Miksi jokaisen on tärkeää ymmärtää masennusta?

masennus

Yhä useampi suomalainen masentuu. Silti siitä pelätään puhua, koska se mielletään heikkojen sairaudeksi. Tästä leimasta olisi tärkeää päästä eroon. Masennuksen ymmärtäminen on asia, joka hyödyttää kaikkia.

Muistan poistuneeni epäuskoisena lääkärin vastaanotolta. Minulla oli juuri todettu keskivaikea masennus. Ajattelin, että en oikeasti ollut masentunut. Pidin itseäni liian hyvänä masentumaan. Sain hyviä arvosanoja ja olin mielestäni lahjakas. Sain kasvaa hyvässä ja välittävässä kodissa. Minulla oli ystäviä. Olin kaikin puolin “normaali”.

Lääkäri oli siis mielestäni pahasti erehtynyt. En silti tiennyt, miksi en saanut öisin nukuttua. En myöskään viihtynyt toisten seurassa, vaikka välillä väkinäisesti hymyilinkin. Todellisuudessa en ollut iloinnut mistään pitkään aikaan. Toisten läsnäolo ärsytti minua, sillä vaati hirveästi voimia teeskennellä, että kaikki on hyvin. Helpointa oli olla vain yksin.

Elämä oli yhtäkkiä pysähtynyt ja eristänyt minut muista. Tunsin oloni yksinäiseksi. Yritin puhua, mutta tuntui kuin kukaan ei olisi ymmärtänyt. Enkä tiennyt, mitä edes olisin halunnut sanoa. En ymmärtänyt itseäni ja kaikkea sitä, mitä elämässäni silloin tapahtui. Siksi minua ei ymmärtänyt kukaan muukaan.

Kesti monta vuotta ennen kuin pystyin myöntämään itselleni olevani masentunut. Aivan kuin olisin pitkän vihanpidon jälkeen viimein antanut itselleni anteeksi. Se oli vapauttava hetki.

Leimaava masennus

Masennus on vaikea hyväksyä siihen liittyvien mielikuvien takia. Masennus tarkoittaa usein heikkoutta, haavoittuvuutta ja epäonnistumista. Me ajattelemme masentuneista, että he ovat meistä muista erillinen ryhmä, joka on poikkeuksellisen haurasta. Emme halua kuulua masentuneisiin, vaan niihin muihin: “tavallisiin” ja “pärjääviin” ihmisiin.

On houkuttelevaa pitää masentuneita omana erillisenä ryhmänään. Silloin se pysyy turvallisen etäisenä. Ei, en minä ole niitä masentuneita tai heikkoja, sanomme itsellemme. Minä en voisi koskaan masentua. Tämän uskottelun ansiosta meidän ei tarvitse koskaan edes yrittää ymmärtää masennusta. Jos se on heikkojen sairaus, enkä koe olevani heikko, niin kuinka voisin ymmärtää sitä?

Masentuneen näkökulmasta tällainen lähestymistapa riisuu hänen itsekunnioituksensa. Hän tulee leimatuksi sairautensa kautta. Masentuneet kaipaavat ymmärrystä ja yhteyttä, jossa masennus ei luokittele heitä erilliseen ihmisryhmään. Usein masentunut ei ole meille tasavertainen keskustelukumppani, vaan henkilö jolle tarjotaan sääliä surkeutensa vuoksi. En usko, että masentuneet haluavat sääliä. Tuskin kukaan meistä haluaa tulla välitetyksi säälistä.

Siksi masentuneen – tai kenen tahansa, jolla on sillä hetkellä elämässään vaikeaa – kohtaaminen on haaste. Uskallammeko ymmärtää ja samaistua masentuneen kokemukseen? Voisinko minä olla siinä hänen sijassaan? Voinko minä ymmärtää ja tuntea niitä tunteita, joita hän tuntee?

Uskallanko samaistua?

Masennus ei ole inhimillisen kokemuksen saareke, johon vain osalla on pääsy. Se on raskas taakka surua, vihaa ja erityisesti häpeää. Kaikki näistä kolmesta tunteesta ovat yhteisiä meille ihmisille. Me voimme ymmärtää masentunutta, jos uskallamme tuntea näitä tunteita omassa elämässämme.

