Miksi tarinat vaikuttavat meihin niin voimakkaasti?

52997377 - children's imagination

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tarina on noussut markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisten huulille sekä tunnustetuimpiin johtamisoppeihin. Koskettavan ja mieliinpainuvan viestinnän ytimessä on hyvä tarina. Tarinat muuttavat maailmaa, meille kerrotaan.

Ja tottahan tuo on. Ei siis ihme, että yhä useammat puhujat haluavat oppia käyttämään tarinoita osana esitystään.

Mutta mikä tekee tarinasta niin vaikuttavan, niin tehokkaan tavan välittää opetuksia ja viisautta, hätkäyttää ja synnyttää tunnejälkiä?

Tarina tempaa mukaansa

Hyvien tarinoiden mielihyvää tuottava voima on tunnettu ammoisista ajoista lähtien kaikissa kulttuureissa. Iltasatu, nuotiotarina, vetävä romaani, jännittävä elokuva – kaikkien näiden vaikutus on samanlainen: miellyttävä, tyydyttynyt tunne. Kokemus on kaikille ihmisille yhteinen.

Kuuntelija voi kertoa “tempautuneensa” mukaan tarinan maailmaan. Tämä maailma on niin ylläpitävä, että kuulija rajaa ulkoiset häiriötekijät helposti ulkopuolelle. Hän haluaa tietää, mitä tarinan sankarille käy. Kuulija samastuu tämän kohtaloihin ja tunteisiin, jännittää tämän puolesta, kokee surua menetyksen hetkellä ja riemua onnellisesta lopusta.

Miten tämä “tempautuminen” tapahtuu? Miksi kuulija samastuu tarinan hahmoihin? Miksi tarina synnyttää tunteita?

Peilisolut kokemusten taustalla

Lupaava selitys tarinoiden voimalle löytyy peilisoluista, joiden olemassaolo keksittiin vahingossa 1990-luvulla. Italialaiset tutkijat asensivat apinoiden aivoihin elektrodeja, joiden avulla he selvittivät, mikä aivojen osa vastaa mistäkin toiminnosta. Tutkijat havaitsivat, että samat aivoalueet aktivoituivat silloin, kun apina otti itse pähkinöitä ja silloin kun apina näki toisen apinan ottavan pähkinöitä.

Tämän jälkeen peilisoluja on tutkittu paljon. Vaikuttaa vahvasti siltä, että myös ihmisillä samat hermoverkot aktivoituvat, kun me teemme itse jotain ja kun me näemme toisen tekevän samaa asiaa. Sama pätee tunteiden kokemiseen: samat hermoverkot aktivoituvat silloin, kun näemme muiden ihmisten kokevan tunteita ja silloin kun itse koemme samoja tunteita.

Kyseinen ilmiö tapahtuu myös muualla kuin tosielämän tilanteissa, esimerkiksi elokuvissa. Kun katsomme elokuvaa, peilisolut luovat aivoissamme samoja tunteita ja kokemuksia, joita elokuvan hahmot kokevat. Valkokankaalla nähty suudelma aktivoi aivoissamme samoja alueita kuin varsinainen suuteleminen.

Elokuvan sankarin joutuminen pulaan pistää sydämemme hakkaamaan ja hengityksemme tihentymään. Jännittävissä kohdissa saatamme irvistää. Taistelukohtauksissa lihaksemme jännittyvät, ikään kuin meidän pitäisi puolustaa itseämme.

Tarinat vaikuttavat aivoihimme

Peilisolujen toiminta ei rajoitu vain elokuviin, vaan sama ilmiö tapahtuu myös, kun luemme tai kuuntelemme tarinoita.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöille näytettiin elokuvaa, jossa henkilö joi nestettä mukista ja irvisti puistattavaa makua. Osallistujia pyydettiin myös eläytymään kertomukseen, jossa henkilö kävelee kadulla ja törmää humalaiseen, joka oksentaa ja osa oksennuksesta menee vahingossa päähenkilön suuhun. Lopuksi heille juotettiin pahanmakuista nestettä.

Näiden kokeiden aikana osallistujien aivoja skannattiin, ja joka kerralla sama aivojen alue osoittautui aktiiviseksi. Tutkijat totesivat, että kuultu tarina voi luoda samanlaisia kokemuksia, kuin mitä ihminen konkreettisesti kokee.

Simulaattori pään sisällä

Kun kuulemme tarinan, luomme sen vaatiman maailman päämme sisälle. Tätä kutsutaan simuloinniksi. Luomamme maailma on konkreettisempi, kuin mitä usein tulemme ajatelleeksi. Siellä kokemamme asiat vaikuttavat meihin fyysisesti.

