G.I. Joe: Tyhmyyden ylistys

G.I. Joe: Kosto on häpeilemättömän tyhmä elokuva, mutta juuri siksi loistavaa camp-viihdettä. Onnistumisen resepti: keskitytään olennaiseen ja tehdään sitä missä ollaan hyviä. 

Minuun enitein vaikuttaneista poliittisista filosofeista ehdottomasti syvällisin, Ron Swanson, on todennut:

Don’t half-ass two things, whole-ass one thing.”

Swansonin opit on tutkittu tarkkaan, kun uutta G.I. Joe -elokuvaa on tehty. Rainan piti ilmestyä jo lähes vuosi sitten, mutta se palautettiin leikepöydälle, kun testinäytöksissä se sai luokattoman huonot arviot.

Kannattiko vuoden kestänyt kasvonkohotus?

Ihme kyllä, kannatti.

Nyt tosin pitää olla sanoissaan hyvin varovainen. Kyseessä ei nimittäin ole hyvä elokuva. Kosto on kaksi tuntia kestävä traileri. Mutta aika hyvä sellainen.

Ennen Zack Snyderin 300:n ilmestymistä katsoimme työhuoneessamme elokuvan trailerin lähes päivittäin aamukahvia juodessamme, koska siitä sai energialatauksen jolla jaksoi painaa päivän verran töitä. Kosto tekee kahden tunnin ajan sitä mitä 300:n traileri kaksi minuuttia.

Koston juonessa ei ole mitään järkeä. Erilaiset älyttömät kohtaukset seuraavat toisiaan kuin musiikkivideossa, joka kertoo jonkinlaisen yhtenäisen tarinan. Kaikki näyttää hyvältä ja tälle on syynsä. Elokuvan ohjaaja John M. Chu on aikaisemmin ohjannut tyhjänpäiväisiä tanssielokuvia ja hänet on usein rankattu Hollywoodin heikkolahjaisimpien ohjaajien joukkoon.

Mutta Chu osaa kääntää tämän edukseen.

Monta todella heikoista premisseistä ponnistavaa elokuvaa on pilattu sillä, että niihin yritetään puhaltaa jotain ylimääräistä henkeä. Yleensä lopputulos on vaivaannuttava sekamelska. Sivistymättömille tiedoksi: G.I. Joe perustuu Hasbron 80-luvun leikkikaluihin. Tästä lähtökohdasta ei saa venytettyä yhtään mitään syvällistä eikä sitä ole edes yritetty, ja siksi tämä juttu onnistuu.

Kuvittelen että homma on edennyt jotakuinkin näin. On pidetty kokous, jossa on mietitty mistä aineksista saa kursittua kokoon hyvän ”tyhmän toimintaelokuvan” (engl. silly action movie). Lista näytti seuraavalta:

  • Ninjoja. (Koska ninjat ovat kuin pizza: huonokin ninja on aina niin hyvä etteikö se olisi kumminkin ihan OK.)
  • Dialogi koostuu oikeasti hauskoista (lue: pikkuisen tyhmistä) lohkaisuista. (Koska tällä saadaan aikaan oikea badass-fiilis.)
  • Teknologisia vimpaimia ja härpäkkeitä sekä paljon ISOJA PYSSYJÄ. (Koska miehet pitävät niistä.)
  • Dwayne ”The Rock” Johnson heiluttelee ISOJA PYSSYJÄ JA AJAA TANKILLA. (Koska Huu-ah!)
  • Sokean ninja-mestarin filosofinen puhe. (Koska ne kuulostavat aina eeppisiltä riippumatta siitä onko niissä mitään järkeä.)
  • Naurettavan isot panokset. (Koska Lontoon tuhoaminen superaseella näyttää hienolta.)
  • Oikeasti paha pahis, joka puhuu kähisevällä, metallisella äänellä. (Koska pahiksen pitää olla oikeasti tosi Paha.)
  • Lisää ninjoja. (Ks. yllä kohta ”Ninjoja” ja kerro se 50:llä.)
  • Ääniraidaksi viitossointuriffejä sähkökitaralla. (Koska yksinkertainen toimii.)
  • Hidastuksia. (Koska ne näyttävät hyvältä yhdistettynä viitossointuriffeihin.)
  • Hyvä taistelukoreografia. (Koska tyhmissä toimintaelokuvissa ei ole sen syvempää tasoa kuin hienosti toteutettu muksauttelu.)
  • Parkouria. (Koska sillä saadaan aikaan wow-efekti ilman erikoistehosteita.)
  • Pari kaikin tavoin pätevää naissotilasta. (Koska kaikki pitävät niistä.)
  • Muutamia eeppisiä viittauksia, esim. kenraali Pattoniin (Koska Patton on kaikkien badassien badass for realsies.)