Siksi niin moni haluaa leimata masentuneet omaksi ihmisryhmäkseen. He eivät halua, eivätkä uskalla samaistua masentuneiden tunteisiin. Häpeä on heille vieras, se on tunne jonka he ovat varanneet erityisille ihmisryhmille, kuten rikollisille ja mielenterveyskuntoutujille. Se on kaukana heistä. Häpeä on syvästi satuttava, minuutta rikkova tunne, joten he pitävät parempana olla näkemättä tätä haavoittuvuutta itsessään.

Näin katoaa mahdollisuus kohdata toinen ihminen. Jos kuunteleva ei tiedä miltä tuntuu olla satutettu ja yksinäinen, niin hän ei pysty ymmärtämään toisessa näitä tunteita. Hän ei pysty lohduttamaan, sillä hänessä herää levottomuutta myötätunnon sijaan. Vasta myötätunnon kautta pystymme tarjoamaan toiselle sitä mitä hän tarvitsee, sillä ymmärrämme hänen tunteitaan ja tilannettaan.

Usein myötunto itsessään jo riittää. Se kokemus, että en ole yksin haavoittuvuuteni kanssa. Toinen ymmärtää miltä minusta tuntuu, koska on kokenut myös näitä samoja tunteita. Ymmärtämisen pohjalta syntyy yhteys, aivan kuin näkisimme toisen ihmisen sisimpään. Minä näen miltä sinusta tuntuu, koska näen sinussa itseäni.

Yhteys perustuu siihen, että pystymme jakamaan ja samaistumaan toistemme kokemuksiin. Jos emme tähän pysty, niin ajaudumme kohti erillisyyttä ja yksinäisyyttä.

Haavoittuvuuden lahja

Yleensä ihmiset, jotka kehuvat olevansa itsenäisiä ja vahvoja ovatkin sisäisesti hauraita. He eivät uskalla kohdata omaa haavoittuvuuttaan. Se on niin satuttavaa, että he kieltävät sen itsessään.

Muistan erään henkilön, joka totesi puolisonsa olevan “poikkeuksellisen hauras”.  Tajusin vasta myöhemmin, että tämä toteamus kertoi enemmän hänestä itsestään. Hän ei halunnut ymmärtää toisen herkkyyttä, vaan teki siitä ihmettelyn aiheen. Tämä johtui siitä, että haavoittuvuus oli hänelle vierasta. Hän ei suostunut näkemään sitä itsessään. Siksi se oli hänen silmissään outoa ja ihmeellistä, sekä niin merkitsevästi läsnä hänen puolisossaan.

Haavoittuvuus on ihmisten yhteinen salaisuus. Siksi se on harvoin esillä julkisesti, koska se on nimenomaan haavoittuvuutta. Haluamme suojata itseämme ja antaa sen näkyä ihmisille, joihin luotamme. Silloin se tarjoaa väylän yhteyteen ja ymmärtämiseen. Haavoittuvuuden hyväksymällä voimme löytää tiemme pois yksinäisyydestä. Haavoittuvuus ei ole taakka, vaan lahja, joka kannattaa ottaa vastaan.

Masentuneet ovat näkyvä muistutus meille tästä. He ovat ihmisiä, jotka ovat haavoittuneet, ja jotka kokevat olevansa yksin. Heidän paha olonsa näyttää, kuinka ihminen kaipaa yhteyttä. Masentuvien leimaaminen kertoo enemmän “terveistä” kuin masentuneista. Pelkäämmekö sitä salaisuutta, josta masentuneet meille kertovat, joten emme halua ymmärtää heitä?

Jakaako masennus todella ihmiset erilaisiin ryhmiin, heikkoihin ja vahvoihin? Tämä ero tekee masennuksesta häpeällisen. Kipeän ja salattavan asian, joka täytyisi kantaa yksin, vaikka se on jo itsessään raskas. Muille se tarjoaa houkuttelevaa mielikuvaa vahvuudesta ja normaaliudesta.

Meidän kaikkien tulisi ymmärtää masennusta. Oman itsemme, toistemme ja keskinäisen yhteyden vuoksi.

Samuel Salovuori

Kirjoittaja on Hyvejohtajuus.fi:n päätoimittaja ja filosofi. Hän on aikaisemmin toiminut myös Etsijän päätoimittajana. Vapaa-ajallaan hän nauttii urheilusta, kirjoista ja on omasta mielestään hyvin vitsikäs.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€