Ihmisen minuus kehittyy yhteydessä toisiin

ihmisyydenyhteys

Minuutemme on se tapa, jolla haluaisimme olla vuorovaikutuksessa ja tulla ymmäretyiksi. Jos ihmisen oma näkemys ja muiden ihmisten ymmärrys henkilön identiteetistä eroavat suuresti, niin vuorovaikutuksesta tulee hankalaa. Toiset näkevät sinut silloin henkilönä, joka et koe olevasi.

Ilman yhteyttä maailma on kylmä ja vieras paikka. Me emme ole valinneet syntyä tällaiseen maailmaan, tai sitä minkälaiseksi me itse synnymme. Me vain satumme olemaan täällä, ilman hyviä vastauksia tähän mysteeriin, johon meidät on heitetty. Kaiken keskellä me kysymme itseltämme: Kuka minä olen? Mikä on minun tehtäväni ja tarkoitukseni täällä?

Nämä kysymykset saavat ihmisen helposti ymmälleen. Mistä tämän etsinnän voisi aloittaa? Se vaikuttaisi olevan matka, jonka ensimmäisiä askeleita on vaikea tavoittaa. Alkutaipaleelle voi löytää polun, joka aukeaa hiukan yllättävältä suunnalta:

Toisen ihmisen kasvoista. Yhteydestä, joka ihmisten välille muodostuu.

Yhteyden ulkopuolelle ajatuessamme meitä odottaa maailma, joka ei tarjoa vastauksia. Se on mykkä, se ei vastaa. Siinä emme kuulu mihinkään. On vaikea sanoa, miksi millään olisi mitään merkitystä, jos ajattelemme yksittäisen ihmisen toimintaa suhteessa maailmankaikkeuteen.

Juuri tähän vastaa yhteyden kaipuumme. Ilman yhteyttä ihmisenä oleminen olisi tragedia. Maailman vieraus voidaan voittaa jakamalla se yhdessä. Yhteys on kuulumista, mukana olemista. Tämän yhteyden osana minulla on paikka ja tarkoitus maailmassa. Yhteyden osana oleminen herättää tunteen kodista ja juurista.

Yhteys kuulostaa meistä arkiselta, mutta on itseasiassa todellinen ihme. Yhteys on henkistä läheisyyttä ja välittömyyttä. Se ei tarkoita, että tietäisin toisesta kaiken, vaan sitä että toinen ei kätkeydy. Pystyn tuntemaan hänet läsnäolevana. Hyväksyvällä katseellaan hän viestii välittämistä ja kiinnostusta. Saan “kosketuksen” tähän toiseen ihmiseen, sillä hän on henkisesti saatavilla.

Tämä ihminen on toinen, joka on minusta erillinen ja erilainen. Erilaisuudestaan huolimatta hän jakaa kanssani jotain syvästi yhteistä, koska pystyy muodostamaan minuun tällaisen siteen. Minä en ole tässä maailmassa yksin. Se on kaiken muuttava asia.

Erilaisuus voi pelottaa

Joskus me pelkäämme tätä erilaisuutta. Pelkäämme, että erilaisuus vie meidät toisesta ihmisestä liian kauaksi, niin ettemme enää ymmärrä häntä. Erilaisuus herättää epävarmuutta, kelpaammeko me itse toiselle, kun olemme näin erilaisia. Pelosta ja epävarmuudesta nousee huomaamatta toista ihmistä kontrolloivaa ja rajoittavaa käytöstä, kun pelkäämme yhteyden olevan uhattuna.

Tällaisen käytöksen tarkoituksena on luoda yhteyttä ja turvaa, mutta valitettavasti se harvoin toimii halutulla tavalla. Kun me alamme tukahduttamaan toista ja hänen erilaisuuttaan, niin me ajamme häntä etäämmälle. Jos toinen ihminen ei saa olla se joka hän kokee olevansa, niin miten hän voisi avautua yhteydelle, vaikka yrittäisikin?

Yhteys vaatii siis sitä, että kunnioittamme toisen oikeutta olla oma itsensä. Näin toinen säilyy meille toisena ihmisenä, eikä muutu välineeksi, jota voimme muovata itsellemme sopiviin tarpeisiin. Toisen erilaisuuteen kätkeytyy viime kädessä elämän rikkaus ja merkityksellisyys.

