Tilannekatsaus: johtajat, poliitikot ja hyveet

markun artikkeli

Vaalirahakohu johdattaa pohtimaan lain ja omantunnon suhdetta. Uskottavuus on koetuksella, mutta minkä?

Varmaan moni alkaa jo olla pikkuhiljaa tuskastunut median välittämiin tietoihin, jotka liittyvät vaalirahoitukseen. Luettelen tässä joukon otteita lehtien kirjoittelusta. Nämä ovat kaikille tuttuja. Mutta voidaanko niissä havaita jotain yhteistä piirrettä aikamme ihmiseen?

Muistatte hyvin erään sanoneen, ettei hän ole tehnyt mitään, mikä olisi vastoin lakia eikä hän sen vuoksi aikonut ilmoittaa vaalirahoitustaan ennen kuin laki sitä vaatii. Näin varmaan ajatteli useampikin.

Muistanette myös, että moni ei ollut omasta mielestään tehnyt mitään väärin ottaessaan vastaan vaalirahoitusta, muttei kuitenkaan aikonut julkaista omaa vaalirahoitustaan.

Demokratian vai ihmisten uskottavuus?

Jännimpänä uutisena itse koin sen, kun pahoiteltiin demokratian menettävän vaalirahakohun vuoksi uskottavuutensa äänestäjien silmissä, jonka vuoksi olisi paikallaan pikimmiten selvittää tilanne. Tilanne, johon monen mielestä oltiin tultu, koska näin oli ennenkin menetelty. Sanottiin, että se oli maan vanha tapa. Se olisikin monen mielestä pitänyt muuttaa säädöksillä jo aikaa sitten. Sanottiin, että virhe oli ollut tämä.

Mutta tavallisten ihmisten silmissä kyse on ollut kuitenkin koko ajan enemmän ihmisten kuin demokratian uskottavuudesta.

Tämän jälkeen ehdotukset säännösten uudistamiseksi alkoivat ylittää jopa kaikki odotukset – ja jopa talonpoikaisjärjenkin. Hyvin avoimesti oltiin valmiita keskustelemaan jopa vaalien/puolueiden tukemisen kieltämisestä ammattiyhdistyksiltä, yritysmaailmalta, yksityisiltä ihmisiltä niin, että puolueilla olisi oikeus saada puoluetukena vain valtion veronmaksajilta keräämiä varoja ja omia jäsenmaksujaan.

Eräs, joka aikaisemmin myönsi, ettei kukaan heistä voinut heittää ensimmäistä kiveä, oli jo myöhemmin uuden perättömän paljastuksen yhteydessä ehdottamassa toiselle eroa.

Viimeistään tässä vaiheessa tavallinen kansalainen ymmärsi, että jotain oli tosi pahasti vinossa.

Lain vai hyveen ääni?

Nämä viime aikojen artikkelit herättivät minussa kaksi kysymystä.

Ensimmäinen kysymys liittyy lain ja säädösten merkitykseen ihmisen kyvyssä valita tai tehdä sitä mikä on oikein.

Onko niin, että ihminen osaa valita tai tehdä oikein, vain jos väärin tehty asia on laissa kriminalisoitu? Eikö tämän takia haluttu laatia uusia säädöksiä koskemaan vaalirahoitusta ja puoluetukea? Ovatko ihmiset todella näin syvästi ulkoa ohjautuvia? Vai onko kysymys siitä, ettei luoteta toisten ihmisten tekevän oikein ilman säädöksien määräystä vaikka itse osattaisiin tehdä oikein?

Toinen kysymys liittyy siihen, että ihminen tietää mikä on oikein mutta ei toimi sen mukaan.

Miksi henkilöt eivät julkaisseet tai paljastaneet vaalirahoitustaan, jos he eivät olleet toimineet vastoin lakia? Ajattelivatko he kenties lahjoittajien oikeutta yksityisyyteen? Pelkäsivätkö, että julkistamisen jälkeen lahjoittajat eivät enää tukisi heitä? Vai oliko kysymyksessä se, että he sisimmässään tiesivät vaalirahoituksensa moraalisesti vääräksi tai arveluttavaksi vaikka se olisikin ollut toteutettu kaikkien säädösten mukaisesti?

