On aika palauttaa retoriikan maine

On aika palauttaa retoriikan maine. Retoriikkaa ei kukaan pääse karkuun. Retoriikka ei itsessään ole paha, mutta hyveiden puute vie harhaan.

Kun suomalaisen puhetaidon kehnous halutaan paljastaa koko surkeudessaan, suomalaisten onttojen esiintyjien rinnalle otetaan usein verrokeiksi amerikkalaisia kultasuita.

Itsekin olen tehnyt näin: kun roimin presidentti Niinistön latteaa esiintymistä YK:n yleiskokouksessa, esittelin samalla myös presidentti Obaman samassa tilaisuudessa pitämän valovoimaisen puheen. Koska kontrasti osoittautui melkoiseksi, oma pointti oli helppo saada läpi.

Puhetaito valtameren takana…

Yhdysvalloissa puhetaitoa on viety erittäin pitkälle. Sen lisäksi että maa pullistelee vaikuttavia poliittisia ja muiden alojen puhujia, puheidenkirjoittajien ammattikunta on kehittänyt oman ammattinsa aikamoiseksi taiteenlajiksi.

Olen kuitenkin pohtinut, kannattaisiko taitavan puhumisen oppeja ammentaa (myös) kulttuurisesti lähempää.

Puhetaito ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä. Retorisesti taitava puhuja laatii puheensa kulloistakin kuulijakuntaa ajatellen.

Amerikkalainen yleisö edustaa amerikkalaisessa kulttuurissa esiintyviä arvoja, uskomuksia, toiveita ja pelkoja. Suomalainen kulttuuri ja sitä myöten yleisö ovat erilaisia.

…ja länsinaapurissa

Miltä puhekulttuuri näyttää esimerkiksi – Ruotsissa? Vallan hyvältähän se näyttää! Ruotsissa puhetaitoa kohtaan osoitetaan aivan erilaista kiinnostusta kuin Suomessa. Retoriikka-nimistä oppiainetta voi opiskella useissa korkeakouluissa ja yliopistoissa; Suomessa ei missään.

Puhetaidon kouluttajia on länsinaapurissa hämmästyttävän paljon, ja mikä hauskinta, he käyttävät itsestään häpeilemättä nimitystä ”retorikkonsult”, retoriikkakonsultti.

Jo kielenkäytön tasolla on siis iso ero. Ruotsissa retoriikka ei ole sana, jota tarvitsisi hävetä, kun taas Suomessa retoriikalla on pahaenteisempi kaiku.

Retoriikka rumana sanana

”Pelkkää retoriikkaa” -ilmaisulla viitataan puheeseen, joka halutaan kuitata sisällöllisesti tyhjänä mutta ilmaisultaan runsaana kaunopuheisuutena.

Tarkka lukija tietenkin havaitsee tässä kohdassa, että tällainen sanoilla leimaaminen on perin retorista toimintaa.

Silloin tällöin puhutaan myös ”poliittisesta retoriikasta”. Tämä ilmaus liitetään käytännössä aina sellaiseen poliittiseen puheeseen, jonka kanssa ollaan eri mieltä.

Poliittinen retoriikkaa on jonkinlaista pintapuolista, tunteisiin vetoavaa, populistista sanahelinää. Sen sijaan oman poliittisen suuntauksen edustajat eivät sorru mihinkään ”retoriikkaan”, vaan heidän puheistaan heijastuu vastuullinen yhteisten asioiden hoitaminen, ei mikään arveluttava retoriikka.

Tällaisia retoriikkaa mollaavia letkautuksia yhdistää se, että niissä retoriikan katsotaan olevan jotain sellaista, jonka yläpuolella itse ollaan. Mutta kuinka realistinen tällainen arvio on?

Onko retoriikka moraalitonta?

Retoriikan voi määritellä lukuisilla eri tavoilla, mutta käytännössä kaikissa määritelmissä se yhdistetään tavalla tai toisella vaikuttamiseen. Kyse on siten toisiin ihmisiin – heidän asenteihinsa ja uskomuksiinsa – vaikuttamisesta.

Onko tällainen toisiin ihmisiin vaikuttaminen moraalitonta? Ainakin se on yleistä, jopa niin yleistä, että emme voi oikeastaan elää ilman vaikuttamispyrkimyksiä ja sellaisten kohteena olemista.

