Rakkautta à la Harry Potter

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoista on moneksi, mutta harvemmin on huomattu, että ne ovat itse asiassa melkoinen rakkauden oppitunti niin nuorille kuin aikuisillekin. Rowling kutoo tarinaansa esimerkkejä sekä pieleen menneestä että hyvästäkin rakkaudesta.

”Tiedän!” Harry sanoi kärsimättömästi. ”Osaan rakastaa!” Vain vaivoin hän pidättäytyi jatkamasta: ”Hurjaa!”

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoista on moneksi, mutta harvemmin on huomattu, että ne ovat itse asiassa melkoinen rakkauden oppitunti niin nuorille kuin aikuisillekin. Kuten kaikkien elämää suurempien kirjojen, niidenkin koukuttavuus perustuu kirjailijan hyvin herkkään ja syvään ihmistuntemukseen ja ihmissuhteiden kuvaukseen. Sen ytimessä on tutkielma rakkauden olemuksesta.

Äidin mallit

Tapaamme Harry Potterin saagasta syvää kiintymystä niin ihmisten kesken kuin ihmisten ja toisenlaisten olentojen välilläkin. Keskiöön nousevat kuitenkin äidin rakkaus lapseen, miehen ja naisen välinen rakkaus ja ystävien rakkaus toisiaan kohtaan. Rowling kutoo tarinaansa esimerkkejä sekä pieleen menneestä että hyvästäkin rakkaudesta.

Epäonnistuneita äitejä ovat Harryn täti Petunia Dursely ja Voldemortin äiti Merope Valedro.

Edellinen lellii pokansa piloille katsomatta koskaan lastaan tutkivin ja arvioivin silmin, pyrkimättä lapsen parhaaseen – ja niin hän ei koskaan opi todella tuntemaan poikaansa. Jälkimmäinen menettää elämänhalunsa kadotettuaan rakastamansa miehen ja hylkää lapsensa orpokotiin. Meropella ei ole voimaa nousta itsensä yläpuolelle vastuuseen pojastaan – ja niin maailma saa Voldemortista kylmäsydämisen ja elämästä liian pitkälle pimeyteen syrjäytyneen mestarin, jota kukaan ei voi enää pelastaa.

Yhteistä Petunian ja Meropen rakkaudelle on itsekkyys. Itsekkyydestä ei kasva hyvyyttä.

Onnistuneita äitejä ovat Harryn oma äiti Lily Potter ja Molly Weasley, joiden rakkaudessa ei ole sijaa itsekkyydelle.

Lily on ihanne, ideaali äiti, joka viimeiseen henkäykseen saakka suojaa lastaan omalla ruumiillaan Voldemortia vastaan ja samalla kätkee hänet rakkauden taian turvaan. Me tapaamme Lilyn matkan varrella vielä muistoissa, taikapeilissä ja lopulta kohti kuolemaa astelevan poikansa rinnalla. ”Olet ollut niin rohkea”, hän kannustaa Harrya tiellä loppuratkaisuun, eteenpäin, täyttämään tehtävän, pelastamaan maailman, olemaan hyvä ihminen. Se on äidinrakkautta suurimmillaan.

Mikä Lilylta kuitenkin jää puuttumaan, ruumiillistuu köyhässä ja vaatimattomassa suurperheen äidissä Molly Weasleyssa. Tämä arkirakkauden esikuva pesee sukat, keittää sopat, motkottaa ja kiljuu kuin syötävä jälkikasvulleen ja ottaa sydämeensä ja ruokapöytäänsä oman pesueensa lisukkeeksi myös orvot ja kaikki elämän kolhimat.

Loppuhetkillä hän nousee kuin tiikeriemo ja käy taikasauvoineen raivoisan äidinrakkautensa voimin Voldemortin lähintä luutnanttia vastaan: ”Sinä – et – enää – ikinä – koske –meidän lapsiin!” Siinä todellinen malli jokaiselle äidille.

Syvä virta

”Ginny juoksi häntä kohti ja hänen silmissään oli tumma, loimuava katse, kun hän kietoi kätensä Harryn ympärille. Ja yhtään ajattelematta, lainkaan suunnittelematta, tippaakaan piittaamatta, vaikka viisikymmentä ihmistä katseli, Harry suuteli häntä.”

Feeniksin killassa ja Puoliverisessä prinssissä Tylypahkan nuoriso alkaa havahtua rakkauden alkeisiin. Rowling suhtautuu hahmojensa kömpelöihin kokeiluihin huvittuneen lempeästi. Ihastutaan, kakistellaan kurkusta sanoja, vaihdetaan ensisuudelmia, kokeillaan lemmenjuomiakin.

