Chappie: Kone mieheksi

chappie

District 9:llä scifikansaa sykähdyttänyt Neill Blomkamp palaa juurilleen hienossa tekoälytieteisfantasiassa Chappie.

Tietoisuuden filosofia on muodissa. Tästä kertoo se, että elokuvastudiot työntävät aihetta käsitteleviä, mutta onneksi eri genreihin sijoittuvia, elokuvia ulos solkenaan. Transcendence oli verkkainen trilleri, uusi Robocop taas oli yllättävän vähätoimintainen, mutta filosofisesti raskas. Lucyssa yritettiin tehdä aiheesta oikeaa toimintaleffaa, mutta hieman kehnolla menestyksellä. Chappie on selkeästi ensi sekunneista alkaen tyylipuhdas toimintapätkä, jossa kuitenkin nostetaan esiin ihan oikeita ja kiinnostavia kysymyksiä.

Blomkampin edellinen elokuva Elysium floppasi pahasti ja se kärsi äärityhmästä käsikirjoituksesta. Nyt on tehty korjausliike. Blomkamp tekee nyt vihaista toimintapätkää – juuri sellaista jota hän on ilmeisesti koko ajan yrittänyt tehdä – ja onnistuu siinä tyylikkäästi. Action on tiukasti ohjattuna, meininki näyttää hienolta ja taustalta soi Hans Zimmerin jynkkyraita. Juonen tyhmyydet hukkuvat tiukan jyystön alle ja ne antaa ihan mielellään anteeksi. Pisteitä ropisee.

Sinänsä yllättävää kuitenkin on, että mukana olevista nimekkäistä tähdistä ei oteta mitään irti. Sigourney Weaver istuu toimistossa ja hönkii mikrofoniin. Hugh Jackman on ammattisotilas-insinööri, jonka tehtäväksi jää aiheuttaa hieman kaaosta, mutta hänkin on vain meat in the room. Varsinaiset tähdet ovat Die Antwoord –yhtyeen artistit Ninja ja Yo-Landi, jotka esittävät samannimisiä pikkukonnia. Ratkaisu näyttää yhtä omituiselta kuin se kuulostaakin, mutta homma toimii.

Sitten substanssiin.

Chappie kertoo tarinan samannimisestä robottisotilaasta, johon insinööri Deon (Dev Patel) onnistuu istuttamaan ihmismäisen tietoisuuden. Tiede on Star Trek –tiedettä, jossa ei edes yritetä selittää miten asiat toimivat (nyt mennään lujaa, koska warppimoottori). Tietoisuuden ongelma ratkaistaan juomalla Red Bullia ja koodaamalla tarpeeksi kovaa.

Haastatteluissa Blomkamp onkin todennut, ettei hän tajua tietoisuuden filosofiasta juuri mitään eikä tässä ole yritystä sanoa aiheesta mitään erityisen syvällistä. Tarinassa kuitenkin pulpahtelee esiin koko ajan keskeisiä teemoja, mutta ne ovat lähinnä mukana kuljettamassa juonta eteenpäin. Esimerkiksi tietoisuutta ei voi siirtää mekaanisesti toisesta kehosta toiseen, koska ”tietoisuus ei ole informaatiota”. Siksi tarvitaan neuraalikypärä, jolla tietoisuuden lataus onnistuu. Asia selvä.

Chappie on eräänlainen kasvutarina, jossa Chappie-robotti aloittaa lapsenomaisesta tietoisuuden tasosta ja kasvaa murrosiän kapinan kautta täysi-ikäisyyteen ja vastuullisuuteen. Ns. Skynet-ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista. Chappien tietoisuus on alusta lähtien hyvä ja hänet voidaan huijata tekemään pahaa vain juksaamalla. Kuitenkin kun Chappie saa lisää tietoa todellisuudesta, hän alkaa toimia aina vain oikeudenmukaisemmin.

Ratkaisuksi vihjataan Chappien tietoisuuden ruumiillisuutta. Hän kokee kipua, on sidottu koneruumiiseensa ja kykenee tunnistamaan omia mielentilojaan toisissa olennoissa. Tämä pitää Chappien moraalisena ja kiinnostuneena ihmisistä. Esimerkiksi elokuvassa Her ruumiiton tekoäly sublimoituu ja menettää kiinnostuksena ihmisiin. Ja Skynetin nuiva suhtautuminen ihmisrotuun Terminator-saagassa on laajasti tunnettua.

Chappie siis tajuaa luonnostaan moraaliset totuudet ja niiden absoluuttisen luonteen. Siksi itse asiassa Chappie ei varsinaisesti kehity, hän vain oppii lisää faktoja maailmasta. Sen sijaan elokuvan ihmiset kehittyvät. Vastuuttomista konnista Yo-landista ja Ninjasta tulee Chappien ”mami” ja ”isi”. Hunsvotti-Mami alkaa osoittaa Chappielle äidinrakkautta ja Nilkki-Isi kasvattaa itselleen moraalisen selkärangan.

Yllättäen elokuvan keskuksessa onkin perhe; lapsi, äiti ja isä, joilla kaikille on erilainen, mutta olennainen roolinsa. Näiden lisäksi mukana on vielä ”luoja” eli insinööri Deon, jolle murrosikäinen Chappie purkaa teodikean ongelmaansa: ”miksi loit minulle kuolevaisen ruumiin?”

Chappie tulee kertoneeksi lopulta enemmän ihmisistä kuin tekoälyistä.

Tästä nouseekin Chappien varsinainen teema: Mihin paeta maailman kärsimystä? ”Isi” opettaa Chappielle elämän karuja faktoja maailman todellisesta luonteesta pudottamalla hänet kyydistä jengialueelle, jossa vielä lapsenmielinen Chappie saa pahasti köniinsä. Maailma on paha. Se satuttaa ja repii raajat irti.

Kärsimykseen kuitenkin löytyy helpotus. Elokuvassa päädytään lopulta transhumanistisen kierteen kautta Johannesburgin slummeista Ilmestyskirjan (21:4) Uuden Jerusalemin laitamille: ”eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt”. Filosofiaa, teologiaa ja toimintaa hyvännäköisessä paketissa. Tätä lisää ja isommalla lusikalla.

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€