Olet mielestäni täysin oikeassa siinä, että jokaisesta johtamisopista löytyy sopivia yleistyksiä, jotka sopivat hyvälle johtajalle. Voitaneen ajatella, että eri johtamisopit tuovat julki erilaisia toimintatapoja, joista seuraa hyvää johtamista. Loogisen seuraussuhteen eli implikaation osoittaminen on tässä yhteydessä kuitenkin nähdäkseni konstikasta.

Nähdäkseni loogista seuraussuhdetta ei voi osoittaa muiden johtamisoppien kohdalla. Hyvä johtaja voi toki olla introvertti tai konservatiivinen – relevanttia on viime kädessä se, että johtajan suuntaamasta toiminnasta seuraa tuloksia, jotka käyvät yksiin niiden tahojen kanssa, joita johdetaan, tai joille johtaja on vastuuvelvollinen. Parhaimmillaan tämä toteutuu käsittääkseni silloin, kun johdetaan hyveellisten arvojen varassa.

Esittämäsi 'hyvä johtaja' -> 'hyvejohtaja' seuraussuhde on myös ongelmallinen. Jotta looginen seuraussuhde voidaan osoittaa, on kyettävä osoittamaan, että käsitteillä 'hyvä johtaja' ja 'hyvejohtaja' on sellaisia analyyttisia ominaisuuksia, joiden nojalla seuraussuhde voidaan osoittaa. (Esimerkki tällaisesta tapauksesta on "x on kissa"
-> "x on eläin"; kissuus edellyttää eläimyyden analyyttisesti.) Mitenkään yksiselitteisesti näin ei johtajuuden tapauksessa käsittääkseni ole.

Näin ollen voidaan vahvimmillaan osoittaa, että hyvän johtajuuden ja hyvejohtajuuden välillä vallitsee vahva vastaavuussuhde, eli korrelaatio. Mutta näinhän on asian laita oikeastaan melkein kaikissa kokemuspohjaisissa väittämissämme.

Hyvä johtaja –> hyvejohtaja

Mitenkäs on, voiko samalla tavoin sanoa muista johtamisopeista?
Hyvä johtaja –> karismaattinen johtaja
Hyvä johtaja –> valmentava johtaja
Hyvä johtaja –> transformatiiviinen johtaja
Hyvä johtaja –> postherooinen johtaja
Hyvä johtaja –> pragmaattinen johtaja
jne.

Uskoisin, että jokaisesta johtamisopista löytäisimme sopivia yleistyksiä, jotka soveltuisivat Hyvälle johtajalle.

Implikaatio toisen suuntaan tai vieläkin vahvempi ekvivalenssi onkin jo vaikeampi. Onko johtaja Hyvä johtaja, jos ja vain jos hän on hyvejohtaja?

Tuli mieleeni kysymys. Hyvejohtamisen historia ulottuu varmaankin ainakin 4000 vuotta taaksepäin, ehkä enemmänkin. Miten on mahdollista, että vieläkin harjoittelemme hyvejohtamisen alkeita?

Erinomainen kysymys! Nimittäin hyvejohtajuusmallista voisi kysyä: Onko se vain vanhaa viisautta uudella, vetävämmällä nimellä? Uusi johtajuusmallihan pitää lanseerata muutaman vuoden välein…

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon. Vastaus on mielestäni: Kyllä ja ei. Kyllä: kuten kommentissasi totesit, hyvejohtamisen historia ulottuu ainakin 4000 vuotta taaksepäin. Ei: tietääkseni kukaan ei ole ennen Havardia niin systemaattisesti tutkinut ja eksplikoinut hyveiden ja johtajuuden yhteispeliä.

Puhumme paljon kehityksestä, edistyksestä, progressista, evoluutiosta jne. Kuitenkin johtajuuskysymyksessä, kuten ihmiskysymyksessä yleensäkin, pitäisi pikemminkin puhua muistamisesta. Paluusta iänikuisiin viisauksiin. Tämä oli tausta-ajatus, kun esimerkiksi nimesin politiikkaa käsittelevän artikkelisarjani ”Paluuksi hyvepolitiikkaan".

Erinomaista ajattelua. Juuri niin se on – kun jää tahkoamaan sitä ekaa askelmaa niin lopulta se ylin askel on jo hämärtynyt.

Jos lopulta kuitenkin haetaan hyvää fiilistä hyveiden kautta, niin pitäisikö johtamisessa ottaa käyttöön fiilisorientointi erilaisten päätösten ja tekojen yhteydessä? Kuinka monelle johtajalle oikeasti on tärkeää, että alimman tason kokoonpanotyölaisillä on hyvä fiilis?