Tämä lista on nyt siis kiikutettu Chulle, joka on pistänyt kaiken (eikä mitään muuta!) säkkiin, heilutellut sitä hieman, ja tsädäm: G.I. Joe: Kosto on valmis.

Edellä mainitut elementit on aseteltu juoneen, joka on kopioitu esikouluikäisten G.I. Joe -hiekkalaatikkoleikistä (sit tää menis tänne ja se räjäyttäis tän, ja sit piu piu ja kabum). Ja miksi ei. Leffahan kertoo lelusotilaista.

Ei Kosto kuitenkaan ihan virheetön ole.

Ensinnäkin Hollywoodin päättäjät pitäisi laittaa biologian peruskurssille, jolla heille selitettäisiin miksi ihmisen silmä ei kykene käsittelemään keinotekoisesti luotua kolmiulotteista kuvaa. Nopeasti liikkuva 3D-kuva näyttää vain sumealta. Tällaisessa elokuvassa katsoja haluaa nähdä kuinka tyypit muksivat toisiaan. Mutta 3D tekee tämän mahdottomaksi, jos kohteet liikkuvat nopeasti. On elokuvia, joissa 3D toimii, mutta toimintaelokuvat eivät genrensä puolesta kuulu niihin. Uskokaa jo.

Kosto ei myöskään mene niin pitkälle kuin se olisi voinut mennä. Ehkä uskallus loppui jossain vaiheessa.

Peruskonsepti on tajuttu juuri oikein eli nyt tehdään vain se mikä asiaan kuuluu ja missä me olemme hyviä. Kaiketi joku on kysynyt että teemmekö me nyt ihan vakavissaan tällaista leffaa? Kosto uskaltaa olla rehellisesti älyttömän tyhmä, mutta se voisi olla vieläkin tyhmempi – ja se olisi tehnyt siitä vain entistäkin paremman.

Koston nerous piilee siinä, että raja lasketaan todella matalalle, mutta se alitetaan tinkimättömällä tyylillä. Mutta mietitäänpä hieman tarkemmin mistä tässä oikeastaan on kyse.

Tuomas Akvinolainen esittää käsitellessään uteliaisuuden (curiositas) pahetta seuraavan väitteen: henkilö syyllistyy intellektuaaliseen paheeseen, jos hän yrittää ymmärtää jotakin sellaista johon hänen kykynsä ei riitä.

Snobilta kuulostavan väitteen takana on arkijärjen vahvistama tosiseikka: ihmisen on keskitettävä voimansa sellaisten asioiden hallintaan, joita hän kykenee hallitsemaan. Muussa tapauksessa hän ainoastaan pilaa työnsä ja luo itsestään harhakuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Ja tästä ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Chu tuskin on lukenut Akvinolaista, mutta suurin osa Akvinolaisen filosofiasta onkin arkijärjen filosofiaa, jonka kuka tahansa voi ymmärtää intuitiivisesti. Chu tajuaa, ettei ole Nolan, eikä edes McTiernan. Mutta Chu tajuaa olevansa Chu. Tulos näyttää juuri sen mukaiselta.

Näyttelijöistäkin näkee, että nyt tehdään ihan höpöä leffaa, ja meillä on hauskaa sitä tehdessä. Kaikkia asioita ei kannata tehdä vakavissaan. Tämä on se syy siksi miksi esimerkiksi Expendables ei täysin onnistu: se yrittää tehdä vakavan version tyhmistä kasaritoimintapätkistä.

Kosto on lähes täydellinen silly action movie, jolla on luonnollisesti melko rajattu kohdeyleisö. Ei lapsille, mutta todella lapsenmielisille aikuisille.

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€