Inhimillinen marginaali
Poikkeuksellisen hyvän kesän salaisuus

kirkkaus

Pelastin todennäköisesti viime talvena ihmishengen. Tuuria tai johdatusta, voidaan silti havaita, että poikkeuksellisen hyvä kohtaaminen rakentui osasista, jotka voidaan toistaa. Vaikka tänä kesänä.

Kuljin kylmänä ja kirkkaana talvipäivänä pienen kauppakeskuksen ohitse  lastenvaunuja työnnellen. Huomasin vanhemman herrasmiehen, pitkän ja hauraan, astelevan ovea kohden kävelykeppi molemmissa käsissään. Ovi ei ollut automaattinen, joten kiirehdin avaamaan sitä.

Mies ehti itse tarrata kahvasta ja alkoi vetää ovea auki, mutta kylmä metalli lipesikin heikosta kädestä. Oven avaukseen tarkoitettu riuhtaisu heilautti vartalon taaksepäin.

Näky oli hämmentävä: lähes kaksimetrinen mies kaatuu lamaantuneena, suorin vartaloin, toinen käsi edelleen ovea avaavassa asennossa, toinen käsi kävelykepissä ja keppi edelleen maahan nauliintuneiden kantapäiden vieressä.

Olin ehtinyt sen verran lähelle, että sain hänet kiinni.

Onnekas sattuma?

Niin pitkäksi mieheksi hän ei painanut juuri mitään. Vastaanotin kiitokset, mutta vähättelin tilannetta, ihmettelin ääneen kun eivät olleet asentaneet automaattisesti aukeavia ovia ja toivotin hyvät päivänjatkot.

Jälkeenpäin laskin fysiikan oppitunteja muistellen, millä nopeudella tuo harmaantunut pää olisi iskeytynyt jäiseen betoniin. Korkealta pudotaan lujaa. Kiitin onneani, että satuin paikalle.

Onnea tai sallimusta, saatoin silti nähdä, että poikkeuksellisen hyvä tapahtuma rakentui kolmesta tekijästä:

  • tahto tehdä hyvää
  • kiireetön hetki
  • voimaa ryhtyä toimeen

En epäile hetkeäkään, etteikö suurimmalla osasta ihmisistä olisi tahtoa tehdä hyvää sekä voimaa ryhtyä myös toimeen tilanteen tullessa. Haaste piileekin siinä, että "tilanteen" pitää iskeytyä vauhdilla silmiemme väliin, jotta ehtisimme huomata sen kiireemme keskellä.

Arki on lastattu… täyteen

Tiedät varmasti "onko astia täynnä" -tempun. Ensin lasivaasiin ladotaan isoja kiviä ja kysytään onko se nyt täynnä. Sitten kaadetaan pienempiä kiviä, hienoa hiekkaa ja lopulta vielä vettä, eikö vain?

Sitä on normaali arkemme: kaiken kokoista tekemistä ja tehtävää pieninkin hetki täynnä. Emme osaa jättää hengitystilaa.

Tuona talvipäivänä olin sattumalta ajoissa, enkä kiirehtinyt tavalliseen tapaani puolijuoksua seuraavaan paikkaan. Marginaali aikataulussani salli minun tarkkailla ympäristöäni sekä muita ihmisiä — ja kun havaitsin mahdollisuuden auttaa, minulla oli siihen aikaa.

Vain tuon vahingossa muodostuneen marginaalin ansiosta kaksi ihmistä kohtasi ja molemmat jatkoivat hyvillään matkaansa, mutta ylimääräisen ajan ei tarvitse tulla vahingossa, eikä sitä tarvitse välttämättä käyttää ainoastaan ventovieraisiin.

Muihin ihmisiin se on kuitenkin hyvä käyttää.

Hyväntahtoisuuden vallankumous

Filosofi Frank Martela esittää, että ihmisen hyvinvointi — tai onnellinen elämä — on perinteisesti nähty muodostuvan autonomiasta, kyvykkyydestä ja yhteisöllisyydestä. Martelan tutkimustulokset osoittavat, että näiden kolmen ulottuvuuden rinnalle on nostettava vielä neljäs, hyväntahtoisuus:

”Voimme hyvin, kun koemme pystyvämme tekemään hyviä asioita toisille ihmisille."

