Toi hyvejohtaja vs. joogi -vertaus oli osuva. Pisti oikein naurattamaan.

Kokonaiskuva on hyveellisyydelle toki keskeistä. Sanoessani "jos käy hyvin" tarkoitin juurikin tuota pitkällä tähtäimellä tapahtuvaa hyvinvointia. Nähdäkseni monet hyveet saattavat olla tosiaan lyhyellä tähtäimellä epämieluisia, mutta niistä on tullut hyveitä juuri siksi, että ne ovat paras mahdollinen tapa toimia kun katsotaan kokonaisuutta. Esimerkiksi valehtelemalla saattaa saada lyhytaikaista välitöntä hyötyä, mutta samalla synnyttää vuorovaikutusketjun, joka tulee pitkällä tähtäimellä vaikeuttamaan keskinäistä toimintaa.

Mutta "paras mahdollinen" on kuitenkin määriteltävissä ainoastaan jotain arvopohjaa vasten. Esimerkiksi hindulaiselle joogille maailma on vain maya – ei mitään, kangastus, harhakuva – ja ainoa hyve on tämän seikan tiedostaminen. Joogin arvomaailma on siis kovin erilainen kuin meidän – ja on aika vaikeaa jakaa oikeutta siitä, kumpi on jotenkin absoluuttisesti parempi. Mutta meidän arvomme ovat mitä ovat – ja niiden puitteissa voimme sanoa, että rehellinen, rohkea ja kärsivällinen ihminen on parempi kuin joogi, joka vain istuu majansa ulkopuolella kaiket päivät meditoimassa mayaa.

Lopuksi: toki arvomaailmojakin voi muuttaa, mutta tapojen hitausvoima on melkoinen.

Toinen kysymys tai ajatus. "Kyse on viime kädessä siitä, mitä tietynlaisista sitoumuksista seuraa." "Jos käy hyvin" on sinänsä jo ilmaisu, joka tulee määritellä. Joku kokee, että kävi hyvin kun kävi niinkuin kävi – mutta joku toinen saman "kävi niinkuin kävi" kohdalla kokeekin, että huonosti kävi. Mistä silloin on kysymys?

Voin arvostaa asioita, joita pidän hyvinä mutta en itse elä niiden mukaan, koska en pidä mahdollisista minulle ikävistä seurauksista – tai seurauksista, jotka itse koen ikävinä vaikka joku toinen vastaavassa tilanteessa kokisikin ne toisin.

Hyveissä on kyse syvemmistä asioista kuin arvoista. Henkilö, joka harjoittaa ja elää hyveiden mukaista elämää, saattaa joskus näyttää lyhellä aikavälillä jopa reppanalta mutta pitkässä juoksussa "perii maan".

Tämä kyllä edellyttää pitkään juoksuun uskomista. Lyhyellä aikavälillä ei kannata paljon harjoittaa kärsivällisyyttäkään – se kun ei ehdi johtaa mihinkään "hyvin käy" kokemukseen.

Pullamössöajattelun kardinaalimoka on, että ajatellaan, että meillä olisi jotain arvoriippumattomia hyveitä – että sitä voisi tuosta noin vaan itse valita, mikä on oikein. Se riippuu kuitenkin aina paljon syvällisemmistä sitoumuksista, joihin on melko vaikea vaikuttaa. Dogmaatikko puolestaan tunnistaa nuo syvälliset sitoumukset, mutta erehtyy luulemaan niitä ainoiksi mahdollisiksi.

Kyse on viime kädessä siitä, mitä tietynlaisista sitoumuksista seuraa. Jos käy hyvin, kun on rohkea tai rehellinen, kyseessä on hyve. Jos ei, niin sitten ei. Ja se, missä käy hyvin riippuu myös paljolti vallitsevista asiaintiloista.

Jos näin ei kuitenkaan ole (kuten itse uskon), on hyväksyttävä se, että jotkin luonteenpiirteet ovat parempia kuin toiset.

Toisaalta — nyt päästään suhteellisuuden käsitteeseen — on hyväksyttävä myös se, että hyveet ovat moraalinen elementti, joten niiden arvo/tärkeys riippuu ihmisestä. Esim. ujon temperamentin kantajalle voi rohkeus olla tärkeämpi hyve, kuin rämäpäiselle (jolle taas itsehillinnän hyve lienee paremmin paikallaan).

Keskeisten ns. kardinaalihyveiden tai hyveiden välisiä yhteyksiä kuvataan paremmin juuri julkaistussa käännöksessä Hyvejohtajuus, jota on mahdollisuus tilata osoitteesta http://hyvejohtajuuskirja.fi/tilaus/.

Lyhyesti sanottuna: Jos harjoitat jotakin hyvettä, se todennäköisesti johtaa myös toisten hyveiden lähteille ja niiden harjoittamiseen.

Epäluotettavuushan on pohjimmiltaan sitä, ettei pysty toimittamaan sitä, minkä lupaa. Sikäli on siis mielenkiintoista, että esimerkiksi valkoiset valheet katsotaan sosiaalisesti tärkeäksi "liimaksi", sillä myös ne petaavat pitkälti myöhempiä konfliktitilanteita.

Rehellisyys on ennakkoehto jouhevalle ihmisten keskinäiselle yhteistoiminnalle. Sinänsä suhtaudun hieman varauksella siihen, että "hyveet sinänsä" olisivat keskeisiä ihmisille – vai minkä takia tietyt hyvetä olisivat ikään kuin puhtaaltaan tärkeitä, mutta toiset eivät?