Vai – vielä surullisempaa – oliko niin, etteivät he itse asiassa tienneet, olivatko he toimineet moraalisesti oikein?

Nämä kysymykset ovat liittyneet enemmän tai vähemmän poliitikkoihin, mutta ovat yhtä relevantteja jokaisen ihmisen kohdalla.

Moraalin universaalisuus

Jokainen joutuu tekemään elämässään valintoja.

Ison kirjan mukaan ihminen luonnostaan tietää, mikä on oikein ja voi toimia sen mukaan, vaikka sitä ei olisi hänelle laissa ilmoitettu:

”Sillä kun [ihmiset], joilla ei [ulkoista] lakia ole, luonnostansa tekevät sitä, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä.”

Pointti on siinä, että se, mikä on oikein, on ollut kaikkien nähtävillä.  Ihmisillä on aina ollut itsellään – sisällään – tieto siitä mikä on oikein. Tästä on seurauksena se, että heidän omatuntonsa joko syyttää heitä tai puolustaa heitä tekojensa mukaan.

Kaikilla ihmisillä on vaikeuksia valita tai toimia oikein. Ihmisillä, joilla on runsaasti valtaa ja vaurautta, voi olla vieläkin vaikeampaa.

Mitä ihminen voi sitten tehdä?

On kuunneltava sisintään ja aloitettava harjoittamaan hyveitä. On vaalittava itsessään ja omassa elämässään hyveitä, jotta voi olla luomassa hyvää muille [Poliitikko lue: myös äänestäjille].

Markku Lepojärvi

Kirjoittaja Markku Lepojärvi, taustaltaan kuulovammaisten koulun rehtori ja kehitysyhteistyö-projektien vammaisasioiden konsultti, on ollut naimisissa 30 vuotta, on kolmen aikuisen lapsen isä ja viiden lapsen vaari sekä kolmen lapsen sijaisisä.

 
  • Musta vaalirahakohussa on kyse suomettumisen jälki-ilmiöistä. Toisen maailmansodan jälkeen 90-luvun alkuun asti Suomessa kumarrettiin NL:n suuntaan ja peiteltiin kaikenlaista julkisuudelta. Peittelykulttuuria sovellettiin sitten moniin kotimaisiin tilanteisiinkiin (poliitikkojen toilailut, sairastumiset yms.) ja siihen osallistuivat niin poliitikot, akateemikot, yritysten vaikuttajat kuin lehdistökin. Lopulta peittelykulttuuri, suomettumisen yksi ilmenemismuoto uloittui vähän kaikkialle.

    Vaalirahakohussa on kyse peittelykulttuurin vähittäisestä avautumisesta. Tietenkin olet oikeassa siinä, että kaikki ymmärtävät, tai heidän ainakin tulisi ymmärtää, että isommat lahjoitukset/tuet tulee tietää ja kertoa julkisesti. Samoin selvää on, että 10.000 euron lahjoitus on hyvin suuri. Mutta en sanoisi, että 1500 euron lahjoitus on välttämättä iso. Itse ainakin toivoisin mahdolliselle muutaman satasen osallistumiselleni yksityisyyttä.

    Taustan takia en pidä mitenkään itsestään selvänä, että kohu kertoo poliittisen johdon ja puolueiden henkilöiden laajamittaisesta moraalisesta rappiosta. Enemmänkin se kertoo Suomen lähihistoriasta. Vaikkakin henkilökohtaista rohkeutta olisi ollut 70-luvullakin arvostella avoimesti NL:ää, en ole ihan varma, olisiko se ollut hyvä tai moraalisesti ainoa oikea teko (Ranskassa enemmänkin kyllä, Suomessa se olisi ehkä ollut vain pienen osan etuoikeus, sillä isoman osan ryhtyessä tällaiseen seuraukset olisivat voineet olla liian ikävät). Poliittiset reaaliteetit nääs – suomettumisen perusargumentti. Näitä argumentteja ei tietenkään enää voi käyttää mitenkään tähän vaalirahakohuun – mutta maan tavalla on oma historiansa ja syynsä ja se syy ei ole yksin moraalittomuus

    Mielenkiintoista olisi tietää, ketkä saivat isoja tukia ja kertoivat niistä aina järjestelmällisesti ja erityisen avoimesti (eli ei vain jälkikäteisissä vaalituki-ilmoituksissa OM:lle).

