Hei, olen Katleena ja olen addikti

Määritelläänkö addiktio vain kohteensa kautta? Miksi kirjailija saa hukkua tekstiinsä mutta alkoholisti ei pulloonsa? Miksi ajan- ja paikantajun saa kadottaa taiteeseen mutta ei nettipeleihin? Katleena Kortesuo kysyy, mutta ei osaa vastata.

Hämeenlinnan yhteiskoulun 7F-luokalle tuli lumoava poika nimeltä Jyri. Jyrillä oli nauravat silmät ja tietenkin ihana vaalea takatukka. Hän oli hunsvotti, jonka temppuilulle nauroimme.

Jyri ja minä kävimme luokkakirjeenvaihtoa. Lähetin hänelle kavereiden kautta viestilapun, kun opettaja ei huomannut. Pian sain paluupostissa Jyrin viestin.

Olin ihastunut viikon tai pari. Sitten Jyrin temput alkoivat mietityttää. Hän keskeytti opettajan typerilläkin tavoilla, esitti tarkoituksellisen saivartelevia kysymyksiä, jätti läksyt tekemättä ja joutui usein ulos luokasta. Tajusin 12-vuotiaan itsevarmuudella, että Jyrillä ja minulla ei olisi yhteistä tulevaisuutta, vaikka hän olikin ihanin mies maailmassa.

Pakkasin Jyriltä saamani viestilaput ja tarrakuvan pieneen rasiaan ja kirjoitin mukaan tunteikkaan vuodatuksen jumalaisesta rakkaudesta, jonka olin saanut hetken aikaa kokea. Sidoin rasian violetilla satiininauhalla ja työnsin sen työpöytäni uumeniin. Halusin päästä eroon riippuvuudesta ja tiesin, että äkkikatkaisu oli minulle sopivin tapa.

Sen jälkeen en enää avannut satiininauhaa enkä vastannut Jyrin viesteihin. Kuukauden sisällä hän vaihtoi koulua; Jyri taisi olla liikkuvaisen perheen lapsi.

Jotkut addiktiot ovat OK

Kirjailijana minulla on yhteiskunnan sallima addiktio: kirjoittaminen. Mediassa ja keskusteluissa elää yhä kirjailijamyytti, jonka mukaan ammattikirjoittajalla on oikeus olla hajamielinen, sekoittaa unirytminsä ja unohtaa fyysiset tarpeensa. Se on nääs se luova vaihe.

Addiktio sekin silti on. Kun kirjoitan, valvon läpi yön ja unohdan jopa perheen olemassaolon. Syön koneen ääressä ja pahimmillaan tiuskin lapsille, kun nämä tulevat keskeyttämään. Sovin liikaa kustannussopimuksia, vaikka tulojen kannalta olisi järkevämpää käyttää aikaansa kouluttamiseen.

Tälle riippuvuustilalle on hieno ja yhteiskunnan sallima nimi: flow-tila. Emmehän me kirjailijat ole endorfiini- ja dopamiiniaddikteja, vaan työskentelemme saumattomassa ja tuotteliaassa flow-tilassa.

Ei ihme, että moni kirjailija on ajautunut avioeroon. Kuka haluaa elää ihmisen kanssa, joka istuu halki aikakausien nenä papyruksessa, mustepullossa, kirjoituskoneessa, tietokoneessa?

Myös alkoholismi on kirjailijoille sallitumpaa kuin muille. Mehän nimittäin olemme niin luovia, ja jotenkin se valmis kirja on haudattava. Ja jos kirja on kesken, niin pullostahan se inspiraatio haetaan kätevästi.

Addiktoituva ihminen, tunne itsesi

Olen helposti addiktoituva ihminen. Jos oikein pidän jostakin asiasta, dopamiiniryöpsähdykset aivoilleni ovat kuin piikki narkkarille. Jään helposti koukkuun asioihin, jotka ovat minulle haitallisia liikaa käytettyinä.

Näin on ollut aina. Lukioaikana havahduin siihen, että pelasin Miinaharavaa joka päivä koulun jälkeen muutaman tunnin. Siis muutaman tunnin. Joka päivä. Kun tajusin asian, poistin pelin heti koneelta, etten enää kuluttaisi siihen aikaani.

