Mistä Malcolm Gladwellille maksetaan?

Jyväskylän Nordic Business Forumin tähdeksi vuonna 2013 kohosi kanadalainen Malcolm Gladwell. Gladwellin suosion salaisuus on hänen kertojantaitonsa. Hän osaa pukea viestinsä erehtymättömän tarkasti muotoon, jota aivomme rakastavat eniten: kiehtoviksi, kutkuttaviksi tarinoiksi.

Nuorten yrittäjien superhanke, Nordic Business Forum, kokosi syyskuussa taas kerran Jyväskylään tuhatpäisen yleisön. On hämmästyttävää, miten arvostettu instituutio NBF:sta on kasvanut vain muutamassa vuodessa. Vielä hämmästyttävämpää on, että konsepti saatiin käyntiin Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, tuntien päässä pääkaupungista.

NBF:n konsepti on yksinkertainen: liuta maailman parhaita puhujamestareita viihdyttämässä yleisöä miellyttävissä oloissa parin kolmen päivän ajan. NBF:n perustajat ja järjestäjät, Jyväskylän nuoret tähdet Hans-Peter Siefen ja Jyri Lindén ovat ymmärtäneet, että paholainen asuu yksityiskohdissa. NBF:ssa kaikki on rakennettu prikulleen ja tarkasti tuottamaan täydellistä asiakastyytyväisyyttä.

Suurin odotus NBF:ssa kohdistuu tietenkin puhujavieraiden kavalkadiin. Vuoden 2013 megatähti oli kanadalainen Malcolm Gladwell.

Kyllä, olet varmaankin kuullut Gladwellin nimen. Ehkä muistat hänet hänen hittikirjastaan Välähdys, jonka Gummerus toimitti suomeksi jo vuonna 2006.

Itse muistan noilta ajoilta, kuinka tätä kirjaa jonakin päivänä oli kasoittain kaikkien suomalaiskirjakauppojen ikkunoissa. Sittemmin Gladwellista on tullut guru, joka on valittu useille TopThinkers-listoille ja johon säännöllisesti viitataan bisneslehtien kolumneissa.

Gladwellin kaltaisista guruista on tullut kysyttyjä seminaaripuhujia. On oletettavaa, että he kuittaavat lyhyistä piipahduksistaan siellä ja täällä viisi- tai kuusinumeroisia puhujapalkkioita.

Heihin liittyy valtava hype ja glamour. Heidän karismansa täyttää salin jo ennen kuin he ovat sanoneet sanaakaan.

Mihin näiden gurujen valovoima perustuu? Miksi heitä kannattaa rahdata tähtitieteellisillä summilla sinne tänne tellusta vuodattamaan viisauttaan – vai kannattaako se? Mitä annettavaa heillä oikeastaan on meille?

NBF:ssä starat astuvat yleisön eteen, arvioitaviksi, he lihallistuvat. Heidät pääsee näkemään omilla silmillään.

Heistä pääsee tekemään omakohtaisen arvion. Pääsee kysymään itseltään: mikä oli tämän megagurun minulle tuottama hyöty?

Otetaan Gladwell suurennuslasin alle.

Gladwell on introvertti tutkijatyyppi, joka rakastaa jakaa kuulijoille seikkaperäisiä pohdintojaan. Hän vaikuttaa introvertilta, on kuin hän ajattelisi ääneen ja itsekseen mutta samalla hän tekee sen luovan kiehtovasti.

Puhuessaan hän ei juuri liiku lavalla, ellei siksi lasketa siromuotoisen käden toistuvaa vispausta ohimon tienoilla Gladwellin hakiessa innostuneena ajatukselleen juuri oikeata muotoilua.

Jyväskylässä Gladwell aloitti jakamalla kiintoisan kuvauksen Israelin sodasta Libanonia vastaan. Israel murskasi vastustajan muutamassa hetkessä ylivoimaisella digitaalisella sodankäyntitekniikalla. Tekniikan oli ideoinut venäläinen sotilaseliitti, mutta Neuvostoliitto ei raskaana keskitettynä suurvaltana koskaan saanut ideaa käytäntöön.

