Oli aika, jolloin minä tiesin kaiken

Jo 28-vuotiaana olin aikoinaan varsinainen kävelevä tietosanakirja: osasin kaiken, tiesin kaiken, minulla oli mielipide kaikkeen, enkä kuunnellut muiden mielipiteitä. Osasin omasta mielestäni johtaa, ja ongelmat johtuivat muista. Eivät minusta.

Nyt 52-vuotiaana huomaan, että en osaa johtaa. Tiedän siitä paljon enemmän kuin aikaisemmin ja silti haluan oppia jatkuvasti lisää. Haluan olla parempi pomo ja kehittää itseäni. Olla nöyrä omasta osaamisestani ja katsoa jokaisessa tilanteessa peiliin toisen motivaation varmistamiseksi. Yksinkertaistaa omaa johtamista ja olla aidosti ihmisiäni varten. Ehkä joskus vuosien päästä eläkkeelle jäädessäni voin ainakin luulla osaavani johtaa. Ehkä.

Mikä on matkan aikana muuttunut?

Itselleni kävi varmaan kuten monelle muullekin: erilaiset roolimallit ohjasivat nuoren miehen ja mielen toimintaa, ympärillä haettiin virheitä, pomotettiin ja käskytettiin. Ihmiset eivät aina saaneet käyttää maalaisjärkeään ja asiat tehtiin kuten ennen. Nuorena sitä oppii nopeasti ympäriltään ja oman menestyvän örkkipomon toimintatapa siirtyi ilmeisen helposti omaankin mieleen ja ajatuksiin. Sitä erehtyi luulemaan sen olevan oikea tapa johtaa ihmisiä, silloin vielä käsitteellisesti alaisia tai alamaisia.

Örkkipomottelu ehkä toimikin, kun yrityksellä meni hyvin, katteet olivat kohdallaan ja tulijoita alamaisiksi riitti kuin Stockmannin pyöröovissa Hulluilla Päivillä. Jos pomo pilasi motivaation, siinä ei ollut mitään ihmeellistä tai uutta, se oli sen ajan tapa. Alamaiset pidettiin nöyränä ja he ”saivat tulla töihin”.

Pomo oli nurkkahuoneessa liikennevalojen takana kaiken yläpuolella ja katseli sieltä valtakuntaansa. Pomottelun keskellä ”Thank God it´s Friday” oli usein ihmisille ainoa valonpilkahdus. Organisaatiokulttuuri oli sen ajan tv-sarjan mukainen – kahden kerroksen väkeä. Kuraporras ja johto.

Mikä muutti omaa johtamistapaani?

Olin onnekas.

Sain esimieheksi totaalisesti toisenlaisen pomon. Hän luotti osaamiseeni ja antoi vastuun lisäksi myös päätösvallan. Hän antoi minun tehdä asioita omalla tavallani, kunhan toimenpiteiden suunta oli yhteisesti sovitun strategian ja maalin mukainen. Hänestä näki aina välillä, että hän olisi itse tehnyt asiat toisin, mutta silti hän antoi minun tehdä oman vaistoni varassa asioita. Sain tehdä virheitä ja onnistua. Hän antoi palautetta onnistumisista ja se sai minut tsemppaamaan lisää. Virheet unohdettiin.

Tajusin, että positiivinen palaute oli itselle sitä tarvittavaa ”bensaa liekkeihin”, sain siitä voimaa ja uskallusta uudistaa asioita lisää. Ottaa ihmisiä mukaan kehittämään ja rakentamaan uudenlaista yrityskulttuuria. Elin positiivisella palautteella. Ymmärsin oman itseni kautta päivittäisen tarpeeni omaan jaksamiseen.

Kaipasin suunnattomasti hyväksytyksi tulemista. Arvostamista. Sitä että kelpaan ihmisenä ja ajatuksina. Se sai minut jaksamaan, hymyilemään ja jakamaan onnistumisia omille ihmisille.

