Pientä puhetta suurista tuloeroista

tuloerot

Kun talous soi mollisäveliänsä, käydään paljon kipakkaa keskustelua siitä, mikä on taloudessa oikeudenmukaista ja mikä ei. Ovatko tuloerot oikeudenmukaisia? Mikä on reilua ja kohtuullista? Mitä eriarvoisuudelle tulisi tehdä?

Usein ihmiset vastustavat tuloeroja, koska ne koetaan epäoikeudenmukaisiksi. Kaikki tuloerot eivät kuitenkaan ole ihmisten mielestä epäoikeudenmukaisia. Joudummekin pohtimaan, milloin tuloerot oikeastaan ovat epäoikeudenmukaisia ja miksi.

Paul Heynen (linkki) mukaan suuri ongelma nousee yksinkertaisesti siitä, että tulot ovat eri asia kuin käytettävissä olevat varat. Pohdinta tuloerojen mahdollisesta epäoikeudenmukaisuudesta osoittautuukin yllättävän hankalaksi.

Esimerkiksi monilla ikääntyneillä voi olla pienet tulot, mutta heidän asuntonsa, autonsa, huonekalunsa ja kodinkoneensa on maksettu. Muita elätettäviäkään ei enää ole. Lisäksi heille kuuluu monia etuuksia, joita nuoremmille ei kuulu. Tällöin tulot eivät kerro totuutta käytännön kulutusmahdollisuuksista.

Samoin opiskelijoiden tulot ovat yleensä matalat. Kuitenkin he saavat todennäköisesti vastineeksi panostuksesta inhimilliseen pääomaansa tulevaisuudessa tuloja, joista tällä hetkellä keski-ikäiset nauttivat. Keski-ikäisten tulot ovat vastaavasti korkeampia kuin eläkeläisillä ja opiskelijoilla.

Täytyy kuitenkin muistaa, että usein keski-ikäiset maksavat mm. asuntolainoja, autolainoja, lasten hoitomaksuja ja lasten harrastuksia.

Myös paikkakuntien välisissä elinkustannuksissa on huomattavia eroja. Maaseudulla pieni palkka voi tarkoittaa leveämpää leipää kuin isompi palkka kaupungissa. Hyvätkään tulot eivät välttämättä heijastele kovin hyvin todellisuudessa käytössä olevia varoja.

Ihmisten tilanteet ovat niin erilaisia, että ulkopuolisen on hyvin vaikeaa sanoa, milloin tuloerot ovat epäreiluja.

Tuloerot heijastelevat työuran eri vaiheita

Ekonomisti Thomas Sowell (Wealth, Poverty and Politics) on huomauttanut, että tuloerojen kasvuun viittaava julkinen keskustelu on usein seurausta suoranaisesta väärinymmärryksestä.

Puhuttaessa tuloerojen kasvusta viitataan tilastoihin, joissa parhaiten ansainneen viidenneksen tulojen osoitetaan kasvaneen huomattavasti vauhdikkaammin kuin muiden tuloluokkien. Ongelmana näissä tutkimuksissa on se, että ne käsittelevät tuloluokkia eivätkä sitä, mitä oikeille ihmisille tapahtuu vuosien mittaan.

Ihmiset nimittäin liikkuvat elämänsä aikana runsaasti eri tuloluokkien välillä.

On luonnollista, että työuran alkuvaiheessa ansiot ovat matalampia ja kokemuksen, osaamisen, asiakkaiden jne. karttuessa tulotkin nousevat. Todellisten ihmisten tulojen kehitystä seuraavissa tutkimuksissa onkin saatu päinvastaisia tuloksia kuin suurta mediahuomioita saaneissa tutkimuksissa abstraktien tuloluokkien kehityksestä.

"Tuloverot eivät kosketa varallisuutta ja jättävät rikkaudet rauhaan. Jos rikkaiden halutaan maksavan enemmän, on syytä miettiä, onko kiristyvät tuloverot oikea vastaus tuohon oikeudenmukaisuuden kutsuun."