  • Markku Lepojärvi

    Kiitos, että toitte lisää näkökulmia keskusteluun.

    Suomettuminen on mielenkiintoinen aihe sinänsä. Mielestäni suomettumisessa oli enemmän kysymys Suomen jonkinasteisesta suojelemisesta. Mutta vaalirahakohussa en näe samaa motiivia, en edes demokratian uskottavuuden suojelemista vaan henkilöiden omaa itsekkyyttä tai lahjoittajien yksityisyyden tai etujen suojelua. Peittelykulttuuri on aina ollut yleistä ja yhtä yleismaailmallista kuin moraalikin.

    Lahjoitusten suuruus on suhteellista. Voidaan tietenkin määritellä ja päivittää tarvittaessa minkä suuruiset lahjoitukset tulisi julkistaa. Mutta 10 000 € voi olla toisissa yhteiskunnissa pähkinöitä.

    Artikkelissani halusin herättää kysymyksilläni pohdintaa. En minäkään usko, että on kyse poliittisten henkilöiden laajamittaisesta moraalisesta rappiosta. Jos henkilöt peittelevät tai pimittävät asioita sen vuoksi, että he kokevat niissä olevan jotain kyseenalaista. Niin eikö tämä juuri osoita sitä, että sisäinen ääni toimii mutta valintoja tehdään vastoin ääntä?

  • Matias Forss

    Lainaan tässä aluksi vähän toisesta kohtaa Raamattua (reilusti asiayhteydestä irroitettuna):
    Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa minulle elämä, tuottikin minulle kuoleman. Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut. Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.

    Vaalirahoituskohussa huomattavaa on se, miten tämäntapaisilla säännöillä saadaan medialle lisää mahdollisuuksia julkiseen lynkkaukseen. Mitä enemmän erilaisia sääntöjä, sitä mahdottomampi on noudattaa kaikkia niitä, mutta ne jotka tuomitaan valitaan aina muulla perusteella kuin suhteessa tuomittavaan tekoon. Vaalirahoitus kohu alkoi Keskustan ajojahtina ja viimeisimmällä Vanhas-paljastuksella se on taas viety siihen.

    Ja sikäli kuin jotakin vaalirahoitukseen liittyvää sääntelyä tulee tai velvollisuus julkistaa esimerkiksi 500 euron tuet, tämä ei ainakaan edistäisi kansanvaltaa. Jos puolueiden yksityistä tukemista hankaloitetaan, tarkoittaa se, että ne joilla on varaa ostaa esim. sanomalehti, saavat sitä enemmän huomiota omille suosikeilleen. Sanomalehden politiikan toimitus ei ole velvollinen tekemään ilmoitusta henkilöstä myönteisesti kirjoitetusta jutusta.

    Palatakseni alussa lainaamaani, mielestäni on sinänsä hyvä että poliitikkojen moraalista keskustellaan. Vaalirahoituksen julkistamista koskevat säädökset voivat kuitenkin olla hyödyttömiä tai haitallisia. Paljastuneet väärinkäytökset eivät ole olleet kovin huomattavia koska näin on toimittu aina ennenkin, ja siksi jatkuvassa paljastuskirjoittelussa on ajojahdin makua, median mahdilla uhoilua. Toisekseen politiikan tukeminen kyseenalaisessa tarkoituksessa jatkuu varmaankin niin kauan kuin siitä voi hyötyä, ja tämä nykyinen vaalirahoituslaki puree vain pari vaalikautta, sitten keksitään keinot sääntelyn kiertämiseen jos tuen halutaan pysyvän salassa.

    Jos politiikassa on mukana epärehellistä väkeä, kaikenlaisia säätiöitä voi aina perustaa rahan kierrättämiseksi. Siksi mielestäni näitä korruptioskandaaleita seuratessa kannattaa pitää suhteellisuuden taju. On sentään parempi, että korruptio on kotimaisissa käsissä, kuin että CIA ja KGB rahoittavat puoluetoiminnan, niin kuin joskus 50-luvulla.

