Hyveellinen rentoutuminen: johtajan tehokkuuden ehto

Laiskuus ei ole oikeutettua. Johtajuus vaatii rentoutumista.Johtajuus vaatii rentoutumista. Mutta tuloksekas rentoutuminen edellyttää hyveitä. Ilman niitä ihminen vaappuu epävakaasti työnarkomanian ja laiskottelun välillä löytämättä koskaan asian ydintä.

Paradoksi: miten moni sanookaan lähteneensä lomalle väsyneenä ja palanneensa vielä väsyneempänä.

Rentoutumisen tarve

Työnarkomania, jatkuvat ylityöt, rästit, paineet, sähköpostit ja dokumentit päivällisellä ja yömyöhällä… Joskus miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä – mutta rajansa kaikella.

Ihminen, joka ei osaa rentoutua, ei osaa elää kuin ihminen. En tietenkään yritä puolustella laiskottelua. Mutta ihminen ei ole väsymätön kone, vaan sielun ja ruumiin kokonaisuus, joka tarvitsee toistuvaa uudistumista.

Kirjassaan The 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen, s. 302) Stephen Covey kuvaa sisäisen uudistumisen tarvetta hauskalla tarinalla:

Oletetaan, että tapaat metsässä miehen, joka sahaa puuta nurin hiki hatussa.
”Mitä sinä teet?” kysyt häneltä.
”Etkö näe?” kuuluu kärttyinen vastaus. ”Kaadan puuta.”
”Näytät väsyneeltä!” sinä huudahdat. ”Kuinka kauan olet jo sahannut?”
”Kuudetta tuntia”, mies vastaa, ”ja olen aivan poikki! Tämä on kovaa hommaa.”
”Mikset sitten pidä muutaman minuutin taukoa ja teroita sahaasi?” kysyt. ”Varmasti työ sujuisi silloin ripeämmin.”
”Ei minulla ole aikaa sellaiseen”, mies virkkaa painokkaasti. ”Minun täytyy sahata!”

Tarina voi vaikuttaa pöhköltä – kuka nyt noin toimisi! Mutta miten moni johtaja loihtiikaan alaisiinsa pahoinvointia huonolla tuulellaan, joka johtuu hänen haluttomuudesta levätä ja rentoutua riittävästi. Ja miten moni isä ja aviomies satuttaakaan lapsiaan ja vaimoaan töistä kotiin tuodulla kärttyisyydellään, usein edes huomaamatta tekevänsä niin.

Miten vähän aikaa riittävä rentoutuminen vaatisikaan, ja miten vaikea onkaan järjestää sille aikaa – aivan kuten Coveyn sahaustarinassa.

Diagnoosi: työnarkomaani

Joskus on toki vaikea löytää aikaa rentoutua riittävästi. Mutta usein olemme itse siihen syyllisiä. Työnarkomania ei ole satunnainen ilmiö, vaan sen takana piilee monia paheita.

Ensinnäkin rentoutumisen puute voi johtua ylimielisyydestä: ”Kyllä minä vielä kestän. En ole mikään pehmo.” Machoilu ei kuitenkaan ole samaa kuin mielenlujuuden hyve. Kestävyys on joskus tarpeen, mutta se tarvitsee kumppanikseen viisautta, pitkäjänteisyyttä, ja vastuunottoa omasta ja muiden terveydestä. Loppuun palaminen on yksinkertaisesti huonoa kokonaissuunnittelua.

Ylityöskentely voi johtua myös kiintymisestä omaan työhön, asemaan ja valtaan – näin varsinkin johtajan tapauksessa. Kyky delegoida vaatii nöyryyttä: en ole korvaamaton, ja suuri osa tehtävistäni voitaisiin antaa muiden vastuulle.

Pitää myös osata sanoa ei – joskus jopa mielenkiintoisille ja hyödyllisille projekteille ja tehtäville. Hyvejohtaja on suurisieluinen. Mutta suurisieluisuus ei ole sitä, että yrittää tehdä vähän kaikkea, vaan sitä, että havaitsee aidosti arvokkaat ja suuret asiat ja keskittyy tekemään ne hyvin. Suurisieluinen osaa kieltäytyä vähempiarvoisista mahdollisuuksista, koska ne tuhlaavat hänen aikaansa ja energiaansa.

Rentoutumista voi toisaalta estää järjestyksen puute. Järjestyksen hyve ei tarkoita vain ulkoista ajanhallintaa, vaan ennen kaikkea sisäisten prioriteettien asettamista ja noudattamista. Siinä on ympäröivällä kulttuurillakin asemansa.