Michiganin yliopiston tutkimus seurasi, mitä tapahtui todellisille amerikkalaisille vuosina 1975–1991. Vähiten ansainneeseen viidennekseen vuonna -75 kuuluneista henkilöistä 95 % ei enää ollut alimmassa tuloluokassa vuonna -91 ja peräti 29 % oli noussut ylimpään viidennekseen. Samalla ylimpään viidennekseen kuuluneiden tulot olivat nousseet kaikista tuloluokista vähiten.

Tuoreempi tutkimus Yhdysvaltain veroviranomaisen toimesta (IRS) vahvisti samansuuntaiset tulokset. Vuonna 1996 alimpaan viidennekseen kuuluneiden ansiot nousivat vuoteen 2005 mennessä 91 %. Heidän kohdallaan tulot siis lähes kaksinkertaistuivat vuosikymmenen aikana.

Paljon puhuttuun ylimpään 1 prosenttiin kuuluneiden tulot laskivat vuosikymmenen aikana 26 % ja alle puolet heistä enää kuului ylimpään prosenttiin vuosikymmenen kuluttua. Elämän mittaan tapahtuu liikennettä tuloluokkien välillä, hyvin paljon myös kaikkein korkeimmista tuloluokista alempiin tuloluokkiin.

Tulokset ovat siis päinvastaisia puhuttaessa siitä, mitä tapahtuu oikeille ihmisille vuosien saatossa verrattuna tilastoihin, joissa näytetään mitä tapahtuu abstrakteille tuloluokille.

Jos olemme aidosti kiinnostuneita siitä, mitä ihmisille oikeasti tapahtuu, meidän täytyy myös seurata, mitä oikeille ihmisille ihan oikeasti tapahtuu. Pelkkä tuloluokkien seuraaminen antaa yksinkertaisesti väärän käsityksen tuloeroista, koska ihmiset liikkuvat uransa aikana tuloluokista toisiin.

Sowell onkin todennut, että liian vähän kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon tuloluokkien välisissä eroissa onkin lopulta kyse ihmisistä työuransa eri vaiheissa eikä niinkään luokkaeroista. Tuloerot eri ikäisten välillä ovat eri asia kuin luokkaerot, koska me kaikki vanhenemme.

12 % amerikkalaisista kuuluu jossain vaiheessa elämäänsä vähintään yhden vuoden ajan parhaiten ansaitsevaan yhteen prosenttiin väestöstä. Vastaavasti 39 % amerikkalaisista yltää jossain vaiheessa parhaiten ansaitsevaan viiteen prosenttiin, 56 % parhaimpaan 10 prosenttiin ja peräti 73 % parhaiten ansaitsevaan 20 prosenttiin (linkki).

Valintojen vaikutus tuloihin

Heyne huomauttaa, että lukuisilla ihmisten valinnoilla on huomattavia vaikutuksia heidän tuloihinsa eikä suuri osa ihmisistä koe siinä olevan mitään epäoikeudenmukaista.

Jotkut haluavat tehdä lyhyempää työviikkoa ja lomailla enemmän, mutta toisaalla eräät painavat pitkää päivää ja lomailevat huomattavasti vähemmän. Joku kuluttaa kaikki rahansa siinä, missä toinen säästää ja sijoittaa merkittävän osan tuloistaan. Joku ottaa riskejä yrittäjänä, onnistuu luomaan toimivan bisneksen ja vaurastuu onnistuneen riskin ja yrittäjyyden seurauksena.

Ei varmaankaan ole väärin, jos suuremmalla työmäärällä on myönteisiä vaikutuksia ansioihin. Harva pitää myöskään epäoikeudenmukaisena, jos joku on saanut huolellisella säästämisellä kertymään sijoituksista tulevaa pääomatuloa sen sijaan, että olisi kuluttanut kaikki tulonsa.

