Mikä estää nykyihmistä löytämästä viisautta?

40517824_mViisaus oli eräs kardinaalihyveistä sekä Aristoteleella (oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden ja rohkeuden ohella) että Tuomas Akvinolaisella (joka lisäsi listaan vielä uskon, toivon ja rakkauden). Harvalle nykyajan ihmiselle muinaisilla hyvelistoilla on tietenkään mitään merkitystä – mutta onko hyveilläkään merkitystä? Erityisesti: Onko ajassamme sijaa viisaudelle?

Liikaa informaatiota

”Too much information running through my brain. Too much information driving me insane.” Näin lauloi The Police vuonna 1981. Informaatiotulva oli liikaa Stingin ja kumppaneiden aivoille, aivan kuten se tuntuu tänä päivänä olevan liikaa monille meistä. Jos vielä ei olla aivan hulluuden partaalla, niin reuna ainakin lähestyy uhkaavasti.

Runoilija T. S. Eliot muotoili saman asian puoli vuosisataa aiemmin, vuonna 1934, hieman elegantimmin: ”Missä on viisaus, jonka olemme hukanneet tietoon? Missä on tieto, jonka olemme hukanneet informaatioon?”

Eliotin elinaikaan informaation aikakausi oli vasta aluillaan, eikä hänellä varmasti ollut pienintäkään aavistustakaan nykytekniikasta, joka mahdollistaa lähes kaiken informaation säilömisen digitaalisesti ja tähän informaation pariin palaamisen yhä uudestaan ja uudestaan. Silti Eliot koki informaatioähkyn ylivoimaseksi ja oli huolestunut, kuinka ”kaikki tietomme tuo meidät lähemmäs tietämättömyyttämme.”

Eräs tietoteoreettinen tapa luokitella tietoa on jakaa tieto nelitasoisesti dataan, informaatioon, tietoon ja viisauteen. Datalla tarkoitetaan tällöin joukkoa toisistaan eroavia merkkejä ja informaatiolla järjestettyä dataa. Tieto puolestaan on merkityksellistä, ymmärrystä lisäävää informaatiota.

Tietämisen ylin taso, viisaus, voidaan määritellä (viisas toki huomaa heti, että tämä määritelmä ei ole kaiken kattava) tiedon tulkitsemis- ja soveltamistaidoksi, mutta samalla myös kokemuksen tuomaksi kyvyksi empatiaan ja itsereflektioon.

Dataa ja informaatiota meillä on yllin kyllin, kenties tietoakin, mutta miten on viisauden laita?

Viisaus ei asu meissä

Kirjailija Torsti Lehtinen korostaa, että tiedon ja viisauden välillä on selkeä ero: ”Viisauden ja teoreettisen oppineisuuden ero on se, että teoreettinen tieto kumuloituu sukupolvesta toiseen. Aina seuraava sukupolvi voi lähteä vähän paremmista lähtökohdista. Viisauden joutuu jokainen opettelemaan alusta lähtien itse.” Ja tämä opettelu vie yleensä aikaa. Paavi Franciscusta lainaten, ”ikä on viisauden tyyssija”.

Jos viisaus ei synny hetkessä, eivät myöskään viisaat päätökset. Johtajuuskouluttaja Alexandre Havardin mukaan viisaaseen päätöksentekoon kuuluu kolme vaihetta: 1) kartoittaminen (datan ja informaation hankkiminen), 2) harkinta (tiedon rakentaminen hankitun informaation pohjalta) ja 3) päätöksen tekeminen (ymmärryksen ja viisauden osoittaminen). Viisaiden päätösten tekeminen vaatii harkintaa. Jos ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan, viisauden tavoittaminen voi osoittautua varsin hankalaksi.

Professori Kari Uusikylä on todennut, että ”länsimainen ihminen on kadottanut kykynsä ymmärtää. Ei ole muka edes aikaa pohtia, mikä elämässä on tärkeää, on niin kiire suorittaa.”

