Hyveistä ja hyödyistä

18703232_m

Dawkinsin utilitarismi

Tunnettu biologi ja tieteen popularisoija Richard Dawkins aiheutti taannoin maailmalla pienimuotoisen kohun tviitattuaan, että sikiöitä, joilla on diagnosoitu Downin syndrooma, ei pitäisi synnyttää (https://twitter.com/RichardDawkins 20.8.2014). Vammaisen lapsen saattaminen maailmaan olisi hänen mukaansa moraalitonta. Välittömästi nousseeseen vastalauseiden myrskyyn Dawkins vastasi vetoamalla moraalikäsitykseensä, joka perustuu ”haluun kasvattaa onnellisuuden määrää ja vähentää kärsimystä”, perustellen, että tästä näkökulmasta katsottuna ”päätös synnyttää Down-lapsi (…) voi todella olla moraaliton lapsen oman hyvinvoinnin näkökulmasta”. Dawkins on huolestunut myös vanhemmista: hänen mukaansa päättämällä jättää Down-lapsi abortoimatta äiti tuomitsee itsensä ja puolisonsa elinikäiseen huolehtimissuhteeseen. Tällainen suhde näyttää Dawkinsin mielestä olevan vahingollinen asia.

Dawkinsin lausunnosta päätellen hänen etiikkansa on melko suoraviivaista tekoutilitarismia, jossa kunkin teon moraalisuus tai moraalittomuus riippuu suoraan teon seurauksista: teko on moraalisesti oikea, jos se lisää asianosaisten hyvinvointia ja moraalisesti väärä, jos se johtaa hyvinvoinnin vähenemiseen. Down-lapsien tapauksessa lasten abortoimatta jättäminen johtaa Dawkinsin näkemyksen mukaan hyvinvoinnin vähentymiseen ja kärsimyksen lisääntymiseen. Abortoiminen puolestaan johtaa hyödyn ja onnellisuuden lisääntymiseen, ja on näin ollen oikea vaihtoehto.

Onnellinen vai onneton?

On kuitenkin vaikeaa nähdä, kuinka Dawkins voisi perustellusti väittää, että Down-lapsen abortoiminen johtaa suurempaan onnellisuuden määrään kuin lapsen syntymän salliminen. Ensinnäkin, jos asiaa katsotaan Down-lapsen oman hyvinvoinnin näkökulmasta, väite, että sikiön abortoiminen on moraalisesti paras vaihtoehto tarkoittaa käytännössä samaa kuin se, että ihmiselle on moraalisesti parempi olla elämättä kuin elää vammaisena. Ei-olemassaoleva ihminen olisi siis onnellisempi kuin vammaisena elävä ihminen. Tällainen väite on erittäin vahva ja kuulostaa hyvin kyseenalaiselta – etenkin, kun Dawkins ei perustele kantaansa sen tarkemmin.

Toiseksi, vanhempienkaan perspektiivistä katsottuna tilanne ei ole niin yksioikoisen synkkä kuin Dawkins antaa ymmärtää, vaan itse asiassa pitkälti päinvastainen. Brian G. Skotko, Susan P. Levine ja Richard Goldstein totesivat pari vuotta sitten ilmestyneessä tutkimuksessaan (“Having a son or daughter with Down syndrome: Perspectives from mothers and fathers”, American Journal of Medical Genetics Part A 155(10) (2001), 2335–2347), että ylivoimainen enemmistö Down-lasten vanhemmista on tyytyväinen päätökseensä olla abortoimatta lasta. Valtaosa vanhemmista myös arvioi suhtautuvansa positiivisemmin elämään lapsen olemassaolon ansiosta. Vain neljä prosenttia tutkimukseen osallistuneista vanhemmista katui Down-lapsen synnyttämistä.

”Elinikäinen huolehtimissuhde” ei siis välttämättä ole – toisin kuin Dawkins väittää – negatiivinen asia. Ilmiö, joka ulkopuoliselle (Dawkinsille) näyttäytyy kärsimyksenä ja hyvinvoinnin vähenemisenä, voi asianosaisille (Down-lapsien vanhemmille) aiheuttaa onnellisuutta ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Toisaalta, ne neljä prosenttia vanhemmista, jotka katuvat Down-lapsen synnyttämistä, luultavasti kokevat kärsimyksensä lisääntyneen. Hyödyn kokeminen vaikuttaa siis olevan varsin subjektiivista.

Utilitarismin ongelmallisuus

Edellinen esimerkki antaa syytä olettaa, että päätöstemme seurausten hyödyllisyyden arvioiminen millään kaikkien hyväksymällä on suhteellisen haastavaa. Olen itse asiassa aina ihmetellyt, kuinka utilitaristinen etiikka voisi toimia käytännössä muissa kuin varsin yksinkertaisissa (teoreettisissa) tapauksissa. Kuinka reaalimaailman äärimmäisen monimutkaisissa tilanteissa olisi mitenkään mahdollista objektiivisesti arvioida päätöksistä koituvia hyötyjä ja haittoja ja perustaa päätöksiä näihin arvioihin? Väitän, ettei mitenkään.