Yliopistossa kokeilin chattia; taisi olla nimeltään Yahoo Live. Roikuin heti ensimmäisellä kerralla verkossa neljä tuntia. Kun olin tehnyt saman kolmena päivänä, päätin etten enää mene Yahoo Liven sivuille. Tunsin tapani ja tiesin, että muuten olisin pian koukussa.

Joudun rakentamaan itselleni sääntöjä, jotka estävät addiktioita. Ei saa tilata aikakauslehtiä. Ei saa kokeilla uusia somepalveluita, ellei luovu yhdestä vanhasta. Ei saa allekirjoittaa liikaa kustannussopimuksia. Ei saa kirjoittaa muulloin kuin sovittuina kirjoituspäivinä. Ei saa pitää päällä kännykän somesovellusten äänimerkkejä.

Taide on hyväksytty huume

Yhteiskunnassamme on aivan OK tulla huumaantuneeksi taiteesta. Tälle on olemassa nimikin, Stendhalin syndrooma. Se syntyy, kun ihminen saa taiteesta huimausta, hengenahdistusta ja jopa rytmihäiriöitä.

Maaninen taidekeräilijä laittaa viimeiset rahansa tauluihin, ja kirja-addikti (jota sanomme kauniisti lukutoukaksi) kääntelee sivuja läpi yön.

Toki taiteessakin on hyväksytymmät ja paheksutummat addiktion kohteensa. On sallittua juosta oopperassa ja teatterissa, mutta jos joku kantaa kaikki rahansa leffaan, se on hieman epäilyttävää. Myös sarjakuvat ja sähköiset kirjat ovat paarialuokassa verrattuna kovakantisiin ”oikeisiin” kirjoihin.

Sijoitapa kokeeksi lukutoukan elämässä kirjan tilalle alkoholi. Jos joku käyttäisi tunnin tai pari päivässä juomiseen, pitäisi juomisestaan blogia, olisi kärttyinen jos pullo viedään pois ja unohtaisi viinan vuoksi tapaamisia, kutsuisimme häntä alkoholistiksi. Lukutoukka on sen sijaan paneutuva ihminen, ja me ihailemme häntä hänen sivistyneisyytensä takia.

En itsekään tiedä, mitä ajatella tästä. Pitääkö sen ollakin juuri niin, että addiktio määritellään sen aiheuttajan perusteella? Alkoholin suurkuluttaja on alkoholisti, mutta kirjojen suurkuluttaja on vain innostunut harrastuksestaan?

Vai pitäisikö jokaisen meidän tarkkailla rahan- ja ajankäyttöään? Pitäisikö huolestua, kun jokin asia saa meidät niin riippuvaisiksi, että suutumme, jos se viedään meiltä pois?

Asetan itselleni rajat

Ostin viikko sitten elämäni ensimmäisen Stephen Kingin kirjan: Under the Domen. Ei olisi pitänyt. Kirja oli niin pelottavan koukuttava, että luin sen kahdelta istumalta. Ensimmäinen sessio kesti iltayhdeksästä aamukolmeen. Kolmelta oli sammutettava valot, kun lapsi kömpi viereen sänkyymme.

Nukuin neljä tuntia ja heräsin töihin. Seuraava lukusessio kesti iltapäivällä kello kolmesta kahteentoista asti illalla. Kirja loppui, ja tuli henkinen krapula. En saanut unta, ja kun lopulta nukahdin, näin painajaisia.

Viisastuin jälleen ja asetin itselleni uuden säännön: Ei saa lukea Stephen Kingin kirjoja työviikolla.

Niitä saa kyllä lukea kesälomalla. Tai viikonloppuna. Tai jos seuraavana aamuna on myöhäinen herätys. Tai jos seuraavana päivänä on lyhyt työpäivä.

Katleena Kortesuo

Katleena Kortesuo on bloggaaja, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut selkeään tekstiin, sisältömarkkinointiin ja verkkokirjoittamiseen. Katleenan Ei oo totta -blogi on Suomen luetuimpia viestinnän alan blogeja.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€