Murhaajalla on hyvä tarkoitus

LeijonaHJ

Olen tutkinut ihmisten alitajuisia motiiveja koko työurani. Aloitin opiskeluaikoina pohjalta, rikollisten motiiveista. Niistä siirryin sittemmin ostamisen ja mielihyväkuluttamisen motiiveihin. Mitä ihmeen tekemistä näillä on hyveiden kanssa? Paljonkin. Vasta kun ymmärrämme ihmisen syvempiä motiiveja paheisiin ja pahaan, voimme tarjota hänelle oikealla tavalla relevantin vaihtoehdon valittavaksi, siis osaamme vetää oikeasta narusta.

Olen vakuuttunut tämän neljännesvuosisadan aikana siitä, että kaikki toimintamme pyrkii pohjimmiltaan hyvään. Vain keinoissa on kehittämisen varaa. ”Vain” on tässä tapauksessa tietenkin liian kepeä sana. Keinojen kehittämistä ei kuitenkaan tapahdu, ellei perimmäistä motiivia ole tiedossa. ”Sinun täytyy opetella käyttäytymään kunnolla!” ei johda muuhun kuin kapinaan.

Murhaaja tavoittelee esimerkiksi mielenrauhaa tai vapautta: Joku on saanut hänet tuntemaan katkeruutta, vihaa. Hän haluaa eroon tuosta tunteesta, joka muotoutuu myöhemmin myös ajatukseksi oikeudenmukaisuudesta ja kuvittelee, että vapauden ja mielenrauhan esteenä on tuo toinen ihminen. Näinhän ei ole. Alitajuinen pyrkimys on vilpitön, joskin raadollinen – lopulta vain parempi tunnetila.

Mustamaalaaja taas kaipaa sisimmässään samaa onnea tai huomiota, jota hänen mustamaalaamansa on äskettäin saanut. Vaikka eihän onni ja suosio ole ehtyvä, rajallinen luonnonvara, jonka viimeisen palan tuo toinen on ehtinyt itselleen napata. Se kuitenkin tuntuu juuri siltä.

Entä joku, joka on kylmäkiskoinen ja tyly sinua kohtaan? Hänkin pyrkii vain muovaamaan omaa tunnetilaansa, vaikkapa saavuttamaan hallinnan tunteen, jota tietämättäsi uhkasit käyttäytymällä hyvin lempeästi. Uhkasit avata hänen huolella ja vaivalla jo lapsuudessa säilömänsä läheisyydenkaipuunsa.

Kun toimintamme perimmäinen motiivi on tiedostamaton ja lähes tavoittamattoman syvällä itsemme sisällä, yritämme kömpelösti toimia pinnalla. Teini ulkoistaa tuskan ja viiltelee ihoaan, kun sydämeen sattuu. Aikuinen äksyilee puolisolle ja työtoveri hyväntahtoiselle kollegalleen, silloin kun ei osaa ottaa vastaan kiitosta, pyytää huomiota tai lohdutusta. Hymyn ja ystävällisen eleen sijaan hän shoppailee kalliita luksustuotteita, kun kaipaa arvostusta ja kehuja.

Yksinkertaisin lääke kaikkeen pahaan on oppia elämän varrella tunnistamaan sen takana oleva hyvä pyrkimys itsessä ja muissa. Meillä ei vain ole tähän riittäviä eväitä. Jopa kulttuurissamme ikään kuin luettelemme pitkän kaavan mukaan ravintolassa, mitä kaikkea emme halua ja mistä emme pidä, sen sijaan, että suoraan pyytäisimme: ”Haluaisin siikaa uusilla perunoilla.” ”Ahaa, teillä ei ole siikaa. No entä lohta?” Ruokalistaa ei valitettavasti ole tässä elämän ravintolassa. On osattava vain pyytää. Emme tiedä, mitä kulloinkin on saatavilla.

Emme tunnista, mitä kaipaamme, vaan käytämme järjettömästi aikaa, energiaa ja uhraamme ihmishenkiä sen puolesta, mitä emme halua. Pikemminkin tämä on inhimillistä kuin paheellista.

Väärän toiminnan kohteen lisäksi olemme kärsimättömiä. Jos opimme etsimään haluamaamme, odotamme sitä liian helposti. Haluamme mitä tahansa, mistä saamme mielihyvää, mahdollisimman pian.

”Minua jännittää ensi viikon koe.”

”Älä suotta jännitä, osaat ne jutut ja se on ohi ennen kuin huomaatkaan!”

”Ottaapa koville parisuhteen päättyminen.”

”Ei menneitä kannata murehtia, ota nyt ilo irti sinkkuudestasi, kohta se on myöhäistä!”

New age –tyyppinen kulttuuri sopiikin aikaamme, koska se tarjoaa moottoritietä pois mielipahasta. Ajattelet vain hyvää, harmoniaa! Perille pääsee kuitenkin liian pian, maisemat jäävät näkemättä.

M. Scott Peck kirjoittaa kirjassaan Further Along the Road Less Traveled siitä, kuinka on vaarallista eksyä liian helppoon anteeksiantoon, hokea affirmaatiolauseita: onni lisääntyy päivä päivältä, annan anteeksi kaikille, annan anteeksi kaikille. Eläkäämme harmoniassa, katsokaamme poispäin tuskasta, sen yli.

Olemme tavoitteellisia, liiankin.

Menin kesälomalla käymään erään tuttavan luona ensimmäistä kertaa. Minulla oli vain tovi aikaa piipahtaa heillä. Saavuin ovelle, jossa ei ollut ovikelloa. Koputin ensin liian hiljaa, kukaan ei kuullut. Hetken turhautumisen jälkeen jäin kuuntelemaan talon yläkerrasta kantautuvaa keskustelua, joka vangitsi hyvällä tavalla. Se oli vanhemman ja lapsen välinen lempeä ja elämäniloinen vuoropuhelu. Salakuunneltuani jonkin aikaa koputin äänekkäämmin, ja pääsin osalliseksi tuosta lämpimästä tunnelmasta.

Sisimmässämme haluamme hyvää. Etsimme sitä vain väärästä osoitteesta ja ovea rajusti rynkyttäen, kun voisimme koputtaa, odottaa tovin ja koputtaa uudelleen. Kolkuttavalle avataan, kun malttaa odottaa.

Isa Merikallio

Isa Merikallio on Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittaja. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo hyveiden voimaan kaikilla elämän osa-alueilla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€