Ystävyyden jalo taito

YstävyysHarvemmin tulee ajatelleeksi, että ystävyys on hyve. Hyveen olemukseen kuuluu se, että siinä voi kasvaa. Mutta ystävyydellä on myös riskinsä.

Tuttavani aloitti hiljattain koulunopettajana. Eräänä päivänä hänen kollegansa opasti häntä: opettaja ei saa olla oppilaiden ystävä. Tuttavani joutui hämilleen: hänhän halusi nimenomaan olla lasten ystävä – aikuinen ja auktoriteetti tietenkin, mutta myös ystävä.

Tapaus ei liene ainutlaatuinen. Myös aikuisten maailmasta löytyy vastaavaa. Kuinka moni voi sanoa olevansa esimiehensä taikka alaistensa ystävä? Toisaalta ystävyys on niin luonnollinen asia, että varsin moni jäykkä ja pinnallinen tuttavuus voisi syventyä ystävyydeksi, jos osapuolet niin haluaisivat.

"Ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää"

Kaikki tarvitsevat ystäviä. Aristoteles aloittaa ystävyyttä käsittelevän kommentaarinsa toteamalla, että ystävyys on "mitä välttämättömintä elämiselle, sillä ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää, vaikka hänelle olisi kaikki muu hyvä" (Nikomakhoksen etiikka, kirja VIII, luku 1).

Täällä Suomessa ongelma on ehkä siinä, että usein suhtaudumme ystävyyteen varsin passiivisesti. Oletamme, että ystävyys on asia, joka vain "tulee vastaan" — siis jos on tullakseen. Ajattelemme, että ystävyys riippuu ennen kaikkea toisesta henkilöstä, hänen luonteestaan ja asenteestaan minuun.

Riippuuko ystävyys ennen kaikkea toisesta? Kyllä ja ei.

Aristoteles toteaa, että ystävyys on eräänlaista molemminpuolista hyvää tahtoa (eunoia). Ystävyyden perusta on se, että tahtoo toiselle hyvää. Yksipuolinen hyvä tahto ei kuitenkaan ole vielä ystävyyttä, koska ystävyys edellyttää vastarakkautta. Toisaalta samoin kuin rakkauden osoitus on toiselle kutsu, niin yksipuolinen hyvä tahto on kutsu ystävyyteen.

Hyvä tahto vs. hyötyajattelu

Mitä hyvä tahto sitten on? Jokuhan voisi väittää, että hän tekee toiselle hyvää saadakseen vastapalveluksia. Mutta pelkkä palvelusten tekeminen ei tunnu riittävän aitoon ystävyyteen; muutoinhan kauppiaskin olisi jokaikisen asiakkaansa ystävä.

Aristoteles on samaa mieltä. Hän tosin toteaa ensin, että ystävyys voi perustua kolmeen asiaan: hyvyyteen, hyötyyn ja nautintoon. Mutta hän päätyy siihen, että hyötyyn ja nautintoon perustuvat suhteet eivät ole aitoa ystävyyttä; vain ensimmäinen vaihtoehto on ystävyyttä sanan syvässä merkityksessä: vain siinä henkilö tahtoo toiselle hyvää hänen itsensä takia.

Hyvän tahtominen ei voi olla vain taktikointia. Kyse on sisäisestä asenteesta, tahdon suuntautumisesta kohti toisen henkilön hyvää hänen itsensä vuoksi. Mikä sitten on toisen hyvä? Ennen kaikkea onnellisuus, täyttymys ihmisenä.

Ystävä on puoli sielua

Augustinus kirjoittaa: "Oikein sanoi ystävä toiselle: sinä olet puoli sieluani" (Tunnustukset, IV, 6). Ystävyys onkin eräänlaista rakkautta, koska siinä toteutuu sielujen ykseys. Tuomas Akvinolainen lisää Aristotelesta seuraten, että ystävä tahtoo toiselle hyvää, koska ystävä on aina "toinen minä" (Summa Theologiae, I-II, q. 28, a. 1).

Sen sijaan se, joka haluaa toisesta vain hyötyä, ei oikeastaan ole lainkaan toisen ihmisen ystävä, vaan hyödyn ystävä. Aristoteles näyttääkin kutsuvan hyötyyn ja nautintoon perustuvia suhteita ystävyydeksi vain yleisen kielenkäytön takia (antiikin kreikassa sana ystävyys, philia, ymmärrettiin varsin laajasti).

Toisaalta hän toteaa, että hyvyyteen perustuva ystävyys tuo mukanaan kaikista eniten molemminpuolista hyötyä ja nautintoa. Nekin siis kuuluvat ystävyyteen, mutta yksinään ne eivät voi sitä perustaa.

