Opi tunnistamaan elämässäsi olennainen

olennainen

Vaikka rikkaissa länsimaissa mahdollisuudet toteuttaa itseä lisääntyvät jatkuvasti, saatamme silti kokea tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Torju tarpeeton virikehyöky sillä, että opit tunnistamaan sen, mikä elämässä on olennaista. Onni löytyy näistä asioista.

Kohonnut elintaso, kaupungistuminen ja viestintätekniikan räjähdysmäinen kehitys ovat johtaneet siihen, että voimme rakentaa elämäämme alati monipuolisemmista aineksista. Edessämme on mahdollisuuksien kirjo, josta meitä edeltäneet sukupolvet eivät osanneet kuvitellakaan.

Onnellisen elämän rakennusaineita vaikuttaisi olevan saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta siitä huolimatta monet ihmiset ovat onnettomia ja ikään kuin hukassa mahdollisuuksien keskellä.

Mahdollisuuksien paljous ja informaatiotulva tarjoavat varmasti valinnanvaraa mutta ne voivat myös eksyttää mielen. Ympärillämme tapahtuu liian paljon.

Suuri määrä mahdollisuuksia merkitsee myös entistä enemmän hukattuja mahdollisuuksia. Jatkuva uutisten virta merkitsee sitä, että ruokimme itseämme myös huonoilla uutisilla – uutisilla, jotka saattavat mielemme apeaksi.

Huonojen uutisten määrä tuntuu räjähtäneen käsiin tänä kesänä: kiristinyt tilanne Venäjän ja länsimaiden välillä, ebolan riistäytyminen käsistä Länsi-Afrikassa, ääri-islamistisen Isis-järjestön terrorikampanja siivilejä vastaan Lähi-Idässä, Gazan veriset tapahtumat. Eivätkä vanhat murheet ole mihinkään unohtuneet: ilmastonmuutos uhkaa edelleen tehdä planeetastamme elinkelvottoman.

Ei ihme jos tunnemme itsemme levottomaksi, ja myönteiset näköalat tuntuvat katoavan. Ensisijainen ratkaisu ei ole kuitenkaan lopettaa median seuraamista (vaikka uutisten suurkuluttajat voivat kyllä sitäkin rajoittaa) vaan pysähtyä näkemään, mistä onnellinen elämä koostuu. On tärkeää osata tunnistaa olennainen, ja se on lopulta aika yksinkertaista.

Elämässä olennaista ovat läheiset ihmiset

Jos sinulla on perhe, elämäsi tärkeimpiä ihmisiä ovat lapsesi ja puolisosi. Perheettömälle tärkeimpiä ihmisiä voivat olla seurustelukumppani, hyvät ystävät tai lähisukulaiset.
Kun elämäsi tärkeät ihmiset voivat hyvin, sinä voit hyvin. Suhteesi heihin on olennaista. Älä anna vähemmän tärkeiden asioiden rikkoa tätä suhdetta.

Mieti miten voisit antaa itsesi heille yhä syvemmin. Muista että kyseessä koko ihmiselämän kestävä kutsumus.

Elämässä olennaista on se hyvä, josta voit olla kiitollinen

Pienetkin vastoinkäymiset voivat helposti lannistaa. Kun tummat pilvet pimentävät ajatusten taivaan, elämän hyvät asiat unohtuvat helposti. Muista kuitenkin palata niihin.
Jos olet perusterve, voit olla siitä vilpittömän kiitollinen. Voit olla kiitollinen läheisistä ihmisistä, työpaikasta, innostavista harrastuksista tai vaikka luonnon kauneudesta.

Monesti erityisesti ne ihmiset, jotka ovat kokeneet elämässään todella kovia, osaavat olla kiitollisia siitä hyvästä, jota heillä on. Nämä asiat ovat elämässä olennaisia.

Elämässä olennaista on elää arvojensa mukaan

Jos arvostat rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja uskollisuutta, elä näiden arvojen mukaisesti.

On varmasti tilanteita, joissa omista arvoista lipeämällä saattaisit saavuttaa ”erävoittoja”. Tällöin kuitenkin huijaisit itseäsi, ja pian huomaisit, ettei sinulla todellisuudessa ole mitään arvoja, joiden mukaan elää.

Jos elämäsi arvot ovat sinulta hukassa, pysähdy etsimään niitä, koska kyse on siitä, miten elämäsi suuntaat suhteessa muihin ihmisiin ja myös itseesi.

Elämässä olennaista on se, mihin voit vaikuttaa

Monia asioita et voi muuttaa, mutta melkein aina on jotain, johon voit vaikuttaa. Nämä ovat elämän olennaisia asioita, jotka on hyvä oppia tunnistamaan. Kun tunnistat sen, mihin voit vaikuttaa, suuntaa energiasi siihen.

On hetkiä, joissa saatamme jäädä olosuhteiden uhriksi, mutta vain harvoin olemme tyystin virran vietävissä niin, ettemmekö voisi tehdä mitään parantaaksemme tilannetta.

Elämä on siitä ihmeellinen, että voimme vaikuttaa myös vuorenkokoisiin haasteisiin. Maailmanhistoriassa yksittäiset ihmiset ovat olleet ratkaisevassa asemassa kansakuntien vaiheissa ja kulttuurien taitekohdissa.

Vaikka sinusta ei tulisikaan uutta Aleksanteri Suurta, voit omalta pieneltä osaltasi pyrkiä vaikuttamaan siihen, että maailmasta tulisi parempi paikka.

Älä siis sulje radiota, televisiota tai nettiä, äläkä lopeta lehtien lukemista, vaikka uutiset todistavatkin maailman murheista. Pohdi, olisiko joku globaali huolenaihe, johon sinä voisit myönteisesti vaikuttaa – ja tartu toimeen. Sinä voit olla muutoksen tekijä.

Olennaista on se, joka antaa elämällemme arkipäiväisiä huolia suuremman tarkoituksen ja tekee elämästämme merkityksellisen.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€