Antakaa, niin teille annetaan

antaessaan saa

Ajaessani tänään kotiinpäin kesäisen auringon paistaessa kuumasti ja tuulenvireen onneksi hivellessä hiuksiani, tunkeutui mieleeni ajatus toimintaamme pitkälti määrittävistä ajatusmalleista, kahdesta ääripäästä. Jos taululle piirtäisi lineaarisen, suoran viivan, meistä jokainen sijoittuisi tälle viivalle johonkin kohtaan.

Olenko saavuttanut kaiken minkä pystyn vai olenko antanut kaiken minkä olen voinut?

Nämä kaksi ajatusmallia reunustaisivat linjaa jättämällä keskikohtaan tilan, jossa ihminen ei tietoisesti sovella näistä kumpaakaan vaihtoehtoa, vaan jättäytyy ikään kuin virran vietäväksi haluamatta vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Ajatus nousi mieleeni miettiessäni seuraavia siirtoja elämässäni opiskelujen ja asuinpaikan suhteen. Mietin tulevaisuuden työllistymisvaihtoehtoja ja lupaavaa urasuunnitelmaani. Mitä kaikkea mahtavaa ja hyvää minä vielä voisinkaan saavuttaa pienen elämäni aikana. Pyörittelin mielessäni haaveissani olevaa hyväntekeväisyystyötä, jota toivottavasti lähivuosina voisin alkaa toteuttamaan aloittaen pienimuotoisista tempauksista.

Vaikka ajatukseni asioiden saavuttamisesta oli hyvä, pysähdyin kuitenkin miettimään sen syvempää merkitystä. Oliko elämä minulle sen velkaa, että minä todella saisin sen kaiken, mitä halusin? Olisinko minä se tärkein, jonka tarpeet täytyisi ensisijaisesti täyttää?

Kun ihminen tavoittelee tietoisesti omaa hyväänsä, menestymistään, kehittymistään ja ansioitaan, maailma ympärillä supistuu. Katseesi kiinnittyy huomaamattasi sinuun niin tiukasti, että sitä on vaikea kohdistaa enää muualle.

Kun kohtaat ongelmia, ne tuntuvat peittävän paljon suuremman tilan näkökyvystäsi eteenpäin, kuin mitä suuruusluokkaa ne todellisuudessa olisivatkaan. Kun näet omat tarpeesi ja halusi tärkeämpänä kuin lähimmäistesi, huomaat pian tavoittelevasi kiihkeästi omaa etuasi välittämättä enää toisista aiheuttaen vahinkoa ympärillesi, vaikka todellisuudessa sinäkin vain haluaisit onnellisen ja tasapainoisen ihmissuhteen niin kotona kuin työpaikallakin.

On hyvä haluta asioita elämässä, on loistava asia kehittää itseään ja tavoitella unelmia. Siitä lähtökohdasta toimiminen, mitä kaikkea minä vielä voinkaan saada, on kuitenkin pitkällä tähtäimellä ansa, johon tulet astumaan. Muutos sinusta ihmiseksi, joka ei näe muiden kärsimää pahaa ja rakkauden kaipuuta, ei ole niin kaukana kuin luulet.

Menestymisen negatiivisen vaikutuksen ainoa takaisinneutralisoiva tekijä on nöyryys. Kuinka vaikeaa on kuitenkin yhdistää nämä kaksi asiaa, sillä ihmisellä on luontainen taipumus ylpeyteen vertailtaessa itseään kanssaeläjiin.

Se hiipii elämäämme niin hiljaa, ettemme huomaa sitä. Se sokeuttaa näkökykyämme ja kääntää viekkaan katseensa itseemme, minuun itseeni. Silloin ihminen ajattelee, mitä kaikkea minä vielä voinkaan saada, loppujen lopuksi muiden kustannuksella.

Havahtuessani tähän ylpeyden paradoksiin menestyksestä, halusin tarkastella linjan toista päätä. Nyky-yhteiskunnan yhä minäkeskeisemmäksi muuttuvassa ympäristössä pohdintani on hyvin kaukaa haettua. Onhan absurdia ajatella, etten minä itse olisikaan se kaiken mahdollisimman hyvän ansaitsija.

Mitä jos minä en olekaan vain sitä varten, että saisin itse mahdollisimman paljon, vaan että voisin antaa sitäkin enemmän? Ehkä minä en loppujen lopuksi olekaan ensisijaisesti itseäni rakastaakseni, vaan muille hyvää tehdäkseni.

Se on radikaali armon ajatus laupeudesta lähimmäistä kohtaan. Se on jo lähes historiaan hautautunut henkäys. Samalla se on kuitenkin tarkoitus, johon vielä moni meistä sisällään uskoo. Ihmisen kykyyn tehdä hyvää kysymättä ansaitseeko toinen sitä vai ei.

Se on todellista nöyryyttä vailla heikkoutta. Se on sen ymmärtämistä, etteivät muut tule koskaan täydellisesti ansaitsemaan sinun hyvääsi. Ethän sinäkään ole sitä kaikkea hyvää ansainnut, jota sinulla tänä päivänä on; terveyttä, perhettä, materiaa tai työpaikkaa.

Siksi se on siirtymistä ehdollisesta rakkaudesta rakkauteen, joka ei odota omaa osaansa takaisin vaan antaa omasta hyvästään koska voi. Se on antamista ajastasi, osaamisestasi ja taloudestasi; sinun omastasi.

On suurta armoa ymmärtää olevansa heikko ja vajavainen, mutta silti kykeneväinen hyvään suhteessa lähimmäisiin; perheeseen, ystäviin, työtovereihin ja vierellä kulkijoihin. Nöyryys on voimaa kohdata elämää kaikkine epäoikeudenmukaisuuksineen sekä voimaa kurottaa niin pitkälle kuin mahdollista, muiden hyvän vuoksi.

Antaminen omastasi muiden hyväksi, saa aikaan nöyryyden ja nöyryys saa aikaan menestymisen ja suuremman ilon sisimpääsi, kuin mitä olet voinut aavistaakaan.

Antakaa, niin teille annetaan.

Ilona Surakka

Ilona Surakka opiskelee henkilöstöhallintoa ja johtamista. Eniten hän nauttii kahvihetkistä viisauden äärellä ja suhtautuu intohimoisesti ihmisen piilotetun potentiaalin löytämiseen. Suhteessa lähimmäisiin hän uskoo rohkaisun sanoihin ja ennen kaikkea lempeyteen.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€