Minä en tee koskaan virheitä

HJVainioVäärässä

Miksi me olemme aina oikeassa ja ne toiset väärässä? Olli-Pekka Vainio kaivautuu kirjoituksessaan ihmismielen synkkiin sopukoihin ja pohtii miksi hyvän tekeminen tekee meistä pahoja.

Kummelin klassikkosketsissä muusikot Jussi Pattitussi ja Kikka Korea soittavat teknisesti vaikeaa jatsia ja kommentoivat kappalettaan toteamalla, etteivät he tee virheitä sen enempää musiikissa kuin elämässäkään. Poistuessaan studiolta he rysäyttävät Bemarinsa talon seinään, koska eivät muista laittaa pakkia päälle.

Vastaava ilmiö havaittiin, kun tutkittiin luomu- ja ekotuotteita ostavien ihmisten muita eettisiä valintoja.

Tuloksena oli, että mitä vihreämpi ihminen on, sitä epärehellisempi hän on muilla elämän alueilla. Jos kauppakassissa köllöttää terttu reilun kaupan banaaneja, niin yhtäkkiä ei tunnukaan niin pahalta kiertää veroja, valehdella tai tehdä pikkurikos – saati elvistellä omalla moraalisella ylemmyydentunnolla ja paheksua muita.

Porsaan aivot

Tämänkaltainen moraalinen vauhtisokeus iskee varsinkin silloin, jos on tehnyt menneisyydessä jotakin, jota itse pitää moraalisesti erinomaisena toimintana. Tämä hyvänolon ja ylemmyyden tunto turruttaa moraaliset aistit siten, että jos myöhemmin ryhtyy moraalisesti kyseenalaiseen toimintaan, se ei tunnukaan enää miltään, koska menneisyys ikään kuin tasapainottaa vaa’an.

Koska olen näinkin hyvin hoitanut asian A, sillä olenko tarkka asian B suhteen, ei ole niinkään väliä.

Tästä aivoissamme olevasta porsaanreiästä saadaan helposti tungettua läpi melkein mitä vain.

”En nyt tyhjennä astianpesukonetta, koska ajoin eilen nurmen.”

”Koska joukkomme aate on niin jalo, niin voin hyvin hieman muunnella totuutta/lakaista faktoja maton alle/heittää lokaa vastustajien päälle edistääkseni sitä.”

”Mitä muutama miljoona ruumista merkitsee sen rinnalla, että saamme luotua oikeasti tasa-arvoisen maailman?”

Mieli ei muutu

Mutta mitäpä jos meille vain selitettäisiin, että olemme nyt hieman harhautuneet, niin tokihan me joutuin myöntäisimme virheemme?

Väärin.

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä ”uskomusten pysyvyys -vinouma” (belief perseverance bias). Tämä pikku virus saa meidät tarrautumaan omiin päähänpinttymiimme kynsin ja hampain. Tätä ilmiötä on testattu lukuisilla erilaisilla testeillä, jossa koehenkilöille on annettu tietoisesti väärää tietoa, joka sitten on korjattu jälkeenpäin. Esimerkiksi eräässä kokeessa ryhmälle A esitettiin faktana, että palomiehet ovat keskimääräistä alttiimpia ottamaan riskejä ja ryhmälle B annettiin vastakkaista tietoa. Luonnollisesti ryhmien jäsenet omaksuivat tiedon sellaisena kuin se heille esitettiin. Sitten kun heille paljastettiin, että palomiehen ura ja riskinottoalttius eivät korreloi oikeasti mitenkään, he silti pitäytyivät omaksumaansa uskomukseen.

Asiaa pahentaa vielä se, että silloinkin kun me luulemme korjanneemme virheemme, väärä tieto voi vaikuttaa valintoihimme joka tapauksessa vielä pitkään ”mielenmuutoksen” jälkeen.

