka välillä katseemme harhailee, haluaisimme katsoa teitä silmiin.

Gratias quam maximas ago quia vos sitis, kiitos että olette olemassa! Elämä olisi tylsää ilman teitä.

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€