Hyödyttömät kädet
Mikä meitä estää?

6322947_m

Jokaisella on hyvä syy miksi jokin tietty asia on mahdoton. Jokaisella on myös hyvä syy miksi se kannattaa muuttaa.

Tyhjäksi kaavittu lihapata kuunteli hyväksyvää mutinaa ympärillään. Tutut merkit kertoivat, että perhepäivällinen oli päättynyt. Näitä merkkejä tulkittiin kuitenkin eri tavoin.

Nämä kädet eivät osaa auttaa

Minulle päivällispöydän merkit kertoivat, että oli aika poistua kiittäen. Äidilleni merkit kertoivat, että oli aika tyhjentää pöytä ja siivota keittiö. Tämä oli talon tapa.

En osannut ajatella tuossa käytännössä olevan mitään ihmeellistä, kunnes tuleva vaimoni söi kanssamme. Jälkeenpäin hän kertoi kauhistelleensa tapaa, jolla perheemme miehet antoivat äitini hoitaa yhteisen aterian valmistuksen ja raivaamisen ypöyksin.

Loukkaannuin ja puolustauduin, että halusin toki auttaa. Sehän on hyvän ihmisen tapa. En vain nähnyt mahdollisuuksia auttamiseen.

Ja olihan se totta. Olin kasvanut pikku kuplassani pyöritellen omia pikku asioistani ja vain niitä. Minusta oli pidetty huolta, eikä minun ollut tarvinnut huolehtia muista.

En huomannut tilaisuuksia, joissa olisin voinut olla avuksi. En yksinkertaisesti nähnyt muita ihmisiä tai heidän tarpeitaan.

Jatkoin sisäistä puolustuspuhettani vakuutellen itselleni, että vaikka auttajana olen auttamattoman toivoton, niin minä olen minä ja sillä hyvä. Että ihminen ei muutu.

Nämä kädet ovat taikinaa

Kun St. Benedictin sairaalan neurologi Oliver Sacks luki tulevan potilaansa taustatiedot, hän odotti kohtaavansa jälkeenjääneen ja hitaan kuusikymppisen. Vaikka Madelainella oli sokeat silmät ja CP-vamma, ei mikään kuitenkaan voinut peittää hänen kirkasta älyään ja iloista luonnettaan.

"Pistekirjoitus taitaa sujua vauhdilla?", kysyi Sacks, sillä Madelaine oli ilmeisen lukenut.

"Ei. En kykene lukemaan sanaakaan pistekirjoitusta. Olen kuunnellut äänikirjoja ja minulle on luettu", vastasi Madelaine ja jatkoi pilkallisesti: "Näillä käsillä ei tee mitään. Ne ovat kuin taikinaa, eivät edes tunnu olevan osa minua."

Tämä oli hämmentävää, sillä tyypillinen CP-vamma saattaa tehdä jalat käyttökelvottomiksi, mutta ei vaikuta samoin käsiin. Madelainen kädet reagoivat eri ärsykkeisiin normaalisti. Ne olivat hyvät kädet, joita olisi pitänyt voida käyttää. Mutta Madelainelle ne olivat taikinaa.

Sacks keksi vain yhden mahdollisen syyn. Varmistaakseen arvelunsa oikeaksi hän ohjeisti hoitajia pienentämään ruoka-annoksia ja viivyttämään ruokailua.

Eräänä päivänä se lopulta tapahtui. Madelaine ei enää passiivisesti odottanut ruokkijaa, vaan liikutti kättään, löysi sämpylän ja vei sen suuhunsa.

Häntä oli paapottu 60 vuotta, eivätkä käsien käyttöön liittyvät toiminnot olleet päässeet edes alkuun.

Mutta tästä eteenpäin kehitys oli huimaa. Ruoka näytti suuntaa tunnustelulle ja tunnistukselle. Sokeana ja kädettömänä elänyt Madelaine pääsi nyt ensimmäistä kertaa elämässään kokemaan muotoja.

Ruokien jälkeen tulivat esineet ja lopulta ihmiset. Pian hän halusi pelkän kokemisen sijaan tuottaa uutta. Madelaine kysyi, jos hän voisi saada palan savea.

Hänen ensimmäinen teoksensa oli kenkä.

Vuoden sisällä hänet opittiin tuntemaan St. Benedictin sokeana kuvanveistäjänä. Teokset olivat yksinkertaistuksia, sisältäen tunnistettavia yksityiskohtia. Teokset olivat täynnä energiaa, kuten Madelaine itsekin.

Taiteilija oli puhjennut kukkaan.

Tunnustellen muutokseen

Minä en ollut luontainen auttaja, mutta jouduin myöntämään, että ihminen muuttuu ja että muutosta voi ohjata. Nyt tiesin mihin muutos olisi suunnattava.

Huikaisevan avuliaan vaimoni rinnalla otin ensimmäiset omat auttajan askeleeni. Pian aloin itsekin huomata tilanteita, joissa saatoin olla avuksi.

Erityisen hyvin muistan erään ystäväni polttarit. Olimme mökillä ja sauna piti lämmittää. Kaikilla oli nälkä. Sotkut piti siivota. En ollut tilaisuudesta vastuussa, mutta autoin mieluusti. Sillä nyt tosiaan näin avun tarvitsijoita, aivan kuin tahto muuttua – ja vain se – olisi avannut silmäni.

Mökin vuokranneen bestmanin vilpitön kiitos jäi pysyvästi mieleeni. Auttaminen vaati niin vähän ja antoi ilmeisen paljon.

Tuo palaute oli merkittävä, koska pari vuotta aiemmin sitä ei olisi lausuttu. En olisi osannut auttaa.

En missään nimessä vieläkään ollut vaimoni kaltainen auttamisen supersankari, enkä sitä koskaan tulisi olemaan, mutta nyt tiesin mikä on hyväksi minulle ja läheisilleni. Pienessäkin määrässä.

Olin kasvanut pieneksi auttajaksi, vaikka alkuperäinen luonteeni ei sitä lainkaan ollut.

Vaikka viesti olisi outo tai vaikea sulattaa, etsi siitä silti totuuden siemen. Jos sitä ei löydy, saat huokaista helpotuksesta: mitään ei tarvitse tehdä. Jos totuuden siemen löytyy, niin vielä parempi: suunta on silloin selvä.

Jussi Ruokomäki

Jussi Ruokomäki on ohjelmistosuunnittelija ja viisauden rakastaja, joka rentoutuu iltaisin — kun muu perhe on nukahtanut — lukemalla Aristoteleen ikivihreitä koodauksen ohessa.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€