Ystävyys on hyve

Ensikuulemalta voi tuntua yllättävältä Aristoteleen väite, että ystävyys on eräänlainen hyve. Hyvehän on jokin ihmisessä itsessään oleva hyvä taipumus, kun taas ystävyys on ihmisten välinen asia. Mutta tarkemmin ajatellen on selvää, että ystävyyttä ei voi erottaa hyveestä ja hyveellisyydestä.

Suuri kreikkalainen filosofimme onkin sitä mieltä, että ystävyys on parasta hyvien – eli hyveellisten – ihmisten kesken. Tämä pitää paikkansa molempiin suuntiin. Toisaalta hyvästä ihmisestä on helpompi pitää kuin pahasta. Toisaalta hyve auttaa ihmistä itseään avautumaan kohti toisen hyvää, ja ilman tällaista avautumista toisen tarpeille ja onnellisuudelle ei ystävyyttä synny.

Pahalla – hyveettömällä – ihmisellä on todennäköisestä muita vähemmän ystäviä, ainakaan todellisia ystäviä. Paradoksaalista tässä on se, että sellainen ihminen syyttää helpommin muita omasta yksinäisyydestään. Nöyryys – hyveiden kasvualusta – on välttämätöntä, jotta huomaisimme ja tunnustaisimme heikkoutemme ja tahtoisimme tehdä niille jotain.

Ystävyyttä voi oppia ja kasvattaa

Mainitsin alussa ystäväni, joka toimii aineopettajana. Hänellä oli erään oppilaan kanssa vaikeuksia, joiden syitä en tässä yhteydessä halua ruotia. Hänen reaktionsa oppilaan huonoon käytökseen oli yksinkertainen: minun täytyy tulla hänen ystäväkseen.

Mutta miten tullaan toisen ihmisen ystäväksi? Onko se ylipäänsä mahdollista, jos toinen ei ilmaise halua olla ystävä?

Ystävyys on eräänlainen taito – hyvä taito, siis hyve. Sitä voi oppia, ja vastaavasti ystävyyden siteitä voi tietoisesti kasvattaa. Jotkut ovat siinä parempia kuin toiset. Eivät synnynnäisistä syistä, vaan koska he ovat oppineet ystävyyttä "elämän koulussa".

Idea on helppo: ystävyys lähtee siitä, että tahtoo toiselle hyvää. Mutta kyse ei ole vain sisäisestä tahtomisesta. Tuomas Akvinolainen toteaakin, että ystävyys on eräänlaista kommunikaatiota. Hyvän tahdon pitää välittyä konkreettisissa asioissa: yhdessä olemisessa, ilojen ja huolien jakamisessa, kiinnostumisessa toisen asioista, mielipiteistä, harrastuksista, perheestä, työstä, elämästä…

Rakkauden riski

Sanotaan, että ystävyys ei kasva eniten silloin, kun henkilöt katsovat toisiaan kasvoihin, vaan silloin, kun he katsovat samaan suuntaan. Tämän on kokenut eräretkeilijä: ystävyys syvenee yhteisten koitosten keskellä.

Toisaalta on tarpeellista avata sydäntä. Usein ystävyyden suurin este on se, että emme osaa avata sydäntämme vilpittömästä toiselle ihmiselle – tai toinen osapuoli ei sitä osaa tehdä, emmekä itse osaa auttaa.

Tavallaan se on luonnollista: kun avaamme sydämemme, teemme itsestämme haavottuvia, asetamme itsemme alttiiksi iskuille. Mutta ilman sitä riskiä ei ystävyys ole mahdollista. Sitä paitsi onneksi lähes aina ihmiset reagoivat positiivisesti, vastavuoroisesti.

Kaikkia ihmisiä ei ole yhtä helppo rakastaa. Mutta vaikeidenkin tapausten kanssa voidaan muistaa pyhän Ristin Johanneksen viisaita sanoja: "Pane rakkautta sinne, missä ei ole rakkautta, niin saat sieltä rakkautta."

Luettavaa

Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka, kirjat VIII ja IX. (englanniksi)

Aristotle's Ethics: Friendship (Stanford Encyclopedia of Philosophy)

Tuomas Akvinolainen, Summa Theologiae, I-II, q. 28 (englanniksi) (latinaksi)

Oskari Juurikkala

Oskari Juurikkala on hyvefilosofiaa harrastava juristi ja taloustieteilijä, joka on toiminut mm. tutkijana ja talouspoliittisena neuvonantajana.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€