Voivatko miehet ja naiset olla (vain) ystäviä?

”Men and women can’t be friends because the sex part always gets in the way.”

Kuinka moni muistaa tämän väitteen elokuvasta Kun Harry tapasi Sallyn? Nuori Harry (Billy Crystal) luennoi Sallylle (Meg Ryan), että sukupuolten välinen ystävyys on tuhoon tuomittu, koska tilaisuuden tullessa miehet pyrkivät ystävättärensä pöksyihin.

Vuosia myöhemmin Harry ja Sally tapaavat uudestaan, ja sillä välin Harryn ajattelu on kypsynyt. Harrystä ja Sallysta tuleekin lähes parhaat ystävät. Vaikka tarina lopulta päättyykin hollywoodmaisesti rakastumiseen, nuori Harry oli väärässä. Miehet ja naiset voivat olla ystäviä.

Freudin perintö

Nuoren Harryn virhe oli hyvin ymmärrettävä. Collegenuorukaisen hormonit hyrräsivät, ja hän itse ei osannut pitää heppiään tallissa. Tästä oli helppo johtaa virhepäätelmä, että eivät osaa muutkaan.

Vanhempana Harry joutui kuitenkin tunnustamaan, että ”mieliteot eivät ole despootteja”, erästä englantilaista sosiologia lainatakseni. Olemme itse vastuussa siitä, miten reagoimme mielitekoihimme.

Hormonit eivät yksin selitä nuoren Harryn epäluuloisuutta. Olemme kaikki syntymästämme asti impanneet postfreudilaista ilmaa. Itävaltalaisen psykoanalyysin isän Sigmund Freudin perintöä on ihmissuhteiden ja rakkauksien yliseksualisointi. Kaikki palautuu loppupeleissä seksuaaliviettiin, hän ajatteli. Jopa sisarusrakkaus oli epäilyttävää.

Ranskalainen filosofi Paul Ricoeur kutsui Freudia ”epäilyksen mestariksi”, eikä syyttä. Mikäli maallikko kyseenalaistaa freudilaisuuden opinkappaleita esimerkiksi omakohtaiseen kokemukseensa vedoten, freudilainen voi aina vedota kiistakumppaninsa ”repressioihin”. Suomeksi sanottuna: maallikko kuvittelee, ettei hän halua kopeloida henkilöä X, mutta oikeasti hän haluaa, hän on vain tukahduttanut halunsa.

Repressio eli tukahduttaminen on siitä kätevä käsite, sanoo englantilainen psykologikirjailija Lisa Gee, että sen voi pelata aina, kun todistusaineisto kieltäytyy uppiniskaisesti taipumasta genitaaliteorioihimme.

Entäs sitten, vaikka mielikuvituksemme tekisi joskus tepposet? Mielitekomme eivät ole despootteja.

Totta kai esimerkiksi ystävyysrakkaus voi muuttua romanttiseksi rakkaudeksi, kuten Harryn ja Sallyn tapauksessa, mutta puhe muuttumisesta alleviivaa niiden olennaista eroa.

Historiallisesti uusi tilanne

Kirjoittaessaan rakkaudesta 1950-luvulla kirjallisuuden professori C. S. Lewis muistutti, että sukupuolten välinen ystävyysrakkaus ei historiallisesti ole ollut mikään itsestäänselvyys. Syy siihen löytyi ystävyysrakkauden luonteesta, hän selittää teoksessaan Neljä rakkautta.

Lewis uskoi, että ystävyysrakkaus (kreik. filia) edellyttää yhteistä kiinnostusta tai toiminnallisuutta. Tässä rakkauden lajissa Rakastatko minua? tarkoittaa: Näetkö saman totuuden? tai vähintään: Välitätkö samasta totuudesta?

Ystävyyden on mahdoton juurtua, jos rehellinen vastaus on: En näe enkä välitä, haluan vain ystävän. Tällä asenteella ei ystäviä saada. Jos et ole matkalla mihinkään, sinulla ei voi olla matkakumppaneita.