Mutta Rowlingin maailmassa todellinen rakkaus on syvä virta, joka solisee tunteiden opettelun ja pienten sydänsurujen taustalla ja löytää uomansa vääjäämättä ja vahvasti. Kuten aito äidinrakkaus, sekin tähtää hyvyyteen.

Siinä missä ihastumisia kalvaa mustasukkaisuus ja epävarmuus, täyteen mittaansa kasvanutta rakkautta ne eivät enää hetkauta. Harryn ja Ginny Weasleyn yhteinen tietoisuus rakkaudesta on järkähtämätöntä silloinkin, kun Harryn on luovuttava Ginnysta, ei omasta halustaan vaan suojellakseen rakastettuaan.

”Tiesin ettet voisi olla onnellinen, jollet jahtaisi Voldemortia. Ehkä minä juuri siksi pidän sinusta niin paljon”, Ginny sanoo hyvästiksi. Tässä rakkaudessa on tilaa myöntää, että elämässä on prioriteetteja, jotka ylittävät romanttisen rakkauden, ja että rakastetun hyvä on tärkeämpää kuin omaan sydämeen astuva murhe ja kaipuu.

Ja kun tilaisuus lopulta koittaa palata jälleen yhteen, ei ole kiirettä, sillä syvästä virrasta ei ole epäilystäkään: ”Myöhemmin olisi aikaa puhua, tunteja ja päiviä, ehkä vuosia aikaa puhua… ja vihdoin viimein hän näki ne kaksi, joiden seuraa hän itse kaipasi eniten…”

Miehen ja naisen ystävyys

Harry, Hermione Granger ja Ron Weasley ovat saagan kolmiyhteys, ystävät kaikissa koetuksissa. Toki he riitaantuvat, loukkaavat toisiaan mutta palaavat aina lopulta yhteen ja kasvattavat toisistaan matkan varrella kypsiä sankareita.

Yli kaiken nousee kuitenkin Harryn ja Hermionen ystävyys – vink vink vaan kaikille, jotka epäilevät miehen ja naisen välistä ystävyyttä! Sitä leimaa kaikkien salaisuuksien jakaminen, toisesta huolehtiminen, toisen heikkouksien sietäminen ja pyrkimys ohjata toista kohti hyvyyttä.

Se ei kaihda fyysistä kosketustakaan, ja silti se on jotain muuta kuin miehen ja naisen välinen rakkaus, jopa vahvempaa ja pysyvämpää.

”Minä…” Hermione näytti ahdistuneelta. ”Jään – jään tänne. Ron, me luvattiin lähteä Harryn mukaan, me luvattiin auttaa – ” Hermione murtuu, kun Ron jättää kolmikon.

Suurempi päämäärä saa hänet pysymään ystävän rinnalla hänen rakastettunsa sortuessa oman heikkoutensa myötä väärään ratkaisuun. On merkittävää, että Hermionen ja Ginnyn välillä ei koskaan esiinny mustasukkaisuutta vaan vahva yhteisymmärrys: molemmat toimivat Harryn parhaaksi.

J. K. Rowlingin seitsemän tiiliskiven antaman oppitunnin rakkaudesta voikin summata yksinkertaisesti: Rakkaus on sitä, että tahtoo toisen parasta. Itsekkyydellä ei ole sijaa aidossa rakkaudessa.

Todellinen nousija

Mutta Rowlingin maailmasta ja rakkaudesta ei voi puhua mainitsematta lopuksi miestä, joka jalostui itsekkäästä rakkaudesta todelliseksi uhrautuvan rakkauden perikuvaksi.

Harryn opettaja Severus Kalkaros rakasti Harryn äiti omistavasti ja mustasukkaisesti. Aiheutettuaan omalla virheellään Harryn äidin kuoleman, syyllisyyden murtama Kalkaros astuu rooliin, joka nostaa hänet lopulta tarinan huikeimmaksi sankariksi.

Hän uhraa maineensa ja sielunsa, kestää kaksoisroolissaan kaikkien epäilykset, pilkan ja vihan suojellakseen rakastamansa naisen poikaa tehtävän loppuun saakka.

”… enkä usko että olen koskaan tuntenut häntä urheampaa miestä”, Harry päättää tarinan.

Niinpä, koskaan ei ole myöhäistä luopua itsekkyydestä ja pyrkiä hyvyyteen.

Freija Özcan

Freija Özcan etsii intohimoisesti kirjallisuudesta malleja elämän erilaisiin ongelmiin ja voisi puhua Harry Potterista päiväkausia. Hän on Lapista Helsinkiin kotiutunut toimittaja ja Sanan toimituspäällikkö, joka elää kaksikulttuurisessa perheessä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€