Man of Steel: Lihaa vai terästä?

Is it 300? Is it Dark Knight? No, it is… Man of Steel. Uudessa Teräsmiehessä (ensi-ilta 26.6.) yhdistyvät kömpelö juoni, hieno animaatio ja sotkuinen bioetiikka.  

Teräsmies on aina ollut supersankareista hankalin – siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on niin ylivoimainen. Hänestä on vaikea saada aikaan kovin kiinnostavaa draamaa, ja siksi homma yleensä keskittyy kryptoniittihippaan.

Teräsmiehen tenho on siinä, että hän voi tehdä periaatteessa ihan mitä vaan. Alun alkaenkaan kyseessä ei siis ole ollut juonivetoinen sankarihahmo. Hän on aivan eri kastia kuin monet ambivalentit supersankarit, joilla on ongelmia, traumoja ja paheita. Näitä synkempiä sankareita käsittelee Man of Steelin ohjaajan, Zack Snyderin, aiemmin ohjaama, Alan Mooren sarjakuvaan perustuva supersankaridekonstruktio Watchmen.

Ohjaajana Snyder tunnetaan ”kyvystään” käyttää tietokoneanimaatiota – mutta tämä onkin pilannut monta hänen elokuvaansa. Dark Knight-trilogialla läpimurron tehnyt Christopher Nolan on palkattu mukaan tuottajaksi, ilmeisesti torjumaan juuri tämä vaara.

Elokuvassa Snyder-kohtaukset erottuvatkin selkeästi Nolan-kohtauksista. Tässä on mahdollisesti nyt eritetty jonkinlaista best of both worlds -taktiikkaa: hyvältä näyttävää toimintaa yhdistettynä kiinnostavaan henkilökuvaukseen ja kasvutarinaan. Katsojalle tämä kuitenkin luo skitson olon; tuntuu kuin katsoisi kahta eri leffaa yhtä aikaa. Alkupuolen isä-poika -fiilistely sopii huonosti yhteen ”otanpa nyt tästä tämän satelliitin ja murjaisen sillä sinua kuuppaan” -fiilistelyn kanssa.

Avaruusnatsit tulevat!

On aina vaarana tehdä liian syvällisiä analyysejä pop-kulttuurista. Mutta koska Man of Steel sisältää viittauksia eugeniikan etiikkaan, Platonin Valtioon, jumalallisiin väliintuloihin sekä evoluutioon ja moraaliin, voimme hyvillä mielin pohtia sitä mitä leffa tahtoo meille oikein sanoa.

Teräsmiehen (Henry Cavill) kotiplaneetta Krypton on Platonin Valtion mukaisesti geneettisesti rakennettu yhteiskunta. Työläiset, sotilaat ja tiedemiehet (filosofeja Kryptonilla ei ilmeisesti ole) valitaan syntyväksi jättimäisestä altaasta, jossa ihmisiä kasvatetaan kuin hedelmiä. Naiset eivät enää synnytä lapsia, koska moinen on Kryptonilla ”harhaoppista”.

Eugeniikkakokeilut eivät kaiketi ole sujuneet aivan täydellisesti. Elokuvan pahis kenraali Zod (Michael Shannon) saa päähänsä puhdistaa planeetan alempiin sukuihin kuuluvista. Zod kertoo toimivansa vain hänelle annetun luonnon mukaisesti, joka edellyttää Kryptonin suojelemista hinnalla millä hyvänsä.

Zodin dominaattoriapuri Faora-Ul (Antje Traue) luennoi Terikselle evoluutiosta ja siitä millainen moraaliteoria evoluution pohjalta syntyy. Vastaus löytyy sekin Valtion alusta, jossa Trasymakhos kuvaa vahvimman oikeuden periaatteen: epäitsekkyys ei kannata, koska evoluutio ei ole siitä kiinnostunut.

Hihasta löytyy muutakin kuin lihasta

Teris, joka on selvä Kristus-allegoria (tämä väännetään muutamassa kohtauksessa katsojalle teräslangasta) kaksine isineen, messiaan kutsumuksineen ja käärmeen pään rikkopolkemisineen, kuitenkin saa molemmilta isiltään humanistisen perinnön. Jokaisessa ihmisessä on kyky hyvään. Ihmiseen pitää vain luottaa ja antaa hänen kasvaa siksi mitä on.

Siksi taivaallisen isän Jor-Elin (Russell Crowe) mukaan eugeniikka on paha asia, koska se ei salli persoonallisuuden luontaista kasvua ja sattumaa. Maallinen isä Jonathan Kent (Kevin Costner) opettaa nuorelle Clarkille hyviä tapoja ja sitä kuinka uhrautua suuremman asian puolesta (tosin Jonathan menee ja kuolee pelastaessaan perheen koiraa, mikä on vaivaannuttavan kornia).

Jor-El ilmeisesti ajattelee, että Krypton on niin korruptoitunut, ettei sitä edes kannata pelastaa ja siksi hänkin vaimoineen jää kuolemaan planeettansa mukana. Tästä huolimatta Jor-El iskee poikansa tähtikehdon kyytiin Kryptonin geenipankin. Miksi? Jotta geneettisesti manipuloidut ja korruptoituneet kryptonilaiset voisivat tuhota itsensä toistamiseen?