Sitten tulivat jenkit, jotka kopioivat innovaation ja yrittivät implementoida sitä – heikoin tuloksin. Vasta kolmas, pieni ketterä Israel, jalosti idean huippuunsa ja jyräsi sillä sodassa Libanonin.

Tästä esimerkistä Gladwell johtaa luentonsa opetuksen: on parempi olla kolmas kuin ensimmäinen, kun innovaatiota tuodaan markkinoille.

Gladwell kertoo toisen esimerkin: tietokoneiden hiiren keksi alunperin muuan Piilaakson luova nörtti, joka ei koskaan onnistunut tekemään ideastaan mitään. Xerox on tässä tarinassa ”toinen”, joka varasti idean mutta kykeni tuomaan markkinoille vain hyvin kömpelöitä malleja. ”Kolmas oli tietenkin – Steve Jobs. Hän näki ideaan sisältyvän potentiaalin ja teki siitä menestyksen.

Siinä koko Gladwellin kaksituntisen luennon opetus: parempi olla kolmas, kuin ensimmäinen tai toinen.

Samalla näemme pähkinänkuoressa Gladwellin luennoinnin peruskaavan: ensin tarina, sitten siitä johdettu opetus.

Hmmm….miksi tämä tuntuu niin tutulta?

Tekniikka tuo mieleen … muinaiskreikkalaisen Aisopoksen!

Aisopos toimii täsmälleen kuten Gladwell – ensin tarina, sitten opetus:

Kaisla ja oliivipuu joutuivat väittelyyn. Oliivipuu ylpeili sitkeydellään ja lujuudellaan ja ivaili kaislaa heikoksi puhurien edessä. Kaisla pysytteli vaiti. Pian tämän jälkeen nousi voimakas tuuli. Kaisla taipui, heilui ja selvisi tuulelta helposti. Oliivipuu vastusti tuulta – katkesi ja kuoli.

 Tarinan opetus: ne jotka sopeutuvat olosuhteisiin ja antavat myöten ylivoimalle, ovat usein etevämpiä kuin vahvemmat kilpailijansa.

Olemme löytäneet ensimmäisen avaimen Gladwellin kansansuosioon. Ehkä hän ei ole mitään muuta kuin nykyajan Aisopos – globaali moderni älykäs versio ikiaikaisesta tarinankertojan arkkityypistä?

Ainoa ero Aisopoksen ja Gladwellin välillä on, että Aisopoksen tarinoissa ei seikkaile Apple tai Xerox tai Israelin ilmavoimat – niiden paikalla on kilpikonnia, variksia, susia, kaisloja ja oliivipuita. Mutta kaava on sama.

Ja tietenkään Aisopos ja Gladwell eivät ole tämän taiteenlajin ainoat edustajat: miljoonat isoisät ja isoäidit kautta aikain ovat välittäneet elämänviisautta lapsenlapsilleen – opettavaisin tarinoin.

Eräs ystäväni teki Jyväskylän bisnesseminaarissa älykkään huomion: ”Ensimmäisessä luennossaan Gladwell opetti, että on parasta olla kolmas eikä ensimmäinen tai toinen. Toisessa luennossa, jonka hän piti päivää myöhemmin, opetus oli: on tärkeää olla nopein. Eikö siinä ole ristiriita?”

On, mutta entä sitten? Niin on myös ukkien, mummien ja Aisopoksen tarinoissa: joskus tarina opettaa, että on oltava hidas kuin kilpikonna, joskus taas että on oltava nopea kuin jänis.

Joku voi kysyä: onko tällaisissa tarinoissa mitään järkeä? Onko niillä mitään totuusarvoa? Ja palataksemme otsikkomme kysymykseen: kannattaako tällaisista tarinoista maksaa?

