Rakastumisesta rakkauteen

Eilen oli meidän 41. hääpäivä. Miten se laulu mahtoikaan mennä? ”Jos nuo tummat langat ottaisimme pois, ei nuo vaaleatkaan niin vaaleoita ois”.

Rakastua voi koska vain ja missä vain.

Toukuussa 1972 kävelin hyvän poikakaverini kanssa Keskussairaalantiellä Jyväskylässä. Hetkessä huomasin, kun polkupyörällä mäkeä alas ajoi nuori nainen, jonka kiharat hulmusivat tuulessa. En tuntenut häntä, mutta tiesin, että hän on jyväskyläläinen sairaanhoitaja. Silloin se tapahtui kuin salaman isku – rakastuminen. Oli pakko kertoa poikakaverille, kuinka onnellinen voisi olla, jos saisi tuon tytön.

On totta, että ihminen voi rakastua koska vain ja missä vain. Eikä se vaadi edes mitään ponnisteluja.

Halu kokea romanttista rakkautta nousee varmasti syvältä ihmisen psykologisesta rakenteesta. Lähes jokaisessa aikakausilehdessä on artikkeli siitä, miten voi säilyttää rakkauden tuoreena. Aiheesta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja, tehty runoja, sävelletty ja laulettu. Rakkautta käsitellään jatkuvasti kaikissa medioissa.

Miksi kuitenkin niin harvat parit näyttävät löytäneen kestävän rakkauden suhteessaan?

41. hääpäivämme oli 20.5.2013

Onnistuin myöhemmin saamaan tuon Keskussairaalan mäkeä pyöräilleen tytön vaimokseni. Avioiduimme 20.5.1972.

Toisella meistä oli muodollisesti ehjä lapsuuskoti ja melko myönteinen lapsuus. Toisella varhaista lapsuutta hallitsi isän alkoholismi ja väkivaltaisuus sekä vanhempien avioero. Jäljelle jäi katkera äiti ja kaksi toisistaan eroon joutunutta lasta, koska äiti ei kyennyt huolehtimaan kahdesta lapsestaan. Näillä eväillä aloimme rakentamanaan yhteistä elämäämme.

Kun hääjuhlastamme oli kulunut puolitoista vuotta, perheeseemme syntyi tyttö ja puolitoista vuotta esikoisen syntymän jälkeen syntyivät kaksoistytöt. Reilun neljän vuoden kuluttua kaksosten syntymästä perheeseemme odotettiin neljättä lasta Vesaa (kaksosten antama nimi). Ollessani työmatkalla sain autooni puhelun sairaalasta. Kätilö soitti: ”Onneksi olkoon! Olette saaneet neljännen tytön. Mikä laitetaan nimeksi?” Kuskia huimasi auton ratissa. Vaimohan jäi aamulla kotiin lähdettyäni työmatkalle. ”Niin, mikä laitetaan nimeksi?”

”Laita vaikka Vesan sisko”. Niin pyörryksissä olin.

Näillä eväillä ja näistä avioliiton alkuvuosista lähtien olemme eläneet yhdessä tähän päivään saakka.

Miksi rakkaus häviää häiden jälkeen?

Rakastuminen ei ole rakkautta. Rakastumisen kokemus täyttää rakkauden tarpeen väliaikaisesti, mutta sen tuoma tyydytys ei ole pysyvää. Palattuamme rakastumisen huumasta maan pinnalle arkeen rakkauden tarpeemme tulee uudelleen esiin, koska se on erottamaton osa ihmisen luontoa. Tarvitsemme rakkautta ennen rakastumista ja tarvitsemme sitä elämämme loppuun saakka.

Tarve saada rakkautta on syvin avioliittoon liittyvistä toiveista. Mitä hyötyä on yhteisistä taloista, autoista, huviloista ja mistään muustakaan aineellisesta, jos aviopuolisoiden väliltä puuttuu rakkaus? Mikään aineellinen ei korvaa toisen ihmisen rakkautta. Eristysselliin, yksinäisyyteen sulkemista pidetään kovimpana rangaistuksena. Eristäytyminen on sielunelämälle tuhoisaa.

On vaimoja, jotka valittavat, etteivät heidän miehensä kiinnitä heihin mitään huomiota koko päivän aikana, mutta sitten illalla sängyssä haluavat seksiä. Moni nainen kertoo vihaavansa seksiä. Tuskin he kuitenkaan seksiä inhoavat. He kaipaavat, että mies osoittaisi rakkautta monilla ymmärrettävillä tavoilla.