Muistan erään kuuluisan suomalaisen matemaatikon kertovan elämäkerrassaan, kuinka hänellä oli nuorena tapana työskennellä ahkerasti joka päivä, kunnes hän alkoi tuntea yhä pysyvämpää uupumusta työssään. Hänellä ei ollut tapana käydä kirkossa, mutta hän alkoi viettää sunnuntaisin säännöllistä lepopäivää. Pikku hiljaa hän huomasi, että hänen työnsä tuloksellisuus parani sunnuntailevon aiheuttamasta ”tuhlauksesta” huolimatta.

Hyveellinen rentoutuminen

Sisäinen uudistuminen vaatii monien hyveiden harjoittamista. Mutta hyveet koskevat myös rentoutumisen sisältöä. Siitä todistavat ne lukuisat ihmiset, jotka lomalta palattuaan vasta tarvitsisivatkin lomaa. Mikä menee pieleen?

Rentoutuminen ei ole laiskottelua. Ruumiin levoksi terveelle ihmiselle riittävät hyvä ravinto ja riittävä yöuni. Laiskottelu on olemukseltaan itsekeskeistä ja passiivista. Se on jo itsessään paheellista ja johtaa aitojen velvollisuuksien laiminlyömiseen. Laiskottelu ei ruoki aitoa innostumista ja hengen uusiutumista.

Sama koskee muita ruumiin haluja: ne tulee suunnata arvokkaisiin päämääriin, koska muuten ne kääntyvät tarkoitustaan vastaan. Alexandre Havard selittää ajankohtaisin sanoin:

”Seksuaalisuus on Jumalan lahja. Se suuntautuu rakkauteen ja kanssaluomiseen lisääntymisessä. Jos pidämme (ja harrastamme) seksiä lähinnä vain oman tyydytyksemme välineenä, niin avaamme oven moraaliselle sekasorrolle olemuksemme ytimeen. (…)
Itävaltalainen psykiatri Viktor Frankl huomasi seksuaalisen vallankumouksen alkuvuosina merkkejä ilmiöstä, josta on sittemmin tullut tavanomaista – nimittäin aviomiesten taipumuksesta välineellistää vaimoaan ja päinvastoin, jolloin seksuaalinen kiihotus syrjäyttää rakkauden avioliiton sydämenä.” (Hyvejohtajuus, s. 83)

Kaksinaamainen sääntöetiikka

Rentoutumisen puute – ja haitallinen rentoutuminen – juurtuvat usein mustavalkoiseen sääntöetiikkaan. Work hard, play hard –syndrooma on monissa ympäristöissä tuttu. Havard kuvaa sitä voimallisesti:

”Jotkut voivat päätyä ajattelemaan, että on kahdenlaista etiikkaa – työetiikkaa ja vapaa-ajan etiikka. He työskentelevät ahkerasti ja kurinalaisesti, mutta vapaalla pätevät eri säännöt: ’On oma asiani, mitä teen töistä päästyäni.’ Aivan liian usein he tuhlaavat ajan lahjan ’vaihtamalla vapaalle’ ja antautumalla mielihaluille ja fantasioille. He uskovat, että kova työ vaatii – ja oikeuttaa – kovat huvit. Ryyppääminen? Perusoikeuksia. Puolison pettäminen? Sitä sattuu. Omakuva säilyy kaiken aikaa tahrattomana, koska työmoraalista on pidetty kiinni, laskut maksettu ajallaan ja muuten oltu ihan asiallisia. Eletään siis kaksoiselämää.” (Hyvejohtajuus, s. 140–141)

Hyveellinen rentoutuminen vaatii ihmisen kunnioittamista itsessä ja muissa. Käytännöllinen viisaus osoittaa, että oikein ymmärrettynä perinteisen moraalisäännöt eivät ole vapauteni kahleita, vaan ihmisluontoni suojelijoita: ne valjastavat minut käyttämään energiani siihen, mikä on aidosti hyvää.

Usein arvokkaimmat asiat ovat lähellä (ehkä liiankin lähellä): perhe ja muut läheiset… hyvät ystävät… hengellisyys ja rukous, jos uskon Jumalaan. Ihmissuhteista huolehtiminen on usein parasta lepoa, vaikka se paradoksaalisesti voi vaatia kovaa työtä. Ystävyys on rakkauden muoto, ja rakkaus – sen osoittaminen ja vastaanottaminen – on ihmisen syvimpiä perustarpeita.

Jos emme näe näiden arkisten asioiden suuruutta, syy on kenties siinä, että katseemme on takertunut kulutusyhteiskunnan profeettojen virvatuliin, jotka loistavat kirkkaasti antamatta todellista lämpöä. Tai sitten ihmissuhteemme (ja suhteemme Jumalaan) ovat kovettuneet, koska emme ole halunneet tai osanneet yhä uudelleen antaa anteeksi ja pyytää anteeksi.

Siunattu korkeakulttuuri

Oikeanlainen rentoutuminen on sisäisen kasvun edellytys. Työnarkomaani voi näyttää nousevan ammatillisen ja yhteiskunnallisen asemansa mittarilla, mutta henkisesti hän vajoaa yhä synkeämpiin maisemiin.