Kieltämättä tämä on monien bisnesseminaarien ärsyttävyys: kukin guru pauhaa ilosanomaansa kuin ainoana autuaaksitekevänä oppina. Kuulija jää kysymään – jos jää – mihin gurun viisaus perustuu. Onko se edes totta? Ja onko siitä mitään hyötyä?

Tarinoiden arvoa on kuitenkin etsittävä syvemmältä kuin niiden pintapuolisesta totuusarvosta. Tarinoiden arvo liittyy ihmisen hahmontunnistusfunktioon.

Ihmisen aivot on oleelliselta osaltaan hahmontunnistin. Ihmisen olennaisimpia taipumuksia – ja tärkeimpiä taitoja – on tunnistaa hahmoja ympärillään olevasta kohinasta.

Jokainen meistä on joskus maannut niityllä, katsellut taivaan pilviä ja etsiskellyt niistä tuttuja hahmoja: koiria, kissoja, autoja, rakennuksia… Taivaan pilvissä näkemämme kuviot ovat tavallaan kaksiulotteisia. Yhtä hyvin voimme lisätä hahmontunnistukseen kolmannen ulottuvuuden.

Sedälläni, joka oli kansantaiteilija, oli tapana kierrellä korpia ja etsiä puukarahkoja, oksia ja kiviä, jotka muistuttivat vaikkapa jotakin eläintä. Niitä hän käytti taideteostensa pohjana. Tämä harrastus perustui kolmiulotteisen tutun hahmon näkemiseen metsästä löytyneessä kappaleessa.

Mutta hahmoon voidaan lisätä vielä neljäs ulottuvuus: aika. Se vie meidät visuaalisten muotojen maailmasta tarinaan.

Tammikuussa ilmestyvässä kirjassani Tarinan valta (Otava) määrittelen tarinan näin: tarinat ovat ihmisen havaitsemia – ja piirtämiä – neliulotteisia hahmoja.

Näinhän Gladwellin luennot toimivat: hän asettaa kuulijoiden eteen kuin ”kuvan”. Kuvassa on kolme hahmoa, ”ensimmäinen”, ”toinen” ja ”kolmas”. ”Ensimmäinen” ja ”toinen” olivat suuria, kömpelöitä ja hiukan typeriä  – ”kolmas” oli älykkäin ja ketterin ja veti herkkupalan toisten nokan edestä.

Nerokas sveitsiläinen psykologi Carl Jung kutsui tällaisia mieliin painuneita kuvia arkkityypeiksi. Ne ovat kuin ajattelumme joenvarsia, jotka pakottavat maailmasta tekemämme monimutkaiset havainnot yksinkertaisiin uomiin.

Näin elämämme helpottuu. Tiedämme nopeasti miten toimia. Tarinoiden tehtävä on auttaa ihmistä sopeutumaan ketterästi ja sulavasti ympäristöönsä.

Tarinat muistuttavat tässä unia. On hyvä syy uskoa, että unien ja tarinoiden funktio on hyvin lähellä toisiaan – hyvät tarinat, kuten vaikkapa Gladwellin luennot tai eepokset, romaanit ja elokuvat eivät ole mitään muuta kuin valveilla nähtyjä jaettuja unia.

Tarinat ja unet rakentavat ihmismieleen arkkityyppien arkistoa, monipuolista galleriaa erilaisista tilanteista, joihin elämä voi heittää, sekä ratkaisumalleja ongelmiin. Ne ovat elämän kuivaharjoittelua, samaan tapaan kuin armeija harjoittelee rauhan aikana kuvitteellista tilannetta, jossa ”keltainen vihollinen lähestyy koillisen suunnasta”. Vastaavasti kuvan voi kääntää toisinpäin: sotaharjoitukset ovat ”armeijan näkemiä unia”.

Siksi ei ole mikään ongelma, jos tarinoiden opetukset ovat ristiriitaisia. Ne ovat yhtä ristiriitaisia kuin elämä itsessään. Tosiasiassa elämä kysyy ihmiseltä monipuolista taitojen palettia. Tosiaankin, joskus on parempi olla ensimmäinen, joskus kolmas, joskus nopea, joskus se hitain.

