Hyvetaiteet

good-memory1Hyvä taiteilija on taitelija, joka omistaa taiteelle keskeiset hyveet. Hyvä taide on taidetta, joka tukee hyveissä kasvamista. Hyveiden, taiteiden ja niiden suhdetta käsittelevä artikkeli haastaa populaarit näkemykset taiteesta.

Jos mieluummin laulat kuin et laula, kirjoitat kuin et kirjoita, näyttelet kuin et näyttele, maalaat kuin et maalaa, niin Jumalan tähden (ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti) tee sitä sitten.” -Julia Cameron

Mikä on sallittua taiteen nimissä? Jokaisen täytyy vastata tähän kysymykseen oman maailmankatsomuksensa mukaan. Kaikki ei ole omasta mielestäni sallittua taiteenkaan nimissä. Taiteiden tulee toki kyseenalaistaa yhteiskunnan normeja, mutta ne eivät saa esimerkiksi rikkoa ihmisen tai eläimen subjektiivista oikeutta elämään.

Uskon, että taiteiden tulisi kannustaa ihmisiä hyveiden kehittämiseen. Samalla uskon myös, että hyveet kannustavat ihmisiä taiteiden, tai väljemmin ilmaistuna luovuuden, pariin.

Hyveetön taiteilija

Taidetta voi tehdä terveellisellä tavalla ja luovuutta voi ruokkia moraalisesti sopivin keinoin kyseenalaistaen kärsivän taiteilijan identiteetin. Taiteilijan huonot tavat tai riippuvuudet eivät tee taiteesta millään lailla parempaa.

Kirjailija ja luovuuden opettaja Julia Cameron puhuu kirjassaan Luovuuden tie siitä, miksi taiteilijoille muodostuu huonoja tapoja, joilla taiteilijan uralle suunnittelevia ihmisiä pelotellaan.

”Itsensä hoivaamisen ja itsensä kunnioittamisen välillä on yhteys. Mikäli annan muiden ihmisten määrätä ja muokata minua käsityksineen siitä mikä on korrektia ja normaalia, myyn itseni halvalla. Muut ehkä pitävät minusta enemmän ja seurani on heille ehkä helpompaa, mutta itse vihaan itseäni. Itseäni vihatessa saatan satuttaa itseäni ja muita. Tehdessäni vahinkoa taiteilijalleni saatan sortua mässäilyyn, juopotteluun, raivokohtauksiin. Tiedosta näiden välinen yhteys. Silloin kun me taiteilijat emme luo, saatamme olla ilkeitä ja outoja, sekä muille että itsellemme.”

Taiteettomuus ei siis ole ratkaisu, vaan aktiivisempi taiteen tekeminen, luovuuden käyttäminen yhdessä hyveiden kehittämisen kanssa.

Elokuvassa The Equilibrium maailmasta on tuhottu kaikki taide maailmanrauhan nimissä. Taide synnyttää tunteita, ja kontrolloimattomat tunteet ovat ennalta-arvaamattomia, samaan tapaan kuin kaikki vapaata tahtoaan käyttävät ihmiset Ennalta-arvaamattomuus ei ole sama asia kuin hyveettömyys. Taiteilija voi herättää yleisössä ennalta-arvaamatonta käyttäytymistä, riippumatta hänen aikeidensa hyveellisyydestä tai hyveettömyydestä.

Lukija voi esimerkiksi samaistua johonkin romaanin hahmoon ja tehdä epähyveellisiä valintoja omassa elämässään toivoen, että se johtaa samaan lopputulokseen kuin romaanin hahmon tapauksessa. Taiteilija on kuitenkin voinut luoda romaanin hahmon epähyveelliset valinnat, jotta joku toinen lukija, joka on tehnyt kyseiset valinnat, kokisi empatiaa romaanin kautta. Toisaalta joku toinen lukija, joka lukee saman romaanin voi päätyä välttämään kyseisen romaanihahmon toimintamallia, jotta hän välttyisi romaanihahmon kohtalolta.

