Rehellisyys maan perii

Rehellisyys maan perii, sanotaan. Mutta mistä rehellisyydestä ja mistä maasta on kyse?

Rehellisyys maan periiUsein törmäämme elämässämme samoihin asioihin uudestaan: on aina liian vähän aikaa tai rahaa tai molempia. Mutta ihmiset, jotka tekevät töitä eri kulttuurien keskellä, törmäävät yllättäen meille suomalaisille ja Suomessa asuville toisenlaisiin haasteisiin.

Saattaa olla, että heillä ei ole rahaa. Mutta heillä ei myöskään ole pulaa ajasta – kiirekin saattaa olla tuntematon käsite jopa maan kielessä. Kun on ollut tekemisissä ihmisten kanssa eri maissa ja kulttuureissa, on ollut haasteellista tunnistaa ja löytää mahdollisimman rehelliset ja luotettavat yhteistyökumppanit. Mistä rehellisyydessä on kyse?

Muutamia viikkoja sitten tapasin henkilön, jota syytettiin vakavasta rikoksesta. Hän kielsi tehneensä sitä. Puhui hän sitten totta tai ei, tapaaminen sai minut pohtimaan rehellisyyden aihetta.

Miksi ei puhuta totta? Varmasti törmäämme tähän monissa tilanteissa.

Ajatellaanpa ensiksi lapsia. Hyvin pienen lapsen olemus, mieliala ja tunnemaailma saattaa järkkyä, jos ja kun hän valehtelee. Ikään kuin lapsen olemus ilmaisee totuuden, joka pyrkii hänestä esiin. Myöhemmällä iällä, esimerkiksi koulussa, samaisen lapsen on vaikea myöntää syyllistyneensä johonkin sääntöjen vastaiseen toimintaan. Miksi?

Mitä tunnustamisesta seuraa? Usein aivan aluksi ehkä häpeä, ehkä mahdollinen rangaistus ja sovitus, riippuen siitä minkälaisen ”tuomarin” kanssa on tekemisissä. Tunnustaminen tuo tai ainakin sen pitäisi tuoda, oikein käsiteltynä, myös vapautuksen. Totuus tekee teidät vapaaksi. Tämä asettaa suuren haasteen lasten kasvua ohjaaville aikuisille toimia oikealla ja rakentavalla tavalla.

Mitä seuraa, jos ei tunnusta? Seurauksena saattaa silti olla rangaistus ja häpeä tai ehkäpä henkilö pääsee kuin koira veräjästä. Ei seuraamuksia, ajatellaan.

Katsotaan tilannetta. Tiedät tehneesi väärin, mutta sinua ei todettu syylliseksi eikä sinun tarvinnut kärsiä rangaistusta eikä saada sovitusta. Pahimmassa tapauksessa sinulta pyydettiin anteeksi sitä, että sinua epäiltiin. Kannat itsessäsi sovittamatonta tilaa. Et taatusti ole vapaa sisäisesti. Voit ja usein niin tehdäänkin, vaimentaa sisäisen totuuden esille tulon.

Kuvitellaanpa, että tätä toistuu päivien, kuukausien ja vuosien aikana usein, niin kuin oikeassa elämässä tapahtuukin kaiken aikaa. Sinä itse asiassa rakennat sisimpääsi vankilan. Sieltä sinä et vapaudu ennen kuin totuus pääsee esille. Tulet kärsimään koko elämäsi tästä vankilasta, vaikka olisit kuinka vapaa ulkoisesti ja elämäsi näyttäisi menestyneeltä.

Pienen lapsen epärehellisyydestä ei itse asiassa ole pitkä matka Enronin ja muiden suurten yritysten pääjohtajien valehteluihin ja petoksiin. Eivät he aloittaneet valehtelua vasta Enronin hallituksessa tai yritysten kaatuessa.