Huomattava osa ihmisten tuloeroista selittyykin tekijöillä, jotka tarkemmin tarkasteltuna ovat jokseenkin oikeudenmukaisia. Kaikilla ei luonnollisestikaan ole samoja mahdollisuuksia tehdä samanlaisia taloudellisia valintoja.

Ei kuitenkaan ole väärin, että ihmisten tekemillä valinnoilla on jonkinlaisia vaikutuksia heidän ansioihinsa. Vaikka ihmisten lähtökohdat elämään ovat kovin erilaisia, voidaan jokaista ohjata oikeaan suuntaan palkitsemalla hyvien valintojen tekemisestä.

Jos tekemisillä ja valinnoilla ei olisi juuri vaikutusta tuloihin, oltaisiin huonolla tiellä. Työn tekemisen, itsensä kehittämisen, vastuullisen taloudenhoidon ja yritteliäisyyden palkitseva maailma menee eteenpäin ja on oikeudenmukaisempi.

Hyvätuloinen ei ole sama asia kuin rikas

Yksi hämmennyksen aihe on se, että myös käsitteet menevät tulonjakokeskustelussa herkästi sekaisin. Vaadimme kireitä tuloveroja ns. rikkaille, mutta rikkailla ei välttämättä kuitenkaan ole suuria tuloja. Rikkailla on yksinkertaisesti paljon omaisuutta.

Rikas voi hyvinkin olla mukana ”oikeudenmukaisuuden rintamassa” puolustamassa kireämpää tuloverotusta. Kuitenkaan kiristyvä tuloverotus ei hänen rikkauksiinsa kajoa millään tavoin. Rikkailla on mahdollisuuksia siirrellä varallisuuttansa, suunnitella verotustansa ja maksaa palveluista, joiden avulla heidän verotuksensa optimoidaan.

Sen sijaan tavallinen perheenisä, joka kahta työtä tehden pyrkii tuomaan paremman elannon perheellensä, maksaa valtiolle alati isomman siivun jokaisesta ansaitsemastaan eurosta. Mitä enemmän hän ponnistelee ja näkee vaivaa, sitä isomman siivun myös valtio ottaa hänen tuloistansa.

Tätä perustellaan usein oikeudenmukaisuudella. Tällainen oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan osu niinkään rikkaaseen kuin henkilöön, joka yrittää työtä tehden kohentaa taloudellista asemaansa.

On eri asia vaatia rikkaita maksamaan enemmän kuin verottaa alati enemmän kovasti työtä tekevää työntekijää, joka pyrkii rikastumaan. Huipputuloinen saattaa olla syvästi velkainen, hänellä voi olla iso perhe eikä hän välttämättä ole lainkaan rikas.

Esimerkiksi monet huipputuloiset yrittäjät maksavat suuria henkilökohtaisia lainojansa valtavien verojen rasittamina. Sen sijaan monilla keskituloisilla voi olla huomattava varallisuus jo maksettujen asuntojen, kesämökkien, osakkeiden jne. muodossa.

Tulojen tasaamisen nimissä hyvätuloiset laitetaan maksamaan kovia veroja tuloistansa, vaikka emme tunne tarinaa tulojen takana. Vauras henkilö voi sen sijaan selvitä hyvinkin maltillisilla veroilla. Tuloverot eivät kosketa varallisuutta ja jättävät rikkaudet rauhaan.

Jos rikkaiden halutaan maksavan enemmän, on syytä miettiä, onko kiristyvät tuloverot oikea vastaus tuohon oikeudenmukaisuuden kutsuun.

Tarina tulojen takana on tärkeä

Selviä esimerkkejä moraalittomista huipputuloista ovat poliittisiin kytköksiin perustuvat ”kotiinpäin vetämiset”, petokset, rikokset ja verorahojen väärinkäyttämiset. Näitäkin on surullisen paljon nähty.

Esimerkiksi pankkimaailman bonukset veronmaksajien pelastaessa heidät uhkapelistään, on ymmärrettävästi herättänyt paljon inhoa ihmisten keskuudessa. Kasinossa rahansa häviävän uhkapelaajan tappiot eivät kuulu veronmaksajien maksettaviksi.

