Miten saan sen, mitä tarvitsen?

SuklaaMinttu

Entä kun rohkeat tavoitteet on asetettu ja tahdonvoimalla niitä kohti kilvoiteltu vuodesta toiseen, mutta elämä ei menekään kuin Strömsössä? Vuodenvaihde nosti väistämättä mieleen tavoitteita ja tahtotiloja. Ehkä selkeitä, suuria ja rohkeita, ehkä tällä kertaa hillittyjä, pieniä parannuksia.

Tavoitteet ovat kuin houkutteleva eväspaketti, joka saa lapset viis veisaamaan luontoretkestä, kunhan vain saisi jo avata ne eväät! Aikuisten elämän eväspaketti ehtii menettää tuoreutensa ja usein kokonaan kadota kunkin vuoden mittaisen retken aikana.

Valmistauduin alkaneesesen vuoteen selailemalla vanhoja päiväkirjamerkintöjä viisitoista vuotta taaksepäin. En toden totta ilahtunut havaitessani, että joka vuosi asettamani uuden vuoden tavoitteet ovat olleet tyrmistyttävän identtisiä niiden kanssa, jotka olivat jälleen päätymässä tulevan vuoden tavoitelistalleni.

Osa tavoitteista on ollut suhteellisia: nostaa tasoa edeltävästä vuodesta jollakin elämän osa-alueella. Osa tavoitteista puolestaan on koskenut jonkin tilan saavuttamista, kuten taloudellisen tasapainon, rasvaprosentin, nauttia nolla grammaa epäterveellisiä aineita, onnellinen parisuhde, keskeytymätön yöuni kahdesti viikossa…

Riippumatta siitä, millaiseen muotoon tavoitteet on kirjattu, ne toistuvat vuodesta toiseen. Jotain niistä olen toki saavuttanutkin – tai ehkä saanut osakseni silkasta armosta – ja myös jälleen menettänyt. Toisia tavoitteita olen muovaillut vuosittain hiukan, mutta joka vuosi listalla on ollut muutos- tai parannustavoitteita liittyen terveyteen, työhön, rakkauteen ja rahaan.

Miten näinkin sivistynyt ja elämänkokemusta omaava ihminen voi olla niin sokea, ettei näe selviä realiteetteja? Eiköhän jo kolmantena vuonna olisi ollut järkevää miettiä merkittävää keinojen tai itse tavoitteiden vakavaa kyseenalaistamista? Onnihan on ollut läsnä kaikki nämä vuodet, vaikka tavoitellut asiat ovat merkittävässä määrin puuttuneet!

Pohdin vakavasti, voiko ihminen muuttua. Ja jos, niin miten. Kun ajattelen tuttavapiiriäni, optimistisestikin ajatellen alle yksi sadasta on muuttunut selvästi vuosien varrella.

Olen kiitollinen, etten ole ymmärtänyt tätä aiemmin – armosta. Valtavan hienoja asioita olisi jäänyt kokeilematta ja kokematta, jos olisin tiennyt, että ne eivät jää pysyviksi tai eivät johdatakaan minua kohti itse asettamiani tavoitteita. Kuka kirjaisi tavoitteisiinsa epäonnistumisia ja vaikeuksia? Ne ovat kuitenkin auttaneet eniten kasvamaan ihmisenä ja oppimaan.

Entäpä jos olisin käyttänyt kaiken tämän henkisen tahtoenergian, jolla olen roikkunut ja liukunut tavoitteiden toteutumisen toivon köysiradalla vuodesta toiseen edestakaisin, vaikkapa yksinkertaisesti jokaisessa hetkessä parhaani mukaan ja avoimin mielin elämiseen ja toimimiseen peilaamatta sitä lainkaan tavoitteisiin? Sehän johtaisi varmasti entistä rikkaampaan ja parempaan elämään.

Merkittävän turhautumisen jälkeen päädyinkin tänä uutena vuotena kirjaamaan vain asioita, joista luovun. Kiirehdimme täyttämään, ennen kuin meillä on tilaa. Mitä vielä voisin heittää kattilaan, elämän soppaan? Maut eivät ole erottuneet parhaalla tavalla pitkään aikaan, aina on vähän liikaa tuota tai tätä makua. Vielä yksi elämän osa-alue, jolle haluan tehdä jotain. Niinpä nyt haluan ja siksi minun täytyy

Luovuin muun muassa ajatuksesta rajoittaa syömisiä sekä tavoittelemasta taloudellista vapautta. Luopumisen seurauksena ryhdyin yllättäen saman tien kiinnittämään lempeän rakentavasti huomiota laadukkaaseen ravintoon ja tarkkailemaan huolellisesti tuloja ja menoja. Oppi: kun vuositavoitteet asettava sisäinen pomo puuttuu, on vastuu itsellä ja hyvän elämän deadline jo tänään.

Entä jos lisäksi lakkaisin kuuntelemasta sisäistä pomoa, joka kuuntelun ja rohkaisun sijaan käskyttää ja arvostelee? Kuuntelisin sen sijaan armollista hiljaisuutta, antaisin tilaa uusille havainnoille? Nyt olen katsonut silmiäni vaivalla siristäen aina suoraan eteen, kun jotain arvokkaampaa nähtävää on ollut ylhäällä, sivullani tai takanani.

Luopumislistalle päätyivätkin myös kaikki pitää, täytyy, pitäisi ja on pakko –leimatut tekemiset.

Turhista turhinta on tehdä asioita väkisin. Tee se, mitä valitset tehdä, hyvillä mielin. Pakotetun toiminnan kompensaatioksi tarvitaan lohduketta, joka usein mitätöi hyvän teon arvon. ”Pitää täyttää tämä verolomake”, jonka jälkeen koen ansaitsevani itseni hemmottelua. Ei pidä, ei todellakaan pidä! Voin aina valita täyttämättä jättämisen aiheuttamat seuraukset. Ehkä ne huomioon ottaen kannattaa ja peräti haluan täyttää lomakkeen.

Luopumalla sisäisestä komennuksesta voi raivata tilaa sellaiselle uudelle, jota ei vielä näe, ei osaa kaivata ja arvostaa. Viisauden ja hyvän elämän juuri itselle tärkeimpiä eväitä ei nimittäin voi itse valita.

Seisomalla juuri siinä, jossa nyt seisot, katsomalla juuri siitä kulmasta elämääsi ja maailmaa, jossa nyt seisot, et kykene näkemään ja tahtomaan itsellesi oleellisinta elämäsi evästä. Sitä, mitä tarvitset.

Paras maku on yksinkertainen, puhdas, aito ja vivahteikas. Kuin hyve.

Itselleni tästä tulee yksinkertaisesti armon vuosi.

Isa Merikallio

Isa Merikallio on toinen Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittajista. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo tulevaisuudessa työllistyvänsä kirjoittamalla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€