Autonomia syntyy yhteydestä käsin, kun ihminen ymmärtää identiteettinsä tärkeyden yhteyden mahdollistajana. Henkilö on saanut kasvaa ja vahvistua yhteydessä toisiin. Hän ymmärtää yhteyden dynamiikkaa, eikä halua uhrata itseään, koska sellainen yhteys ei olisi aitoa. Hän uskaltaa pitää kiinni siitä, minkä kokee olevan keskeisesti itseään.

Suhde konkretisoi minuuden

Ihmisen minuutta voidaan hahmottaa monella tapaa, mutta yksi hedelmällinen väline on ymmärtää minuus suhteessa olemisen kautta. Yksin on hyvin vaikea vastata kysymykseen “kuka minä olen?” Minuus suhteesta irroitettuna on muodoton ja hahmoton. Se on liian abstrakti löytääkseen itsensä.

Sen sijaan on helpompi vastata kysymykseen, minkälaista suhdetta tavoittelen toiseen ihmiseen. Minuus alkaa saada hahmoa, kun sitä aletaan tarkastelemaan suhteessa toisiin. Minkälainen ihminen haluan olla toisten silmissä? Mitä asioita haluan vaalia ihmissuhteissani? Mistä asioista en halua tinkiä, vaikka toiset olisivat eri mieltä?

Kohti toista – kohti omaa itseä

Ihmisenä olemiseen sisältyy syvä kaipaus, että toiset tunnustaisivat minun ainutlaatuisuuteni maailmassa. Hyväksyntään liittyy määrittämättömyys: Mitä ikinä löydät itsestäsi, niin se ei poista ainutlaatuisuuttasi. Tämän kokeminen luo hedelmällisen pohjan, josta käsin minuutta voi etsiä aidosti ja ennakkoluulottomasti.

Henkilö näkee oman itsensä etsimisen kutsumuksena, johon hänellä on oikeus. Hänen ei tarvitse elää muita varten tai ansaita oikeuttaan olla olemassa. Yhteyttä hän pyrkii vaalimaan tavalla, joka antaa hänen minuutensa tulla todellisena esille.

Mitä lähemmäksi uskallan toista kohti mennä, sitä paremmin huomaan sisälläni asuvan pelon ja epävarmuuden. Se vaatii yhteyttä tullakseen esiin ja näkyviin. Lähentymisellä on ihmisen minuutta jalostava vaikutus. Toisen kohdatessamme me paljastumme itsellemme, emmekä vain toiselle. Löydämme reittejä yhä syvemmälle itseemme, kun uskallamme avautua yhteydelle.

Yhteys ei tuo vain hyvää oloa ja läheisyyttä, vaan on moraalisesti kohottava. Yhteydessä voimme luoda hyvää, jota emme yksin voisi saada aikaan. Ystävyys on tästä hyvä esimerkki. Se perustuu vastavuoroiseen hyvään tahtoon ja toisen kunnioitukseen. Syntyy kiintymystä ja lojaaliutta, ystävän rakkautta toista kohtaan. Tämä on inhimillisesti arvokkaampaa kuin pelkkä liikekumppanuus.

Minuutemme nojaa tunnustukseen

Minuutemme on se tapa, jolla haluaisimme olla vuorovaikutuksessa ja tulla ymmäretyiksi. Jos ihmisen oma näkemys ja muiden ihmisten ymmärrys henkilön identiteetistä eroavat suuresti, niin vuorovaikutuksesta tulee hankalaa. Toiset näkevät sinut silloin henkilönä, joka et koe olevasi.

Identiteetti on keskeisesti sitä, mikä määrittää paikkamme todellisuudessa. Se on sitä, mikä tekee minusta juuri minut. Siksi se nojaa keskeisesti muiden tunnustamiseen. Me haluamme olla yhteydessä toisiin tavalla, joka tuntuu merkitykselliseltä ja aidolta.

Kurotamme kohti toisia löytääksemme ihmisen, jota etsimme itsestämme.

Samuel Salovuori

Kirjoittaja on Hyvejohtajuus.fi:n päätoimittaja ja filosofi. Hän on aikaisemmin toiminut myös Etsijän päätoimittajana. Vapaa-ajallaan hän nauttii urheilusta, kirjoista ja on omasta mielestään hyvin vitsikäs.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€