Lewisin mukaan syy, miksi sukupuolet ovat historiallisesti kohdanneet ystävyysrakkaudessa harvemmin kuin kiintymysrakkaudessa (storge) ja romanttisessa rakkaudessa (eros) johtuu siitä, että heidän välillään on ollut harvemmin toiminnallista toveruutta, joka puolestaan on ystävyyden kehto.

Silloin kuin koulutus ja työkuvat ovat vahvasti sukupuolittuneet, ei sukupuolten välistä toiminnallista toveruutta ole päässyt syntymään.

Sen sijaan sukupuolten välinen ystävyys on tavallista, Lewis selittää, siellä missä miehet ja naiset tekevät työtä rinta rinnan. Esimerkiksi hänen omassa ammatissaan: Oxfordin yliopisto oli hiljattain avattu myös naisille.

Perheiden hajoaminen

Lisa Gee on Lewisin kanssa pitkälti samaa mieltä. Kirjassaan Friends: Why Men and Women Are From the Same Planet (2004) hän pohtii samoja kysymyksiä kuin Lewis kuusikymmentä vuotta aiemmin. Freudin myytti on sittemmin hellittänyt otettaan (tosin hitaasti). Miesten ja naisten välinen ystävyys on selkeästi lisääntynyt.

Koulu- ja työkulttuurin lisäksi sitä saattaa selittää vielä uudempi ilmiö: perheiden hajoaminen.

Johtuuko ydinperheiden hajoaminen avioeroista? Vai johtuvatko avioerot suvun hajoamisesta ydinperheiksi? Gee uskoo, että jälkimmäinen saattaa olla ongelman alkujuuri. Eristäytyneissä ydinperheissä aviopuolisoille on kasaantunut liikaa paineita. Tukiverkostot on ulkoistettu, isovanhemmat laitostettu. Avun pyytäminen ei ole helppoa eikä sen saaminen varmaa.

Onko tämä ajanut ihmisiä, erityisesti nuoria ja aikuisnuoria, panostamaan enemmän ystävyyssuhteisiinsa? Myös vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Ystävät tarjoavat toisilleen seuraa, tukea ja turvaa. He ovat arvokkaita itsensä vuoksi, mutta lisäksi he täyttävät perheiden jättämää tyhjiötä. Heistä on muodostunut monelle perheenjatke.

Jos tämä on totta, ainakin osa naisten ja miesten välisen ystävyysrakkauden haasteista on kasvukipuja.

Me vasta opettelemme tätä rakkauden lajia.

Esimerkkien tärkeys

Lähtökohtamme eivät siis ole parhaat mahdolliset. Meiltä puuttuu taitoja ja ymmärrystä, mutta ennen kaikkea meiltä puuttuu esimerkkejä.

Esimerkkien tärkeyttä niin parisuhteessa kuin ystävyyssuhteessa ei voi yliarvioida. Harvalla onnekkaalla on lähipiirissään esimerkkejä vahvoista ja kauniista miesten ja naisten välisistä ystävyyksistä. Usealla ei ole ensimmäistäkään. Missä ovat esimerkiksi suomalaiset esimerkit? Julkisuudesta niitä on vaikea löytää. Ehkä niistä ei vain pidetä meteliä? Ehkä kannattaisi.

Myös sisaruksista alkaa nykyään olla pulaa. Tämä on sääli, sillä terve sukupuolten välinen sisarusrakkaus on monella tapaa täydellinen esimerkki sukupuolten välisestä ystävyydestä.

Parhaimmillaan se on avointa. Turvallista. Lämmintä.

Tasa-arvoista. Konstailematonta.

Myös fyysistä.

Seksuaalista se ei ole, saarnasi Freud mitä tahansa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö insestiä esiintyisi – nyt en puhu lasten lääkärileikeistä vaan varttuneempien sisarusten rakastumisesta – kyllä sitä esiintyy. Mutta yleensä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Freud uskoi, että insestistä on tehty tabu, jotta sisarukset eivät haluaisi toisiaan. Paljon yksinkertaisempi selitys on, että koska normaaliolosuhteissa sisarukset eivät kerta kaikkiaan halua toisiaan, insestistä on tullut tabu. Luonto asettaa rajoja.

Missä menee raja?

Ei-sukulaisten välinen ystävyysrakkaus sen sijaan saattaa kasvaa erosrakkaudeksi. Silloin kun se on sopivaa, mikäs siinä.

