Olet mitä teet, et mitä sinulle on tapahtunut

aitoMinuus

Et ole se, mitä sinulle on tapahtunut, vaan se, mitä saat tapahtumaan. Suuresta osasta minuudestasi et ole päässyt koskaan päättämään. Kuka olisit tänään, jos saisit itse päättää?

Kuuntelen henkilöä, jonka katse on lähes lasittunut kuukausia kestävästä surusta. Hän on jäänyt yksin, ja onhan tässä paljon muutakin: kauan jatkunutta työttömyyttä, huoli oman lapsen näkemisestä ja jatkuvaa kamppailua sisäisiä demoneja vastaan.

Ne demonit moittivat kyvyttömäksi, muistuttavat tehdyistä virheistä ja kannustavat niihin virheisiin uudelleen, nauravat suunnitelmille itsensä kehittämisestä ja sanovat, että olet kuka olet ja pysyt sellaisena.

Muiden moitteet, odotukset, vaatimukset ja myös kehut pitävät hänet roolissaan, jota hän ei koskaan varsinaisesti valinnut.

Tunnen henkilön hyvin, joten tiedän hänen taustansa. Hänen elämänsä on pitkä lista asioita, jotka tapahtuivat hänelle.

Kysyn häneltä, kuka hän on ja miksi.

Haluan saada hänet kertomaan niistä asioista, jotka hän sai tapahtumaan, asioista, jotka hän päätti. Vastauksessa hän esiintyy kuitenkin vain sivuhahmona.

Kun hän puhuu asioista, hän puhuu asioista, jotka tapahtuivat hänelle. Hän puhuu siis muista, ei itsestään.

Kun hän kuvailee luonnettaan, löytyy selitys hyville ja huonoille piirteille aina vanhemmista, kavereista tai vaikeista olosuhteista. Toisin sanoen muualta kuin itsestä.

En epäile häntä. Hän voisi sitä paitsi olla lähes kuka tahansa meistä kokemuksineen, ja hän puhuu varmasti totta.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei hän lopulta ole se henkilö, kenestä hän puhuu. Sitä henkilöä hän ei ole valinnut, vaan muut ovat valinneet sen hänen puolestaan.

Se henkilö koostuu hänelle asetetuista toiveista ja vaatimuksista. Se henkilö on vanhoja kipuja ja pelkoja, kuultuja loukkauksia ja petettyjä lupauksia. Se henkilö on mitä isä, täti, sisar, kaveri tai opettaja hänestä aina sanoi tai toivoi.

Ennen kaikkea se henkilö on kuitenkin opittu vale, josta kieltäytymisestä alkaa uusi elämä.

Siinä elämässä hän ei määrity enää ei-päätettyjen piirteiden kautta, vaan päättää itse – ajatuksilla, sanoilla ja teoilla – uudesta minästään. Hän ei ole enää häneen kohdistuneiden tapahtumien summa. Sen sijaan hän ymmärtää, että hänen ulkopuolisilla tekijöillä on lopulta hyvin vähän tekemistä hänen minuutensa kanssa.

Toivon, että meistä jokainen voisi ajatella näin – tai siis jokainen, jonka täytyy. On nimittäin monia, joihin kohdistuvat ulkopuoliset odotukset ja vaatimukset vastaavat heidän minäkuvaansa. Tällainen ihminen on lähes poikkeuksetta onnellinen, koska hänet havaitaan samoin kuin hän havaitsee itse itsensä.

Filosofi George Berkeleyn hieman kyseenalaista oppia mukaillen voisi sanoa, että oleminen on useimmiten havaituksi tulemista. Jos meidät havaitaan omasta mielestämme väärin, lakkaamme tietyssä mielessä olemassa olemasta. Näin käy silloin, kun vieras ihminen ymmärtää – siis havaitsee – meidät täysin toisenlaiseksi kuin oikeasti olemme.

Jokainen muistaa tilanteita, joissa ensikohtaaminen toisen kanssa johti täysin virheellisiin tulkintoihin. Tällainen johtaa ahdistukseen ja kontrollin menettämisen tunteeseen, jotka seuraavat siitä, että meidät arvioidaan ihmisinä täysin tahtomme ulkopuolelta.

"Hän ei ole enää häneen kohdistuneiden tapahtumien summa. Sen sijaan hän ymmärtää, että hänen ulkopuolisilla tekijöillä on lopulta hyvin vähän tekemistä hänen minuutensa kanssa."

“Enhän minä ole ollenkaan tuollainen”, sanoit ehkä, kun kuulit kolmannelta taholta analyysin itsestäsi.

Liian monille elämä on jatkuvasti väärin havaituksi tulemista. Oikeastaan kyse ei ole pelkästään havaituksi tulemisesta vaan toisten tahtotilojen mukaisena säilymisestä. Se tarkoittaa nykyminässä pysymistä vastoin omaa hyvinvointia ja sitä, että pelkää menettävänsä paikkansa yhteisössä ottaessaan elämäänsä enemmän haltuun.

Silloin on vaikea olla onnellinen.