Kuuluuko epärehellisyys bisnesmaailmaan? Kerran nuorena miehenä jaoin kristillisiä ilmaislehtiä. Eräänä päivänä tapasin yhden liikemiehen, jonka oli vaikea ymmärtää, että saisi lehden ilmaiseksi ilman mitään sitoumuksia tai muuta vastaavaa. Hän väitti koko ajan, että asiassa oli varmasti koira haudattuna. No, tavallaan hän oli oikeassa. Kyllähän ilmaislehden jakelun tavoite oli saattaa sitä lukevat tietoiseksi sen sisältämästä sanomasta. Mutta lehti oli maksuton.

Kun keskustelimme aiheesta pitempäänkin, samainen liikemies sanoi jotakin, joka on jäänyt mieleeni siitä lähtien. Hän nimittäin sanoi, ettei usko rehellisen liikemiehen pärjäävän bisnesmaailmassa. Hän väitti, että varmasti jossakin kohtaa liikemiesten on valehdeltava firman menestymisen vuoksi, ainakin jossakin pienessä yksityiskohdassa. Asia jäi vaivaamaan minua.

Sitten tapasin erään toisen liikemiehen, joka teki kauppaa ulkomailla. Hän sanoi, että niissä maissa, joissa hän kävi kauppaa, pystyi kyllä huijaamaan — mutta vain kerran, sillä sen jälkeen olet merkitty kauppias ja liikevaihtosi kääntyvät sen jälkeen laskuun. Joten jos huijaat, niin huijaa niin isossa kaupassa, ettei sinun tarvitse sen jälkeen siellä enää edes kauppaa käydä jos huijauksesi paljastuu.

Mietin mitenköhän asian laita on? Kun minä kävin koulua, siellä opetettiin, että rehellisyys perii maan. Mistä rehellisyydestä ja mistä maasta on kyse?

Alexander Havardin mukaan rehellisyyttä voidaan yleisesti pitää moraalisena tai inhimillisenä hyveenä. Hyveenä, joka on yksi ihmisen mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksista. Rehellisyydellä on erittäin suuri merkitys ihmisen luonteen vahvuudelle tai heikkoudelle ja persoonan tasapainoisuudelle. (Hyvejohtajuus 2009, s. xi.)

Ihmiset, jotka harjoittavat rehellisyyttä ja muitakin moraaliin tai inhimillisyyteen liittyviä hyveitä, eivät tee sitä bisneksen edun vuoksi, vaan hyveiden oman arvon vuoksi. Mielessä ei ole ensisijaisesti ulkonaiset voitot ja hyödyt vaan sisäisen rauhan ja tasapainon säilyttäminen, tarvittaessa nöyrtymiseen ja kärsimykseen suostuminen sisäisen vapauden vaalimiseksi.

Maa, jonka rehellisyys perii, on paljon suurempi kuin jälki-istunnon väistäminen tai firman vuosineljänneksen liikevoitto. Se on yhtä pysyvää ja ikuista kuin hyveiden lähde ja itsessään paljon enemmän tavoittelemisen arvoinen kuin yhteiskunnan määrittelemät taloudelliset arvot.

Markku Lepojärvi

Kirjoittaja Markku Lepojärvi, taustaltaan kuulovammaisten koulun rehtori ja kehitysyhteistyö-projektien vammaisasioiden konsultti, on ollut naimisissa 30 vuotta, on kolmen aikuisen lapsen isä ja viiden lapsen vaari sekä kolmen lapsen sijaisisä.

 
  • Mielenkiintoinen pohdinto! Rehellisyys ei muuten ole nähdäkseni vain yksilön hyvinvoinnin kannalta olennainen hyve. Siinä on, yllättävää kyllä, kysymys myös sosiaalisesta hyvinvoinnista. Rehellinen viestii ulos todellista kyvykkyyttään, joten jos joku siihen tuonnempana turvautuu, ovat mainostetut kyvyt todella käytettävissä. Epärehellinen puolestaan pyrkii suurentelemaan kyvykkyyttään, jolloin silta saattaa tarpeen ilmaantuessa pettää alta.

