Tämä puhe tarjoillaan vapun tienoilla työpaikalla, kotona tai kaupungilla. Se pidetään tehdashaalari päällä ja sininen kravatti kaulassa. Nautitaan pilke silmäkulmassa kuohuviinin ja perunasalaatin kera.
Arvon naiset ja herrat, työn raskaan raatajat,
Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (2002) on kohtaus, jossa mies on istuttanut perunoita maahan ja nostaa sieltä kahdeksan perunan sadon. Hän toteaa: ”Kolme täytyy säästää talven varalle ja ainakin kaksi siemenperunoiksi. Meidän maanviljelijöiden täytyy ajatella myös tulevia vuosia. Syömme vain sen, mikä jää yli.”
Mikä kaunis kuvaus tavallisen ihmisen vastuullisesta toiminnasta tämä onkaan. Välähdys vanhoista hyvistä ajoista ja terveistä perusarvoista. Arvoista, jotka kestävät isältä pojalle. Arvoista, joiden varassa lepää suomalainen, ellei koko länsimainen hyvinvointi.
Kunpa lepäisikin.
Tilastokeskuksen mukaan Suomen valtion kokonaisveroaste viime vuonna oli 43,6 prosenttia. Mietiskele tätä lukua hetki.
43,6 prosenttia. Se tarkoittaa, että viime vuonna melkein puolet Suomessa pyörivästä rahasta kulutti julkinen sektori. Kaurismäen perunoista – meidän perunoistamme – lähes neljä on siis ennen päivällispöytään ilmestymistä jo syöty. Ne syödään, kun pataljoona virkamiehiä pohdiskelee, onko kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin kotihoidontuen kuntalisän takautuvan hakemuksen yrittäjäliitteen viimeisen vahvistetun verotuksen mukainen siivousfirman tilinpäätös riittävän paljon miinuksella. Jos on, äiti saa yhden perunan lapsilleen. Jos ei, niin virkamies voi syödä vielä sen yhden perunan.
43,6 prosenttia. Luvussa ei ole mukana se jokaisen yrittäjän maksama väkivaltasääteinen eläkevakuutusmaksu, josta tyypillinen ahkeruuteen sairastunut liikemies pääsee nauttimaan noin kolme vuotta stressikuolemansa jälkeen. Onneksi säästetty eläke siirtyy suurempiin taskuihin eikä valu hukkaan, kuten perillisille. Järjestelmä on muuttamaton, sillä eihän ole mahdollista, että yrittäjä osaisi itse päättää parhaan mahdollisen säästökohteen eläkevuosiaan varten. Tätä kykyä hänellä ei ole, vaikka hänellä on kyky elättää itsensä, perheensä, työntekijänsä, pari KELA:n virkailijaa ja muutama eläkeläinen.
43,6 prosenttia. Vain 6,4 prosenttiyksikön kärjistyksellä voidaan sanoa, että viime vuonna Suomi oli puoliksi kommunistinen maa. Virastokolhoosien yhteiskunta, jossa lounaaseen asti teimme töitä Äiti Valtiolle ja vasta siitä eteenpäin perheellemme ja itsellemme. Moni tosin teki työtä vain itselleen, koska meillä on hyvinvointikollektiivi, joka puolestamme välittää vanhuksista, lapsista ja köyhistä. Jotta sinun ei tarvitse.
43,6 prosenttia. Sadan prosentin sosialismi ei pysähtynytkään sotavoimin kannakselle, vaan eteni vaivihkaa puoleenväliin Suomea, suunnilleen Pähkinäsaaren rauhan rajoille asti. Jos se meitä yhtään lohduttaa, niin Euroopan muutkaan kansat eivät ole näemmä päässeet pakenemaan keskushallinnon otteesta: Euroopan Unionin keskimääräinen kokonaisveroaste on hieman alle 40 prosenttia. Isämme Karjalan mullissa ja Normandian rantahiekassa kierivät haudoissaan.
43,6 prosenttia. Luvussa ei ole mukana paisuva valtionvelka, jolla voidaan piilottaa verotusta ja maksattaa se tulevilla sukupolvilla. Valtion velassa puolestaan ei ole mukana inflaatio, jolla voidaan piilottaa velkaa ja maksattaa se kuluttavalla kansalaisella.
43,6 prosenttia. Luvussa ei liene mukana se vakuuksien kautta suomalaiselle veronmaksajalle ”puhdasta voittoa” tuottava kuvio, jossa takaamamme kreikkalainen kalastaja kuittaa konkurssikypsältä valtioltaan saksalaisen pankin pikavipin olemattoman jollansa remonttiin, jottei paatti uppoa kuivuneen järven karikoihin.
Toverit. Kansalaiset. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.
Eikö näet tarvita vain yksinkertaisia poliittisia päätöksiä, joilla jokainen epäkohta yksi kerrallaan poistetaan? Eikö vaadita vain yksi onnistunut kansanliike, jossa kaikki lakkaavat vaatimasta kaikille kaikkea heti? Eikö suunnanvaihtoon vaadita vain sinun päätöksesi tänään? Eikö siihen vaadita vain naapurisi päätös huomenna?