Myös hyveellisesti toimineella henkilöllä voi olla hyvin suuret tulot. Esimerkiksi monet yrittäjät ovat luoneet toiminnallaan valtavan määrän hyvinvointia, josta he itse lopulta saavat, huipputuloistaan huolimatta, vain jonkun prosentin.

"Tasaamme tuloja suhteellisesti vauraille terveille aikuisille, emmekä nääntyville kehitysmaissa. Jos oikeudenmukainen tulonjako on aito huolemme, kehitysmaiden köyhien tulisi olla ykkösprioriteettimme."

Bill Gates ei ole vaurastunut tekemällä muista köyhiä, vaan hän on päinvastoin luonut paljon uutta hyvinvointia maailmaan ja palvellut toisia. Jonkun vaurastuminen ei tarkoita toisten köyhtymistä. Monet menestyneet ihmiset ovat menestyessään tehneet muistakin menestyneitä ja täyttäneet ihmiskunnan tarpeita.

Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on olennaista, miksi henkilö on köyhä. Bryan Caplan (linkki) on sanonut, että on moraalisesti ongelmallista, jos henkilö nääntyy sokeuden takia. Sen sijaan on moraalisesti vähemmän ongelmallista, jos henkilö nääntyy, koska juo itsensä päivittäin tokkuraan.

Apua tarvitsevan auttaminen on aina hyveellistä. Köyhien ihmisten tilanteet eivät kuitenkaan ole samalla viivalla, koska toiset ovat voineet vaikuttaa valinnoillaan osaansa paljon enemmän kuin toiset. Rahattomuus siksi, että on joutunut ryöstön kohteeksi on eri juttu kuin rahattomuus siksi, että rahojen eteen tarjolla olisi inhottavaa työtä, jota ei vaan huvittaisi tehdä.

Myös onnella sekä muilla ihmisestä itsestään riippumattomilla tekijöillä on tärkeä roolinsa. On kuitenkin käytännössä äärimmäisen vaikeaa arvioida totuudenmukaisesti ja oikeudenmukaisesti, kuinka paljon henkilön tuloista on hänen omaa ansiotansa ja mikä on vaikkapa yhteiskunnan ansiota.

Sowell kysyykin: ”Mikä on sinun reilu osasi siitä, minkä eteen joku toinen on tehnyt työtä?”

Ihmiset ansaitsevat tuottavuutensa mukaan, eivät ansioittensa mukaan. On epäreilu elämän tosiasia, että toisilla on paljon enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla. Hyvinvointi kuitenkin syntyy tuottavuudesta. Kaikki voittavat kun jokaisen, myös niiden joilla on paljon kykyjä ja mahdollisuuksia, kannattaa olla mahdollisimman tuottavia.

Täydellinen tasa-arvo?

Sowell kyseenalaistaa tiukasti, onko ”taloudellinen tasa-arvo” edes mahdollista. Vaikka jokaisella amerikkalaisella miehellä, naisella ja lapsella olisi täysin samat tulot, johtaisi se huomattaviin tuloeroihin kotitalouksien välillä.

Ylimmän tuloviidenneksen kotitaloudet ovat kooltaan isompia kuin alimman viidenneksen kotitaloudet. Tämä merkitsee, että ylimmän viidenneksen kotitaloudet pysyisivät edelleen ansioissa ylimpänä, vaikka jokainen henkilö ansaitsisi yhtä paljon.

Jos tulot rajattaisiin vain aikuisiin, tuloerot kasvaisivat edelliseen vertaukseen nähden entisestään. Yksinhuoltajataloudet eivät tällöin tietenkään ansaitsisi yhtä paljon kuin kahden vanhemman taloudet, vaikka yksinhuoltaja saisi yhteiskunnalta yhtä paljon rahaa kuin työtä tekevät aikuiset saavat työstään.

