Älä epäröi asettaa rohkeita tavoitteita

aika ja tavoitteet

Kun vuosi vaihtuu, katsomme taaksepäin ja tähyämme tulevaisuuteen. Minkälaisia onnistumisia mennyt vuosi toi tullessaan? Mitkä asiat olisivat voineet jäädä tapahtumatta? Minkälaisia korjausliikkeitä tulevana vuonna pitäisi tehdä? Mihin suuntaan toivoisimme elämän etenevän?

Itse koen vuoden vaihtuessa ajan vääjäämättömän etenemisen ehkä hieman keskivertoa voimakkaammin. Uuden vuoden starttaamisen lisäksi tänään nimittäin sattuu olemaan syntymäpäiväni. Numerot eivät siis muutu vain seinäkalenterissa.

Olen havainnut, että vanhenemisen kokeminen on perin henkilökohtaista. Joillekin iän karttuminen on ahdistavaa, kun taas joidenkin fiilis näyttää kohenevan siitä, että vuosia kertyy.

Omassa mittarissani viisari osoittaa enemmän neljänkympin kuin kolmenkympin suuntaan. Erinäisistä syistä ikääntyminen tuntui kymmenen vuotta sitten henkisesti helpommalta kuin nyt.

Säästän lukijan psykologiselta nojatuolipohdinnalta. Olennaista on se, että ikääntymiseen liittyvät tuntemukset ovat saaneet minut pysähtymään aiheen äärelle, ja tähän liittyen minulla on sanottavaa, joka saattaa koskettaa jotakuta muutakin kuin itseäni.

Tuntematon tulevaisuus rajoittaa

Kun vuodet ovat riittävästi vierineet, on helppo havaita, kuinka rajoitetusta näkökulmasta monia asioita tarkasteli nuorempana. Nyt kun pohtii taakse jääneen elämän kehityskulkuja, ne vaikuttavat pääasiassa hyvin ymmärrettäviltä. Nuorempana ihminen elää enemmän tai vähemmän sumussa.

Minusta on ollut vaikuttavaa se, että hyvinkin isot saavutukset näyttävät jälkeenpäin aivan realistisilta, mutta nuorempana niistä haaveileminen saattoi kuitenkin tuntua liian uskaliaalta. Esimerkki valaissee asiaa:

Muuan ystäväni ilmoitti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan yliopistossa, että hän väittelee tohtoriksi, ennen kuin täyttää kolmekymmentä vuotta. Ja niin hän teki, ja päätyipä matkan varrella vieläpä töihin maailman huippuyliopistoihin ja sai sittemmin dosentuurin.

Hän ei ollut ainoa ystäväni, joka teki kyseisen tempun. Tunnen useita ennen kolmekymppisiään tohtoriksi väitelleitä.

Joku saattaa nyt kenties ajatella, ettei väitöskirjan kirjoittaminen tuolla aikataululla ole mikään ylimaallinen teko. Tämä on aivan oikein – ei se olekaan! Tietenkin se vaatii huomattavaa lahjakkuutta, sinnikkyyttä, tarkkuutta, motivaatiota ja älykkyyttä, mutta kyseessä ei silti ole mikään mahdoton tempaus.

Pointtini on se, että tämän tosiasian oivaltaa kuitenkin yleensä selvästi vasta jälkeenpäin, elävän elämän esimerkkien valossa. Opiskelujaan vasta aloittavalle tällainen tähtäyspiste on monesti liian kaukainen, epärealistisen tuntuinen ja rohkea. Mutta sen ei tarvitsisi olla sitä!

Jälkeenpäin näkee selvemmin

Ystäväni oli poikkeus; hän rohkeni asettaa jo varhain omalla elämänurallaan selvän tavoitteen ja suunnitelman, vaikka ei hänkään tiennyt, kuinka lopputulokseen tarkalleen edetään. Mielestäni tällaista poikkeusajattelua voisi olla rutkasti enemmänkin – vaikka niin paljon, ettei kyse olisi enää poikkeuksesta.

Kyse ei ole tietenkään pelkistä akateemisista saavutuksista – se palveli ainoastaan asiaa havainnollistavana esimerkkinä. Ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita, elämän-uria ja ympäristöjä.

Pelkään että monella jää saavuttamatta hienoja merkkipaaluja ja merkittäviä tekoja pelkästään siitä syystä, että he eivät rohkene asettaa tavoitteita ja pyrkiä päämääriinsä. He eivät rohkene tehdä niin, koska tulevaisuus on tuntematon, ja monet tavoitteet saattavat sen tähden vaikuttaa lähes suuruudenhulluilta, liian rohkeilta ääneen puhuttaviksi.

Kuitenkin jälkikäteen tarkasteltuna, haastavilta tuntuneitten tavoitteiden saavuttaminen näyttäytyy aivan realistisena. Tavoitteiden saavuttamista edeltäneet vaiheet ovat olleet kaikki luontevia ja ehkä helppojakin askeleita.

Rohkeita tavoitteita kannattaa asettaa

Minulle iän karttuminen kertoo, että rohkeita tavoitteita kannattaa asettaa. Se, mikä näyttää tänään hullunrohkealta, voi vuosien edetessä osoittautua lopulta aivan luonnolliseksi tavoittelun kohteeksi ja kivuttomasti saavutetuksi lopputulokseksi.

Paljon voimme tehdä myös omalle rajoittuneelle näkökulmallemme. Kannattaa lukea kirjallisuutta, niin tietokirjoja kuin kaunokirjallisuuttakin – unohtamatta elämäkertoja. Näkökulma maailmasta ja inhimillisestä elämästä avartuu.

Voimme kuunnella ja ottaa tosissamme vanhempien ja viisaampien vinkit ja neuvot. He ovat jo kulkeneet tietä, joka meillä nuoremmilla on vielä edessä. He voivat kertoa, mitä on odotettavissa.

Voimme opetella myös pysähtymään, kuvittelemaan ja unelmoimaan. Tällä tavoin voit tavoittaa jo nyt näköpiiriisi sellaista, joka ei ole vielä tullut todeksi, mutta jonka eräänä päivänä saat nähdä toteutuvan, kun ponnistelet tavoitettasi kohti.

Haluatko lääkäriksi, lentokapteeniksi tai ministeriksi? Onko mielessäsi menestyvän yrityksen perustaminen? Mielitkö tehdä jotain, mikä hyödyttäisi isoja ihmisryhmiä: kehittää syöpälääkkeen, perustaa köyhiä avustavan säätiön, lähteä vapaaehtoistyöhön kehitysapukohteeseen?

Unelmoi vapaasti. Ota rohkeasti isojakin tavoitteita. Ne voivat hyvinkin toteutua.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€