Miten saavuttaa täydellisen onnen?

Milloin sinä olit todella onnellinen? Mitä tähän onneen liittyi? Kenties osallistumista, jakamista ja rakkautta? Vaikka täydellinen onni odottaakin ehkä vasta taivaassa, saatamme kokea jo nyt palan taivasta.

Viime lauantaina vietettiin pyhäinpäivää. On se hyvä, että muistamme poisnukkuneita. Sellaiset päivät tuovat tauon tavalliselle yhteiskuntamme menolle. Pysähdymme muistamaan ja ajattelemaan.

Lauantaina minä ajattelin siskoani. Lourdes kuoli 15-vuotiaana. Minä olin 10. Hän ja viisi muuta nuorta jäi jätehuoltoauton alle. Kolme heistä kuoli. Mukana olivat myös pikkuveljeni ja toinen sisko, mutta he eivät menehtyneet.

Lauantaina sytytin kynttilän ja rukoilin. Silloin mietin myös, mitä varten ihmiset elävät ja mikä on oikea tapa suhtautua kuolemaan.

Vastaus kysymykseen, ”mitä varten ihminen elää?” sai minulta suoran vastauksen. Ihminen elää ollakseen onnellinen.

Onnellisuus on ihmisen päämäärä. Kaikki pyrimme siihen tavalla tai toisella. Vaikeus on onnellisuuden määrittelyssä. Mitä onnellisuus on?

Kysyn tämän saman kysymyksen erilaisissa seminaareissa ja myös luennoilla Helsingin Kauppakorkeakoululla. Kysymys jättää kuulijoita hiljaisiksi; se kun ei ole sellainen, joka tulee joka päivä vastaan.

Sehän on paradoksaalista: vaikka haemme jatkuvasti onnellisuutta, emme osaa määritellä sitä.

Pienen inttämisen jälkeen vastauksia kysymykseeni alkaa pikkuhiljaa tippua. Niitä on joka lähtöön: onnellisuus on turvallisuuden tai onnistumisen tunnetta, varmuus siitä ettei ole tarpeita, tyytyväisyyttä omaan elämään…

Hyvä näin. Silti vastausten kanssa tulee aina ilme, joka tarkoittaa ”en ole ihan varma tästä”.

Auttaakseni kuulijoita miettimään kysymystä, kannustan heitä ajattelemaan elämänsä onnellisimpia hetkiä. Syvä hiljaisuus syntyy uudestaan.

Sinä, lukija, voi yrittää tehdä samaa nyt.

Kun niitä hetkiä on palautunut muistiimme, seuraava kysymys kuuluu: Onko niin, ettemme voi olla onnellisempia kuin niillä hetkillä, jotka äsken muistelimme?

Yleinen vastaus on, että toki voimme olla onnellisempia. Olisi turhauttavaa ajatella: ”Siinäkö se oli? Minulla on pitkä elämä edessäni ja onnellisuus meni jo!”

Tämä ajatus kuitenkin nostaa minut kapinaan. Onko mahdollista, ettei ihmisen onnellisuudelle ole rajaa, toisin sanoen, että ihminen ei koskaan tule olemaan täydellisen onnellinen?

Luottamukseni ihmiseen ei siedä tätä. Minun täytyy siis etsiä ongelmalle ratkaisu. En hyväksy ajatusta, jonka mukaan ihminen on tavallaan tuomittu epäonnistumaan. En osta ajatusta, jonka mukaan ihminen ei voi olla täysin onnellinen.

Ratkaisun löysin taivaasta.

Jos uskoo taivaaseen, ymmärtää, että täydellisen onnellisiksi tulemme vasta kuoleman jälkeen. Täällä maan päällä voimme toki olla onnellisia, mutta se tulee olemaan aina vajavaista.

Vajavaisuus johtuu muun muassa siitä, että täällä onnellisuus on katoavaista ja onnellisuuteen kuuluu pysyvyys. Pelkkä tieto siitä, että hyvä loppuu pian, tietää jo pientä surua. Taivaassa puolestaan onnellisuus on ikuista.

Mutta jos todellinen onnellisuus tulee vasta taivaassa, mitä sitten teen tässä elämässä? Vastaus tuli yllättävän nopeasti: tässä elämässä voin saada osani taivaallisesta onnellisuudesta.

Jos haluan olla onnellinen täällä, minun pitää tehdä elämästä taivas. Onnellisuus maan päällä on jatkuva matka pysyvään tilaan.

Siksi onnellisuus on osallistumista: jos haluan olla onnellinen nyt, minun tulee osata osallistua siihen onnellisuuteen, joka odottaa minua ikuisesti tämän elämän jälkeen.

Jos haluan tehdä elämästäni taivaan, ei riitä, että teen sitä vain itselleni; täytyyhän ottaa huomioon muutkin ihmiset. Eikä se ole vaikeata.

Esimerkiksi minä rakastan suklaata ja söisin mielelläni sitä usein ja paljon. Suklaa tekee minut välillä onnelliseksi. Tiedän silti, että söisin mieluummin sitä hyvän ystävän kanssa kuin yksin. Miksi?

Koska onnellisuus on jakamista.

Mitä enemmän ja syvällisemmin jaan toisen henkilön kanssa, sitä suurempi on yhteenkuuluvuuden tunne. Silloin osallistun hänen elämäänsä ja teen hänet osalliseksi minun elämästäni. Tämä tapahtuu parhaimmillaan rakkaudessa.

Jos yritämme muistaa taas elämämme onnellisimpia hetkiä, huomaamme, että niissä oli paljon osallistumista ja jakamista. Usein niissä oli paljon rakkauttakin.

Rakkaus on viime kädessä taivas maan päällä. Ja jos ajattelee taivasta, suhtautuu kuolemaan eri tavalla. Silloin ei pelkää, että kuolema koputtaa.

Lauantai oli aikamoinen päivä. Vietin sitä siskoni kanssa. Kiitos Lourdes ajasta. Silloin ja aina.

Santi Martínez

Kirjoittaja Santi Martínez on valtiotieteiden maisteri ja MBA. Santi toimii johtajuuskouluttajana Providentia Oy:ssa, opettaa yritysvastuuta ja etiikkaa Aalto-yliopistossa sekä johtajuutta ja liike-elämän etiikkaa Keniassa. Santin lempiaiheita ovat onnellisuuden ja vapauden välinen yhteys sekä motivaatioon liittyvät kysymykset.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€