Kenen sukupuoli, kenen identiteetti?

Kesä on tunnetusti kuumaa sukupuoliaikaa. Iltalehden sivuilla voi käydä testaamassa millainen juhannusheila sinulle sopii. On kesäheiloja, kesäkissoja, kesäfrendejä ja muitakin kesään liittyviä kausituotteita.

Kuuma ilma saattaa kirvoittaa huutelemaan sukupuolen perään monin tavoin. Voi vislata, moikata, flirtata tai muulla tavoin karnevalisoida läheisyyden tarvetta.

Sukupuoli ei kuitenkaan ole kovin simppeli juttu. Siinä ei nykyisin pärjää enää hormonitasolla. Testosteroni tai estrogeeni eivät jaa ihmisiä kahteen laatikkoon, jonka perusteella asioita voi tulkita.

Tai siis voi, kuten filosofi Esa Saarisella on tapana tehdä. Hänelle sukupuoli on heteronormatiivista puhetta, jonka maastossa filosofi sitten itse pitää omat impulssit kohdistettuina vain yhteen naiseen. Näin hän siis itse puhui muutama päivä sitten, kun olin kuuntelemassa Saarisen esiintymistä.

Teki mieli nostaa käsi ylös ja kysyä, voisiko herra Saarinen päivittää sukupuolipuhettaan tälle vuosikymmenelle. On sitä paitsi vaikea uskoa, että suomalaiset miehet olisivat niin yksinkertaisia kuin näissä puheissa väitetään.

Sukupuolipuheet ovat viime aikoina seuranneet minua muuallakin. Matkustin juuri junalla ja ravintolavaunun kassajonossa edessäni oli kolme miestä. Yksi heistä osti siideriä. Siitä se homojuttu sitten laukesi. Kuuntelin tovin iloista homovääntöä, kunnes leppoisasti tokaisin, ”tso tso miehet, nyt olisi aika päivittää noita vitsejä”.

Minulle sanottiin, että voisin tulla heidän pöytäänsä istumaan, jos haluan keskustella yhteiskunnallisista asioista. En mennyt. Sitten yksi näistä miehistä tuli minun pöytääni ja aloitti pitkän puolustuspuheensa. Miten hän, 41-vuotta naisten perässä juossut kahden lapsen isä, pitää tässä kavereiden kanssa vähän hauskaa.

Että tämä on siis ihan pilailua vaan ja sitä paitsi, homothan itse haluavat pitää itseään framilla. Näitä perusteluja kuunnellessani pohdin miten haastavaa omasta maailmannurkasta on katsoa avarasti toisia. Miten voisi harjoittaa myötätunnon hyvettä?

Sukupuolipuheet eivät kuulu vain vapaa-aikaan. Ne määrittävät yhteiseloamme kaikissa sosiaalisissa toimissamme. Sukupuolipuheiden tilalle voidaan hyvin asettaa myös etninen tausta, uskonto tai mikä tahansa ihmisen identiteettiä määrittävä asia. Näitä teemoja on aktiivisesti pohdittu kirjallisuudessa on 1950-luvulta lähtien.

Miten sukupuolesta pitäisi puhua? Ei ole mitään väärää vakuuttaa seisovansa miehen ja naisen kategorian takana. Laatikon reunat natisevat tilanteissa, joissa sukupuoli-identiteetti ei asetu kulttuuriseen valtakäsitykseen. Ihmisen sukupuoli on aina tätä näkemystä laajempi. Katsotaanpa asiaa lääketieteen, psykologian tai filosofian lähtökohdista käsin.

Tiedetään, että sikiön sukupuoli muotoutuu vasta varsin myöhään hedelmöitymisestä. Platon puhui kolmen sukupuolen puolesta. Nykyfilosofit, kuten Vera Tripodi pohdiskelevat viiden sukupuolen kysymystä. Määrä ei tietenkään ole olennaisin asia, vaan kysymys näkemyksestämme ja tavassamme puhua sukupuolesta.

Tehdessäni 90-luvun puolivälissä väitöskirjaa Englannissa, yksi opintojen keskeinen pointti oli etiikka. Ei siis pelkästään filosofisena pohdiskeluna, vaan nimenomaan akateemisen ihmisen ammattitaitona. Kaikki perehtyivät ohjeistuksiin kuinka kirjoittaa ja puhua erilaisista väestöryhmistä, kuinka käyttää kieltä ja mitkä termit voivat olla epäkorrekteja.

Tämä tuntui luontevalta maassa, jolla on pitkä emigranttihistoria ja moninainen väestöpohja. Suomessa ei juurikaan näihin asioihin kiinnitetty huomiota. Eettistä asennetta harjoiteltiin professorin johdolla myös siten, että hän nosti esille konkreettisia arjen tapauksia, joita sitten me tohtoriopiskelijat yhdessä pyrimme ratkaisemaan, eli miten toimia mahdollisimman oikein ja oikeudenmukaisesti.

Jo tuolloin ajattelin miten tärkeitä harjoituksia nämä olisivat mihin tahansa työpaikkaan. Tunnettua on, että sellaiset hyveet kuin rehellisyys, rohkeus ja oikeudenmukaisuus ovat kaiken perusta. Mikäli näitä hyveitä ei vaalita jossakin ihmisyhteisössä, kaikki muut hyveet jäävät toteutumatta.

Kuvitelkaa työyhteisöä, jossa näitä hyveitä vaalittaisiin. Kaikki pyrkisivät olemaan toisiaan kohtaan työssä rehellisiä. Rohkeuden hyve ymmärrettäisiin sen parhaassa muodossa vastuunkantamisena. Ei voi olla rohkeutta, ellei siihen liitetä vastuuta, joka tarkoittaa itsensä alttiiksi asettamista.

Oikeudenmukaisuus tarkoittaisi kaikkien yhdenvertaista kohtelua tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmisyksilö on hankala tapaus. Sen takia näistä kolmesta hyveestä tuskin mikään pääsee kukoistamaan. Onneksi voimme asettaa ideaaleja, joita kohden pyrkiä.

Kukaan ei saisi tulla syrjityksi, kiusatuksi, syrjäytetyksi tai muuten eristetyksi sukupuolisen identiteettinsä takia. Mikäli oman maailmankatsomuksen rajat tulevat vastaan on pysähdyttävä tutkimaan niitä toiseen kohdistetun vihan asemasta.

Oma raja saattaa kirkastua, se voi edelleen pysyä paikallaan tai liikahtaa johonkin suuntaan. Tärkeintä lienee oma ymmärrys asiasta. Itsetutkiskelun mahdollisuus ei mene hukkaan.

Kesä on tunnetusti loman aikaa. Silloin ei monikaan jaksa miettiä työyhteisöjen haasteita, saati hyveitä. Ihminen haluaa siivota työpöytänsä, tyhjentää roskiksensa ja lähteä laitumille olemaan rennosti. Joutenoloa tarvitaan.

Voisiko kesän piknik kassiin pakata pienen yllätyksellistä rohkeutta, hymyilevää rehellisyyttä ja jakaa sen mansikkakakun tasapuolisesti kaikille?

Pia Houni

Pia Houni on TeT, dosentti, filosofisen praktiikan toimija ja kouluttaja sekä kirjailija. Tuotanto käsittää yli sata julkaisua. Erikoistutkijana Työterveyslaitoksella: luovat alat, johtaminen, hyvinvointi, työtilat.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€