Paluu hyvepolitiikkaan, osa 2: Laki ja omatunto

Paluu hyvepolitiikkaan

Artikkelisarja hyveiden ja politiikan yhteispelistä jatkuu. Tässä toisessa osassa pohditaan lakien ja omantunnon suhdetta. Ohjaavatko lait kansan omaatuntoa eli käsitystä oikeasta ja väärästä? Vai ohjaako kansan omatunto lakeja?

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Toisin kuin ”Paluu hyvepolitiikkaan” -sarjan aloitusosassa, tässä toisessa osassa käsiteltävä kysymys liittyy suoremmin näihin kahteen periaatteeseen. Puhumme omantunnon ja lakien suhteesta. Omatunto voidaan nähdä liittyvän ensimmäiseen periaatteeseen, lait taas toiseen. Mikä onkaan niiden keskinäinen suhde?

Demokratia ja enemmistön mielipide

Ei ole mikään salaisuus, ettei demokratia aina takaa enemmistön mielipiteen toteutumista. Sama pätee myös totuuden hyväksymiseen ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen.

Mitä enemmistön mielipiteeseen tulee, vaikutusvaltaiset lobbaajat ja valtamedia, tämä ”yleisen mielipiteen tuomioistuin”, saattavat vaikuttaa lainsäädäntöelimiin niin, etteivät sen päätökset heijasta uskollisesti kansan ajatuksia ja uskomuksia.

Mitä tulee taas totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, lopulliset päätökset voivat olla vääriä ja suorastaan tuhoisia. Näin ollen, vaikka kansan tahto toteutuisikin, kansa itse saattaa olla eksynyt harhapoluille. Orjuus oli laillista demokraattisissa valtioissa pitkän aikaa; Hitler nousi valtaan enemmistön päätöksellä; eugeniikan mustavuosina ”ei-kelvollisten” naisten pakkosterilisaatio oli laillista, myös Suomessa.

Myös nykypäivän yhteiskunnista on helppo löytää sekä turhia kieltoja että tuhoisia vapauksia.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö demokratia olisi hyvä hallitusmuoto. Se tarkoittaa sitä, että myös demokratialla on omat lieveilmiönsä ja heikkoutensa. Eräs ero on vastuunjaossa. Demokratiassa vakavien virheiden vastuu jaetaan useampien kesken kuin esimerkiksi diktatuureissa ja monarkioissa. Tämä johtuu siitä, että useampi käyttää vapauttaan ja osallistuu päätöksentekoon.

Miten puolustaa totuutta?

Kaiken edellä sanotun perusteella näyttää siltä, että demokratian kehittäminen ja vahvistaminen tarkoittaa erityisesti kahden lieveilmiön riskin minimoimista: (1) enemmistön mielipiteen tukahduttaminen tai sivuuttaminen sekä (2) vääristyneiden ja haitallisten uskomusten kehystäminen lakipykäliin.

Miten esimerkiksi riskiä (2) voitaisiin välttää? Toisin sanoen, miten parhaiten puolustaa totuutta demokraattisessa yhteiskunnassa, joka on usein vaarassa eksyä harhapoluille? Mikä on lakien ja omantunnon rooli tässä? Miten lait ja omatunto liittyvät toisiinsa?

Nämä ovat suuria kysymyksiä. Niihin vastaaminen ylittää oman kapasiteettini. Mutta ehkä voin osallistua vastauksien löytymiseen tarkentamalla ja avaamalla kysymyksen moniulotteisuutta.

Muutos lähtee omastatunnosta

Pidän itsestäänselvyytenä sitä, että yksilöt ovat – sinä ja minä olemme – yhteiskunnan kivijalka. Jos yksilöt muodostavat yhteiskunnan perustan, siitä seuraa, että muutos on lähdettävä täältä, meistä itsestämme. Voidaan sanoa, että tästä on tullut jo jonkinlainen latteus: nopein ja paras tapa parantaa maailmaa on parantaa itseään. Jopa Michael Jackson tiesi sen: ”I'm looking at the man in the mirror…”

Eikö se ole kuitenkin totta? Hyveen mukainen elämä; lasten kasvattaminen näkemään ja tavoittelemaan totuutta, kauneutta ja hyvyyttä; elämänsä eläminen niin, että se vaatii vastauksen – toisin sanoen herättää muissa jaloa inspiraatiota: ”Haluan sitä, mitä hänellä on”, ”Haluaisin olla tuollainen”. Ajan kuluessa moni saisi tämän ”hyvän tartunnan”, ja hyvyys läpäisisi inhimillisen elämän myös kollektiivisesti.