Voiko johtajuus olla muuta kuin hyvejohtajuutta. No ei oikeastaan. Mutta miten välittää hyveellisyys managerille, jonka on on saatava äksöniä ja tuloksia siinä ekalla askelmalla? Pitää olla todella Suuri ja Hyveellinen Johtaja, jos uskaltaa antaa hyveen voittaa. Tinkimättömästi.

Kiitos oivaltavasta kommentista!

Äkkiseltään mieleeni tulee pari tapaa tarkastella rajaamaasi ongelmakenttää. Ensinnäkin, minusta vaikuttaa kovasti siltä, että ihmiset toimivat usein lyhytnäköisesti siksi, etteivät he pysähdy miettimään, mikä tarkkaan ottaen on se päämäärä, jonka he haluavat saavuttaa.

Tyypillinen päättelyketju voisi olla, että joku haluaa vaikkapa rahaa voidakseen ostaa jotain, jolla tehdä vaikutus johonkin jonka seuraa kaipaa, josta puolestaan tulee hyvä olo. Kun sitten tunteja kellotetaan ensimmäiselle askelmalle, käy helposti niin, että toiminta jää jumiin sinne. Rahan ansaitsemisesta tulee itseisarvo, ja unohdetaan miksi sitä alkujaan haluttiin ansaita. Tämä on nähdäkseni esimerkiksi finanssikapitalismin taudinkuva.

Toinen juttu on, että managerointi on loputtoman paljon taloudellisempaa kuin johtajuus. Eli välittömien käsillä olevien ongelmien ratkaisu vie vähemmän paukkuja ja tarjoaa välittömämpää palautetta, kuin suurten linjojen piirtäminen ja seuraaminen. Siksipä tiukan paikan tullen aika moni meistä heittää katseensa noin kymmenen minuutin päähän, unohtaen huomisen, tulevista sukupolvista puhumattakaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa harjoituksen tarpeellisuudesta. Hyveet, jotka käsittääkseni edustavat kaikkein kauskantoisimpia arvojamme, eivät tosiaankaan tule helposti luonnostaan, koska ne edellyttävät hyvin edistynyttä kaukonäköisyyttä. Siksipä niiden oppiminen vaatii harjoitusta ja pitkäjänteisyyttä.

Äkkiseltään tämän kirjoitettuani tuli vielä mieleen: jos pidetään kiinni tämän tapaisesta johtajuus/managerointi -erottelusta, voiko muuten edes olla muunlaista johtajuutta kuin hyvejohtajuutta?

Hyvä johtaja on hyvejohtaja. Tosi on!

Tuli mieleeni kysymys. Hyvejohtamisen historia ulottuu varmaankin ainakin 4000 vuotta taaksepäin, ehkä enemmänkin. Miten on mahdollista, että vieläkin harjoittelemme hyvejohtamisen alkeita? Miksi "pahejohtaminen" (anteeksi huono ilmaisu) on helpompaa kuin hyvejohtaminen?

Onko niin, että kun lopullinen arvo, eli viivan alla näkyvä numerosarja, alkaa uhkaavasti pienetä tai muuttua miinusmerkkiseksi hyveet pistetään kaappiin ja otetaan käyttöön se mikä toimii ja nopeasti?

Oma teesini on, että ihmisten pitäisi opetella eettistä voittamista. Toisin sanoen on opeteltava miten säilyttää hyveellisyys silloinkin kun voittaminen tulee ajankohtaiseksi ja välttämättömäksi. Nythän meille opetetaan, että prosessi on tärkeä – niin onkin, mutta meille ei opeteta miten prosessin hyveet säilytetään silloin kun voitonhalu ylittää kaiken muun. Me haluamme voittoja mutta emme opettele voittamista.

Eikö hyveellisyyttä ole se, että reilusti keskustelee siitä, mitä todella halutaan ja käydään läpi vaikeita tilanteita, jossa hyveet ovat kovalla koetuksella. Vähän niinkuin Jeesus erämaassa?

Ihan arkipäiväinen esimerkki on autoilija, jonka periaatteena on noudattaa liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Sitten kun hän pysähtyy seitsemänsiin valoihin ja kymmenes autoilija kiilaa hänen eteensä ja hän alkaa olla uhkaavasti myöhässä. Eikö silloin ala kaasujalka painaa ja röyhkeys tulla esille? Miten säilyttää maltin hyve silloin. Ei mitenkään muuten kuin opettelemalla ja harjoittelemalla ja harjoittamalla se hyve sellaiseksi, että siitä ei anneta periksi missään olosuhteissa.