Silloin kun se ei ole sopivaa, kannattaa tietenkin ennakoida. Jos toinen vastaa omia parinvalintakriteereitään, haasteellisuus voi kasvaa – joskus jopa tuskallisiin mittoihin. Mahdolliset ihastumiset on hyvä käsitellä.

”Rakastuin, en voinut sille mitään” on kuitenkin jaloa jänistämistä ja pelkurin peitetarina.

Toisinaan hyppäys filiasta erokseen on askel alaspäin, ei ylöspäin.

Missä menee raja? Yleispätevää kaavaa ei ole, sillä muuttuvia tekijöitä on niin paljon. Olemme erilaisia luonteeltamme. Toiset ovat luotettavampia kuin toiset.

Olemme erilaisia myös synnynnäiseltä temperamentiltamme ja kulttuuritaustaltamme. Fyysinen kosketus tarkoittaa yhdelle kutsua ystävyyteen, toiselle teerenpeliin.

Myös ystävyyssuhteiden sisäinen dynamiikka vaihtelee. Osapuolet saattavat molemmat olla sinkkuja tai sitten toinen tai kummatkin ovat parisuhteessa.

Lisäksi mahdolliset puolisot ovat erilaisia. Heidät kannattaa aina sisällyttää ystävyyteen tai ainakin tarjota siihen mahdollisuus. Pääasia on, että kaikki on läpinäkyvää.

Epäkypsät ja epävarmat rakastajat ja puolisot sotkevat pakkaa. Kipupisteistä kannattaa puhua avoimesti, etteivät ne pääse tulehtumaan.

Hyvä ja tasapainoinen parisuhde – kahden kypsät rakastajan merkki – ei ainoastaan kestä toistensa ystävyyksiä vaan iloitsee ja hyötyy niistä. He tuntevat sisimmässään, mikä on sopivaa ja mikä ei.

Billy Graham -sääntö

Teologina minua kiinnostaa, mutta en osaa sanoa, onko hengellisten ja maallisten yhteisöjen suhtautumisella sukupuolten väliseen ystävyyteen jotain eroa. Ehkä ei Suomessa?

Toki maailmanlaajuisesti eri kirkoilla on painotuseroja, eri uskonnoista puhumattakaan. Mutta amerikkalaista herätyskristillisyyttä väritti pitkään nk. ”Billy Graham -säännön” perintö. Tällä legendaarisella evankelistalla oli tapana karttaa tilanteita, joissa oli yksin vieraan naisen kanssa, edes autossa.

Tavallaan sympatiseeraan häntä. Kun yksi pastoriystävä toisensa jälkeen putoaa viereiseltä jalustalta, sitä panikoi. Minulle voi käydä samoin! Johtajilla on sitä paitsi ylimääräisiä kiusauksia ja paineita. Valta voi nousta päähän, ei ainoastaan omaan vaan myös ihailijoiden.

Billy Graham halusi pysyä vaimolleen uskollisena. Tämä on ihailtavaa. Mutta esimerkillään hän saattoi tahtomattaan vahvistaa sukupuolten välistä epäluuloisuutta.

Hätävarjelun liioittelua, sanon minä.

Rakkauden ammattilainen

Kristittyjen lopullinen esikuva rakkaudesta ei ole Billy vaan Jeesus. Hänellä oli läheisiä naisystäviä. Esimerkiksi Maria Magdalena.

Jeesuksen tapa puhua naisille ja koskettaa heitä oli poikkeuksellista. Se on sitä edelleen.

Ihme juttu. Naiset tuntuivat luottavan häneen.

Kohtaus ”syntisen naisen” kanssa Simonin talossa (Luuk. 7:36–49) on evankeliumeiden sykähdyttävimpiä ja kauneimpia. Se jos mikä on puhtaan rakkauden koetinkivi!

Edes Dan Brownkaan ei saanut sitä tahrattua, vaikka kuinka davintsikoodasi. ”Ne, jotka löytävät rumuutta kauneudesta, ovat turmeltuneita olematta viehättäviä”, kirjoitti Oscar Wilde, ja tämä on edelleen paras kuulemani kyynisyyden määritelmä.