Kun yksityiset mielipiteet ja uskomukset muuttuvat, yleinen mielipide muuttuu. Ja kun yleinen mielipide muuttuu, yhteiskunnassa alkaa tapahtua: paine kasvaa saattaa myös lakipykälät tämän uuden tilanteen tasalle. Tehdään aloitteita, yksilöt kokoontuvat ja puhuvat yhdellä äänellä. Kun kaikki tarpeelliset toimenpiteet (byrokratia tai vallankumous) on suoritettu, uudet lait astuvat voimaan ja niitä valvotaan. Niitä on valvottava, koska oletettavasti vähemmistö (ehkä huomattavakin) äänesti niitä vastaan.

Muutos lähtee lainsäädännöstä

Mutta sitten tapahtuu jotakin yllättävää.

Usein ajan kuluessa kriittiset äänet katoavat yksitellen. Yleinen mielipide muuttui ja muutti lakeja. Mutta nyt muuttuneet lait muuttavat yleistä mielipidettä.

Ihmisille, jotka eivät pohdi turhan syvällisiä, pelkkä tosiasia siitä että jokin on virallisesti laitonta tai laillista, riittää vakuuttamaan heidät siitä että niin sen kuuluukin olla.

Tämä tapahtuu yleensä tiedostamatta. Monet suomalaiset esimerkiksi uskovat, että kolmikuukautinen sikiö ei ole ihminen yksinkertaisesti sen vuoksi, että laki sanoo, ettei se ole ihminen. Toisena esimerkkinä otettakoon lapsen ruumiillisen kurituksen kieltävä laki. Se on ollut voimassa vasta muutamia vuosia, mutta niiden ihmisten lukumäärä, joiden mielestä se on erinomainen laki, on kasvanut huomattavasti siitä kun laki hyväksyttiin.

Kun tosiasiana pidetty moraalinen velvollisuus puetaan sanoiksi – kun sitä puolustetaan ja valvotaan – yleisellä mielipiteellä on taipumus seurata perässä.

Pähkinänkuoressa: molemmat – sekä yleinen mielipide että lainsäädäntö – vaikuttavat toisiinsa.

Poliitikon dilemma

Mitä muuta niiden yhteispelistä voidaan sanoa? Kuinka pitkälle sitä voidaan analysoida? Mitä voimme oppia siitä? Miten poliitikko voi ottaa sen huomioon ajattelussaan ja työssään?

Esimerkkitapaus: Näyttää siltä, että huono tai tuhoisa lakialoite on menossa läpi. Onko poikkiteloin asettuvalla poliitikolla oikeus tai jopa velvollisuus pyrkiä torpedoimaan sitä keinolla millä hyvänsä? Saako hän jopa manipuloida keskustelua ”yleisen mielipiteen tuomioistuimen” tavoin niin, ettei aito enemmistön mielipide mahdollisesti toteudu (ks. yllä demokratian ensimmäinen riski), luottaen siihen, että ajan mittaan se kuitenkin seuraa perässä?

Paluu hyvepolitiikkaan -sarjan seuraavassa, kolmannessa osassa puhutaan täydellisestä yhteiskunnasta. Onko sellaista olemassa? Miten olla idealisti olematta utopisti? Miten olla realisti olematta kyynikko?

Jason Lepojärvi

Jason Lepojärvi on teologian tohtori, rakkaustutkija ja Hyvejohtajuus-sivuston entinen päätoimittaja. Oxfordin ja Helsingin väliä kulkevan ”rakkauden ammattilaisen” sukujuuret ovat Suomen Lapista ja Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Hän harrastaa kamppailulajeja, metsästystä ja moottoripyöräilyä.

 
  • Jason

    "Compassionate individuals construct institutions that embody what they imagine; and institutions, in turn, influence the development of compassion of individuals."
    – Martha Nussbaum, cited in Eric Gregory, Politics and the Order of Love (2008), p. 172.

  • Aika hyvä.

    Piti tsekata kuka tuo Nussbaum on. (Martha Nussbaum [Wikipedia])

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€