Puhu ihmiselle, älä ihmisestä

Die_Gartenlaube_juoruaminen_sivulle

Jokainen meistä syyllistyy enemmän tai vähemmän tapaan, josta luopuminen lisää välittömästi hyvinvointia itsessämme ja muissa. 

Kauniit sanat ja lausutut kiitokset eivät maksa mitään, sanotaan. Hyvin usein kuitenkin pidämme tunteet sisällämme, emmekä esimerkiksi kehu työkaverin suoritusta, vieraan tai tutun ihmisen ulkonäköä tai kiitä asiakaspalvelijaa hyvästä työstä. Mielessä kuuluu kysymys “Pitäisikö?”, johon vastaus on usein “En viitsi”.

Se on sääli, sillä näinkin pieni teko tuottaa valtavan määrän onnea molemmille osapuolille. Taustalla on todennäköisesti pelko toisen ihmisen kohtaamisesta, suoraan puhumisesta. On helpompi olla epäsuora, mikä on korostunut erityisesti nykyaikana, kun fyysiset kohtaamiset ovat käyneet harvinaisemmiksi.

Valitettavasti tapamme puhua toisista ihmisistä heidän tietämättään on samanaikaisesti säilyttänyt suosionsa, jopa kasvattanut sitä. Juoruaminen, oli kyse sitten myönteisten ja kielteisten asioiden jakamisesta, on tapa, josta on vain haittaa. Se on yleistä mutta tarpeetonta, minkä ilmiön syiden ja seurausten tarkasteleminen selkeästi paljastaa.

Kun ymmärtää juoruamisen taustat – niin evoluutiopsykologiset, sosiaaliset kuin kulttuurisetkin –, on tavasta helpompi päästä eroon. Tässäkään tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan vähentää sitä. Juoruamisesta luopuminen ei pelkästään tuota iloa itselle ja muille, vaan se myös ohjaa meidät takaisin puhumaan ihmisille sen sijaan, että puhumme heistä.

Yksi muinaisjäänne muiden joukossa

Juoruamista on lähestytty tieteessä useasta eri kulmasta aina sosiologiasta filosofiaan ja antropologiasta biologiaan. Mielenkiintoisimmat ajatukset löytyvät kuitenkin evoluutiopsykologiasta, kiistellystä tieteenalasta, jota lähiaikoina on tehnyt Suomessa tunnetuksi evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala.

Niin evoluutiopsykologia kuin biologiakin maalaavat ihmisestä toisinaan melko julman ja eläimellisen kuvan. Siitä tunnistaa itsensä niinä hetkinä, kun opittu ihmisyys haalenee ja alkukantaisuus nousee esiin. Opetus on se, että ennen kuin voi olla jotain suurempaa, tulee tietää, mitä voi olla pahimmillaan. Ihmiseksi kasvetaan, ei synnytä.

Tämä opetus pätee myös juoruamiseen. Evoluutiopsykologian mukaan juoruamisen tarkoitus on vahvistaa ryhmän jäsenten  välisiä siteitä, lisätä laajemmin tietoa ryhmän jäsenistä ja ylläpitää valtatasapainoa ryhmän jäsenten välillä sekä luoda yhteistä ymmärrystä siitä, miten ryhmässä pitää toimia. Juoruamista on verrattu myös apinoiden sukimiseen, sillä molempien nähdään toimittavan samaa tehtävää.

Emme kuitenkaan elä enää luonnontilassa tai ole näin primitiivisten käytäntöjen armoilla. Suurin ongelma juoruamisen kohdalla – selitti sen miten tahansa – on se, että kyse on lopulta nollasummapelistä; jakamalla tietoa toisesta tämän tietämättä tiedon jakaja hakee hyötyä mutta samalla alentaa toisen arvoa. Juoruajan ja vastaanottajan välinen koheesio kasvaa ainakin hetkellisesti, kun taas ulkopuolelle jäävät etääntyvät juoruajasta ja vastaanottajasta.

Hyveellinen ihminen pystyy kuitenkin parempaan. Hyve-etiikka jos jokin moraaliteoria on alusta saakka pyrkinyt jalostamaan villi-ihmisen maailmassa, jossa toimintaa perustellaan perinteillä, luonnonlaeilla tai tunnekokemusten seuraamisella.

Suoraan puhuminen on rohkeaa ja ihmissuhteita lujittavaa

Jokainen juoruaa, toiset enemmän, toiset vähemmän – mitä sitten? Ja onko sillä väliä, jos puhuu toisen selän takana tämän onnistumisista tai parisuhdeonnistumisista?