  • Raamatun ajatus tuosta "kuolemisesta lain edessä" on, että ihminen (ego) kuolee, jotta oikeudelisuus hänessä saa elää. Paavali tuo tämän tarkoituksen erittäin selkeästi esille kirjeessään galatalaisille "vanhan ihmisen on kuoltava, jotta Kristus pääsee asumaan hänessä) (gal 2:20)

    Ihminen on jonkin asian suhteen vapaa, kunnes hän tekee valinnan. Valinnan tehtyään hän on hyväksynyt tuon valinnan säännöt, tavat ja päämäärät. Niitä on erittäin vaikea muuttaa.

    Valitettavasti monet järjestelmät eivät perustu sellaiseen avoimuuteen ja suoruuteen, että ihminen voisi valinnan tehdessään täysin olla tietoinen mihin on sitoutumassa. "Maan tapa" paljastuu vähitellen ja sitten kun oivaltaa mistä todella on kyse on usein liian myöhäistä.

    Olen itse kirjoittanut aiheesta kilometrikaupalla – voittamisnäkökulmasta. Meillä Suomessa kovasti korostetaan prosessin merkitystä ja vähätellään voittamisen merkitystä. Oikein onkin ajatella, että matka on tärkein. Onhan se, mutta myös voittaminen on tärkeää. Pointtini on, että tuon matkan aikana pitäisi valmentautua myös voittamaan siten, että sitten kun voittaminen on lähellä oltaisiin valmiit myös kohtaamaan se korkein arvoin ja eettisin perustein. Nythän usein käy niin, että etiikkaa ja arvoja riittää kunnes tosipaikan tullen ne heitetään roskakoriin. Uskon, että aito, reilu ja avoin pyrkimys voittamiseen parantaa myös itse prosessia.

    Paavalille voitto oli tavoiteltava asia ja hän puhui siitä paljon. Itse asiassa siteeraan häntä suomenkielisen kirjani alussa (1 Kor. 9:24-25).

    Vaalirahakohussa ei oikeastaan ole kuin häviäjiä, mutta toivottavasti tuhkasta nousevat ne uudet voittajat!

  • Hesarin kolumnisti Mikko-Pekka Heikkinen kirjoitti otsikolla Politiikko ei erota oikeaa väärästä.

  • Markku Lepojärvi

    Laitan tähän pitkästä aikaa ajatuksiani.

    Kun olemme pohtineet ihmisten vääriä valintoja ja niiden esille tuloa, varmaan myös joskus mietimme miksi asia palajastui ja mitä seuraamuksia siitä on henkilöille itselleen, heidän läheisilleen ja koko yhteisölle, ismeille (demokratia, sosialismi,..),..

    Hyvin herkästi näemme etupäässä häviäjiä.

    Mutta jos katsomme lähemmin mitä muutoksia ns. paljastuminen mahdollisesti saa aikaan ihmisessä, niin kyseessähän saattaakin olla voitto.

    Ajatellaanpa henkilöä, joka väärin toimiessaan on menossa itse ja viemässä muita tuhoon (inhimilliseen, henkiseen, moraaliseen, taloudelliseen,…), pysäytetään kerralla ja hänelle annetaan uusi mahdollisuus, niin silloin saattaa tuhkasta nousta uusi "henkilö" voittajana.

    Tästäkin on historiassa paljon esimerkkejä; pahantekijästä on tullut perheelle, koko yhteisölle ja yhteiskunnalle suuri hyväntekijä.

  • Hyvä huomio. Pieni poika, joka jää kiinni näpistyksestä, saattaa tämän johdosta välttyä vanhempana tehdyltä vakavammalta rikokselta.

    Mutta herää kysymys: Tuleeko mieleen suomalaista poliitikkoa, joka jäätyään kiinni järjestelmän porsaanreikien itsekkäästä hyödyntämisestä, on esittänyt julkisen anteeksipyynnön ja tehnyt parannuksen ja jatkanut kansan siunauksella (ellei nyt niin myöhemmin) virassaan?

    Vaikuttaa siltä, että kun huipulta kaatuu, ei sinne nousta takaisin. Henkilökohtaisessa elämässä tosin voidaan nousta uusiin, liikuttaviin sfääreihin ystävänä, puolisona, vanhempana ja niin edelleen. Tämä on varmasti tärkeämpää.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€