* * *

Jännittävää on, että myös maailman kuuluisimmat puhujat maailman arvostetuimmissa bisnesseminaareissa käyttävät hyvin yksinkertaisia kaavoja. Jännittävää on, että seminaarinjärjestäjät maksavat kuusinumeroisia palkkioita puhujille, jotka eivät oikeastaan tee mitään muuta kuin isoisä takan nurkalla.

Mutta juuri tässä on Gladwellin ansio: hän on tuonut ikivanhan instrumentin nykyaikaan.

Hänelle maksetaan hänen tarinoidensa eleganssista ja tyylistä. Hän osaa kertoa tarinoita tavalla, joka hivelee nykyaikaisen laatutietoisen (ja maksukykyisen) kuulijakunnan makuhermoja.

Hänen havaintoesimerkkinsä eivät ole, kuten sanottu, siilejä ja kilpikonnia. Sen sijaan hän poimii kiehtovankuuloisia hahmoja yritysmaailmasta ja muista jännittävistä ympäristöistä. Xerox, Apple ja hiiri! Israelin ilmavoimat ja Libanonin sota!

Me arvostamme sitä, että joku on ottanut näistä asioista selvää. Tunnemme itsemme etuoikeutetuiksi kuullessamme näitä analyysejä, emmekä välttämättä huomaa, että enemmän kuin analyysejä, ne ovat – tarinoita.

Syy siihen, että Gladwellille kannattaa maksaa hänen tarinankerronnan taidostaan, onkin viime kädessä tässä: kuulijat, me, rakastamme kuulla tarinoita, halusimmepa myöntää sitä tai emme.

Se ei ole mikään ihme. On arvioitu, että ihmisaivot eivät ole kokeneet merkittävää tuotekehitystä 40 000 vuoteen. Siksi jokaisella meistä, niin professorilla, toimitusjohtajalla kuin valtiojohtajalla on kallonsa suojissa luolamiesten ja -naisten aivot. Ne ovat erityisen sopeutuneet tarinoiden kuunteluun.

Savannin leirinuotioilla ei pidetty PowerPoint-esityksiä tai sormeiltu iPadeja. Siellä kokoonnuttiin leiritulten ääreen seuraamaan suuria tarinankertojia.

Ja kuten näimme, kyseessä ei ole silti vain kivikautinen jäänne. Tarinoista on yhä ihmiselle korvaamaton hyöty: ne nopeuttavat niitä tuhansia valintoja, joita ihmisen on päivittäin tehtävä. Myös liike-elämän kovimmat päätökset, ostot ja myynnit, sijoitukset ja strategiat, samoin kuin kenraalien ratkaisut telttapöydän ääressä, tehdään hahmojen, tarinoiden ohjaamina.

Siksi tarinoissa on myös hyvän elämän salaisuus: ihmisen elämä virtaa hänen sisimmässään olevista tarinoista, ja mitä paremmassa kunnossa on tuo päänsisäinen tarinoiden arkisto, sitä parempaa on elämä.

Ja siksi tarinankerronnan taito on myös johtajuuden ytimessä. On nimittäin eräs seikka, jossa teoreettinen tieto ja rationaalinen analyysi jäävät aina tarinoille toiseksi: tarinat välittävät arvoja, koskettavat tunnetta, yhdistävät ihmisiä ja luovat elämäämme innostusta ja tarkoitusta. Siinä on tarinoiden ikiaikainen voima.

– – –

Juhana Torkin kirja tarinoiden voimasta ilmestyy Otavalta tammikuussa 2014, www.facebook.com/tarinanvalta.

Juhana Torkki

Juhana Torkki on tietokirjailija ja kouluttaja, jolta ilmestyi tammikuussa 2014 kirja Tarinan valta – kertomus luolamiehen paluusta.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€