Jokaisen lienee helppo keksiä arkielämästä esimerkkejä tilanteista, joissa toisten kanssa yksimielisyyteen pääseminen jonkin päätöksen hyödyllisyydestä on ollut mahdotonta. Jos päätöksentekovastuu on ollut jaettu ja näkemykset eri päätösvaihtoehtojen hyödyistä ja haitoista ovat olleet eriäviä, päätös on jopa saattanut jäädä tekemättä – tai ainakin sitä on lykätty viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Vaikka päätös olisi lopulta saatukin tehtyä, on se saattanut pohjautua enemmän intuitioon kuin missään määrin perusteltuihin utilitaristisiin laskelmiin.

En usko, että Dawkinskaan on todellisuudessa laskeskellut kovin tarkkaan hyötyjen, vaikka hän väittääkin moraalikäsityksensä perustuvan ”haluun kasvattaa onnellisuuden määrää ja vähentää kärsimystä”. Onnellisuuden kasvattaminen ja kärsimyksen vähentäminen näyttää Dawkinsilla tarkoittavan lähinnä sitä, että tietynlaisten ihmisten, tässä tapauksessa Down-lasten, olemassaolo vähentää onnellisuutta ja lisää kärsimystä – sekä lasten itsensä että ympäröivän yhteiskunnan. Tämä käsitys jää kuitenkin vaille perusteluja. Dawkinsin utilitarismia voisi kenties luonnehtia ”intuitiiviseksi utilitarismiksi”, jossa ilmiön todelliset hyödyt ja haitat jäävät kunnolla punnitsematta.

Hyveet hyötyajattelun takana

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei varsinaisesti ole ollut ottaa kantaa Down-sikiöiden kohtaloon tai mihinkään muuhunkaan yksittäiseen moraaliseen ongelmaan, vaan nostaa yhden ajankohtaisen esimerkin avulla esille utilitarismiin perustuvan argumentoinnin ja päätöksenteon ongelmia. Johtopäätöksenä voidaan tiivistetysti todeta, että hyvin perusteltu utilitarismi näyttää olevan mahdotonta.

Jos hyötyetiikka ei ole ratkaisu, niin mikä sitten on? Hyve-etiikkako? Mahdollisesti. Ehkä Dawkinsin intuitiivinen utilitarismikin on tietynlaista salattua hyve-etiikkaa. Ehkä hänen käsityksensä hyvästä elämästä perustuu ajatukselle, että elämä on parempaa ilman ”kärsimystä tuottavia” ihmisyksilöitä kuten Down-lapsia. Ehkä Dawkinsin mielestä vain on kohtuullista ja oikeudenmukaista, että kenenkään ei tarvitse kärsiä turhaan. Jonkun toisen käsitys hyvästä elämästä, kohtuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta saattaa toki olla aivan toisenlainen.

Olen edellä syyttänyt hyötyetiikkaa liiasta subjektiivisuudesta, mutta onko siis hyve-etiikkakin subjektiivista? Varmasti, ainakin jossain määrin, ja ainakin käytännön elämässä. Silti se on lähtökohtaisessa johdonmukaisuudessaan parempi lähtökohta kuin utilitarismi, joka ei yksinkertaisesti toimi.

Epilogi

Tätä artikkelia kirjoittaessani uutisoitiin tuoreesta tutkimuksesta (Tiihonen et al., ”Genetic background of extreme violent behavior”, Molecular Psychiatry (e) 28.10.2014), jossa havaittiin yhteys ihmisen kahden geenin (MAOA, CDH13) muunnosten ja äärimmäisen väkivaltaisen käytöksen välillä. Tutkijoiden mukaan havaitut geenityypit voivat selittää vähintään 5–10 prosenttia Suomessa tapahtuvista vakavista väkivaltarikoksista. Vastaavia tutkimuksia on ilmestynyt maailmalla aiemminkin. On toki heti korostettava, kuten tutkijat itsekin korostavat, että vaikka tutkimustulokset ovat kiinnostavia ihmisten aggressiivisen käyttäytymisen ymmärtämisen kannalta, tuloksia ei voida suoraan soveltaa seulonnoissa tai rikosten ehkäisyssä.

Dawkinsin logiikkaa noudattaen voisi kuitenkin ajatella, että jos joskus tulevaisuudessa lääketiede mahdollistaisi sikiövaiheessa luotettavasti sen määrittämisen, että tietyt sikiöt tulevat erittäin suurella todennäköisyydellä kehittymään rikollisiksi ihmisiksi, nämä sikiöt tulisi abortoida. Intuitiivisesti ajatellen nimittäin tuntuu siltä, että vakaviin väkivaltarikoksiin taipuvaiset ihmiset aiheuttavat enemmän kärsimystä muille ihmisille kuin Downin syndroomaa sairastavat lapset. Jos siis Down-lapset tulisi abortoida, miksi ei äärimmäiseen väkivaltaan tulevaisuudessa taipuvaisia sikiöitä? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä Dawkins olisi tästä.

Juuso Loikkanen

Juuso Loikkanen on systemaattisen teologian tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopistossa. Vapaa-aikanaan hän seuraa aktiivisesti jalkapalloa ja filosofista keskustelua sekä valmistelee vaihtelevalla aktiivisuudella matematiikan väitöskirjaa.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€