Jostain syystä Jor-El on varma, että hänen poikansa on moraalisesti ylivertainen. Miksi hän luottaa tähän? Miksi hänelle ei juolahda mieleen, että hän saattaa lähettää maahan jonkun, josta kasvaa inha zodisti? Koska hän on valinnut pojalleen oikeat geenit?

Eugeniikka ja bioetiikka -osastolla tarina ontuu – mutta tämä kuvaa hyvin vain sitä sekasotkua, jossa moderni bioetiikka on. Epäilen, että monien on vaikea nähdä Zodin puuhissa mitään absoluuttisen väärää. Hänhän on vain utilitaristi. Ja eetikkona johdonmukaisempi kuin Jor-El.

Kryptonilla hallitsijat vain pönöttävät ja pöhisevät omiaan eivätkä osaa tehdä päätöksiä. Siksi filosofiaa tekevätkin sotilaat. Ja heidän arvonsa ovat silkkaa terästä.

Hetkinen, siis mitä?

Hyvän aivot narikkaan -kesäleffan tunnistaa siitä, että se tempaisee mukaansa eikä sitä katsellessa ehdi miettiä onko siinä mitään järkeä. Yllä mainitun eettisen pohdiskelun lisäksi katsoja ehtii kuitenkin taistelun tuoksinassa ajatella muun muassa seuraavia kysymyksiä:

  • Jos kryptonilaiset ovat niin fiksuja kuin näyttävät olevan, miksi planeettaa ei evakuoida, vaikka se tuntuisi olevan verrattain helppoa?
  • Miksi Teris ei pysty hengittämään kenraali Zodin aluksen ilmaa, mutta kykenee hengittämään tyhjiössä?
  • Jos Teris on periaatteessa vain vahvistettu ihminen, miksi hän osaa lentää ja ampua säteitä silmillään?
  • Kuinka tiedemies kykenee päihittämään nyrkkitappelussa supersotilaan? Koska hän on Kryptonin ”etevin” tiedemies?
  • Miksi ihmisten pitää nähdä kymmenen viereisen pilvenpiirtäjän sortuvan ennen kuin he keksivät lähteä pakoon omasta pilvenpiirtäjästään?
  • Miksi Daily Planet palkkaa toimittajaksi hepun, joka on aiemmin vain perannut turskaa ja kuurannut kahviloita?
  • Ja niin edelleen.

Jos leffa toimi oikeasti hyvin, nämä juolahtaisivat mieleen vasta seuraavana päivänä, kun yrität perustella leffaa vihanneelle kaverillesi miksi se oikeasti oli ihan hyvä.

Alienit tuhoavat Chicagon, taas

Elokuvan lopun mättöosastosta on sanottava, että se oli älyttömin miesmuistiin, myös objektiivisilla mittareilla arvioituna. Lähimmät vertauskohdat löytyvätkin jostain Kung Fu Hustlen suunnasta.

Mutta jos mies on Teräsmies, niin jotain tällaista sen pitääkin olla. Älyttömyysmittarin pasahtaessa rikki katsoja kuitenkin etääntyy tapahtumista. ”Aha, nyt se löi sen viiden pilvenpiirtäjän läpi. No nyt se takoo sitä junanvaunulla.”

Kyseessä ei ole enää perinteinen toimintakohtaus, vaan kuten englantilainen sanoisi, pissing contest, jossa yritetään saada Joss Whedonin Avengers näyttämään Jane Austen -filmatisoinnilta. En sano, että tämä olisi huono juttu, mutta huomaamatta kohtauksen genre vaihtuu.

Man of Steelin juoni ja tarinankuljetus ovat siis hieman ruosteessa. Mutta kyseessä on nyt ”vain” supersankarielokuva, ja sille sallittakoon tietty määrä pöhköyksiä. Teräsmiehen kehystarina ei alkuperinkään ole mitään Pulitzer-materiaalia ja kuten sanottu, Teräsmiehen tenho perustuu siihen, oho, nyt se teki noin.

Ja kukaan ei oikeasti haluaisi nähdä George R. R. Martinin käsikirjoittamaa muodikkaasti postmodernia ja ah niin nihilististä, versiota Teräsmiehestä, jossa Lex Luthor surmaa Teriksen perheineen kaksi minuuttia alkutekstien jälkeen keittämällä heistä kryptoniittistroganoffia, jonka hän syöttää pahaa-aavistamattomille vieraille Batmanin ja Kissanaisen häissä.

Man of Steelissä on yritetty laittaa liian monta sinänsä hienoa juttua yhteen leffaan. Seurauksena on kömpelö kokonaisuus, joka näkyy mustina aukkoina juonessa. Jos yrittää olla kaikkea kaikille, päätyy vain ärsyttämään kaikkia.

Onneksi Man of Steel ei ole aivan toivoton tapaus. Kokonaisuudessa on riittävästi siistejä elementtejä pitämään mielenkiintoa yllä, kunhan vain osaa suhtautua koko juttuun pinnallisena popkornina. Muutamat hienot kohtaukset tekevät siitä ihan katsomisen arvoisen kesäleffan.

Kaikkia tyylipisteitä ei heru, mutta mies osaa sentään lentää.

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€