Jokapäiväiset kohtaamisemme toisten ihmisten kanssa ovat täynnä hienovaraista ja myös suoraviivaista vaikuttamista. Hienovarainen vaikuttaminen toteutuu kehonkielenä, eleinä ja äänenpainoina. Suoraviivainen vaikuttaminen voi sisältää pyyntöjä ja toiveita. Näiden ääripäiden väliin mahtuu monenlaista vaikuttamista.

Retoriikka on läsnä kaikkialla

Elämämme on siten vaikutussuhteiden verkkoa – retoriikka on täysin läpitunkevasti osa elämäämme.

Eikä tämä rajoitu ihmisten kohtaamiseen. Kaikenlainen mainos- ja markkinointimateriaali pyrkii vangitsemaan huomiomme ja saamaan meidät tekemään monenlaisia kaupallisia valintoja. Jopa liikennemerkkien symbolit voidaan nähdä retoriikaksi, joka ohjaa elämäämme.

Retoriikkaa ei kukaan pääse karkuun. Tämä johtuu siitä, että retoriikka on aina läsnä siellä, missä ihmisten välillä on pienintäkin epäselvyyttä tai neuvottelunvaraa.

Harvoin viestintämme on vain puhtaasti informoivaa, tietoa välittävää, ja silloinkin kun luulemme sen sitä olevan, pienet sanavalintamme, äänenpainomme, eleemme ja ilmeemme kätkevät sisäänsä hienovaraisia vaikuttamispyrkimyksiä, joista emme ole välttämättä itsekään täysin tietoisia.

Retoriikan tunkeutuminen kaikkialle on vapauttava tieto: vaikuttamisen ja vakuuttamisen taitoihin perehtyminen ei olekaan moraalisesti arveluttavaa toimintaa vaan ihmiselämän peruslainalaisuuksien oivaltamista.

Emme voi myöskään osoittaa toista helposti sormella ja syyttää tätä retoriikkaan turvautumisesta, koska olemmehan itsekin suin päin tässä suossa.

Retoriikan sankari löytää ensin hyveet

Mutta onko tällainen kirjoittelu vain retorista kikkailua, jolla yritän väistää todellisten ongelmien kohtaamista?

Onhan niin, että on sellaisia puheen lajeja, joita voidaan pitää manipulatiivisina ja siten arveluttavina. Ei kaiketi kaikki retoriikka ole eettisesti hyväksyttävää? Missä menevät rajat?

Tässä kohtaamme hyveet. Vir bonus, dicendi peritus, ”hyvä, puhumiseen harjaantunut mies”, oli klassinen roomalainen puhujanihanne, ja tällä hyvällä tarkoitettiin nimenomaan hyveellistä.

Sulavasanainen manipuloija voi hallita suoraviivaisimmat vaikuttamistekniikat täydellisesti, mutta klassisen määritelmän mukaan häntä ei voitaisi pitää ihanteellisena puhujana.

Yksi hyvä eettisen retoriikan kriteeri on myös se, millaiseen lopputulokseen puhe pyrkii. Jos puhujalla on tyystin itsekkäät pyrkimykset, hälytyskellojen pitäisi soida.

Harvat vaikuttamispyrkimyksemme ovat tyystin epäitsekkäitä, eikä omaa hyviä ajavia motiiveja tulekaan sellaisenaan tyrmätä. Olennaista on pyrkiä puheellaan myös kuulijoiden hyvään.

Puhuja on kestävällä perustalla, mikäli hän vilpittömästi uskoo, että hänen puheessaan kuulijoilleen tarjoamat asiat ovat aidosti heitä hyödyttäviä.

Retoriikan huonon maineen taustalla on nähtävästi retoriikan väärä käyttö. Jos hyveellinen ihminen on myös taitava puhuja, retoriikka on oikeassa ja kannatettavassa käytössä. Olennaista on retoriikan soveltamiseen liittyvä asenne ja tietenkin puheiden sisältö.

Aika voisi alkaa olla kypsä retoriikan maineenpalautukselle. Samalla olisi upeaa nähdä, että uusi suomalainen puhujasukupolvi nousisi ja he ottaisivat tuon vanhan roomalaisen hyvän puhujan määritelmän tosissaan.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€