Jos olemme muodostaneet kantamme, sitä on äärimmäisen vaikea muuttaa. Darthmouthin yliopiston professori Brendan Nyhan testasi erilaisia tapoja vedota ihmisten käsityksiin rokotusten hyödyllisyydestä lähettämällä 2000 koehenkilölle kirjeitä, joissa vedottiin joko faktoihin (väite: rokotusten ja muihin tauteihin sairastumisen välillä ei ole yhteyttä), tieteeseen (listaus vaaroista, jotka rokotuksen avulla voi tutkitusti välttää), tunteisiin (kuvia sairastuneista lapsista) tai kertomuksiin (tarina lapsesta joka oli melkein kuollut rokotuksella ehkäistävään tautiin). Pyrkimyksenä oli löytää tehokkain vaikuttamisen väline.

Tulos oli Nyhanin omien sanojen mukaan ”masentava”. Mikään ei tehonnut. Ihmiset pitivät mielipiteensä ja joissakin tapauksissa valistuksella oli jopa päinvastainen vaikutus: koehenkilöt tulivat epäilevämmäksi rokotusten hyötyä kohtaan.

Hitot faktoista

Aikaisemmin Nyhan oli tutkinut USA:n vaalien yhteydessä tyypillistä virheellisen tiedon levittämistä. Nykyään erilaisia fact checker –sivustoja, jotka tarkastavat ehdokkaiden esittämien väitteiden totuudenmukaisuuden, on useita, mutta niiden vaikutus on hyvin pieni. Jos ihminen haluaa uskoa, että Obama on muslimi, niin hän uskoo että Obama on muslimi, vaikka hänelle kerrottaisiin mitä. Ja tämä ongelma ei koske ainoastaan republikaaneja, demokraattien aivot ovat aivan yhtä reikäiset kuin vastapuolueen edustajien.

Kognitiivisia vinoumia käsittelevissä tutkimuksissa ei ole havaittu, että sukupuoli, koulutus tai maailmankatsomus erityisemmin vaikuttaisi asiaan. Tosin, ikävä kyllä, koulutetuilla ihmisillä on muita suurempi riski joutua niin sanotun sokean pisteen vinouman uhriksi, eli ajattelemaan, että minä en voi olla väärässä, koska olen näin korkealle koulutettu ja muutenkin hieno ihminen.

Tämänkaltainen tieto haastaa monia sellaisia oletuksia, joiden varaan koko länsimainen elämänmuoto rakentuu. Demokratia on periaatteessa ihan hyvä asia, kunhan asiasta vain päättäisivät hieman paremmilla aivoilla varustetut olennot. Mutta kun meistä ei oikein ole muuhun. Jälkikin on kyllä usein sen mukaista.

Mutta ihmiset kyllä pystyvät parempaankin, ja jopa muuttamaan ajattelutapojaan. Yksi vinoumien vaikutusta ehkäisevä tekijä ovat positiiviset tunteet. Jos henkilöllä on hyvä olo itsestään, hän kykenee paremmin arvioimaan kriittisesti vakaumuksiaan ja arvostamaan muiden mielipiteitä. Sen sijaan uhatuksi itsensä tunteminen (oli uhka sitten todellinen tai vain kuviteltu) lisää vinoumien vaikutusta.

Retoriikan kesäkoulussa 2014 vieraillut viestintäguru Jay Heinrichs opetti kuulijoilleen muutamia näppäriä kommunikaatiovinkkejä. Niistä ensimmäinen oli: vältä aggressiota. Vihainen ja vikoileva viestintä lisää vihaisen vastareaktion todennäköisyyttä. Sitten vinoumat ottavat vallan, kukaan ei epäile motiivejaan ja kaikki ovat omat mielestään oikeassa.

Jussi Pattitussi ja Kikka Korea ovat hyviä muusikoita, mutta hekin tekevät virheitä, jos eivät musiikissa niin elämässä yleensä. Heidän talon seinään juntattu bemarinsa saa toimia meille muistutuksena siitä, että jos he tekevät virheitä, ehkäpä me vähäisemmät olennot emme ole sen parempia.

Lue lisää:

Merritt et all, “Moral self-licensing: When Being Good Frees Us to Be Bad”, Social and Personality Psychology Compass 4/5 (2010): 344–357.

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€