Chip ja Dan Heath kertovat kirjassaan Made to Stick tutkimuksesta, jossa kahteen ryhmään jaetuille osallistujille annettiin tarina luettavaksi. Tarinat olivat miltei samat, mutta pieni eroavaisuus osoittautui paljastavaksi.

Ensimmäinen versio kuului: “John pisti päälleen collegepuseron, ennen kuin lähti lenkille.” Toinen versio poikkesi tästä: “John otti collepuseron pois päältään, ennen kuin lähti lenkille.”

Parin virkkeen jälkeen tarinassa viitattiin collegepuseroon. Tietokone tarkkaili, kuinka kauan tämän kohdan lukemisessa kestää. Kävi ilmi, että ne lukijat, jotka tiesivät paidan jääneen kotiin, lukivat tekstiä kauemmin kuin toiseen ryhmään kuuluneet.

Lukijat olivat kehittäneet tarinan vaativan maailman päänsä sisälle. Paidan luo “meneminen”, kesti kauemmin silloin, kun se oli jätetty kotiin verrattuna siihen, kun se oli päällä.

Mielikuvaharjoittelu toimii

Jos simuloimamme maailma on näin konkreettinen ja mielessä kokemamme asiat vaikuttavat aivoihimme fyysisesti, onko näillä kokemuksillamme pysyvämpiä vaikutuksia?

Tiedämme että oppiessamme uusia taitoja hermosoluja yhdistävät synapsit vahvistuvat ja luovat siten uusia synapsipolkuja. Oppiminen vaatii toistoja ja harjoitusta.

Myös mielensisäiset simulaatiot voivat olla hätkähdyttävän tehokkaita. Niiden on osoitettu vähentävän pelkoja, lisäävän ongelmanratkaisukykyä ja myös kehittävän erilaisia taitoja.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pelkkä mielikuvaharjoittelu voi parantaa suoritusta: vaikkapa tikan heittämistä, pasuunan soittamista tai taitoluistelua. Jo pelkän mielikuvaharjoittelun on osoitettu tekevän muutoksia aivotoimintaamme.

Tarinat opettavat uusia taitoja

Toteutuuko sama ilmiö silloin, kun simuloimme tarinan vaativan maailman? Voivatko toistuvasti kuulemamme tarinat rakentaa hermosolujen välisiä yhteyksiä aivoissa? Voimmeko oppia tarinoiden avulla polkupyörällä ajamiseen verrattavissa olevia taitoja, joita käytämme lähes tiedostamatta?

Viitteitä tähän on. Muutaman tutkimuksen mukaan kaunokirjallisuutta paljon lukevilla on paremmat sosiaaliset taidot ja he osoittavat enemmän empatiaa kuin ne, jotka keskittyvät tietokirjallisuuteen. Lopputuloksessa oli otettu huomioon persoonallisuuden piirteet ja muut mahdolliset tekijät siten, että selittäväksi tekijäksi eroille jäi se, millaista kirjallisuutta koehenkilöt kuluttivat.

Vaikuttaa siis siltä, että tarinoiden kautta voimme simuloida tosielämän ongelmanratkaisutilanteita. Tarinoihin eläytyminen voi opettaa meille taitoja, joita käytämme arkisessa elämässämme.

Aivomme on viritetty ottamaan vastaan tarinoita

Monet evoluutiotutkijat ovat sitä mieltä, että tarinoilla on ollut tärkeä merkitys ihmisen kehityksessä. Jokaista kohtaamista sapelihammastiikerin tai myrkkykäärmeen kanssa ei ole tarvinnut itse harjoitella, vaan näistä tilanteista yhä uudestaan kerrotut tarinat ovat luoneet simulaatioita, jotka ovat opettaneet tarvittavia taitoja.

Nämä tarinat ovat olleet kiehtovia ja jännittäviä. Ne ovat toimineet kuin huume, antaneet annoksen dopamiinia, ja pistäneet nuotion ympärille kerääntyneet lapsukaiset (ja hieman varttuneemmatkin) kärttämään lisää tarinoita. Eikä turhaan: tarinat ja niiden kautta opitut taidot ovat auttaneet ihmistä säilymään hengissä.

Aivomme on viritetty ottamaan vastaan tarinoita. Koemme niistä mielihyvää, ne vaikuttavat aivotoimintaamme ja opimme niiden kautta uusia taitoja. Tarina on aikojen alusta meidän päiviimme asti säilynyt keinotodellisuuden muoto.

Ei siis ihme, että ne jotka haluavat tänä päivänä viestiä vaikuttavasti ja koskettaa kuulijoita, kertovat heille tarinoita. Tarinat luovat vertaansa vailla olevan yhteyden kuulijoihin ja jättävät kestäviä muistijälkiä.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€