Kauneus saapuu käytännöllisyyden kynnykselle

Walt-Disney-Signature

Kun opimme lapsena kirjoittamaan, käsiala oli ensin haparoivaa. Vähitellen teksti muuttui selkeämmäksi, ja allekirjoitus oli helppo lukea.

Ajan myötä allekirjoituksemme kului kuin kynnys, jonka yli kuljetaan ahkerasti. Siitä häipyivät pois turhat, helposti kuluvat kohdat. Vain reunat ja oksankohdat jäivät, siis ne osat joista persoonamme on tunnistettavissa.

Allekirjoituksesta ei välttämättä saa enää selvää, mutta se on sulava, ja viiva on epäröimätön. Kauneus on syrjäyttänyt käytännöllisyyden.

Kun Kseniasta tuli Menja

Etunimien kehittymisessä sukupolvien välillä näkyy usein sama kaari: Ensin syntyy alkuperäinen nimi, jolla on merkitys. Sitten nimi lyhenee, siis ikään kuin kuluu. Lopuksi lyhentymästä syntyy variantteja, joilla ei enää ole muuta yhteyttä edeltäjäänsä kuin muoto. Merkitys on täysin kadonnut, mutta kauneus jää.

Siis vaikkapa näin: Ksenia ’vaeltaja, vieras’ -> Senja -> Enja, Menja. Nimi Menja ei tarkoita mitään, mutta siinä on tallella oleellisin: kauniisti sointuva äänneyhdistelmä –enja.

Ensin vastustin näitä varioituja nimiä. Etunimillähän on ollut kautta aikojen jokin merkitys. Vasta nykyihminen on alkanut antaa nimiä vain äänteellisen kauneuden mukaan.

Nimen merkitys on aina ollut osa nimen käyttötarkoitusta. Jo muinainen suomalainen on halunnut lapsestaan jotain hyvää ja uljasta, ja tämä toive on viestitty nimen merkityksellä. Tästä kertoo esimerkiksi ikivanha nimityyppi Vartia ’vartija’, Sotia ’sotija, soturi’ tai Arpia ’arpoja, tietäjä’.

Mutta mitä tekee nimellä, jolla ei ole tarkoitusta? Riittääkö pelkkä äänteellinen kauneus, vaikka nimi kumisee tyhjyyttään?

Kynnyskin kuluu, muttei turhaan

Mummolan kynnyspuu oli kulunut. Teräväkulmaisesta kynnyksestä oli tullut pyöreäreunainen, sillä vuosikymmenten askelet olivat kuluttaneet sen sileäksi.

Kynnys oli keskeltä matala, mutta reunoilta ennallaan. Siinä oli oksankohdat hieman kohollaan, sillä kengät eivät kuluttaneet oksien pihkaista sydänpuuta kovin helpolla. Kun aikuiset olivat ulkona, hivutin sormeani pitkin kynnyspuun syitä ja pujottelin sitä oksankohtien sivuitse. Pehmeästi aaltoileva muoto oli silmiini kaunis.

Kauneus oli tullut käytännöllisyyden sijaan, sillä kynnyksen alta veti talvisin. Ovi ei enää osunut tiiviisti kohdilleen kynnyksen keskiosan kanssa. Kovilla pakkasilla eteen piti kääriä villaviltti.

Aikuisena pohdin, onko kuluneella kynnyksellä oikeutusta olemassaoloon. Pitäisikö kynnys vaihtaa, koska sen alta vetää ja varpaat jäätyvät?

Lopulta oivalsin: kynnystä ei kannata arvioida sen alkuperäisen käyttötarkoituksen kannalta, sillä käytännöllisyyden fokus on muuttunut.

Ensin kynnyksen käytännöllisyys oli tiiviydessä, mutta myöhemmin käytettävyydessä. Kuluneeseen kynnykseen ei enää kukaan lyönyt varpaitaan, ja sen yli oli helppo raahata polttopuukoria.

On väärin olettaa, että jonkin asian käyttöarvo tai merkitys pysyy aina samana. On myös turhaa arvioida jonkin asian käytännöllisyyttä vanhojen kriteerien pohjalta.

”Tämä on niin väärin!”

Aina kun paheksumme jotain, kannattaa miettiä, olemmeko vain ajatelleet käyttötarkoituksen väärin.

Mikä kumman etunimi tuo on oikein olevinaan? Etunimellä ei tarvitse enää nykyään olla suoraa merkitystä, koska lapsi itse luo nimelleen tarkoituksen. Nimelle ei kaivata tarkoitetta, koska uusi merkitys on lapsi itse.

Eihän tuosta signeerauksesta saa mitään selvää! Allekirjoituksen uusi fokus on nopeassa kirjoittamisessa: aikaa ei tuhraannu joka pisteen piirtämiseen. Allekirjoituksesta ei kuulukaan saada selvää, koska sen läsnäolo ei ole informatiivinen vaan usein juridinen.

Sitä paitsi kynnysanalogia auttaa ymmärtämään monta muutakin asiaa ja vähentämään paheksuntaa.

Miksi nuoret kirjoittavat netissä niin epäselvästi? Siksi että lyhenteet ja hymiöt säästävät aikaa. Ja siksi että oma heimokieli luo yhteisöllisyyttä. Ei sitä ole tarkoitettukaan ulkopuolisten tajuttavaksi. Kielen funktio ei enää ole ”ymmärrettävää kaikille”, vaan ”kätevää oman ryhmän sisällä”.

Ja yhtäkkiä nuorten kieli alkaa näyttää soljuvalta, kauniilta, pelkistetyltä. Siinä on jäljellä enää se tarpeellisin.

Katleena Kortesuo

Katleena Kortesuo on bloggaaja, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut selkeään tekstiin, sisältömarkkinointiin ja verkkokirjoittamiseen. Katleenan Ei oo totta -blogi on Suomen luetuimpia viestinnän alan blogeja.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€