Jos olisi mahdollista, että jokainen yksilö jokaisessa väestöryhmässä olisi saanut määrällisesti ja laadullisesti yhtä paljon koulutusta, johtaisi se silti isoihin eroihin henkilöiden eri-ikäisyydestä johtuen.

Ikäerot merkitsisivät hurjia eroja kokemuksessa: 40-vuotiaalla työntekijällä olisi yli 10-kertainen määrä työkokemusta verrattuna 20-vuotiaaseen työntekijään (jos ajatellaan henkilön astuvan työmarkkinoille 18-vuotiaana). Vaikka jokaisella parikymppisellä Yhdysvaltojen puertoricolaisella olisi identtiset tulot kuin parikymppisellä amerikanjapanilaisella, johtaisi tämä silti valtaviin tuloeroihin näiden ryhmien välillä. Keskimäärin amerikanjapanilainen on nimittäin yli 20 vuotta vanhempi kuin puertoricolainen.

Jopa täysin poikkeukselliset toimet tuloerojen poistamiseksi, johtaisivat huomattaviin tuloeroihin eri ryhmien välillä. Tämä nostaa kysymyksen siitä, mitä ovat seuraukset mahdottoman tavoitteen jahtaamisesta.

Oikeudenmukaisuus jollain määritelmällä tarkoittaa epäoikeudenmukaisuutta jollain toisella määritelmällä. Mikään määrä edistymistä tavoittamatonta maalia kohden ei tyydytä, jos horisontissa siintää ikuisesti vääryyksiä.

Täydellinen tasa-arvo, jos sellainen on edes mahdollista, vaatisi valtiovallalta niin poikkeuksellisia toimia, että hyötyjä suhteessa haittoihin olisi syytä arvioida tarkoin. Esimerkit historiasta eivät ole valoisia. Lisäksi on kovin kyseenalaista, millaisen oikeudenmukaisuuden määritelmän ”kaikille yhtä paljon” täyttäisi.

Kansainvälinen näkökulma tulonjakoon

Alex Tabarrok (linkki) on sanonut: ”Jos on oikein verottaa rikkaita auttaakseen köyhiä, niin silloin on takuulla väärin rajata tällainen tulonjako kansakunnan jäsenten sisäiseksi – se on silkkaa heimokuntaisuutta.”

Suurimpia tuloeroja ovat maiden väliset tuloerot. Köyhyys Bangladeshissa tarkoittaa jotain aivan muuta kuin köyhyys Suomessa. Tämä ei tarkoita tietenkään silti sitä, etteikö köyhillä olisi Suomessa vakavia ongelmia.

Globaalisti on kuitenkin totta, että suomalainen köyhyys on suurta aineellista hyvinvointia. Vaikkapa Bangladeshissa keskituloinen on dramaattisesti köyhempi kuin köyhä suomalainen. Maailman eniten ansaitseva 1 prosentti ansaitsee vuodessa n. 29 000 €, joten suomalainen sihteeri on globaalia tuloeliittiä.

Kun kansainvälinen näkökulma otetaan mukaan tulonjakokeskusteluun, niin näkökulma tuloeroihin saa aivan uuden sävyn. Caplan toteaa, että on suuri ero pakottaa ihmiset auttamaan nääntyviä viattomia lapsia tai vastuuttomia aikuisia.

"Absoluuttisen köyhyyden vähentäminen on tavoitteena paljon rakentavampi kuin huoli vauraiden länsimaiden sisäisistä tuloeroista. Kehitysmaissa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole voineet vaikuttaa kurjaan osaansa lainkaan."

 

Köyhissä maissa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät olisi voineet tehdä mitään välttääkseen köyhyyttä. Rikkaissa länsimaissa köyhien omien valintojen rooli on joka tapauksessa suurempi kuin hyvin rajallisten mahdollisuuksien kehitysmaissa. Lisäksi köyhyys näyttää länsimaissa aivan toiselta kuin kehitysmaissa.