Taiteen itsesensuuri

Taiteen ennalta-arvaamattomuudesta johtuen on vaikea sanoa, mitä taidetta – jos mitään – pitäisi sensuroida. Ehkä tässä juuri yksilön omat hyveet astuvat areenalle. On tärkeää, että sekä taiteilija että taiteen yleisö kehittävät hyveitään.

Eräs esimerkki taiteen tekijän hyveettömyydestä ja yleisön reagoimisesta siihen oli eräs tanssiesitys, jossa tanssijat riisuutuivat alasti. Ihmisvartalo on kaunis, ei siinä siis mitään hävettävää, mutta palveliko alastomuus oikeasti yhteiskuntakritiikkiä vai oliko se kenties järjestetty ulkomaalaisen koreografin silmänhimon iloksi? Vaikea sanoa kyseisen koreografian motiivia, mutta minussa teos ei herättänyt yhteiskuntakriittisiä, vaan pikemminkin taiteen tekijöiden moraalin liittyviä, pohdintoja.

Mutta vaikka koreografi oli luonut hyveettömän teoksen, ei se tarkoittanut sitä, että minun olisi ollut pakko katsoa koko esitys. Suojelinkin omaa sielunmaailmaani sulkemalla silmäni tarvittaessa. Sen sijaan poliittista tekoa en tehnyt lähtemällä pois kesken tanssiesityksen. Osaksi sen tähden, etten halunnut loukata taitavia tanssijoita, osaksi sen tähden, etten halunnut vaivata muita poistuessani katsomon keskimmäiseltä paikalta.

Hyveet ovat siis kuitenkin ensisijassa henkilökohtainen asia, joita pystyy harjoittamaan hyveetöntäkin taidetta kohdatessaan.

Alexandre Havard puhuu kirjassaan Hyvejohtajuus (Providentia 2009) taiteiden itsesensuurista:

”Johtajat eivät lue mitä tahansa kirjoja tai lehtiä, katso mitä tahansa elokuvia tai kuuntele mitä tahansa musiikkia. He ovat tietoisia ihmispersoonansa arvosta, he suodattavat kaiken moraalisesti kyseenalaisen ja täyttävät sydämensä ja mielensä kaikella hyvällä ja jalolla. Heillä on suunnitelma oman itsensä ja seuraajiensa persoonallisuuden rakentamisesta. He tietävät, että se vaatii valikointia, ja se tarkoittaa itsehillinnän hyveen harjoittamista.” (s. 88)

Hyveet eivät kuitenkaan ole aina yksiselitteisiä. Ei ole helppo sanoa, mitä esimerkiksi oikeudenmukaisuus kussakin käytännön tilanteessa tarkoittaa. Entä mikä on tervettä rohkeutta ja mikä on uhkarohkeutta? Vaikea on joskus nähdä myös rakentavan itsehillinnän ja tunteiden tukahduttamisen ero.

Taiteen ja hyveiden moninaisuus

Hyveet siis tukevat taidetta. Toisaalta hyveet itse voivat kehittyä taiteiden avulla. Esimerkiksi viisaus, johon liittyy muun muassa todellisuuden hahmottaminen, voi kasvaa taiteiden parissa. Kaikkea ei tarvitse omakohtaisesti kokea, varsinkin kun taiteiden kautta voi jopa tuntea niitä tunteita, joita kyseisen elämänkokemuksen läpikäymisen kautta tuntisi.

Taide on mahtava keino muun muassa suurisieluisen luonteen kehittämisessä. Suurisieluisen luonteen omaavalla ihmisellä on unelmia ja visioita, joihin taiteen kautta voidaan tarjota siemeniä tai hyvää kaikupohjaa haparoiville unelmille. Disney on mielestäni hyvä esimerkki tästä. Toisaalta Disney edustaa monille viihdettä, ei taidetta, mutta jätetään tämä rajanveto toiseen kertaan.

Taiteen ei tulisi mielestäni tarjota kuvia, jotka jättävät rumia jälkiä ihmisen psyykeen. Toisaalta taideterapiassa voidaan käsitellä omassa psyykessä jo olevia rumia jälkiä. Taiteet terapian muotona ovatkin ihan oma lukunsa julkaistavaan taiteeseen verrattuna. On siis hyvä, että on olemassa taiteen portinvartijoita, kuten kustannustoimittajia.

