Näitä ei koulussa kerrota

Useimpien suomalaisten koulut päättyivät pari päivää sitten. Tuhannet saivat valkolakin, tuhannet jonkin muun tutkintotodistuksen, tuhannet vaihtavat koulua. Uudet haasteet odottavat. Koulu ei kuitenkaan aina valmista meitä elämään.

Huhun mukaan koulujärjestelmämme valmistaa ihmisiä elämää varten opettamalla nuorille elämässä tarvittavia taitoja.

Se ei valitettavasti pidä täysin paikkaansa. Päinvastoin, koulujärjestelmässämme on joitain rakenteellisia ongelmia, jotka tuottavat nuorille aivan väärää kuvaa siitä, miten maailma toimii. Kun koulun penkillä on viettänyt 12 vuotta, voi helposti luulla, että maailma oikeasti toimii koulun tavoin.

Ensimmäinen ongelma on ongelmien selvyys. Tunnetusti koulujärjestelmämme toimii ainejaon varassa: on matematiikan tunteja, jonka jälkeen äidinkieltä, jonka jälkeen maantietoa, jonka jälkeen on jotain muuta ja lista jatkuu. Elämä ei kuitenkaan noudata tällaista jaottelua, vaan ongelmat tulevat vastaan isoina lörpsähdyksinä, jotka eivät ole millään tavalla sidoksissa mihinkään aihealueeseen.

Koulussa on myös se vika, että ongelmat tulevat annettuina. Kotitehtävät tulevat kätevinä listoina tai lukualueina. "Laske nämä laskut", "lue nämä sivut", "vastaa näihin kysymyksiin". Todellisuus ei tietenkään toimi näin. Ongelmat eivät tule annettuina. Useimmiten kysymys kuuluukin: "Onko tämä ongelma tai vaatiiko se muuten ratkaisua?" Jos vastaus on kyllä, täytyy lisäksi esittää toinen kysymys: "Tuleeko minun ratkaista tämä ongelma?" On nimittäin hyvä huomata, että vaikka ongelma olisikin olemassa ja itseltä löytyisikin kyvyt ongelman ratkaisuun, voi silti olla parempi että joku muu hoitaa asian.

Toisin sanoen henkilö ei siis tiedä, onko kyseessä ongelma, pitääkö se ratkaista, mitä ongelma asiallisesti koskee ja mitä taitoja sen ratkaiseminen vaatisi. Toisaalta hakusessa on myös, kannattaako ongelmaa yrittää ratkaista itse.

Mutta jos ongelmat ovatkin monitahoisempia, niin ovat myös ratkaisukeinot. Hyvin pitkälti elämässä pätee anything goes -sääntö: kunhan ongelma saadaan ratkaistua, kaikki on hyvin! Useimmiten auttaa puhuminen. Toisin kuin koulun tenttitilanteissa, elämässä voi ongelmista aina keskustella. Ja niin kannattaa tehdä! Älä jää arvailun varaan, vaan kysy mistä kiikastaa, onko ongelmaa, voitko olla avuksi. Usein käy ilmi, että ongelmaa ei olekaan, vaan kyseessä on vain monen ihmisen välinen väärinymmärrys.

Toinen ongelma on koulumenestyksestä palkitseminen. Sinällään on toki hyvä, että koulumenestyksestä palkitaan. Mutta kun tätä kestää 12 vuotta, syntyy helposti uskomus, että koulusta saatavilla papereilla on jotain väliä. Ja valitettavasti ei juuri ole. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että todistuksista on ollut hyötyä lähinnä seuraavaan vaiheeseen pyrkiessä: peruskoulun päättötodistusta tarvittiin lukioon pyrkiessä, YO-papereita yliopistoon pyrkiessä, maisterinpapereita työpaikkaan pyrkiessä. Mutta sen lisäksi? Ei juuri mitään hyötyä.

Itse kirjoitin aikoinani säälittävät neljä eximiaa ja yhden cum lauden. Yliopistoon pääsin sisään yhteispistekiintiössä, eli siinä YO-todistuksesta oli hyötyä. Sen jälkeen YO-todistusta on tarvittu lähinnä siihen, että sitä on vilauttanut tuleville työnantajille – "tällainenkin minulla on". Enemmän työnantajaa on kuitenkin kiinnostanut, että maisterinpaperit löytyvät ylipäätään.

Toisaalta edes ne maisterin paperit eivät ole merkityksellisiä. Niitäkin enemmän työnantajia kiinnostaa, mitä oikeasti osaa. Ja siihen pitää olla näyttöä.

Todistus ei ole näyttöä. Niin pitkälti kuin vastavalmistuneena sitä halusikin uskoa, se paperilappu ei oikeasti kerro kuin siitä, että teoreettisesti täyttää alan minimivaatimukset. Siitä on vielä matkaa edes perussäätäjäksi, saati sitten huippuosaajaksi.

