Teetkö päätöksesi oikealla polttoaineella tankattuna?

Millaisella polttoaineella sinä teet päätöksesi? Siitä kannattaa ottaa selvää! Väärin tankattu auto ei etene pitkälle.

Ystäväni totesi, että hän haluaa vaihtaa työpaikkaa. Nykyisen työpaikan ilmapiiri oli ollut lannistava jo pitkään. Päätös oli selvä, eikä se ollut syntynyt pikaistuksissa. Toinen tuttavani oli puolestaan päättänyt lopettaa ihmissuhteen sen sijaan, että etenisi siinä avioliittoon.

Molemmat päätökset olivat hyvin todennäköisesti oikeita, mutta piilevä v-voima piti jatkossa huolta siitä, että uusi työpaikka ja seuraava suhde eivät onnistuneetkaan.

Tärkeitä päätöksiä tehdessä on hyvä pysähtyä tarkkailemaan itsessään sitä, millaisella polttoaineella päätöstä on tekemässä, mistä päätös ammentaa voimansa. Piilevä v-voima kaappaa päätöksentekijän pauloihinsa yllättävän usein.

Jos kävelet yöllistä, hiljaista katua pitkin ja kadunkulmassa huomaat, että tumma, epäilyttävä hahmo kävelee jonkin matkan päässä perässäsi, kiihdytät vauhtia karistaaksesi hänet kannoiltasi. Kun pääset perille, hahmoa ei näy.

Mutta kun seuraavan kerran kävelet yöllistä katua vaikka pitkän ajan kuluttua ja ehkä aivan muualla, todennäköisesti pälyilet taaksesi. Pelko seuraajasta on tehnyt majan mieleesi. Haluat välttää tilanteita, joissa yöllisen seuraajan pelko voi aktivoitua. Seuraaja on mukanasi aina, kun harkitset kävelyä pimeällä kadulla.

Teemme päätöksiä pois- tai kohti-polttoaineella. Karkeasti eroteltuna haluamme ensisijaisesti joko eroon jostakin, tai haluamme lisää, kohti jotakin. Pois-polttoaine päätöksenteon jyräävänä pomona on tämä piilevä v-voima. Haluamme eroon asiasta, tilanteesta tai ihmisestä. Päästäksemme irti rakennammekin huomaamattamme henkisen sillan, jonka toinen pää on tukevasti kiinni ongelmassa, josta haluamme eroon – kuin yöllinen seuraaja, joka pitää mieltämme pelon vallassa.

Toiselle sillan päälle ei jää juuri vaihtoehtoja. Kun aika käytetään pakenemispään rakentamiseen, sillasta tulee joko keskeneräinen tai se päättyy juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mistä lähdit. Oletkin sillan kautta vankina itse asiassa, jos olet sinua ohjaavien kielteisten tunteiden – v-voimien – kautta ripustautunut sen vastakohtaan.

Työyhteisössä, josta ystäväni oli lähdössä, yhdessä tekemisen henki oli heikko. Pois-strategialla edeten hän keskittyi pyörittämään mielessään työpaikan haittapuolia. Seuraavaksi hän päätyikin yritykseen, jossa juuri yhdessä tekemisen henki on hyvä, mutta joitakin hänelle vielä tärkeämpiä tekijöitä oli heikommalla tolalla. Uusi työpaikka ei ollutkaan vakavarainen, lisäksi työn määrässä ja itse työn mielekkyydessä oli toivomisen varaa.

Pois-strategialla hänen näkökenttänsä päätöstä tehdessä oli putkinäkö: aivan keskellä näkyy suurella ”yhdessä tekeminen”. Tämä ei kuitenkaan ollut se tekijä, joka hänelle oli oleellinen työpaikkaa alun perin hakiessa, sen puutteesta vain muodostui merkittävä haittatekijä, joka ohjasi valintaa liikaa.

Ihmissuhteen päättänyt tuttavani puolestaan oli lopen kyllästynyt avopuolisonsa kitsasteluun. Hän ei enää halunnut pihiä kumppania, se ainakin oli varma! Niinpä hänen putkinäössään anteliaisuus oli ylikorostunut ominaisuus, kun hän tapaili uusia ihmisiä.

Mutta alun perin suhde rahaan ja omaisuuteen ei ollut hänelle erityisen tärkeä tekijä ennen tätä juuri päättynyttä ihmissuhdetta, nyt se oli tärkeä motiivi. Seuraava seurustelukumppani oli toden totta antelias, mutta osoittautuikin epäluotettavaksi.

Jos huomaat v-voiman vaikuttavan päätökseesi, pysähdy! Jos et ole akuutissa vaaratilanteessa, malta mielesi ja työstä turhaumasi, pettymyksesi, kiukkusi tai pelkosi ensin pois. Anna anteeksi itsellesi, anna anteeksi muille. Sure surusi rauhassa pois. Yritä ymmärtää, miksi v-voima työntää sinua niin voimakkaasti. Anna intuitiolle aikaa kypsytellä potentiaalisia vaihtoehtoja, useita erilaisia suuntia.

Tee päätös luopumisesta ja uudesta suunnasta vasta sen jälkeen, vapaana ja kohti-strategialla, rakentavalla myönteisyyden polttoaineella. Päätös on varmasti parempi!

Muista myös tankata kehosi oikein, sillä aivot tarvitsevat energiaa toimiakseen kunnolla. Tahdonvoima on kuin lihas, joka pystyy paljon parempaan suoritukseen, jos se on tankattu oikein, opettavat Roy F. Baumeister ja John Tierney havainnollisessa kirjassaan Tahdonvoima (Basam Books 2011).

Nälkäisenä ja väsyneenä ei ole helppo sanoa ei, vaikka haluaisi, tai ajaa ponnekkaasti eteenpäin tärkeää asiaa – vaikkei aivan läpi harmaan kiven, niin läpi harmaiden, välinpitämättömien vastaanottajien. Ja elinvoimaisena mieliala on myönteisempi, jolloin päätökset ohjautuvat paremmin oikeaan.

Omena päivässä pitää tohtorin loitolla – ja lisäksi päätökset oikeilla raiteilla!

Isa Merikallio

Isa Merikallio on toinen Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittajista. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo tulevaisuudessa työllistyvänsä kirjoittamalla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€