Valitettavan usein kustannustoimittajilla ei ole aikaa antaa neuvoja aloitteleville kirjailijoille, vaan taiteilija joutuu hakemaan rakentavaa kritiikkiä itsenäisesti eri lähteistä. Ystävät ja perhe toimivat ideaalitilanteessa hyvinä tukijoina taiteen kehittämisessä. Toisaalta ystävät ja perhe voivat murskata täysin aloittelevan taiteilijan itseluottamuksen ja lupaava taide voi kuolla aivan turhaan, ja rikas taiteellinen ura voi loppua siten ennen alkuaan.

Hyveellisyysloukku

Ystävien ja perheiden tuomitseva suhtautuminen taiteilijan luovuuteen – tai sen pelko – voi johtaa hyveellisyysloukkuun, joka Cameronin mukaan voi olla tappavaa taiteelle. Hän kirjoittaa:

”Monet ihmiset eivät uskalla toimia ja ottaa ratkaisevaa askelta koska eivät halua olla itsekkäitä: he pelkäävät mitä heidän perheelleen ja kumppanilleen tapahtuisi. He haluavat olla mukavia ja huomaavaisia.

Tässä ei kuitenkaan ole Cameronin mukaan kyse hyveistä vaan maailman paheksunnan pelosta, ja pelkohan sulkee tunnetusti pois sen kaikkein tärkeimmän hyveen eli rakkauden. Toisaalta itsekkyyskään ei ole hyvä asia. Taiteilijan tulisi pyrkiä löytämään tasapaino temperamentistaan tinkimättömyyden ja luonteen kehittämisen välille.

Hyveet, jotka ovat luonteeseemme juurtuneita hyviä tapoja, ovat hyveitä vain silloin, kun ne ovat aitoja, eivätkä pelkkiä kuoria. Hyveitä voi harjoitella näyttelemällä niitä, mutta nämä ”näyttelyhyveet” eivät saa tukahduttaa aitoa minuuttamme ja johtaa meitä hyveellisyysloukkuun. Tämä loukku on äärimmäisen vaarallinen ihmisille, jotka haluavat elää luovaa elämää, sillä pyrkimys kunnioitettavuuteen ja kypsyyteen – jotka sinänsä ovat ihailtavia ja tavoittelemisen arvoisia asioita – voi johtaa inspiraation ja itsensä kadottamiseen, tai ainakin taiteen sisällön kuihtumiseen.

Julia Cameron uskoo, että emme putoa hyveellisyysloukkuun, jos kykenemme löytämään oman sisäisen luojamme ja käyttämään luovuuttamme, sillä siten ”opimme olemaan hengellisiä tässä maailmassa ja luottamaan Jumalan hyvyyteen sekä omaan ja koko luomakunnan hyvyyteen”.

Temperamentti ja luonne

Havard puhuu kirjassaan temperamentin ja luonteen eroista. Kun Julia Cameron kehottaa kirjassaan luovuutta kaipaavaa ihmistä lukemaan mitä hän haluaa lukea, ei mitä hänen tulisi lukea, ja kun Havard puhuu siitä, että johtajat eivät lue mitä tahansa kirjoja, tulemme temperamentin ja luonteen eroihin.

Uskon, että meidän tulisi hyväksyä temperamenttimme ja lukea esimerkiksi rakkausromaaneja jännitysromaanien sijaan, jos romanttiset romaanit inspiroivat meitä – ja päinvastoin, jos jännitysromaanit herättävät mielenkiintomme. Sen sijaan viisaudella ja itsehillinnällä ihminen pystyy valitsemaan, lukeeko hän hyvällä maulla kirjoitetun rakkaus- tai jännitysromaanin. Eli lue sitä mihin sinulla on mielenkiintoa, mutta älä mässäile moraalittomuuden parissa.