Lähtökohtaisesti ihmissuhteissa tulee pyrkiä suoruuteen ja rehellisyyteen. Ajatus löytyy maailmanuskonnoistakin. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus opetti, että konfliktitilanne pitää aina ensin yrittää purkaa osapuolten välillä. Jos tämä ei onnistu, apua voidaan pyytää kolmannelta osapuolelta. Molemmissa tapauksissa kyse on luottamuksellisesta, reilusta kanssakäymisestä. Vasta kun nämä keinot on käytetty, harkinnan mukaan ongelmasta voi tehdä julkisen, toisin sanoen siitä voi juoruta.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta hyvin usein toimimme päinvastoin. Käännymme luottoystävän puoleen, avaudumme Facebookissa tai kerromme kaiken työkavereille. Muiden ihmisten sekaannuttaminen on kuitenkin tarpeetonta ja viestii lähes aina jonkinlaisesta kostamisesta tai oman hyödyn tavoittelusta.

Ehkä surullisinta on silti se, että juoruamalla riistämme yksilöltä tämän oikeuden kertoa itse omilla sanoillaan asioistaan. Kuinka monesti olemmekaan tilanteessa, jossa yllätys ei ole yllätys tai järkytys järkytys, koska me tiedämme jo vaikkei meidän pitäisi.

Asiat ovat niin isoja kuin miksi ne havaitaan ja mitä useampi ne havaitsee, sitä suuremmiksi ne kasvavat – ja sitä vaikeampi ne on ratkaista.

Työpaikalla juoruaminen aiheuttaa lukuisia ongelmia: Se laskee tuottavuutta ja hukkaa aikaa; tuhoaa luottamusta; lisää ahdistusta, koska kukaan ei oikeastaan tiedä ketä uskoa; aiheuttaa klikkiytymistä eli saa ihmiset valitsemaan puolia; aiheuttaa mielipahaa; laskee juoruajien mahdollisuutta urakehitykseen ja saa hyvät työntekijät etsimään töitä muualta.

Jokainen voi varmasti tunnistaa yhden tai useamman näistä seurauksista omalla työpaikallaan.

Yleisesti juoruajista pidetään vähemmän, heidät arvioidaan heikoiksi ja riippumatta siitä, ovatko juorut positiivisia vai negatiivisia, luottamus heitä kohtaan on alhaisempaa. Sen sijaan suoraan ja luottamuksellisesti puhuva koetaan rohkeaksi ja hyveelliseksi.

Oli kyse vakavasta tai pinnallisesta asiasta, aito dialogi koskettaa ja lujittaa ihmissuhteita. Juoruamisesta saatava mielihyvä – joka on aina katkeran makuinen – ei ole mitään verrattuna siihen vapauttavaan tunteeseen, joka seuraa avoimuudesta.

Toimi aina niin, että kaikki osapuolet voittavat

Pienestä asti meidät totutetaan siihen ajatukseen, että elämä on yhtä kilpailua ja että toisen voitto on aina itseltä pois. Tämä myrkyllinen ajatus oli myös merkantilismin, talousliberalismia edeltäneen kauppapolitiikan, kulmakivi. Monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla varmistettiin se, että maailman varallisuus – jonka oletettiin olevan vakio – valuisi juuri oman valtion suuntaan.

Ajatus oli tietysti naiivi, ja talouden vapauttamisen jälkeen win-win-filosofia on osoittanut, että reilussa kilpailussa on enimmäkseen vain voittajia, ei häviäjiä.

Sama ajatus sopii ihmissuhteisiinkiin: Sellaiset keinot, jotka nostavat omaa arvoa toisen kustannuksella, eivät ole tehokkaita. Ne laskevat yksilöiden välistä luottamusta ja heidän onnellisuuttaan.

Filosofi Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi on itse asiassa erinomainen ohjenuora win-win-tilanteisiin. Käskylause kuuluu: “Toimi aina niin kuin tahtosi olisi eettisten periaatteittesi nojalla yleismaailmallinen lain säätäjä.”

Miltä näyttäisi maailma, jossa juoruaminen olisi yleinen, ihailtu tapa? Entä maailma, jossa avoimuus ja rehellisyys kukoistaisivat? Edellisestä seuraisi yhteiskuntien asteittainen tuhoutuminen, jälkimmäisestä utopia, jossa kärsimyksen määrä olisi nykyistä huomattavasti vähäisempi.

Näistä maailmoista me, jokainen pienillä teoillamme, päätämme päivittäin. Seuraavan kerran kun haluat puhua ihmisistä, puhu ihmiselle sen sijaan. Juoruista ei ole pulaa, aitoja kohtaamisia sen sijaan ei voi olla koskaan liikaa.

Sebastian Koskinen

Kirjoittaja on toimittaja, joka työnsä ohella mietiskelee velvollisuus- ja hyve-etiikkaa sekä romantiikan estetiikkaa. Vapaa-ajalla hän valokuvaa, kokkaa intohimoisesti ja innostuu uusista oluista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€