    Epäluotettavuushan on pohjimmiltaan sitä, ettei pysty toimittamaan sitä, minkä lupaa. Sikäli on siis mielenkiintoista, että esimerkiksi valkoiset valheet katsotaan sosiaalisesti tärkeäksi "liimaksi", sillä myös ne petaavat pitkälti myöhempiä konfliktitilanteita.

    Rehellisyys on ennakkoehto jouhevalle ihmisten keskinäiselle yhteistoiminnalle. Sinänsä suhtaudun hieman varauksella siihen, että "hyveet sinänsä" olisivat keskeisiä ihmisille – vai minkä takia tietyt hyvetä olisivat ikään kuin puhtaaltaan tärkeitä, mutta toiset eivät?

  • Markku Lepojärvi

    Kiitos Lauri Järvilehto tärkeästä aiheen laajentamisesta.

    Keskeisten ns. kardinaalihyveiden tai hyveiden välisiä yhteyksiä kuvataan paremmin juuri julkaistussa käännöksessä Hyvejohtajuus, jota on mahdollisuus tilata osoitteesta http://hyvejohtajuuskirja.fi/tilaus/.

    Lyhyesti sanottuna: Jos harjoitat jotakin hyvettä, se todennäköisesti johtaa myös toisten hyveiden lähteille ja niiden harjoittamiseen.

  • Hyveiden tärkeyteen liittyen: se on yksi vaikeimmista kysymyksistä relativisti-individualisti-nykyihmisille, joka sanoo että "kaikki on suhteellista ja jokainen rakentaa oman arvomaailmansa." Tämä johtaa nopeasti siihen, että mikä tahansa luonteenpiirre voi olla "hyve", joten puhuminen hyveistä on turhaa.

    Jos näin ei kuitenkaan ole (kuten itse uskon), on hyväksyttävä se, että jotkin luonteenpiirteet ovat parempia kuin toiset.

    Toisaalta — nyt päästään suhteellisuuden käsitteeseen — on hyväksyttävä myös se, että hyveet ovat moraalinen elementti, joten niiden arvo/tärkeys riippuu ihmisestä. Esim. ujon temperamentin kantajalle voi rohkeus olla tärkeämpi hyve, kuin rämäpäiselle (jolle taas itsehillinnän hyve lienee paremmin paikallaan).

  • Keskustelu moraalirelativismin ja realismin välillä on nähdäkseni asemoitu väärin. Eivät ainoat vaihtoehdot ole individualistisen pullamössöinen "kaikki käy" ja dogmaattinen "sanan noudattaminen". Toki jotkut luonteenpiirteet ovat parempia kuin toiset, ja jotkut toimintatavat hyveelisempiä kuin toiset, mutta ne ovat sitä aina suhteessa joihinkin tavoitteisiimme, ja viime kädessä arvoihin.

    Pullamössöajattelun kardinaalimoka on, että ajatellaan, että meillä olisi jotain arvoriippumattomia hyveitä – että sitä voisi tuosta noin vaan itse valita, mikä on oikein. Se riippuu kuitenkin aina paljon syvällisemmistä sitoumuksista, joihin on melko vaikea vaikuttaa. Dogmaatikko puolestaan tunnistaa nuo syvälliset sitoumukset, mutta erehtyy luulemaan niitä ainoiksi mahdollisiksi.

    Kyse on viime kädessä siitä, mitä tietynlaisista sitoumuksista seuraa. Jos käy hyvin, kun on rohkea tai rehellinen, kyseessä on hyve. Jos ei, niin sitten ei. Ja se, missä käy hyvin riippuu myös paljolti vallitsevista asiaintiloista.

