Kukaan ei ole koskaan tullut köyhäksi antamisesta

10463755_mTunteilla on keskeinen rooli ihmisen toiminnassa. Tunnereaktioihin on mahdollista vaikuttaa omilla valinnoilla, sillä asioille antamamme merkitykset synnyttävät tunteita. Pelko voi kääntyä kiitollisuudeksi ja muiden huomioimiseksi, kirjoittaa Raul Soisalo.

Kokemus aiheuttaa reaktiona emotionaalista liikehdintää. Hyvää kokemusta seuraa luultavasti jotakin mielihyvän suuntaista ja ikävää kokemusta jotakin mielipahan tapaista.

Se tulkitaanko kokemus hyväksi, neutraaliksi vai huonoksi riippuu tietenkin kokijasta itsestään, mutta myös hänen sen hetkisestä vallitsevasta tunnekirjosta, aiemmista kokemuksista sekä uskomuksista, ennakkokäsityksistä ja odotuksista.

Kokemuksen tulkinta on aina kokijan näkökulmasta perusteltu, vaikka joku toinen päätyisikin tulkitsemaan päinvastoin. Siksi kokemusta seuraava tunne on myös todellinen ja ”oikea”, perusteltu tunne.

Ihmisen tunnereaktio voi tarttua muihin kuitenkin myös suoraan. Esimerkiksi nauru voi tarttua ennen kuin edes tiedetään mille nauretaan. Haukotus tarttuu vaikka olisi virkeä. Lohduttomasti surevan ihmisen näkeminen aikaansaa vähintään omankin ilmeen vakavoitumisen, vaikka itsellä olisi hyvä mieli.

Viha ja ahdistus saavat aikaan ympärillä olevissa epämääräistä kireyttä, ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Pelko puolestaan aikaansaa pelkoa, hämmennystä, avuttomuutta ja vihaa, jotka pitkään jatkuessaan heikentävät omanarvontuntoa.

"Pitkään jatkuessaan haitallinen tunneilmasto voi olla tuhoisa."

Tarttuvat tunteet voivat olla haitallisia, etenkin jos ympäriltä tarttuvat tunnereaktiot ovat tunteen alkuperäisen tarkoituksen kannalta turhia ja hyödyttömiä. Pitkään jatkuessaan haitallinen tunneilmasto voi olla tuhoisa.

Itsetunto heikkenee lisää ja uskomukset omista mahdollisuuksista värittyvät yhä synkemmillä harmaan sävyillä. Vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä, sillä ihmisen kyky nähdä metsää puilta heikkenee.

Lopulta tästä seuraa itseään toteuttava ennuste, sillä haitallinen tunteiden syöksykierre tosiasiassa heikentää kykyä oppia ja soveltaa uutta. Ihminen ei silloin kykene toimimaan järkevästi ja saattaa näin ”selkäytimestään käsin” onnistua tiedostamatta aiheuttamaan itselleen ja yhteisölleen vahinkoa.

On hyödyllistä pelätä silloin, kun pelko pitää meidät elossa. Jopa vihakin voi olla hyödyksi silloin, jos meidän täytyy kyetä puolustautumaan ja tappelemaan. Inhon tunne on puolestaan hyödyllinen silloin, kun se estää meitä tekemästä jotakin haitallista.

Mikäli tunne aktivoituu meissä ilman alkuperäistä hyvää tarkoitustaan, se ei myöskään pääse ajamaan alkuperäistä asiaansa, jolloin se lopulta kääntyy itseä vastaan ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Turhaan pelkoon auttaa välttelyn sijaan altistuminen sekä riittävän turvallisuuden tunteen saavuttaminen.

Jännittyneisyyteen auttaa mahdollisuus kokea rentoutta, joka edellyttää myös turvallisuuden tunnetta. Outouteen ja vierauteen auttaa tutustuminen ja lähentyminen, mikä edellyttää välttelyn sijaan altistumista.

Ihminen voi reagoida komplementaarisesti tai defensiivisesti. Komplementaarinen reaktio on samansuuntaisesti linjassa ja useimmiten ymmärrettävä, esim. iloinen kohtaaminen aiheuttaa iloa. Defensiivinen reaktio voi olla päinvastainenkin, esim. peloissaan olevan ihmisen kohtaaminen aiheuttaa vaikkapa vihaa ja halveksuntaa pelkäävää kohtaan, joka purkautuu naureskeluna ja nimittelynä.