Minuutta ei kannata luoda sellaisten piirteiden ja tekijöiden varaan, joista ei ole voinut päättää. Tällainen minuus on kyllä mahdollista mutta käy ahtaaksi useimmille ennemmin tai myöhemmin. Sisimmissä ajatuksissa ja tunteissa vain harvoin koemme tämän minän omaksi. Siksi se johtaa usein negatiivisiin ja lamaannuttaviin kokemuksiin.

Uusi minä, sen sijaan, on valittu. Sellaisena se edustaa yksilön suurimpia toiveita ja ideaaleja. Todennäköisesti tämä minä on se minä, joka hän aina halusi olla muista riippumatta, ei muista riippuen.

Aikuisikään tultaessa meistä jokainen on kerännyt sisälleen valtavan määrän tapoja, arvoja ja asenteita, joita emme ole varsinaisesti valinneet. Ne ovat ikään kuin vain jääneet roikkumaan meissä ja vaikuttavat meihin edelleen valtavasti.

Nuoret aikuiset muuttuvatkin paljon omilleen muutettuaan, ja lopulta minän löytämisessä on kyse juuri tästä – kasvamisesta. Kasvaminen ei kuitenkaan lakkaa tietyssä iässä, vaan se on elinikäistä.

Kyse ei ole muiden ihmisten tarpeettomuudesta tai siitä, että voisimme elää irtaantuneina ympäröivästä todellisuudesta ja ihmisistä. Kyse on siitä, että otamme vastuun ja keräämme ylpeyden ainoastaan asioista, jotka olivat ja ovat hallinnassamme ja rakennamme niistä uuden minän.

Jälleen kerran: aito minuus rakentuu toimijuudesta, ei toiminnan kohteena olemisesta.

"Kanssakäymisessä jokaisella on rooli, ja ulkopuolisiin tekijöihin minuutensa ankkuroivat ovat monesti melko passiivisia, koska heidän identiteettinsä on niin riippuvainen muista."

On toki asioita, jotka tutkitusti vaikuttavat minäkuvaamme tavattomasti mutta joita emme voi valita. Tällaisia ovat esimerkiksi: perhetausta, varhaiset elämänkokemukset, petetyksi tai leimatuksi tuleminen, ulkonäkötekijät ja ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset.

Niin tärkeitä kuin nämä ovatkin, niillä on lopulta hyvin vähän tekemistä itsemme kanssa. Siksi niiden varaan on vaarallista rakentaa minuutta.

Kun yksilö ottaa hallinnan elämästään, hän muuttuu suhteessa muihin aktiiviseksi passiivisesta. Hän määrittelee itsensä eli päättää, mitkä asiat lopulta tekevät minän. Siihen listaan eivät toivottavasti kuulu sattumanvaraiset tapahtumat ja ulkopuoliset tekijät.

Uusi minuus kohtaa aluksi usein vastarintaa. Muut ihmiset tahallisesti tai tahattomasti ovat kuin sitä ei olisikaan, sillä he yksinkertaisesti yrittävät olla tekemisissä tuntemansa ihmisen kanssa ja toistavat entuudesta tuttuja käyttäytymismalleja.

Kanssakäymisessä jokaisella on rooli, ja ulkopuolisiin tekijöihin minuutensa ankkuroivat ovat monesti melko passiivisia, koska heidän identiteettinsä on niin riippuvainen muista. Kun minuudesta tulee aktiivisempaa, vaikuttaa se ravisuttavasti sosiaalisiin suhteisiin. Turbulenssi on kuitenkin vain väliaikaista.

Lopulta tahallinen ja tahaton vastarinta kuitenkin murtuvat, kun läheiset huomaavat ihmisen uuden onnen, joka kumpuaa vahvemmalle perustalle rakennetusta minästä. Silloin heidänkin on vaikea olla kokematta onnea – aito minä kun säteilee tavattomasti enemmän iloa kuin vangitseva minä. Sitä iloa muut eivät voi olla huomaamatta.

Koetko hallitsevasi elämääsi vai palautatko useimmat onnistumisesi ja epäonnistumisesi aina ulkoisiin tekijöihin? Kun mietit, kuka olet, käytkö päässäsi läpi tekemisiä valintoja vai sinuun kohdistuneita tapahtumia? Koetko olevasi vastuussa elämästäsi vai tunnetko, että olet yleensä voimaton maailman edessä?

Voimattomuuden hetkellä muista, ettei minuus ole tekojen ja tapahtumien kohteena olemista, vaan itsestä ja omista arvoista kumpuavaa tekemistä. Vain jälkimmäisen varaan voi rakentaa vahvan ja positiivisen minuuden, ja mitä tahansa haavoja olemmekaan vastoin tahtoamme kantaneet mukanamme, voimme luopua niistä ollen varmoja siitä, että emme luovu itsestämme.

Sebastian Koskinen

Kirjoittaja on toimittaja, joka työnsä ohella mietiskelee velvollisuus- ja hyve-etiikkaa sekä romantiikan estetiikkaa. Vapaa-ajalla hän valokuvaa, kokkaa intohimoisesti ja innostuu uusista oluista.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€