Tämä puhe tarjoillaan vapun tienoilla työpaikalla, kotona tai kaupungilla. Se pidetään tehdashaalari päällä ja sininen kravatti kaulassa. Nautitaan pilke silmäkulmassa kuohuviinin ja perunasalaatin kera.

Arvon naiset ja herrat, työn raskaan raatajat,

Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (2002) on kohtaus,  jossa mies on istuttanut perunoita maahan ja nostaa sieltä kahdeksan perunan sadon. Hän toteaa: "Kolme täytyy säästää talven varalle ja ainakin kaksi siemenperunoiksi. Meidän maanviljelijöiden täytyy ajatella myös tulevia vuosia. Syömme vain sen, mikä jää yli."

Mikä kaunis kuvaus tavallisen ihmisen vastuullisesta toiminnasta tämä onkaan. Välähdys vanhoista hyvistä ajoista ja terveistä perusarvoista. Arvoista, jotka kestävät isältä pojalle. Arvoista, joiden varassa lepää suomalainen, ellei koko länsimainen hyvinvointi.

Kunpa lepäisikin.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen valtion kokonaisveroaste viime vuonna oli 43,6 prosenttia. Mietiskele tätä lukua hetki.

43,6 prosenttia. Se tarkoittaa, että viime vuonna melkein puolet Suomessa pyörivästä rahasta kulutti julkinen sektori. Kaurismäen perunoista – meidän perunoistamme – lähes neljä on siis ennen päivällispöytään ilmestymistä jo syöty. Ne syödään, kun pataljoona virkamiehiä pohdiskelee, onko kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin kotihoidontuen kuntalisän takautuvan hakemuksen yrittäjäliitteen viimeisen vahvistetun verotuksen mukainen siivousfirman tilinpäätös riittävän paljon miinuksella. Jos on, äiti saa yhden perunan lapsilleen. Jos ei, niin virkamies voi syödä vielä sen yhden perunan.

43,6 prosenttia. Luvussa ei ole mukana se jokaisen yrittäjän maksama väkivaltasääteinen eläkevakuutusmaksu, josta tyypillinen ahkeruuteen sairastunut liikemies pääsee nauttimaan noin kolme vuotta stressikuolemansa jälkeen. Onneksi säästetty eläke siirtyy suurempiin taskuihin eikä valu hukkaan, kuten perillisille. Järjestelmä on muuttamaton, sillä eihän ole mahdollista, että yrittäjä osaisi itse päättää parhaan mahdollisen säästökohteen eläkevuosiaan varten. Tätä kykyä hänellä ei ole, vaikka hänellä on kyky elättää itsensä, perheensä, työntekijänsä, pari KELA:n virkailijaa ja muutama eläkeläinen.

43,6 prosenttia. Vain 6,4 prosenttiyksikön kärjistyksellä voidaan sanoa, että viime vuonna Suomi oli puoliksi kommunistinen maa. Virastokolhoosien yhteiskunta, jossa lounaaseen asti teimme töitä Äiti Valtiolle ja vasta siitä eteenpäin perheellemme ja itsellemme. Moni tosin teki työtä vain itselleen, koska meillä on hyvinvointikollektiivi, joka puolestamme välittää vanhuksista, lapsista ja köyhistä. Jotta sinun ei tarvitse.

43,6 prosenttia. Sadan prosentin sosialismi ei pysähtynytkään sotavoimin kannakselle, vaan eteni vaivihkaa puoleenväliin Suomea, suunnilleen Pähkinäsaaren rauhan rajoille asti. Jos se meitä yhtään lohduttaa, niin Euroopan muutkaan kansat eivät ole näemmä päässeet pakenemaan keskushallinnon otteesta: Euroopan Unionin keskimääräinen kokonaisveroaste on hieman alle 40 prosenttia. Isämme Karjalan mullissa ja Normandian rantahiekassa kierivät haudoissaan.

43,6 prosenttia. Luvussa ei ole mukana paisuva valtionvelka, jolla voidaan piilottaa verotusta ja maksattaa se tulevilla sukupolvilla. Valtion velassa puolestaan ei ole mukana inflaatio, jolla voidaan piilottaa velkaa ja maksattaa se kuluttavalla kansalaisella.

43,6 prosenttia. Luvussa ei liene mukana se vakuuksien kautta suomalaiselle veronmaksajalle "puhdasta voittoa" tuottava kuvio, jossa takaamamme kreikkalainen kalastaja kuittaa konkurssikypsältä valtioltaan saksalaisen pankin pikavipin olemattoman jollansa remonttiin, jottei paatti uppoa kuivuneen järven karikoihin.

Toverit. Kansalaiset. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.

Eikö näet tarvita vain yksinkertaisia poliittisia päätöksiä, joilla jokainen epäkohta yksi kerrallaan poistetaan? Eikö vaadita vain yksi onnistunut kansanliike, jossa kaikki lakkaavat vaatimasta kaikille kaikkea heti? Eikö suunnanvaihtoon vaadita vain sinun päätöksesi tänään? Eikö siihen vaadita vain naapurisi päätös huomenna?

Vaikka yö on pimeimmillään, niin aamu jo sarastaa. Sillä väistämätöntä ei voi estää:

Missä eurovelka on tullut suureksi, siellä virtuaalivaluutta on tullut ylenpalttiseksi. Missä kansantalouden tunnuslukuja on piiloteltu, siellä maitotölkin noussut hinta paistaa kaupan hyllyltä. Missä kannustinloukut estävät rehellisen työnteon, siellä perustulo hankkii kannatusta. Missä toisten kädet eivät ehdi kääntelemään vanhuksia vuoteissaan, siellä omaisten on viimein pakko kääriä hihansa.

Ehkä siis vielä jonakin päivänä mekin taas säästämme perunoista kolme talven varalle, kaksi siemenperunoiksi ja syömme sen, mikä jää yli.