Näkymätön tunnesyrjintä koskettaa jokaista

11644475_m-2

Aikuisella on oikeus olla vihainen, sillä aikuisella on suuttumiseensa pätevä syy. Kun aikuinen on juuri tylyttänyt puolisoaan tai lastaan, hän myös osaa purkaa selittäen tätä pätevää syytään toverilleen suuttumisen jälkeen, niinpä hän saa empatiaa.

Lapsella sen sijaan ei ole oikeutta raivota, eikä koiralla ole oikeutta purkaa tuntikausien yksinolon aiheuttamaa turhaumaansa hänen mielestään ei-tärkeisiin esineisiin. Heillä ei ole oikeutta tunteisiinsa, sillä he eivät osaa puhua oikeaa kieltä ja riittävän hyvin. Koira ei osaa samaa kieltä kuin perheensä, lapsi taas ei osaa argumentoida suuttumustaan järkevästi.

Lapsi huutaa ja heittelee värikyniä. Hän ei ole vielä oppinut puhumaan kylmän viileällä, monotonisella äänellä, käyttämään sarkasmia ja kyynisiä ilmaisuja. Niin ilmaistaan sivistyneesti vihaa. Tämä taito opitaan ”onneksi” jo varhain, murrosikään mennessä. Värjäämme liian tummat tunteet vaaleammiksi, liituraidanharmaiksi.

Mihin ikään asti lapsella on oikeus itkeä muuta kuin voimakasta fyysistä kipua, tai kaivata syliin, jos on paha mieli? Saako kymmenvuotias? Entä poika yhtä lailla kuin tyttö? Mistä lapset oppivat nämä säännöt?

Kovin moni koululainen viettää ainakin kymmenen vuotta nuoruudestaan niin, että hän keskustelee lähinnä läksyistä, aikatauluista, vaatteista ja ruuasta, ei etenkään tietynvärisistä tunteista. Hän ei saa fyysistä kosketusta lyhyitä muodollisia halauksia lukuun ottamatta mistään. Sen jälkeen hänen tulisi olla yhtäkkiä sujuvasti hellä, osata ymmärtää, kohdata ja taitavasti ilmaista rakkauttaan ja sen myötä väistämättä herääviä pelon, surun ja vihan tunteitaan parisuhteessa. Se ei ole helppoa.

42% suomalaisista kotitalouksista on yhden hengen talouksia ja määrä kasvaa. Yksinäisyys on ongelma. Suru ja pelko eivät ole sallittuja tunteita työpaikoillakaan. Masentuneella ei ole asiaa työhön ja yllättäen esiteltyjä uusia suuntia ei saa pelätä.

Ajattelemme usein tunteita lähinnä mausteina, joita on hyvä muistaa huomioida, mutta paljon oleellisempaa mielestämme keskittyä raaka-aineeseen, asioihin isolla A:lla. Väistämme tunteita, sillä niitä ei voi hallita. Elämme mieluummin hallinnan harhassa Tärkeiden Asioiden keskellä. Tunteita ei voi suunnitella ja ennakoida.

Tunne ei toki olekaan hyvä kapteeni, tunteiden ei kannata antaa tehdä päätöksiä. Ne ovat oman laivamme tärkeä miehistö, jota on syytä kuunnella. Yksinäinen kapteeni ei pitkälle seilaa. Intuitio johtaa parhaisiin päätöksiin, ja intuitiossa yhdistyvät kokemuksen tuoma viisaus, tieto, havainnot ja tunne.

Meillä on oikeus tunteisiimme, sillä silmien värin lailla emme voi niitä valita. Tunteet heräävät itsekseen. Toisilla herkemmin ja voimakkaammin, riippuen synnynnäisestä temperamentista.

"Ei ole oikeudenmukaista, eikä viisasta pakottaa tunteita pois – tai toisaalta pakottaa tunteita esiin. Erityisherkkä pelkää ja itkee helposti, mutta viilipytty kärsii myös, jos hänen tulisi kokea ja ilmaista iloaan, suruaan tai rakkauttaan spontaanisti, voimakkaammin ja näkyvästi: "Sen kun vaan heittäydyt elämän tanssiin!"

Tunnesyrjitty ihminen ei voi hyvin. Hän kokee olevansa vääränlainen, sillä hänelle selkäytimestä nouseva, aito ja luonnollinen reaktio on muiden mielestä vääränlainen. Ensin hän kärsii tunneummetuksesta tai tunneähkystä. Hän nielee surunsa ja pelkonsa, tai hän joutuu teeskentelemään iloa, rakkautta, innostusta ja rohkeutta.

Vuosien kuluessa syrjitty tunne johtaa tunnevankilaan. Tuntematta jääneet tunteet sairastuttavat jopa fyysisesti: verenpaine kohoaa, niskat jumittuvat, selkä oireilee. Ajan myötä syrjityt tunteet vieraannuttavat ihmisen muista ja omasta itsestään. Vankila rakentuu vähitellen, tilanne kerrallaan, kuin ihmisyydestä eristäviä tiiliä muurattaisiin hänen ympärilleen. Tiilet ovat häpeää, syyllisyyttä, laasti epämääräistä pahaa oloa.

Laasti kovettuu vähitellen, seinät ovat lopulta liian korkeat, jotta niiden yli voisi kiivetä ilman auttavaa köyttä. Tunnerasistisessa yhteiskunnassamme seinien taakse ei näe, emme edes ehdi pysähtyä koputtamaan, onko siellä joku.

Hiihtäjäsankari Mika Myllylä on yksi heistä, jotka ovat kuolleet vankilaansa. Rauha hänen sielulleen. Joku toinen onnistuu räjäyttämään vankilansa, samalla lähtee henki ja monen muunkin henki.

Eräässä dokumenttiohjelmassa kerrottiin tutkimuksesta, jossa etsittiin masennuksen luonnollisia syitä. Masennus oli tuntematon käsite tasa-arvoisessa heimoyhteisössä, jossa kaikki lapsista vanhuksiin osallistuivat heimon toimintaan ja tunteet olivat luonnollisesti läsnä. Toisin oli ilmeettömässä Japanissa, jossa masennus on moninkertaistunut viime vuosina.

"Rakastuin sinussa siihen, kun olet aina niin positiivinen ja otat pöydästä vasta sitten, kun olet tarjonnut muille", sanoi eräs aviopuoliso toiselle. Liitto kuihtui puolisojen tunnetaitojen puutteeseen.

Kaikki tunteet ovat tärkeitä, ei ole olemassa valoa ilman varjoa. Harjoitellaan päivä kerrallaan antamaan tilaa kaikille tunteille tasapuolisemmin ja suhtautumaan niiden monenlaisiin ilmaisutapoihin hyväksyvästi, niin itsessämme kuin muissa.

Isa Merikallio

Isa Merikallio on toinen Hyvejohtajuus-sivuston päätoimittajista. Hän työskentelee johtajuusvalmentajana, kirjailijana ja konsulttina ja uskoo tulevaisuudessa työllistyvänsä kirjoittamalla.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€