Defensiivinen reaktio voi olla näennäinen rohkeus tilanteessa, jossa itse asiassa tuntee pohjimmiltaan epävarmuutta. Se voi olla myös itsessään olevan kielletyn ja tukahdutetun projisointi itsen ulkopuolella, jolloin ihminen syyttää muita siitä, minkä alitajuisesti on pelännyt olevan itsessään, mutta tukahduttanut pois tietoisuudesta.

Me reagoimme asioihin yksilöllisesti. Ihmisiä yhdistävät kuitenkin perustarpeet, perustunteet sekä eloonjäämisvietin perusreaktiot. Pakko voi olla jollekin hyvä motivaattori, mutta toiselle se aiheuttaa reaktiona äärimmäistä vastustusta. Mutta mikä on pakon vastakohta? Se on vapaus.

Ihmisellä on ainutlaatuinen kyky simuloida kokemuksia aivoissaan. Itsetuntomme vaikuttaa siihen, minkä laatuisia tapahtumia simuloimme enemmän. Kollektiivisesta itsetunnostamme kertoo paljon, missä määrin meille on nykyään luontaista simuloida pieleen meneviä tapahtumasarjoja ja ikäviä kokemuksia.

"Tyytyväisyys elämään edellyttää, että oppii elämään itselleen uskollisesti."

Simuloitu ikävä kokemus aiheuttaa samantapaisia tunnereaktioita kuin ”oikea” ikävä kokemus. Kun simuloi mielessään onnistumisia sekä muita hyödyllisiä tapahtumia ja hyviä kokemuksia, seuraa simuloidusta kokemuksesta jotakin samansuuntaista tunnetta, kuin ”oikeista” hyvistä kokemuksista. Simuloidun kokemuksen aiheuttamat tunteet ovat myös ihan oikeita tunteita.

Anne Frank sanoi: ”Kukaan ei ole koskaan tullut köyhäksi antamisesta.”

Mark Twain on sanonut: ”Paras tapa ilahtua on ilahduttaa muita.”

Tyytyväisyys elämään edellyttää, että oppii elämään itselleen uskollisesti. Kun elää arvojensa mukaan, seurauksena on tyytyväisyys sekä kiitollisuus ja auttamisen tahto.

Onnelliset ihmiset auttavat muita ja tekevät hyvää toisille. Tyytyväisyyden kokeminen ei riipu vain siitä, miten asiat ovat ja menevät. Ihminen voi kokea tyytyväisyyttä, mutta myös tyytymättömyyttä hyvin erilaisissa olosuhteissa. Jossain määrin on mahdollista itse päättää kumpaa alkaa painottaa, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta vai tyytymättömyyttä ja harmistusta.

Kyse on mielentilasta, ja katseen suunnan tiedostamisesta. Sama asia voi näyttäytyä uhkana tai mahdollisuutena. Lasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä.

Toisen ilahduttaminen ei vaadi paljoa, sen ei tarvitse olla monimutkaista tai kallista. Kaikki alkaa siitä, että olemme itsellemme uskollisia. Vapauden myötä lisääntyy rohkeus. Silloin uskallamme katsoa lähimmäistämme silmiin ja nähdä hänet. Tämä lisää todennäköisyyttä tulla itsekin nähdyksi.

Voi olla useanlaisia syitä, miksi joku välttelee nähdyksi tulemista. Ehkä hän ei itsekään halua nähdä itseään. Pelko on yhteydessä kyvyttömyyteen olla itselleen uskollinen ja vaikeuksiin tuntea kiitollisuutta. Jos pelko on pinnalla ja hierarkiassa ylempänä, sille pitäisi ensin kyetä tehdä jotakin.

Mutta mikä olisi pelon vastakohta? Ehkä sekin on vapaus.

Raul Soisalo

Raul Soisalo on käyttäytymistieteilijä ja kouluttajapsykoterapeutti (VET), joka työskentelee Suomen Psykologisen Instituutin johtavana kouluttajana. Hänen näkemyksiään työelämästä ja johtamisesta voi lukea lisää sivulta www.patevyys.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€