Tehokkaimpia sisäisen kasvun välineitä on todellisen kauneuden kokemus, joka Platonin sanoin antaa sielulle siivet. Kauneus opettaa ihmisen unelmoimaan – ja siten kylvää suurisieluisuuden siemenen.

Tänä päivänä on aktiivisesti puolustettava klassista taidetta ja korkeakulttuuria, kun viihdeteollisuus ja massaviestimet pyrkivät banalisoimaan aiempia korkeakulttuurin muotoja – kuvaa, ääntä, kirjoitettua sanaa – ja pahimmillaan kyllästämään niitä eläimellisellä ihmiskuvalla, joka ei johda uudistumiseen vaan ruumiin ja hengen voimien uuvuttamiseen.

Tässäkin suhteessa hyvejohtajalla on viisautta ja rohkeutta uida – varmuudella ja rakkaudella – virtaa vastaan.

Oskari Juurikkala

Oskari Juurikkala on hyvefilosofiaa harrastava juristi ja taloustieteilijä, joka on toiminut mm. tutkijana ja talouspoliittisena neuvonantajana.

 
  • Erinomainen artikkeli, kiitos!

    Ompa mukava, että löysin tämän Hyvejohtajuus sivuston, täällä näköjään halutaan vaalia ja edistää samoja arvoja,joita itsekin pidän tärkeinä. Nyt vielä tuo klassinen taide ja korkeakulttuuri – bravo ja standing ovation!!!

    Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, rentoutuminen on myös harjoittelun tulos. Täytyy oppia tunnistamaan kehon ja mielen jännittyneisyydet sekä oppia rentouttamaan ne. Lisäksi on opittava kokonaisvaltainen "kertarentoutuminen". Sellainen vie aikaa ja ennen kaikkea vaatii henkistä panostusta.

    Vielä omituisemmalta kuulostaa väite, että ihminen oikeastaan haluaa pitää kiinni kiireisestä, jännittyneestä ja vähän kivuliaastakin olotilastaan. Sellainen tila nimittäin tuntuu turvalliselta ja tarjoaa tunteen siitä, että on jossakin "tärkeässä" prosessissa kiinni. Rentoutuminen tuntuu ajanhukalta, laiskottelulta ja mikä pahinta, se irrottaa kaikesta siitä, mikä on tämän ajan mittareilla menestymistä.

    Itse kirjoitan voittamisesta. Voittaminen syntyy tilassa, jossa huippusuorittaminen ja huippurentoutuminen yhdistyvät. Harrastan klassista laulua, esiinnynkin aika vaativissa tilaisuuksissa. Siellä olen eniten pystynyt kokemaan tuota asiaa. On ollut outo kokemus tajuta, että tuon flow-tilan yläpuolella olevan tilan voi opetella ja harjoitella. Siinä prosessissa voi myös kokea johdatusta.

    Rentoutuminen ei ole pelkästään sitä, että "ottaa breikin". Se on myös sitä, että jatkuvasti pystyy rentouttamaan niitä kehon ja mielen osia, joissa ei tarvita voimanponnistusta. Se on oman energian liikkeellepanoa, hallintaa ja säätelyä. Puhun mielellään siitä, että voittamiseen ei aina tarvita huippusuoritusta. Tärkeintä on, että tehtävän ja energiatalouden välille syntyy "match". Silloin siinä on sopiva määrä rentoutta ja sopiva määrä päämäärätietoista jännikkeisyyttä.

  • Tämän aamun Positiivareiden aamiaisessa quote, joka oli kuin luotu Cristinalle:

    Kyse ei ole siitä kuinka hyvä äänesi on, vaan siitä, että tunnet vahvaa halua laulaa, ja että sinulla on rohkeutta laulaa sillä äänellä, joka sinulle on annettu.
    -Elizabeth Berg

    Enkä siis kommentoi Cristinan lauluääntä, vaan (laulamisen) suoritusta yleensä. 🙂

  • Kiitos Jussi! Tämä osui enemmän nappiin kuin tiedätkään.

    Oman äänensä, oli se sitten laulu ääni tai sisäisen viisauden ääni, ilmaiseminen on välillä aika vaikeaa ja vaati juuri tuota rohkeutta.

    Olen myös ajatellut paljon kaimaasi Töytärin Jussia – siinä myös esimerkki rohkeasta kaverista, joka on uskaltanut käyttää omaa ääntään.

    Kiitos vielä ja iloa tälle päivälle!

  • Bravo! Hyvä analyysi ja hyvät ohjeet. Yritän ottaa mallia.

    Ainakin ulkopuolisen näkökulmasta taidat elää niin kuin itse opetat. Sinua harvemmin näkee laiskottelemassa, mutta sitäkin harvemmin tiuskimassa muille työnarkomanian seurauksena.

  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€