Tähän on helppo yhtyä: aika tuntuu aina loppuvan kesken. Meillä ei millään ole aikaa tehdä kaikkea, mitä tahtoisimme, ei aikaa käsitellä kaikkea informaatiota, jota kohtaamme. Aika ei ole enää rahaa. Se on enemmän kuin rahaa, yhä harvinaisemmaksi käyvä ylellisyys.

Aikaa pankkiin

Michael Ende kuvaa vuoden 1973 romaanissaan Momo orpotyttö Momon kamppailua ihmisten ajantajua varastavia salaperäisiä ”harmoita herroja” vastaan. Harmaat herrat saavat ihmiset kuin huomaamatta alistumaan kiireen valtaan houkuttelemalla heitä tallettamaan aikaansa Aikapankkiin, josta aikaa saisi myöhemmin nostaa takaisin korkojen kera.

Ihmiset alkavat tehdä yhä enemmän talletuksia ja vähitellen luopuvat kaikesta, joka koetaan ajanhukaksi: vapaa-ajasta, sosiaalisesta kanssakäymisestä, jopa nukkumisesta, muistamatta kuitenkaan nostaa aikaa takaisin. Momo on ainoa, joka kykenee vastustamaan aikavarkaita, ainoa, jolla todella on aikaa pysähtyä kuuntelemaan toisia ihmisiä ja heidän huoliaan.

Lopulta Momo onneksi onnistuu palauttamaan muillekin ajantajun.

Parin vuoden takaisessa tieteiselokuvassa In Time tilanne on vieläkin synkempi. Aika on syrjäyttänyt rahan ihmiskunnan käyttämänä valuuttana. Ihmiset syntyvät geeniteknisesti manipuloituina käsivarressaan digitaalikello, johon voi siirtää aikaa kanssaihmisten kelloista. Henkilön täyttäessä 25 vuotta kello käynnistyy, alkaen käydä alaspäin. Kun aika laskee nollaan, ihminen menehtyy.

Tästä seuraa loputon taistelu ajasta. Suuri osa (köyhien) ihmisten ajasta kuluu lisäajan hankkimiseen – kauppaa käymällä, kerjäämällä ja varastamalla. Tämäkin tarina päättyy kuitenkin onnellisesti: rikkaiden hallitsemat aikavaluuttavarannot vapautetaan kaikkien käyttöön, ja aikaa riittää jälleen.

Aikaa pankista

Ei liene kovin kaukaa haettua väittää, että aikamme näkymättömät ”harmaat herrat” ovat saaneet monet meistä kiedottua pauloihinsa. Momon maailman ihmisten lailla olemme kuin huomaamatta luopuneet asioista, jotka koemme toissijaisiksi: vapaa-ajasta, sosiaalisesta kanssakäymisestä – jopa nukkumisesta.

Tai jos vapaa-aikaa on, siitä yritetään väkisin ottaa kaikki irti, suorittamalla mahdollisimman tehokkaasti. Jos tämän jälkeen jää vielä aikaa perheelle, siitä tehdään ainutlaatuisia kokemuksia tavoittelevaa ”laatuaikaa”, joka kuitenkin muuttuu helposti väkinäiseksi elämysten jahtaamiseksi. Nukkuminenkin on vain välttämätön paha, joka on saatava alta pois ennen seuraavaa työpäivää.

Viisauden kehittymiselle on tässä kuviossa vaikea nähdä jäävän aikaa. Informaatiota toki puskee joka tuutista niin töissä kuin vapaa-aikanakin, ja tietomäärämme epäilemättä lisääntyy jatkuvasti, mutta ehtiikö tieto missään välissä kehittyä viisaudeksi asti?

Kuten edellä todettiin, viisauden kehittyminen ei ole mahdollista ilman pohdintaa ja harkintaa. Viisauden syntyminen vaatii kiireettömyyttä, jopa joutenoloa – se vaatii aikaa.

