Itsekkyys, joka on sinulle hyväksi

Mikä tyhmän ja viisaan itsekkyyden ero?

Jos ihmiset olisivat itsekkäämpiä, he voisivat paremmin.

En tietenkään tarkoita oman edun tavoittelua toisten vahingon kustannuksella. En myöskään tarkoita, että toisten tarpeita ei tulisi lainkaan ottaa huomioon. Päinvastoin. Ahneus etsii palkintoansa kaiken muun unohtaen. Jos vallan, seksin, rahan tai maineen himoissa tuhoutuvat terveys ja ihmissuhteet, niin jossain kohtaa olisi syytä pysähtyä miettimään myös itseänsä.

Nautinnot kutsuvat houkuttelevasti kaikkialla. Nautintojen markkinointi on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä todellista onnellisuutta ne eivät tarjoa. Kovin usein me vain valitettavasti tyydymme aivan liian vähään.

Joskus täytyy sanoa ”ei” viikonloppureissulle kavereiden kanssa, jos haluaa sanoa ”kyllä” kukoistavalle perhe-elämälle. Joskus täytyy sanoa ”ei” herkulliselle leivokselle, jos haluaa sanoa ”kyllä” hyvälle terveydelle. Joskus täytyy uhrata hetkellinen nautinto, jotta voi myöhemmin saada jotain paljon enemmän.

Millaiset asiat elämässä todella merkitsevät? Mitkä asiat tuottavat oikeasti syvällistä iloa ja onnea? Voit pysähtyä hetkeksi miettimään näitä kysymyksiä omalla kohdallasi. Millaisen elämän sinä haluaisit elää?

Yleensä ihmiset mainitsevat perheen, terveyden ja halun jättää jonkinlainen merkityksellinen itseänsä isompi jälki peräänsä. Käytännössä olemme kuitenkin valmiita usein uhraamaan esimerkiksi terveyden pikaruoan, television ja tietokoneen alttarille.

Lenkille ei aina huvita lähteä, vaan on mukavampaa katsoa leffaa ja syödä sipsejä. Kukoistava perhe-elämäkin on liian monille upea ajatus siihen asti, kunnes parisuhteessa tulee hiukan hankaluuksia ja esimerkiksi työmatkalla avautuu tilaisuus hankkia uusi viehättävä tuttavuus. Hetkellisen lihaskouristuksen perässä on rikkoutunut monta kaunista kotia.

Tyhmä itsekkyys suostuu lyhytaikaisiin nautintoihin todellisen onnen kustannuksella. Se antautuu hetkelliseen huumaan, vaikka huuman jälkeisessä tulevaisuudessa siintäisi katkeruutta, anteeksiantamattomuutta, vihaa ja levottomuutta.

Viisas itsekkyys on valmis kieltäytymään hetkellisestä nautinnosta, jos palkintona on todellinen syvä nautinto ja onni. Viisas itsekkyys ei taivu laiskuuden, ahneuden ja himon edessä vaan pitää sitoutuneesti kiinni elämän todellisista onnen lähteistä.

Urheilijan elämässä tavoitteet näkyvät hyvin kokonaisvaltaisesti hänen arjen valinnoissaan. Lepo, ravinto ja harjoittelu noudattelevat tarkasti laadittuja suunnitelmia. Hinta on kuitenkin maksettava, jos haluaa saada suuremman palkinnon.

Samoin onnellinen ja merkityksellinen elämäkään ei tule ilman työtä ja vaivannäköä. Kenenkään viisaasti itsekkään ihmisen ei kuitenkaan kannattaisi tyytyä nautintoihin, jos tarjolla on oikeasti paljon isompikin jackpot. Miksi tyytyä Ladaan, jos Ferrari on tarjolla?

Ensimmäinen askel, jonka rationaalinen ja viisaasti itsekäs ihminen ottaa, on pohtia todellisia elämänsä unelmia. Jos tiedostaa itselleen oikeasti tärkeät asiat, on helpompaa (ei aina helppoa) suunnitella, mihin käyttää aikansa, energiansa, lahjansa ja varansa. Toisaalta silloin on myös selkeämpänä se, mille nautinnoille joutuu sanomaan ”ei kiitos”.

Ehkä haluaisit kiertää maailman ympäri? Haluaisitko juosta maratonin? Kenties sinulla on unelma jostain hyväntekeväisyystyöstä? Elämäsi pyörii helposti toisten suunnitelmissa, jos et koskaan itse pysähdy miettimään, mitä sinä haluaisit.

Toinen askel onkin sitten käytännön toiminta. Hyvää terveyttä ja urheilullista olemusta tavoittelevan on sitoutuneesti toimittava ihanteensa eteen. Ihanteellinen olemus ei tule itsestään, vaan se edellyttää sitoutuneita valintoja elämän houkutusten edessä.

Monet hyvät hankkeet jäävät puolitiehen, koska se tärkein vaihe eli toteutus jää lopulta puuttumaan. Unelmien toteuttamisessa ei ole mitään pahaa, ehkäpä voit jopa olla toisille rohkaisevana esimerkkinäkin.

Kolmanneksi haluaisin antaa pienen ehdotuksen: älä ajattele liikaa itseäsi.

Katkeran elämä on itsekeskeistä ja kurjaa. Katkeruuden täyttämän elämän keskiössä on itseä kohdannut vääryys. Mielipaha voi sinänsä olla oikeutettua. Anteeksianto on kuitenkin paljon mukavampi tapa elää, mutta silloin joudut unohtamaan itsesi.

Myös kateellisen elämä on itsekeskeistä ja kurjaa. Frederick Buechner on sanonut: ”Kateus on kuluttava halu nähdä toiset yhtä menestymättöminä kuin sinä itse olet.” Jos kuitenkin toiset kateudestasi huolimatta menestyvät, kannattaa ehkä ajatella vähemmän itseänsä. Se helpottaa ja parantaa kateudesta aiheutuvan mielipahan.

Ehkäpä viisainta itsekkyyttä on toisten auttaminen. Harvardin psykologian professori Daniel Gilbert on väittänyt, että toisten auttaminen on yksi itsekkäimmistä asioita, mitä voi tehdä.

Jos esimerkiksi tarjoat suojaa kodittomalle, saatat auttaa häntä tai sitten et, mutta sinä lähes varmasti autat itseäsi. Hyvän tekeminen toisille tuottaa onnellisuutta sinulle. Tämä tosin edellyttää työtä ja vaivannäköä, mutta on varmasti parempi diili sinulle kuin jäätelö lähikaupasta.

Itsekeskeinen elämä ei ole sinulle hyväksi, mutta hyveellinen elämä on. Keskellä nautintojen maailmaa, pidä kiinni todellisista onnen lähteistä, älä tyydy vähempään. Ole rohkeasti, mutta viisaasti itsekäs, sillä se on sinulle hyväksi.

Ville Saarikalle

Kirjoittaja Ville Saarikalle on kolmekymppinen kauppatieteiden maisteri, joka työskentelee yritysseminaareja järjestävässä Nordic Business Forumissa. Vapaa-ajallaan hän urheilee sekä tavoittelee viisastumista ja hyvää elämää.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€