Sureminen kuuluu elämään

HJsuru

Suru syntyy menetyksestä. Kaikki meistä menettävät elämänsä aikana jotain. Useimmat meistä joutuvat hautaamaan vanhempansa, jotkut jopa lapsensa. Joskus meidät pakotetaan luopumaan terveydestä tai rakkaudesta. Suremiselle on siis tarvetta. Mutta kuinka sureminen tapahtuu?

Surevalle ihmiselle maailma näyttäytyy yksinäiseltä. Maailma pyörii vilkkaana hänen ympärillään, uutiset syntyvät ja kuolevat tiuhaan tahtiin. Kiirehditään töihin, töistä ruokakauppaan. Kahviloissa nauretaan entiseen malliin.

Menetyksen keskellä yksinäisyys satuttaa. Usein kipeitä menetyksiä ei ole kukaan jakamassa, vaan maailma jatkaa tavallista eloaan siitä tietämättä. Suru murtautuu yhteen elämään jättäen muut rauhaan ja täysin tietämättömäksi tästä. Parisuhteen hajoaminen on hyvä esimerkki. Ihmiset ympärillä saavat tietää uutiset ja harmittelevat, sekä tukevat parhaansa mukaan. He kuuntelevat ja tuntevat myötätuntoa, tarjoavat ystävälleen mahdollisuuden suremiseen ja lohtuun.

Menetys kohdistuu kuitenkin vain tähän yhteen henkilöön. Hänen elämästään katosi rakas henkilö, josta hän syvästi välitti. Muut eivät ole osallisia tästä menetyksestä, vaikka voivatkin häntä kuunnella. Silloin ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka ei olisikaan yksin. Menetys tapahtui hänen elämässään, joten vain hän tietää mitä menetti, ja mitä se merkitsi hänen elämässään. Silloin helpottaa, mikäli voi löytää yhteyttä vertaisten välillä. Surun yksinäisyys lievenee, koska muut jakavat menetyksen tunteen yhtä syvästi.

On toisen surun kunnioittamista, ettei yritä omia sitä itselleen, eikä surra hänen puolestaan. Toisella ihmisella on oikeus suruun. Juuri silloin hän kaipaa ihmisiä, jotka voivat häntä lohduttaa. Lohduttajan rooli on vaativa, se edellyttää voimaa antaa toiselle tilaa tunteidensa läpikäymiseen. Ei ole helppoa hyväksyä sitä, että ei voi ottaa toisen kipua pois. Parhaat lääkkeet ovat tila, aika ja olkapää.

Surevan ei tarvitse ottaa silloin paineita ylimääräisistä asioista. Hänen ei tarvitse näyttää pirteältä, jos siltä ei tunnu, tai salata tunteitaan. Hänen ei ole pakko piristyä, koska murheellisuus ärsyttää muita. Hän saa surra, ja muut tukevat häntä siinä.

Surun keskellä

Syvän surun voimasta on helppo lamaantua. Ihminen elää vielä menneessä, vaikka elämä on rientänyt jo edelle. Ne asiat, jotka joskus merkitsivät niin paljon, ovat kadonneet. Silti on tärkeää yrittää elää myös surun keskellä, vaikka se tuntuisi vaikealta. Sureminen vaatii aikaa, joten on turha yrittää tehdä sitä kerralla pois. Surussa kannattaa viivähtää aina ajoittain, mutta muulloin on hyvä jatkaa arkista elämää. Näin sureva ei huku suruunsa.

Surun edetessä ihminen käy läpi tätä menetyksen luonnetta. Surun alkuvaiheessa voimakas tunne hallitsee ja tuottaa kipua, mutta siirtyy pieninä liikahduksina kokoajan poispäin. Sureva alkaa ymmärtämään, mitä hän menetti. Surun kokemus käy ymmärrettävämmäksi, mitä pidemmälle se etenee.

Esimerkiksi puolison menettäminen sisältää valtavasti asioita, joista joutuu hiljalleen päästämään irti. Se koostuu tulevaisuudesta, joka muuttaa radikaalisti luonnettaan. Suunnitelmat ja haaveet ovat nyt poissa. Nykyhetkessä pitäisi löytää uusi tapa tehdä asioita, kun rutiinit ovat täysin erilaisia. Kumppanin kanssa tehtyä totutta työnjakoa ei voi enää toteuttaa. Menneisyyttäkin joutuu katsomaan uudessa valossa. Entinen menneisyys oli hahmotettu “meidän” perspektiivistä. Yhteiset muistot, merkkipäivät ja kokemukset ovat olleet keskeisiä, mutta nyt niitä täytyy katsoa eri tavalla, ilman kumppania.