Vaikka yö on pimeimmillään, niin aamu jo sarastaa. Sillä väistämätöntä ei voi estää:
Missä eurovelka on tullut suureksi, siellä virtuaalivaluutta on tullut ylenpalttiseksi. Missä kansantalouden tunnuslukuja on piiloteltu, siellä maitotölkin noussut hinta paistaa kaupan hyllyltä. Missä kannustinloukut estävät rehellisen työnteon, siellä perustulo hankkii kannatusta. Missä toisten kädet eivät ehdi kääntelemään vanhuksia vuoteissaan, siellä omaisten on viimein pakko kääriä hihansa.
Ehkä siis vielä jonakin päivänä mekin taas säästämme perunoista kolme talven varalle, kaksi siemenperunoiksi ja syömme sen, mikä jää yli.
Hauskaa ja mietteliästä Wappua itse kullekin säädylle…
Hitsi, lämmitti tämä teksti, positiivisesti 🙂
Kirjoitus on siitä mielenkiintoinen, että se tuntuu sanovan jotain, sitten ei kuitenkaan sano. Tahallaanko?
Niistä haudoissa pyörivistä isistämme monet kannattivat enempääkin kuin 43,6 prosentin sosialismia, tosin heille se merkitsi jotain muuta kuin sen nykyinen väännelmä, jossa verotus on yhtä kuin sosialismi. Ja toisin päin, perustulo taitaa kuulua myös oikeiston agendaan. Tarkoititko että hekään eivät tee työtä? Perustulohan meillä nimittäin jo on, vaikka ei sillä nimellä, ja varmasti saajalle edullisempana kuin perustuloremontin jälkeen. Olen myös itse yrittäjä ja freelancetoimittaja, mutta en ole kovinkaan varma siitä, että eläkkeet kannattaa jättää yksilöiden huoleksi.
Kirjoituksen retoriikka on sinänsä hyvää, vaikuttavuuttahan tässä haetaan. Palataan kuitenkin lopuksi sen johtopäätökseen. Perinteinen talousviisaus huonoina aikoina alijäämäisine budjetteineen on nimittäin yhä aivan terve lähtökohta, *mutta* se edellyttää hyvinä aikoina ylijäämäisiä budjetteja, seurauksineen. Ja se johtopäätös on tälle kirjoitukselle vastakkainen.
Hienoa, että tulee kriittistäkin kommenttia!
Ensin perustulosta: perustulo taitaa olla niitä harvoja asioita, jotka yli puoluerajojen ovat ainakin nuorten kannattamia asioita. Itse kannatan sitä ja kirjoituksessakin yritän asiaa siihen suuntaan ilmaista, tiedä sitten onnistuinko.
Mielestäni perustulo on tehokas tapa korvata nykyinen byrokraattinen systeemi ja poistaisi kannustinloukut sallimalla pienyrittäjyyden ilman suurta henkilökohtaista riskiä. Sosiaaliturva meillä toki on, mutta ainoa työnteon tai yrittämisen samaan aikaan salliva tukimuoto taitaa olla opintotuki, sekin vain tiettyyn rajaan asti.
Eläkkeistä: en varsinaisesti vastusta eläkevakuutusyhtiöitä, päinvastoin olen omasta yhtiöstäni saanut mainiota palvelua. Mutta vastustan sitä, että lainsäädäntö määrää yrittäjän sellaisen ottamaan. Yrittäjyyteen kuuluu vapaus ottaa riskejä, ja tämän pitäisi olla yksi niistä. Luonnollisesti lisääntyvä kilpailu alalla laskisi myös hintoja, jos lakia löysennettäisiin.
Totta on, että sotiemme kaatuneissa oli niin punaisia kuin valkoisiakin, jotka sota sitten kansakuntana yhdisti. En yritä piilotella heidän poliittisia kantojaan, mutta väittäisin, että tietty itsemääräämisoikeus oli senkin ajan suomalaisille sosialisteille arvo sinänsä, puhumattakaan niistä briteistä ja amerikkalaisista, jotka Normandiassa kaatuivat.
Luulen, että nykypäivän ihmisten elämän mikromanageeraamisen määrä ylittää reippaasti menneidein sosialistipolvien tavoitteet, osa saattaisi nykymenoa kritisoidakin.
Hyvä vastaus. Kirjaamme kuitenkin rauhanomaisen erimielisyyden tuohon eläkeasiaan. Oman kokemukseni, yrittämisen olosuhteiden vuoksi, konkurssitilastojen vuoksi ja ihmisen pyrkimyksen vuoksi lykätä vaikeuksia eteenpäin vaikka pikavipeillä, pidän järkevänä sitä, että ihmisen eläke taataan edes jollain tavalla. Näin kohtuullinen eläke tulee sillekin huomattavalle osalle yrittäjistä, joka muuten jäisi (lähes) ilman.
Kirjataan vain. Mitä mieltä muuten olet perillisten oikeudesta lunastamattomaksi jääneeseen eläkkeeseen?
Mietin vaan, jotta minkäs takia jotkut kerää niitä perunoita yli kaiken tarpeen ja säilövät ulkomaiden kellareissa