Kaikkea ei tarvitse nähdä, kuulla tai lukea yksityiskohtaisesti, jotta viesti tulisi perille. Mietin nyt lähinnä seksikohtausten yksityiskohtaista kuvausta. Kirjassa asia ei mielestäni ole niin paha kuin elokuvissa, sillä se voi olla jopa informatiivisesti hyödyllistä.

Dialogilla paratiisiin

Itse uskon vakaasti siihen, että eläisimme kauniimmassa maailmassa, jos ihmiset pyrkisivät jatkuvasti kehittämään sekä hyveitään että luovuuttaan. Mitä tasapainoisempi taiteilija, sitä rakentavampaa ja rikkaampaa väitän hänen taiteensa olevan. Toisaalta Jumala voi käyttää myös huonoa taidetta koko maailman hyväksi.

En yritä vakuuttaa ketään omasta mielipiteestäni, pikemminkin toivon, että omaa näkemystäni horjutettaisiin hyvällä maulla – aivan niin kuin hyvetaiteidenkin on tarkoitus tehdä!

Brenda Uelandin sanoin: ”Miksi kaikkien pitäisi käyttää luovaa voimaansa…? Siksi, että se tekee ihmisistä anteliaita, iloisia, vilkkaita, rohkeita ja hyväntahtoisia. Se auttaa torjumaan sisäisen aggressiivisuuden sekä tavaran- ja rahanhimon.

Johanna Davies

Kirjoittaja Johanna Davies, 30, on valtiotieteiden maisteri ja toimii tällä hetkellä freelance kirjoittajana Espanjassa. Hän kirjoittaa muun muassa politiikasta, taiteesta ja hengellisyydestä. Valmistumassa on myös esikoisromaani, joka perustuu luovan realismin filosofiaan.

 
  • I'm a dog, and I can smell your smell right through your clothes
    And I espouse some views that you yourself just might not hold
    Sometimes I am given pause to think when
    I consider what we could call the Good Life

    Näin alkaa Crash Test Dummiesien biisi "I'm a Dog". Maatalon koira pohtii hyvää elämää ja antaa oman arvionsa mm. mukafilosofeista. Myös taiteilijat saavat kyytiä:

    How come all of your poets fall into despondencies?
    And then write it down for us to read every indignity!
    Not such worthy specimens, these creatures:
    Hardly fit for what you could call the Good Life

  • Heidi

    Kiitos Johanna hyvästä artikkelista ja erittäin tärkeästä aiheesta!

    Julkisena taiteena esitetään mielestäni liikaakin taidetta, jonka ensisijainen kohde olisi paremminkin terapiahuone ei galleria. Tällä en tarkoita, että tuo terapiahuonessa toteutettu taide olisi yksilötasolla (taitelijalle ja pienelle yleisölle) vähemmän merkityksellistä kuin julkista rahoitusta nauttiva, suurelle yleisölle tarkoitettu taide, toisinaan päinvastoin. Laajemmankin Ihmismäärän soisi enemmän käsitellä ja purkaa erilaisia mielentiloja taiteen kautta, yksin ja ohjatusti.

    Tarkoitan, että olen jo liikaa nähnyt julkista taidetta, jonka vaistoan kumpuavan henkilökohtaisista ongelmista tai kypsymättömyydestä ja joka ensisijaisesti on palvellut tuota yksilöä(enkä viittaa ikään, sillä lasten teoksissahan on usein huomattavaa viisautta).Voisiko puhua narsistisesta taiteesta, hieman huumorilla höystettynä?

    Taide, joka nousee syvästä viisaudesta ja on jakavaa ei sulkevaa on mielestäni aina huomattavasti moniulotteisempaa ja antavampaa kuin teos, jonka syvällinen taso loppuu "kankaan paksuuteen".

    Mielenkiintoinen näkökulma tuo temperamentti ja taide. Mukavaa, että puet sen sanoiksi. Siinä todentotta yksilöiden tulisi kuunnella "intuitiotakin". Terapiamaailmassahan vaikkapa musiikilla säädellään paljon tunteita ja paradoksaalisesti esim. ADHD potilailla stimuloiva musiikki usein rauhoittaa ja rauhoittava stimuloi.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€