Ymmärsin, että kaikki kaikki ihmiseni kaipasivat täsmälleen samaa asiaa. Jokaisena päivän töihin tullessaan, kaikissa kohtaamisissa vanhanaikaisen pomottelun ja nujertamisen sijaan.

Uskalsin päivä päivältä olla enemmän oma itseni.

Päätin keskittyä omassa johtamisessani arvostamiseen. 

Päätin arvostaa jokaista toista ihmistä ihmisenä. Päätin arvostaa hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään, koska ne olisivat kuitenkin hänelle niitä oikeita. Päätin kuunnella hänen ongelmiaan ja auttaa niissä. Päätin tehdä asioita yhdessä ja kaikkien erilaisiakin mielipiteitä arvostaen.

Noin päätin, mutta helppoa se ei silti ole ollut.

Jokaisessa kohtaamisessa asiaan on keskityttävä, muistettava toisen ihmisen erilaisuus, omat mielipiteet, arvot ja ajatukset. Kaikki ne tekevät hänestä sellaisen kun hän on. Haasteena on usein se, ettei pomona tyrkytä omia ajatuksiaan tai muka parempia ideoita. On läsnä ja kuuntelee lauseet loppuun asti. Ei hae virheitä, vaan onnistumisia. Ei töki vaan tukee. Ei mikromanageeraa, vaan hakee lopputulosta. Ei ammu alas, vaan kohottaa.

Emme siis arvostele, vaan arvostamme.

Arvostamme jokaista ihmistä

Veikko Lavi:

Jokainen ihminen on laulun arvoinen,

Jokainen elämä on tärkeä,

Jokainen ihminen vain elää hetken sen,

sen minkä kohtalo on hälle määräävä.

Kyllä.

Jokaisen ihmisen

–       mielipide on tärkeä

–       ajatus on tärkeä

–       erilaisuus on tärkeä

–       uusi kehitysidea on kullanarvoinen

–       osaamista voi hyödyntää

–       kokemusta voi hyödyntää

–       asia on hänelle se kaikkein tärkein

–       odotus on pomon arvostus

Kaikilla on haasteena yrityksen tuottavuus. Tuloksen tekeminen. Prosessien tehostaminen. Ihmisten motivointi. Kulujen karsiminen ja koko toiminnan kehittäminen. Haasteet eivät ainakaan vähene eivätkä nollaannu. Miten joukkue tuottaa voittoa ja lisäarvoa?

Tehdään se jokaisessa kohtaamisessa ihmisten kautta. Arvostaen.

Jokainen kohtaaminen on meille mahdollisuus osoittaa arvostusta ja nostaa muista ihmisiä. Sitä me ihan kaikki kaipaamme, jokainen meistä. Sitä saadessamme me innostumme, notivoidumme, kehitämme uutta ja keksimme juuri ne pienet uudet kivat ideat liiketoiminnan kehittämiseen. Tulos paranee ja kaikkien tulevaisuus turvataan. Saamme luvan onnistua lisää. Pomona meidän tehtävämme on tehdä edellä mainitut asiat ihmisten kautta. Johtaminen on yksinkertaista arvostuksen osoittamista, kun sen vain oivaltaa. Siitä meille maksetaan.

Emme palaa tiukassakaan tilanteessa toisen arvosteluun, vanhanaikaiseen excelmaailmaan ja pomottamiseen, vaan olemme juuri niitä uudenaikaisia pomoja, jotka antavat ihmisten käyttää osaamistaan. Päättää. Ideoida. Tuoda uutta. Tehdä omalla tavallaan.

Arvostus – parempi mieli – parempi tulos.

Ari Rämö

Ari Rämö on johtanut eri kokoisia organisaatioita. Hänen luotsaamansa yritys SICK Oy on palkittu useita kertoja peräkkäin Suomen Parhaat työpaikat-arvioinnissa (Great Place to Work). Hänen kirjansa Yksinkertaista johtamista – Arvostaen ilmestyy marraskuussa, www.liikekirjat.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€