Elämäntarinamme on yksi identiteetin hahmottamisen taso. Meillä kaikilla on tarina itsestämme – siitä, minkälaisena näemme menneisyytemme. Se määrittää myös sitä, millä tavalla haluamme sitä jatkossa kirjoittaa. Kun menetämme elämämme kannalta jonkin tärkeän asian, niin menetämme sen mukana myös osan identiteettiämme. Käsikirjoitus elämästä voi muuttua kerralla ratkaisevasti.

Niinpä elämäntarina täytyy kirjoittaa uudella tapaa. Surun väistyessä ihminen voi hahmotella tapahtumille erilaisia merkityksiä. Mikä merkitys ajallani ex-puolison kanssa on minulle nykyään? Kuinka vaikea lapsuuteni vaikutti minuun, ja vaikuttaa tänä päivänä? Miten potkut muuttivat minua ihmisenä? Kirjoitamme historiamme aina nykyhetkestä käsin. Surun selättänyt ihminen osaa antaa tapahtumille uusia ja erilaisia merkityksiä, sillä hänen perspektiivinsä omaan elämäänsä on muuttunut. Tarinaa kirjoittaa nyt erilainen ihminen kuin joskus aikaisemmin.

Nämä merkitykset syntyvät, kun suru tekee hiljalleen tehtäväänsä. Tehtyä surutyötä seuraa näin menetyksen hyväksyminen. Menetetyn asian arvoa ei kiistetä, vaan se pystytään tunnustamaan. Ihminen tekee sovinnon menneisyytensä kanssa, eikä enää kärsi siitä tai pakene sitä. Syntyy uusi identiteetti, jolla on menneisyys, mutta ennen kaikkea tulevaisuus.

Kohti hyväksymistä

Suremisen keskellä monet ovat kasvokkain elämän raadollisen puolen kanssa. Elämää ei voi aina hallita, ja parhaista yrityksistä huolimatta me emme voi kirjoittaa omaa elämäämme kuten haluaisimme. Joskus yllättävä sairaus muuttaa kaiken, tehden ihmisen avuttomaksi muuttamaan kohtaloaan. Ehkä teemme jonkin virheen, jota emme saa korjatuksi. Tai ehkä sen tekee joku muu meidän puolestamme,  kun puolisomme pettää tai pomo irtisanoo meidät. Elämä ei ole aina täydellistä.

Surun keskellä kysytään elämän kannalta keskeisimpiä kysymyksiä. Moni pohtii, että kuinka on mahdollista elää luottavaisena ja iloisena, kun oma elämä on hauras ja viime kädessä hallitsematon. Kysytään, miksi minulle kävi näin, ja naapuri saa elää iloisena ja onnellisena. Oliko tähän joku syy, ja olenko minä syyllinen tähän? Katkeruus on ymmärrettävää, sillä elämä osaa olla julmalla tavalla epäreilu. Moni vihaa sekä itseään että naapuriaan, koska ei pysty muuttamaan mennyttä tai tekemään elämästä reilua.

Emme siis pysty hallitsemaan elämäämme. Surutyön sisältämä hyväksyminen sisältää myös tämän totuuden hyväksymisen. Minä olen rajallinen, virheitä tekevä ihminen. Oli osuuteni menneisyyteni mikä tahansa, niin saan sen anteeksi. On asioita, joihin en voi vaikuttaa, nyt ja tulevaisuudessa. Elämä on ihmistä suurempaa, mutta silti kaunis ja iloinen lahja.

Sanotaan, että suru vanhentaa ihmistä. Ainakin suru tuo perspektiiviä elämään. Surutyön kautta voi ymmärtää, mikä on elämässä tärkeää. Surutyön tehnyt on ihminen aidoimmillaan, sillä hän on kohdannut itsensä paljaana. Hauraana ja haavoittuvaisena. Hän ei pelkää muiden surua, vaan kykenee olemaan toisille lohduttajana. Muiden haavoittuvuus ei herätä hänessä halveksuntaa, sillä hän ymmärtää olevansa itsekin altis menetyksille ja kivulle. Suru näyttää ihmisyyden pelottavan rehellisesti ja opettaa hyväksymään tämän totena. Ihminen on haavoittuvainen, mutta sellaisena hyvä ja rakastettava.

Surun sisar on lohdutus, itkun seuralainen on nauru. Elämän riemu syntyy sen kohtaamisesta täysinäisenä, kaikessa rikkaudessaan. Se joka ei ole surrut, ei ole koskaan löytänyt mitään iloittavaa.

Samuel Salovuori

Kirjoittaja on Hyvejohtajuus.fi:n päätoimittaja ja filosofi. Hän on aikaisemmin toiminut myös Etsijän päätoimittajana. Vapaa-ajallaan hän nauttii urheilusta, kirjoista ja on omasta mielestään hyvin vitsikäs.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€