Tarinoita sisusta

image.php

Mistä on sisu tehty? Jääräpäisyydestä ja periksiantamattomuudesta. Auttavista käsistä ja inspiroivista esimerkeistä. Omien vahvuuksiensa löytämisestä ja oikein käytetyistä tilaisuuksista. Uudessa Sisu-kirjassa poraudutaan suomalaiseen sieluun.

Sisu niin suomalainen juttu, että se uhkaa olla klisee. Mutta voiko siitä sanoa jotakin, joka ylittää sisäsiittoisen selkääntaputtelun ja käärmeöljykonsulttien niljaisen hypetyksen? Kyllä selvästikin voi.

Sisun tieteellinen tutkimus on kuitenkin vielä alkutekijöissään. Emilia Lahti kirjoittaa parissa lyhyessä tekstissä teoriapohjasta, joka ei toistaiseksi ole kovin vahva. Sisua on tutkittu lähinnä historiallis-kulttuurisena ilmiönä. Positiivisen psykologian piiristä ponnistava Lahti pyrkii korjaamaan tämän puutteen tekeillä olevalla väitöskirjallaan.

Olemassa oleva tutkimus kuitenkin kertoo meille jotakin olennaista. Sisussa yksi tekijä on esikuva, eli joku joka on raivannut edeltä tietä ja saa meidät seuraamaan itseään. Kirja lähestyykin sisua tarinoiden kautta. Tämä on hyvä ja perusteltu valinta.

Emme ehkä saa sisua mitenkään yksiselitteisesti koeputkeen, mutta tunnistamme sen niissä ihmisissä, jotka ovat menneet sen kuuluisan harmaan kiven läpi. Heidän esimerkkinsä voivat olla meille inspiraationa omien haasteidemme keskellä.

Esimerkit kattavat hyvin koko inhimillisen elämän kirjon. Mukana on muun muassa lapsensa sairaudelle menettänyt sairaanhoitaja, siivoojana työskentelevä maahanmuuttaja, konkurssin kuiluun tuijotellut yritysjohtaja, parantumattomasti halvaantunut kirjailija ja itä-helsinkiläinen räppäri. Tämä estää tehokkaasti sisun lokeroimisen osaksi jotenkin elitististä, tai jonkin muunlaista, elämänpiiriä.

Jotkut ovat olleetkin huolissaan siitä, että jokin yksittäinen taho omii sisun ja sen symbolit itselleen. Silmiinpistävää on, että mukana ei ole yhtään sotilasta, joka klassisesti on kuitenkin ollut suomalaisen sisun ruumiillistuma.

Mitä se sisu sitten on? Voiko sitä jotenkin hankkia? Vaikea sanoa. Tarinoista asiaan ei tule selvää valoa. Joillekin ympäristöllä ja satunnaisella kontekstilla on ollut suuri vaikutus siihen, että tuleen ei olla jääty makaamaan. Joillakin sisu kohdistuu erityisesti johonkin hankalaan elämänvaiheeseen, joillakin se näyttää olevan koko elämää läpäisevä voima, syvään juurtunut luonteenpiirre. Aina sisukkuudella ei näytä olevan vain pelkästään hyviä seurauksia.

Onko sisu hyve? Tätä kysymystä kirjassa ei esitetä, mutta se antaa aineksia tämänkin pohtimiseen. Kaiketi olisi luontevaa todeta, että sisu voi olla hyve, mutta se ei välttämättä ole sitä. Sisu-sanan juuret liittyvät osin negatiivisiin luonteenpiirteisiin, kuten jääräpäisyyteen ja ”sisuuntumiseen”.

Kullervokin kaiketi oli sisukas suomalainen, mutta tuskin kovin hyvä esimerkki oikeastaan kenellekään. Klassisista hyveistä sisu tulee lähimmäksi hellittämättömyyttä ja periksiantamattomuutta (perseverantia), joka kukoistaa parhaimmillaan rohkeuden ja kohtuullisuuden välimaastossa.

Hyve on aina keskitie kahden paheen välillä. Sisuton ihminen olisi siis passiivinen ja alistuva, kun taas liian sisukas olisi tyhmänrohkea ja yltiöpäinen. Hyveellisesti sisukas ihminen osaisi näin ollen kohdistaa haasteisiinsa juuri oikean määrän energiaa, osaisi valita taistelunsa oikein sekä tietäisi myös milloin luovuttaa. Aseiden laskeminenkin vaatii sisua.

On hienoa, että sisusta puhutaan ja sitä tutkitaan. Matka suomalaisen sielun ytimeen on kuitenkin pitkä. Nyt esille on nostettu inspiroivia tarinoita, joista erilaiset lukijat varmasti löytyvät samaistumisen kohteita.

Sonja Strömsholm, Emilia Lahti, Lauri Järvilehto, Meeri Koutaniemi. Sisu. Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä. 210 s. PS-kustannnus 2015. ISBN 978-952-451-670-9

Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistolehtori. Silloin kun hän ei ole leffassa tai salilla, hän pohtii rationaalisuuden, erimielisyyden ja hyveiden keskinäisiä suhteita.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€