Entä, jos mekin Momon ja In Timen sankareiden tapaan alkaisimme vapauttaa aikaa omista aikapankeistamme? Entä, jos alkaisimme ajatella, että meidän ei välttämättä tarvitse tehdä (eikä ajatella) töitä kellon ympäri tai olla tavoitettavissa koko ajan? Meidän aikapankkimme latautuvat automaattisesti joka päivä; aikaa ei tarvitse lainata tai varastaa muilta. Loppujen lopuksi voimme joka päivä itse päättää, mihin aikavarantomme käytämme.

Kuten Johann Wolfgang von Goethe on todennut, ”tärkeimmät asiat eivät ikinä saa olla vähäpätöisimpien asioiden armoilla.” Jos mietimme, mikä meille on tärkeää ja mikä vähäpätöistä, tulemme samalla oivaltaneeksi, mihin asioihin aikapankkimme varoja kannattaa käyttää. Ehkäpä osan näistä varoista voisi sijoittaa itseemme. Samalla tulisimme sijoittaneeksi viisauteen.

Lopuksi

Timothy Ferriss kertoo kirjassaan 4 tunnin työviikko tarinan, johon tämä artikkeli on hyvä lopettaa. Amerikkalainen liikemies tapaa kalastajan pienen rannikkokylän laiturilla, pysähtyy ihailemaan kalastajan kalojen laatua ja aloittaa seuraavan keskustelun:

“Kauanko niiden pyytämiseen meni?” kysyi amerikkalainen. “Ihan vähän aikaa”, vastasi kalastaja hämmästyttävän hyvällä englannin kielellä. “Mikset sitten jää pyytämään lisää kalaa?” kysyi amerikkalainen.

“Minulla on jo riittävästi perheeni elatukseen ja ystävillekin” sanoi meksikolainen lastatessaan kaloja koriin.

“Mutta… mitä sinä sitten teet loppuajan?"

Meksikolainen katsahti ylös ja hymyili. “Nukun pitkään, kalastan hiukan, leikin lasteni kanssa, vietän siestaa vaimoni Julian kanssa ja kävelen joka ilta kylälle, jossa siemailen viiniä ja soitan kitaraa ystävien kanssa. Minulla on kovasti tekemistä, señor.”

Amerikkalainen naurahti ja ojensi ryhtiään. “Hyvä herra, minulla on liikkeenjohdon tutkinto Harvardista ja voin auttaa sinua. Sinun pitäisi kalastaa enemmän ja ostaa tienesteillä suurempi vene. Ennen pitkää voit ostaa lisää veneitä ja lopulta omistaa kokonaisen kalastuslaivueen.”

Hän jatkoi: “Sinun ei kannata myydä saalistasi välittäjille vaan suoraan kuluttajille, ja sitten voit ostaa oman säilyketehtaan. Voisit johtaa tuotantoa, valmistusta ja jakelua. Sinun täytyisi tietysti muuttaa Mexico Cityyn ja myöhemmin Los Angelesiin ja lopulta ehkä New Yorkiin, jossa voisit johtaa yritystäsi ammattimaisesti.”

Kalastaja kysyi: “Mutta señor, miten kauan tähän menisi?”

Ja amerikkalainen vastasi: “10–20 vuotta, korkeintaan 25.”

“Mutta entä sitten, señor?”

Amerikkalainen sanoi nauraen: “Tässäpä onkin paras osuus. Kun aika on kypsä, voit järjestää osakeannin ja myydä koko yrityksen osakekannan ja rikastua. Ansaitsisit miljoonia.”

“Miljoonia, señor?” Mitä sitten?”

“Sitten voisit jäädä eläkkeelle ja muuttaa pieneen rannikkokylään, voisit nukkua pitkään, kalastella hiukan, leikkiä lasten kanssa, viettää siestaa vaimosi kanssa ja kävellä iltasella kylälle siemailemaan viiniä ja soittamaan kitaraa ystäviesi kanssa…”

Juuso Loikkanen

Juuso Loikkanen on systemaattisen teologian tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopistossa. Vapaa-aikanaan hän seuraa aktiivisesti jalkapalloa ja filosofista keskustelua sekä valmistelee vaihtelevalla aktiivisuudella matematiikan väitöskirjaa.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€