Pakkomielteenä omana itsenään oleminen

omana_itsenaan_oleminenVoiko olla kirjailija, vaikkei ole julkaissut yhtään kirjaa? Voiko olla urheilullinen, vaikkei koskaan kävisi edes lenkillä? Voiko identiteetti olla henkilön teoista riippumaton?

Kaverini väitti, että nykyään näin on: ihmisen identiteetti on erotettavissa henkilön teoista. Hänen mukaansa tämä ajatus läpäisee koko kulttuurimme, mutta näin ei kuulemma ole aina ollut. Vielä 800 vuotta sitten ihmisen teot määrittivät ihmisen identiteetin. Jos maalasit tauluja, olit maalari. Jos hioit sotataitojasi, olit sotilas. Jos viljelit maata, olit maanviljelijä. Jos maanviljelijä tarttui onkivapaan, hänestä tuli kalastaja. Jos sotilas alotti politiikon uran, hänestä tuli poliitikko. Ja niin edelleen.

Kuitenkin 1200-luvulla alettiin ajatella, että ihmisen identiteetti ei ole tekoihin sidottu. Nykyään se tarkoittaa sitä, että joku voi pitää itseään kirjailijana, vaikkei olisi julkaissut yhtään kirjaa. Toinen pitää itseään urheilullisena ihmisenä, vaikka urheilu-ura loppui 5 vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole käynyt edes lenkillä. Kolmas ajattelee olevansa töissä ahkera uurastaja, vaikka työtahti on laiskiaisen ja etanan välimaastossa.

Kaverin väite kuulosti edelleen kummalliselta.

Mutta kun olin väitteen kuullut, en enää saanut sitä päästäni pois. Aloin huomioida, kuinka kulttuurimme on kuin onkin tämän ajattelutavan läpäisemä. Joku kertoo lähtevänsä Intiaan pariksi vuodeksi etsimään itseään. Elämäntapamuutoksen tehnyt julkkis kertoo lehdessä löytäneensä itsensä ja todellisen kutsumuksensa. Ja deittineuvojen kuningas on käy suihkussa ja ole oma itsesi.

Tämänkaltaiset ilmaisut ovat varsin yleisiä. Kaikissa niissä on se perusajatus, että se "oikea itse" on jokin konkreettinen, ikuisesti muuttumaton vakio, jonka voi löytää. Kunhan on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja nappaa sen oman, oikean itsensä kantoon. Tai kunhan ei vain yritä olla jotain muuta kuin on. Siksihän kehotamme ihmisiä olemaan omia itsejään. Sanoisin siis, että jotain perää kaverin väitteellä on.

No mutta entäs sitten? Onko tällä ajattelutavalla jotain erityistä merkitystä? Vaikuttaako se yhtään mihinkään?

Kyllä se vaikuttaa.

Ensinnäkään tämä ajattelutapa ei pidä paikkansa. Kaikki muuttuvat. Läheiset, omat kokemukset ja ihan vain elämä yleensä muuttavat ihmistä. On yksinkertaisesti valheellista väittää, että voisi vain olla "oma itsensä", koska kyseinen oma itse muuttuu koko ajan.

Tuskin kukaan yhdessä yössä muuttuu radikaalisti, mutta aivan varmasti jokainen elää elämäänsä sen pohjalta, mitä hän on siihen mennessä kokenut. Virheistä oppii ja samalla ihminen muuttuu ja kehittyy. Ja tästä huolimatta uskottelemme itsellemme, että ihminen on täysin muuttumaton vakio.

Toiseksi, voidaan kysyä, onko tällaisessa uskottelukulttuurissa mitään järkeä. Ihmiset uskottelevat toisilleen, että "tätä olen tahtonut tehdä aina", vaikka uusi harrastus olisi löytynyt edellisenä iltana.

Erityisesti politiikassa tämä saa välillä huvittaviakin piirteitä, kun kansanedustaja yrittää haastattelussa kiemurrella ja selitellä, miten on oikeastaan aina ollut mieltä X, vaikka näkökanta olisi vetänyt 180 asteen käännöksen. Vaikka mieli olisi muuttunut uuden, tieteellisen tutkimustiedon vuoksi, pitää asia selittää niin, että "tätähän mieltä minä aina olen ollut".

Jotenkin tuntuisi yksinkertaisemmalta, jos voisi vain myöntää, että on muuttanut mieltään uusien todisteiden valossa.

Ja lopulta kolmanneksi, jos uskottelemme itsellemme, että olemme muuttumattomia, se rajoittaa omia toimintamahdollisuuksiamme. Harva asia on niin surullinen, kuin ihminen, joka on menettänyt toivonsa. "En mä pysty parempaan, tämmöinen mä vaan olen. Turha on edes yrittää muuta."

Tai mitäs jos joku on paatunut väkivaltarikollinen? Tulisiko tällaisenkin ihmisen olla vain oma itsensä, vai pitäisikö tällaisen henkilön pyrkiä muuttamaan itseään paremmaksi?

Latteudenkin uhalla todettakoon, että muutos ei välttämättä ole helppoa. Mutta se voi olla sen arvoista. Missään nimessä muutosta ei kannata tehdä itselleen vaikeammaksi ajattelemalla, että "En minä voi muuttua, sillä tällainen minä nyt olen".

On ihan hyvä olla oma itsensä, mutta siitä ei kannata tehdä itselleen pakkomiellettä.

Kuva (CC BY-ND) The Automotovated Cyclist @ Flickr.

Jussi Kari

Kirjoittaja Jussi Kari on lakimies, joka harrastaa tietokonepelejä, japanilaisia piirrettyjä sekä sarjakuvia. Kari on yksi Kehittyvien conien Suomi ry:n perustajista ja toiminut Desucon-tapahtuman pääjärjestäjänä. Sen lisäksi hän tykkää kuuteista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€