Taisi Juice olla oikeassa: Jeesus on rakkauden ammattilainen.

Ystävyys hyveenä

Miten me voisimme saavuttaa jotakin yhtä hienoa? Miten tällaista ystävyyttä voi vaalia?

Ystävyys ei ”vain tapahdu”, kuten eivät muutkaan rakkauden lajit. Ystävyys on ennen kaikkea hyve. Siis taito, jota voi harjoitella.

”Missä menee raja?” onkin väärä kysymys. Se on kapeaa sääntöetiikkaa. Oikea kysymys on: Miten kehitän itseäni niin, että osaisin rakastaa oikein? Miten minusta voisi tulla parempi ystävä?

Voimmekin pudottaa kirjoituksen otsikosta sanan ”vain” pois. Ei ole olemassa ”vain” ystävyyttä, ikään kuin sukupuolten välinen ystävyys olisi vähemmän arvokasta kuin romanttinen rakkaus. Asioita ei määritellä sen perusteella, mitä ne eivät ole. Naisten ja miesten välinen ystävyys on jotakin hyvää. Parhaimmillaan se on elämän suurenmoinen ilon lähde.

Oskari Juurikkala on puhunut ystävyydestä jalona taitonaAntti Jääskeläinen kannustaa näkemään vaivaa, ja Ville Saarikalle haastaa tekemään jopa työkavereista ystäviä. Viisaita neuvoja. Ei wikiHow’n vinkitkään huonoja ole.

Voi olla, että joidenkin ystävien suhteen tuntuu siltä, ettei ponnisteluja tarvita. ”Kuitenkin näiden suhteiden hedelmä helposti moninkertaistuu, kun niiden kehittämiseen panostaa”, muistuttaa Jääskeläinen.

Rakkauden suojelija

Ystävyys hyveenä tarvitsee muiden hyveiden tukea. On vaikea olla rakastava, jos ei ole oikeudenmukainen. On vaikea olla oikeudenmukainen, jos ei ole rohkea. Mikään hyve ei esiinny tai ainakaan kukoista yksinään.

Sukupuoltenvälisessä ystävyydessä korostuu sydämen puhtauden rooli. Vanhassa suomessa sitä tavattiin kutsua siveyden hyveeksi.

Kalskahtaa pahalta, tiedän.

Mutta varmista, että tiedät varmasti mitä se tarkoittaa ennen kuin luikertelet pakoon.

Hyveiden uppiniskaisia ja epäseksikkäitä väärinkäsityksiä olen ruotinut aiemminkin. Ei sorruta kronologiseen snobismiin. Vanha ei tarkoita vanhentunutta.

Kyseessä ei ole ensinnäkään pukeutumiseen liittyvä käsite. Se ei myöskään ole kielteinen vaan positiivinen ominaisuus. Siveys on hyve eli luonteenvahvuus: hyve tulee sanasta virtus, joka latinaksi tarkoittaa ”voimaa” ja ”valtaa”. Täytyisi ehdottomasti keksiä moderni, voimauttavampi synonyymi.

Siveys on yksinkertaisesti se kokonaisvaltainen asenne ja luonteenvahvuus, joka ohjaa seksuaalista haluamme. Se luo järjestystä, hyvyyttä ja kauneutta seksuaaliseen kaaokseemme. Jos seksuaalisuus on puutarha, siveys on sen elinvoima ja puutarhuri.

Se on myös sukupuoltenvälisen ystävyysrakkauden suojelija.

Hillitön ystävä on nimittäin epäluotettava ystävä.

Hän on myös esteettisesti ja hedonisesti köyhä. Kauneuden, hyvyyden ja nautintojen monimuotoisuus siivilöityy hänessä kapeaksi haluksi. Hän on kykenemätön ymmärtämään kiintymyksen eri muotoja.

Siispä hän ei osaa tarjota eikä vastaanottaa kiintymystä.

Puhutte eri kieltä. Tai oikeammin: hän puhuu vain yhtä kieltä ja sitäkin änkyttäen.

Mitä rakkaus pohjimmiltaan on?

Rakastan sinua.

Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Mitä sanomme, kun sanomme rakastavamme toista?