Miksi länsimainen köyhyys pitäisi sitten asettaa vastatusten kehitysmaiden köyhyyden kanssa? Kyse on prioriteeteista ja rajallisista resursseista. Länsimaiden sisäiset tulonsiirrot ovat nimittäin rahaa, joka olisi voitu myös käyttää suoraan kehitysmaiden köyhien tukemiseen eli kaventamaan globaaleja tuloeroja.

Valitsemme kohdentaa rajalliset resurssimme tulonsiirtoina suhteellisen rikkaisiin ihmisiin sen sijaan, että tasaisimme tuloja köyhyyteen aidosti nääntyviin ihmisiin. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta prioriteetit ovat länsimaissa pahasti pielessä.

Tasaamme tuloja suhteellisesti vauraille terveille aikuisille, emmekä nääntyville kehitysmaissa. Jos oikeudenmukainen tulonjako on aito huolemme, kehitysmaiden köyhien tulisi olla ykkösprioriteettimme.

Yksityisesti on toki hyveellistä antaa omastaan kenelle tahansa. Omilla rahoillansa on upeaa auttaa toista, johtui autettavan tilanne sitten hänen omista toimista tai mistä tahansa syystä. Anteliaisuus ja auttaminen on aina hyveellistä.

Kuitenkin puhuttaessa oikeudenmukaisesta tulonjaosta olisi syytä tarkastella, kenellä on oikeasti vähiten ja kuka ei ole omilla toimillansa voinut tilanteeseensa vaikuttaa. Ihmisten tilanteissa on selviä eroja ja köyhyys tarkoittaa eri maissa ihan eri asioita.

Mitä tulisi tehdä?

Ei ole olemassa yhtä syytä tuloeroihin, vaan syitä on lukemattomia. Ihmisten tilanteet ovat hyvin erilaisia ja he ovat työurallaan eri vaiheissa. On hyvin vaikeaa pelkkiä tilastoja lukemalla todeta, milloin tuloerot ovat epäoikeudenmukaisia.

Huipputulotkin voivat olla vain yksittäiseen vuoteen osuva piikki (usein ovatkin) ja seurausta esim. yrityksen myynnistä. Lisäksi tulot eivät kerro mitään henkilön varallisuudesta tai käytettävissä olevista varoista.

Jos suomalaisten tulot kaksinkertaistuisivat, niin tuloerot räjähtäisivät käsiin Suomessa. Samalla kuitenkin kaikkien suomalaisten hyvinvointi lisääntyisi huomattavasti. Tuloerot ovat takuulla olleet keskiajalla nykyistä pienempiä, mutta haluaisimmeko palata sinne?

Jason Brennan (linkki) onkin osuvasti sanonut: ”Ongelma ei ole, että joillakin on enemmän kuin toisilla. Ongelma on, että joillakin ei ole tarpeeksi. Kehitysmaiden köyhät kuolevat nälänhätään, eivät tuloeroihin.”

Absoluuttisen köyhyyden vähentäminen on tavoitteena paljon rakentavampi kuin huoli vauraiden länsimaiden sisäisistä tuloeroista. Kehitysmaissa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole voineet vaikuttaa kurjaan osaansa lainkaan.

Kuten Caplan on todennut, kolmannen maailman sadat miljoonat köyhät eivät saa juurikaan apua kehittyneiden maiden hallituksilta. Lisäksi näiden todella köyhien on laitonta muuttaa töiden perässä kehittyneisiin maihin ja ottaa vastaan työtä, vaikka työnantaja haluaisi työllistää heidät.

Olisiko kohtuullista antaa heidän nousta köyhyydestä edes omalla työllänsä?

Jos olemme huolissamme tuloeroista, ehkä katseet tulisi suunnata ihmisiin, jotka eivät näytä meiltä. Ehkä hekin ovat lähimmäisiä?

Ville Saarikalle

Kirjoittaja Ville Saarikalle on kolmekymppinen kauppatieteiden maisteri, joka työskentelee yritysseminaareja järjestävässä Nordic Business Forumissa. Vapaa-ajallaan hän urheilee sekä tavoittelee viisastumista ja hyvää elämää.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€