  • Markku Lepojärvi

    Keskustelu käy entistä mielenkiintoisemmaksi. Nimittäin se synnyttää uusia kysymyksiä. Mainittiin "syvällisempiä sitoumuksia, joihin on melko vaikea vaikuttaa". Mihin sitoumuksiin viitataan? Niihin vaikuttaminen on varmasti vaikeaa, sillä syvällisen sitoumuksen muuttuminen edellyttää aika syvällistä ihmisen muuttumista. Tästäkin on kuitenkin paljon esimerkkejä.

    Toinen kysymys tai ajatus. "Kyse on viime kädessä siitä, mitä tietynlaisista sitoumuksista seuraa." "Jos käy hyvin" on sinänsä jo ilmaisu, joka tulee määritellä. Joku kokee, että kävi hyvin kun kävi niinkuin kävi – mutta joku toinen saman "kävi niinkuin kävi" kohdalla kokeekin, että huonosti kävi. Mistä silloin on kysymys?

    Voin arvostaa asioita, joita pidän hyvinä mutta en itse elä niiden mukaan, koska en pidä mahdollisista minulle ikävistä seurauksista – tai seurauksista, jotka itse koen ikävinä vaikka joku toinen vastaavassa tilanteessa kokisikin ne toisin.

    Hyveissä on kyse syvemmistä asioista kuin arvoista. Henkilö, joka harjoittaa ja elää hyveiden mukaista elämää, saattaa joskus näyttää lyhellä aikavälillä jopa reppanalta mutta pitkässä juoksussa "perii maan".

    Tämä kyllä edellyttää pitkään juoksuun uskomista. Lyhyellä aikavälillä ei kannata paljon harjoittaa kärsivällisyyttäkään – se kun ei ehdi johtaa mihinkään "hyvin käy" kokemukseen.

  • Hyveiden ja arvojen suhde on mielenkiintoinen kysymys. Se, mitä tarkoitan arvoilla on tässä ihmisen syvimmät sitoumukset siihen, mikä on elämässä arvokasta. Sikäli katsoisin, että ne määräävät siis myös hyveet.

    Kokonaiskuva on hyveellisyydelle toki keskeistä. Sanoessani "jos käy hyvin" tarkoitin juurikin tuota pitkällä tähtäimellä tapahtuvaa hyvinvointia. Nähdäkseni monet hyveet saattavat olla tosiaan lyhyellä tähtäimellä epämieluisia, mutta niistä on tullut hyveitä juuri siksi, että ne ovat paras mahdollinen tapa toimia kun katsotaan kokonaisuutta. Esimerkiksi valehtelemalla saattaa saada lyhytaikaista välitöntä hyötyä, mutta samalla synnyttää vuorovaikutusketjun, joka tulee pitkällä tähtäimellä vaikeuttamaan keskinäistä toimintaa.

    Mutta "paras mahdollinen" on kuitenkin määriteltävissä ainoastaan jotain arvopohjaa vasten. Esimerkiksi hindulaiselle joogille maailma on vain maya – ei mitään, kangastus, harhakuva – ja ainoa hyve on tämän seikan tiedostaminen. Joogin arvomaailma on siis kovin erilainen kuin meidän – ja on aika vaikeaa jakaa oikeutta siitä, kumpi on jotenkin absoluuttisesti parempi. Mutta meidän arvomme ovat mitä ovat – ja niiden puitteissa voimme sanoa, että rehellinen, rohkea ja kärsivällinen ihminen on parempi kuin joogi, joka vain istuu majansa ulkopuolella kaiket päivät meditoimassa mayaa.

    Lopuksi: toki arvomaailmojakin voi muuttaa, mutta tapojen hitausvoima on melkoinen.

  • Kiinnostava seurata täältä aidan takaa teidän keskustelua. Poikkeuksellinen syvääluotaavaa, raikkaan ei-relativistista.

    Toi hyvejohtaja vs. joogi -vertaus oli osuva. Pisti oikein naurattamaan.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€