Oli rakkauden laji mikä tahansa – kiintymysrakkaus, ystävyysrakkaus, eroottinen rakkaus tai lähimmäisenrakkaus – niillä on jokin yhteinen nimittäjä. Mikä se on?

Rakastan sinua.

Minusta tuntuu, että kun sanomme rakastavamme toista, tarkoitamme yhtäaikaisesti ainakin kolmea asiaa.

1)  On hyvä, että olet olemassa!
2)  Lupaan osallistua kukoistukseesi!
3)  Toivotan sinun rakkautesi tervetulleeksi!

On hyvä, että olet olemassa! Vahvistamme toisen persoonan arvon. Maailma on parempi paikka, koska sinä olet olemassa. Olet huikea tyyppi, vaikka et olisi minua varten. Arvostusrakkaus ei ole possessiivista. (Tämä muuten selittää sen, miksi vihamiehen rakastaminen on niin vaikeaa. Palauta mieleesi joku ärsyttävä tyyppi. Pystytkö sanomaan hänelle edes mielessäsi: On hyvä, että olet olemassa?)

Lupaan osallistua kukoistukseesi! Ilman tätä edellinen iloinen huudahdus jäisi vain toteamuksen tasolle. Ollakseen todellista rakkauden on toteuduttava myös teoissa. Muuten ”rakkautemme” on vain sentimentaalista löpinää. On hyvä, että toinen on olemassa, mutta olenko valmis tekemään yhtikäs mitään hänen olemassaolonsa eteen?

On kuitenkin selvää, että emme voi rakastaa kaikkia samalla intensiteetillä tai tavalla. Siksi oikeastaan sanomme: Lupaan kontribuoida kukoistukseesi siinä määrin kuin voin ja se on sopivaa. Toista ei voi rakastaa liikaa (se on mahdotonta), mutta aikansa ja resurssinsa voi priorisoida väärin, ja mikä on sopivaa yhdessä rakkauden lajissa ei välttämättä ole sopivaa toisessa.

Rakastan luonnonkatastrofin uhreja kykyni mukaan: en voi tyhjentää tiliäni kokonaan, mikäli minulla on muita velvollisuuksia (esim. omia lapsia). Rakastan naisia tietyin reunaehdoin: toisin kuin vaimoani, en esimerkiksi rakastele heitä.

Toivotan sinun rakkautesi tervetulleeksi! Itse en usko, että ollakseen todellista rakkauden on oltava vastavuoroista. Voin rakastaa toista (1–2) ilman, että saan häneltä vastarakkautta. Vanhemmat tietävät, mitä tarkoitan.

Silti todellinen rakkaus pysyy avoimena toisen rakkaudelle.

Tämä ei tee siitä ehdollista rakkautta, mikä ei olisi rakkautta lainkaan: Rakastan sinua, jos ja vain jos sinä rakastat minua takaisin. Ei. Mutta mitä pitäisi ajatella sellaisesta rakkaudesta, joka ei edes toivo toiselta vastarakkautta?

Se saattaa olla eräänlainen vallan muoto. Dumpataan rahaa katastrofin uhreille, mutta ei haluta oppi heiltä mitään. Rakastan sinua, mutta itse pysyn sinulta suljettuna.

Rakastaminen merkitsee aina haavoittuvuutta. Se kuuluu sen luonteeseen.

Kohti rakkauden ammattilaisuutta

On hyvä, että olet olemassa! Lupaan osallistua kukoistukseesi! Toivotan sinun rakkautesi tervetulleeksi!

Pystytkö sanomaan näin mielessäsi esimerkiksi rakastajallesi? Kokeile.

Ehkä tämä oli liian helppo. Kokeillaan muita. Vanhemmillesi? Lapsillesi? Sisarillesi?

Työkaverillesi? Isänmaallesi? Luonnolle?

Lisätään pökköä pesään.

Puliukolle? Vihamiehellesi? Pomollesi?

Entä ystävillesi? Jos olet nainen, pystytkö sanomaan näin miesystävillesi? Jos olet mies, pystytkö sanomaan näin naisystävillesi?

Siinä määrin kun pystyt, olet edistynyt rakkauden koulussa, jota myös elämäksi kutsutaan.

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€