Tämä ei tarkoita, etteikö opiskeluja kannattaisi ottaa vakavissaan. Tietysti kannattaa. Kaikki mahdollinen oppi on hyväksi. Kun pohjatiedot ovat kunnossa, on huomattavasti helpompi tarttua niistä oikeista ongelmista kiinni. Myönnän suoraan, että välillä töissä vastaan tulleiden ongelmien vaikeus on johtunut pelkästään siitä, että pohjatietoni ovat olleet huonot.

Mutta osaaminen ratkaisee ja siitä pitää olla näyttöä. Siitä päästään nuoren ihmisen perusongelmaan: mistä töitä, kun vaaditaan työkokemusta ja ilman työkokemusta ei saa työtä, joten ei saa työkokemusta? Onneksi osaamistaan voi demonstroida muutenkin kuin töitä tekemällä.

Voit perustaa blogin, johon kirjoitella omasta alastasi ja osaamisestasi. Voit mennä mukaan järjestötoimintaan. Useat tapahtumat kaipaavat työntekijöitä ja pienellä kaivelulla useimmat löytävät varmasti oman erikoisalansa hommia. Jos olet kova kaveri, voit myös perustaa firman ja vaikka leikata nurmikoita. Sinällään ihan sama mitä firmasi tekee. Useimmat työnantajat arvostavat sitä, että sinulla on ollut firma ja olet tehnyt sillä jotain hyödyllistä.

Vähän miettimällä löydät varmasti tavan, missä voit demonstroida osaamistasi.

Kolmanneksi koulu opettaa, että sinun taitosi ratkaisevat. Tämä on ehkä rankin harhaluulo, minkä koulu ihmisessä synnyttää. Koulussahan menestys on hyvin pitkälti omista taidoista kiinni: kun kokeeseen opiskelee hyvin, tentti lähes poikkeuksetta menee hyvin. Kymppejä ja ysejä ropisee. Hienoa!

Elämä ei toimi näin. Kaikille ei tule samaa tenttipaperia eteen ja kaikki eivät edes saa tietää, että tenttimahdollisuus olisi tarjolla, kun hyvät diilit menevät ihan muita reittejä. Puhun nyt kontakteista. Hyvin usein kiinnostavimmista työpaikoista ilmoitetaan vain viidakkorummulla ja diilit menevät tiskin alta. Jos sinulla ei ole kontakteja, et luultavasti edes kuule näistä paikoista.

Joskus manailin sitä, että vaikka vanhemmilla oli kontakteja, näillä oli kontakteja aivan vääriin ihmisiin. Ja totta tietysti on, että toisten vanhemmilla on paremmat kontaktit kuin toisilla.

Mutta kontaktejakin voi hankkia. Siis vaikka juuri sinä voit hankkia kontakteja. Miten se sitten onnistuu?

Jos tunnet jo kaikki paikkakuntasi ikätoverit, tutustu eri-ikäisiin! Ja toisaalta, miksi rajoittaa itseään maantieteellisesti. Uusia tuttavuuksia löytyy internetistä äärimmäisen helposti. Voit aloittaa vaikka kartoittamalla harrastuspiiriesi ihmisiä. Mitä nämä tekevät? Mitä näiden vanhemmat tekevät? Mitä näiden sukulaiset tekevät? Kun tietoa ja taitoa karttuu, mene keskustelemaan ja kommentoimaan ammattilaisblogeihin.

Jotkut ajattelevat, etteivät tarvitse kontakteja, vaan pärjäävät omilla taidoillaan. Tämä ajatus jää kuitenkin vajavaiseksi, sillä myös sillä on arvoa, kenet tunnet: "yksikään ihminen ei ole saari". Kontaktit ovat resurssi ihan siinä missä säkenöivä CV tai ammatillinen osaaminen. Se, ettet tarvitsisi mitään kontakteja, on yhtä järkevä ajatus kuin ettet tarvitsisi ammatissasi ammattitaitoa.

Jos nämä vinkit olivat sinulle itsestäänselvyyksiä, onneksi olkoon! Ainakaan itselleni nämä eivät olleet mitenkään selvillä kun kirjoitin ylioppilaaksi. Suomen koulujärjestelmä on tunnetusti tutkitusti maailman paras, mutta aiheuttaa omia ongelmiaan, ehkä juuri tehokkuutensa vuoksi. Hyvänä puolena kaikki kärsivät näistä ongelmista tasapuolisesti, joten laatikon ulkopuolelta miettimällä voi saada arvaamatonta etua.

Onnea kaikille lakin saaneille ja muille valmistuneille ja tervetuloa oikeaan maailmaan! Peli alkaa tästä.

Kuva otavanopisto@FlickrCC BY-SA 2.0.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€