Rakastuminen ei ole todellista rakkautta

Rakastuminen ei ole tahdon ratkaisu, eikä tietoinen valinta, sillä rakastumista emme saa omin avuin aikaan. Rakastuminen ei ole todellista rakkautta, koska se on vaivatonta. Siihen ei vaadita kurinalaisuutta eikä tietoista ponnistelua. Rakastuneena pitkiä puheluita ja matkustamisia ei koeta minkäänlaisina uhrauksina. Kuten vaisto saa linnun muuttomatkalle ja rakentamaan pesän, saa rakastuminen tekemään toisen puolesta hyvinkin epätavallisia asioita.

Rakastunut ei ole kiinnostunut toisen ihmisen kasvun edistämisestä, sillä rakastumisella pyrimme lähinnä eroon omasta yksinäisyydestämme. Rakastuneena ei näe toisessa eikä itsessä kasvun ja kehityksen tarvetta, koska rakastunut kokee päässeensä päämäärään, jonne on halunnutkin. Hänen ainut tunnetason tarpeensa on, että tilanne pysyy muuttumattomana.

Jollei rakastuminen ole rakkautta, niin mitä se sitten on? Asiaa tutkineet ovat tulleet siihen tulokseen, että rakastuminen on geneettisesti määräytyvä vaistonvarainen läheisyyttä ja parittelua edesauttava tekijä. Rakastuminen saa jopa järkevän ajattelun häviämään, milloin rakastunut tekee sellaista, mikä maltillisemmassa elämäntilanteessa ei tulisi kysymykseenkään.

Kun rakastuminen on houkutellut ihmisen naimisiin, arjen ja vastoinkäymisten kohtaamiseen jää rakastuneille kaksi vaihtoehtoa. Tyytyminen kurjaan avioelämään/parisuhteeseen tai hyppääminen pois veneestä ja yrittäminen uudelleen jonkun toisen kanssa.

Aikaisemmat sukupolvet valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon. Nykyisin valitaan useimmiten jälkimmäinen.

Onneksi on olemassa kolmaskin vaihtoehto

Kun ymmärrämme, että rakastuminen on ohimenevä tunnekokemus, voimme ryhtyä etsimään todellista rakkautta. Se on luonteeltaan myös tunneperäistä, mutta ei pakkomielteistä. Todellisessa rakkaudessa yhtyvät tunne, järki ja tahto. Todelliseen rakkauteen kuuluu tahdon ratkaisu ja siihen sisältyvä kurinalaisuutta. Todellinen rakkaus tunnustaa myös henkilökohtaisen kasvun tarpeen.

Avioliitossa perustavanlaatuisin emotionaalinen tarpeemme ei ole rakastumisen vaan aidon rakkauden tarve. Jokainen kaipaa rakkautta, joka ei vain vaiston varaista, vaan sitä, että joku päättää omasta tahdostaan rakastaa juuri minua nähden minussa jotakin rakastamisen arvoista.

Voin 41 vuoden kokemuksesta todeta, että sydämen rakkaus vaatii työtä ja kurinalaisuutta. On päätettävä nähdä vaivaa toisen hyväksi, tietäen, että jos ponnisteluni rikastuttavat hänen elämäänsä, niistä saa itsekin tyydytystä – sydäntä koskettavaa vastarakkautta.

Kolme tulista tenoria

Olin noin kuukausi sitten Tampere-talossa rintasyövästä toipuvan vaimoni kanssa kolmen tulisen tenorin (Pentti Hietanen, Tomi Metsäketo, Jyrki Anttila) konsertissa. Konsertti tihkui romantiikkaa kaikessa vastakohtaisuudessaan. Oli särkyneiden toiveiden katua, mutta oli myös säveliä siitä, että ”vain sua yli kaiken mä rakastan”.

Konsertista palattuamme istuimme kotisohvalle. Paljastin vaimolle sisintäni, mitä koin konsertissa.

Muistatko hääjuhlamme, hääyömme, monet kokemukset yhteisten vuosiemme varrelta? Tätä filmiä katselin illan konsertissa. Halusin laulaa vaimolleni: ”Vain sua yli kaiken mä rakastan”.

Mitä sinä tahdot laulaa tai sanoa tänään puolisollesi?

Teuvo Toivanen

Teuvo Toivanen oli Lääketehdas Orionin Oyj:n palveluksessa markkinoinnissa 15 vuotta ja Mercuri International Oy:n seniorikonsulttina ja työnohjaajana 17 vuotta. Nyt eläkeläisenä hän on toiminut Iso Kirja -opiston johtajuuskouluttajana 11 vuotta ja pastoreiden työnohjaajana, sekä Työturvallisuuskeskuksen auktorisoimana Työhyvinvointikorttikouluttajana. Hänellä on vaimo (aviossa 40 vuotta) ja neljä aikuista tytärtä. Teuvo pitää haasteenaan ihmiseksi kasvamista, sillä ihmiseksi ei vain synnytä, vaan myös kasvetaan. ”Hedelmistään puukin tunnetaan.”

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€