Erityisen hyvin voimme, kun saamme tehdä hyvää muille yllättäen. Tähän on pari syytä. Ensiksi, emme ehdi stressata: itseäni olisi vaivannut aika lailla ottaa vanhasta miehestä hengenpelastuskoppi, jos olisin joutunut valmistautumaan siihen.

Toiseksi, kivat yllätykset ovat kivoja. Niin kotona kuin kylillä.

Taistelu aivojamme vastaan

Yksi asia estää myönteisiä yllätyksiä valitettavan tehokkaasti. Oletamme automaattisesti, että epäselvissä tilanteissa kaltaisillamme on enemmän tietoa ja matkimme heidän käyttäytymistään ("sosiaalinen side", engl. social proof).

Jos kaikki ostoskeskuksen tuhannet ihmiset ryntäävät pakokauhun vallassa ulos sinulle tuntemattomasta syystä, imitointi lienee viisasta. Mutta sama aivojemme prosessi myös estää meitä auttamasta kaupungilla yöpaidassa haahuilevaa vanhusta tai väkivaltaisten vanhempien lapsia.

Tehdään siis hyviä asioita vaikka kukaan muu ei tekisi — ja erityisesti juuri silloin. Ja tehdään niitä hieman ”liikaa”. Vaikka apu ei olisi tarpeen, tarjoamalla sitä oma-aloitteisesti osoitamme että välitämme. Kotona sekä liikenteessä.

Liikkuessani pienten lasten kanssa tavaroillani on paha tapa lennellä komeissa kaarissa. En osaa kertoa miten hyvältä tuntuu, kun omat käteni ovat täynnä lapsia, tavaroita ja huutoa, ja sitten joku nostaa pudonneen lippalakin tai vesipullon. Saisin tehtyä sen itsekin, mutta tuona hetkenä auttajan pieni teko on minulle jättimäisen suuri.

Voimme olla poikkeuksellisen hyvän pioneereja, jos niin tahdomme. Se vaatii vain voimaa katkoa sosiaalinen side tietyissä tilanteissa sekä muutaman minuutin marginaalin.

Minimarginaalin mahtava voima

Marginaali on mahtava keksintö! Ennen lomaa voi jättää viimeisen työpäivän täysin tyhjäksi yllätyksiä ja ”oho, miten saatoinkin unohtaa” -hetkiä varten. Aurinkoloman ja töihin paluun väliin voi sinnekin jättää marginaalipäivän — ja toki jokaisesta päivästä voi jättää vaikkapa tunnin ohjelmoimatta, mutta nämä kaikki ovat valtavia harppauksia kaltaisilleni normikiireisille puuhastelijoille.

Aloitamme siis pienestä. Pyrimme olemaan viisi minuuttia etuajassa. Viisi.

Sekin voi olla vaikeaa, sillä tahdomme saada paljon aikaan ja noiden minuuttien tuloksista voi olla vaikea luopua, mutta kuten äiti Teresa totesi, lopulta…

”…ei ole tärkeää tehdä paljon, vaan tehdä koko sydämestään se minkä tekee.”

Koko sydämestään. Minä tahdon kohdata ihmisen, mutta kiire on kohtaamisen tappaja. Lähimmäiset unohtuvat helposti kokonaan kiireessä, joten poistan kiireen tunteen olemalla viisi minuuttia etuajassa — mihin sitten menenkin — enkä esimerkiksi räplää tuona aikana puhelintani.

Se on haaste, mutta niin on kaikki hyve.

Tehdään vähemmän (se on ihan ok). Jätetään marginaalia tarkkailulle, ymmärrykselle ja toiminnalle: aidolle kohtaamiselle.

Jätetään marginaalia poikkeuksellisen hyville jutuille.

Kun kesä on ohi, mitä haluat vastata lomakuulumisten kyselijöille? Listaatko läpijuoksemasi paikat vai kerrotko poikkeusellisen hyvistä hetkistä? Tehdään upea kesä! Yksi päivä ja viisi minuuttia kerrallaan.

Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki on ohjelmistosuunnittelija ja viisauden rakastaja, joka rentoutuu iltaisin — kun muu perhe on nukahtanut — lukemalla Aristoteleen ikivihreitä koodauksen ohessa.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€